Vuolua ja rentoilua

Lähdin torstaina aamulla ajoissa tallille, tarkoituksena oli tehdä Mörrille niin hyvä vuolu kuin mun on mahdollista itse saada tehtyä. Vuolija oli kuitenkin tulossa myös, joten voisin kysyä häneltä neuvoa vaikeammissa kohdissa. Menin tarhaan hakemaan Mörriä ja katselin hymyillen kuinka se kisaili Vísirin kanssa. Siellä ne järsivät toisiaan ja leikkivät! Menin lähemmäksi, jolloin maailman uteliain issikka-nuorukainen nimeltään Tirri tuli nuuskimaan Mörrin riimua. Tirri on aivan mahdottoman utelias, kaikkea pitää näpertää huulilla, nuuskia ja maistaa! Mulla oli hyvin pian takin hihat, helmat ja kaikki hiemankin hampailla saatavat lirpakkeet märkinä kuolasta.

Vísir ravasi mua kohti tohkeissaan oleva Mörri perässään. Mörri näytti olevan innoissaan kun Vísir lähti karkuun! Niin riemuissaan Mörri oli, että kun Vísir pysähtyi metrin päähän minusta, se tööttäsi suoraan Vísirin ahteriin! Vísir siitä närkästyneenä muka pukitti, tosin takajalat eivät irronneet edes maasta.

Mua tutkittiin joka puolelta, Vaavi ja Brynjakin olivat tulleet moikkaamaan. Mörrin nenä nuuski uteliaana ja hoksasi, että kädessä tuoksui pookkana. Iloisesti se suorastaan työnsi päänsä riimuun, porkkanan takia se tekee melkein mitä vaan!

Talutin ratsuni puomille ja hain viereen kaikki vuoluun tarvittavat tarvikkeet. Jakkarankin hain, ettei ihan selkä menisi ja reidet paukkuisi! Sitten aloitin Mörrin oikeasta etukaviosta, se kun oli se hankalin. Vuolin ja viilasin parhaani mukaan ja annoin Mörrin välillä lepuuttaa jalkansa. Vuolin anturasta ohuita lastuja ja viilan avulla tarkistin kuinka ulos säde tuli kavion reunoista.

Sitten olikin tehtävä suuri päätös, en ollut ikinä koskenut veitsellä säteeseen ja hieman hirvitti. Olin kyllä katsonut tarkkaan, kuinka vuolija ne vuoli, joten tiesin ettei säteessä ole verisuonia tai tuntoa. Piti vain koota itseni ja ottaa vain pikkasen kerrallaan, ei siinä sen kummempia. Ja kun tallissa oli ammattimies hoitamassa tallin hevosia, voisin aina mennä kysymään.

Säteen vuolu olikin hankalampi homma kuin olin ajatellut. Se on kumimaista ainetta ja aika sitkeää. Otin hyvin ohuita lastuja ja muistelin samalla miten viimeeksi oli vuolija sen tehnyt. Tarkistin aina välillä viilan kanssa säteen ja kavionseinämän suhteen ja jatkoin äärimmäisen varovasti. Sitten otin vielä anturasta ylimääräistä pois ja viilasin reunat parhaani mukaan. Kovin tyytyväinen en ollut itse kavioon, koska se oli hieman levinnyt sisäreunasta. Noh, tähän asti osasin tehdä, kysytään sitten lisää.

Seuraavaksi oli vuorossa takajalka, joka oli selkeästi helpompi tapaus. Se oli muutenkin aika hyvä, varvas vaan näytti hieman pitkältä. Nyt oli jo varmempi olo säteen kanssa ja sen sain mielestäni melko hyväksi. Pikkaisen viilausta ja hyvä tuli.

Siirryin toiselle puolelle jakkarani kanssa ja aloitin vasemman etukavion. Sekin oli sisäreunasta hieman levinnyt, mutta kesällä tullut lohkeama vanhoihin naulanreikiin oli hienosti ummessa. Kavio kasvaa loppujen lopuksi aika vauhtia! Siinäkin sain sädettä paremmaksi ja hieman vuolin anturaa.

Etujalkaa tehdessä aloin ihmettelemään Mörrin käytöstä. Ensin luulin että se arkoo kaviota, mutta ei se kuitenkaan sen oloinen ollut. Mitä ihmettä se meinasi, kun tunki turpaansa etujalkojen väliin ja hamusi siellä? Sitten hoksasin, se kerjäsi porkkanaa! Kavio mulla oli edelleen käsissäni kun toinen yritti käyttäytyä porkkanan arvoisesti! Alkoi naurattaa ja päästin jalan alas. Pakkohan tuosta oli antaa nami, hauska suoritus! Tyytyväinen Mörri nosti jalkansa uudelleen vuoltavaksi ja päristeli, huijasi taas Tätiä!

Viimeisenä oli vasen takajalka ja se oli helppo kuten oikeakin. Sama vika siinä vain oli, eli varvas hieman liian pitkä. Takakaviot pitäisi olla pystymmät kuin mitä ne on, mutta sen saa vuolija sitten katsoa ja hoitaa. Säteen sain taas mielestäni hyväksi ja hieman otin taas anturasta ylimääräistä pois.

Siinä vaiheessa huomasin, että ympärillä oli muitakin hevosia! Hyvänen aika, mä olin niin keskittynyt tekemiseen, etten edes tajunnut Kronan tulleen toiselle ja Vísirin meidän toiselle puolen! Huh huh, kyllä oli rankkaa tuo vuolu, mutta kun sen haluaa tehdä oikein ja huolella, niin sitä keskittyy aivan täydellisesti. Mä muistan kyllä kun Kronan omistaja kehui kuinka Mörri pitää niin kauniisti jalkaa ylhäällä ja luultavasti jotain vastasinkin, mutta mun ajatukset olivat täysin työssä.

Vísir oli menossa myös vuoluun, mutta ennen vuoroaan me kerkiäisimme kyllä käydä tunnin lenkillä. Siispä huopa Mörrille ja ratsastusvyö, kuolaimettomiakaan en jaksanut laittaa vaan päätin lähteä riimulla. Mitä suotta vermeitä laittamaan kun ilmankin tullaan toimeen. Kipusin tuolilta Mörrin selkään ja lähdimme kolmen tätiratsastajan voimin kävelylle.

Mua nauratti jo tarhan reunalla kun polulla Krona pysähtyi syömään lumen alta ruohoa. No niin, näin nopeaan se on oppinut yksärin tavoille! :D Mörri ei pistänyt pahakseen Vísirin jatkaessa matkaa, vaan jäi tyytyväisenä natustelemaan korsia Kronan seuraan. Pyörätiellä sama meno jatkui ja mietin että ei tässä varmaan kovin kauas päästä, mutta eipä meillä ollut kiirekään. Mä olin jo antanut ohjat Mörrille, mun kädet oli aika väsyneet siitä vuolusta.

Lähdimme kohti Hakjärveä ja hiekkatie oli aika soralla ja paikoitellen liukas. Tuumasin että on parempi tulla pyörätietä pitemmän kautta takaisin, se olisi lumeton. Mulla ei ollut jalustimiakaan jalassa ja Jaanaa hymyilytti, todellinen fiilistelijä reissussa! Mulla oli tosi hyvä fiilis, sellainen rento ja Mörri tuntui askeltavan oikein nätisti.

Pääsimme mökkitielle ja siellä täytyi paikoin varoa askeleita. Lunta ei silloin vielä oikeastaan ollut, mutta jäätä oli siellä täällä. Mörri meni pahimmissa paikoissa erittäin varovaisesti, tunsin sen selkälihasten toimivan huovan alla varsin selkeästi. Laukkamäki oli hyvässä kunnossa, pääsimme sen alas oikein mukavasti. Ja sitä seurannut järven vierustan tie oli myös hyvässä kunnossa, siitä voitaisiin tulla takaisin vaikka ravilla.

Menomatkan kuljimme käynnissä ja me Mörrin kanssa tulimme kaikessa rauhassa perässä. Kun olimme tulleet hieman yli puoli tuntia, käännyimme takaisin. Tosin Mörri olisi voinut mennä erittäin kutsuvalle sivupolulle, se oli todella houkuttelevan näköinen!

Matka takaisin päin meni nopeampaan. Vísir oli jäänyt meidän taakse ja edessä oli ihana Krona, joten Mörri oli innokas. Se esti Vísirin pääsyn Kronan luo kiilaamalla tyynesti Vísirin eteen. Sen huomasi ihan selvästi kun otimme rantatielle pitkän ravipätkän. Mörri meni päristellen Kronan perään ja teki kaikkensa pitääkseen Vísirin takana. Nopeampana poikana Vísir kuitenkin ohitti meidät, mutta Mörri ei luovuttanut peesipaikkaansa Kronan hännässä. Niin mentiin kohti laukkamäkeä!

Juuri ennen mäen alkua oli paikka, missä sulamisvedet olivat muodostaneet jäisen kohdan. Hihkuin muille että kun siitä mennään varovasti, niin sitten voi nostaa laukan ylämäkeen. Mörri hoksasi liukkaan kohdan ja vaihtoi parin askeleen ajaksi töltille, jonka jälkeen siirryimme takaisin raville. Krona ja Vísir pistivät laukaksi, mutta mä halusin ensin valmistella itseni. Otin ravissa paremman asennon, kunnolla harjasta kiinni toisella ja ratsastusvyöstä toisella kädellä ja oikea ohjakin suurin piirtein käteen ja sitten "Laukka!"

Mörri siirtyi laukalle ja lähti pinkomaan ylämäkeen kavereiden perään. Laukka oli aivan ihanan pehmeää ja rentoa, Mörri päristeli ja jaksoi mennä tosi hyvin! Mun piti sen verran sillä oikealla ohjalla hidastaa, ettei oltaisi menty polvi paksua mäntyä päin (tiesin etukäteen kyseisen paikan ja Mörrin tavan mennä siitä kohtaa), mutta heti väistön jälkeen uusi ihana laukka. Mä olin kertakaikkisen tohkeissani, ihan yhtä innoissani kuin Mörrikin! En muista milloin viimeeksi ollaan se mäki menty noin pitkälle, aivan mahtavaa!

Hidastettuamme käyntiin Mörri päristeli kuin viimeistä päivää ja mä päristelin takaisin. Mörrillä meinasi jo happi loppua sen päristelyn takia! Kehuin poikaa ja annoin taas ohjat Mörrille, joka selkeästi osasi moista arvostaa. Selästä käsin tunsin hyvin, kuinka tyytyväinen polle mulla oli alla ja se sai mut hymyilemään. Olin myös tyytyväinen siihen ettei mun vuolun jäljiltä Mörri arkonut kavioitaan tai mitään, päinvastoin tuntui että sillä oli hyvin jalka-asiat. Ihanaa!

Loppumatka meni käynnissä ja takaisin pyörätiellä oli taas sitä ruokailua Kronan kanssa. Vísir odotteli meitä aina välillä, että pääsisimme yhtä matkaa tallille. Juuri ennen polkua tulin alas selästä ja päästin Mörrin menemään yksin polun. Sieltä se poika tuli kiltisti ja päristeli tullessaan. Mahtavaa kun on onnellinen heppa!

Tallilla annoimme sapuskaa ratsuillemme ja ensin Vísir pääsi vuolijan luokse. Sen jälkeen vuorossa oli Mörri ja mä odotin mielenkiinnolla että mitä se mun vuolusta sanoo. Mä sanoin että etusissa oli nuo räpylät sisäreunoissa ja vuolija näytti ettei se valkoviiva ollutkaan valkoviiva. En ollut uskaltanut viilata "räpylää" pois, kun katsoin että valkoviiva on siinä. Vuolija vetäisi kaksi lastua siitä kohtaa ja sanoi että se on anturaa joka on kasvanut valkoviivan päälle. Mulla oli silmät ymmyrkäisinä, voiko niinkin tapahtua? No näin oli tapahtunut ja vuolija korjasi tilanteen hyvinkin äkkiä. Säteestä hän otti enemmän kuin olin uskaltanut ja kavio alkoi näyttää ihan toiselta. Sitten katsoimme asentoa ja huomasin itsekin että nyt Mörrin kavio oli vinossa, piti ottaa pari lastua sisäpuolelta, että jalka olisi suorassa.

Toisessa etujalassa räpylän kohdassa oli myös sama juttu, eli antura kasvanut valkoviivan päälle. Toinen korjaus ja viilaus, hieman säteestä pois, lisää viilausta ja sepä olikin valmis. Samalla vuolija neuvoi mulle lisää juttuja ja mä yritin painaa ne mieleen saman tien. Naureskelin että seuraavan hevosen kanssa mä jo varmaankin osaan tän homman, johon vuolija vastasi että sillä on sitten ihan erilaiset kaviot. Niinpä, jokaisella hevosella on yksilölliset kaviot, mutta ainakin tiedän hieman enemmän!

Takakaviota nostaessaan mua jännitti, niistä olin ottanut selkeästi enemmän sädettä pois ja anturaa samaten. Vuolija katsoi niitä ja sanoi että näillehän ei tarvitse tehdä paljoa mitään, nää on melko hyvät. Mulla oli kuulkaa NIIN leveä hymy naamalla, mä olin osannut tehdä ne oikein! Jee! Muutama lastu sieltä täältä ja varpaan tasoitus kumpaankin ja neuvoksi avata kaikista kavioista säteen ja kantakulman välinen kohta, kaviomekanismi toimisi paremmin.

Että mä olin tyytyväinen! Mä olin niin iloinen kun olin osannut tehdä vuolun niihin takajalkoihin oikein ja USKALTANUT koskea säteeseen. Se oli varmaan se suurin kynnys etten ollut ihan varma kuitenkaan. Mitään suurta vahinkoa tuskin saisin aikaiseksi, kun ottaisin vain pieniä lastuja kerrallaan ja tarkistaisin tilanteen välillä. Holpottunutkin mun olo oli, ja Mörri tietenkin vaistosi mun mielentilan.

Mörri alkoi vaatimaan porkkanataivutuksia ja mä hain porkkanapussin, mihin olin vuoluveitsellä pilpponut porkkanoita sopiviksi paloiksi. Mörri otti heti asennon, pää etujalkojen väliin, tästä saa porkkanaa! Ei Mörri, kun ensin venytellään kyljet. Oikealle puolelle homma meni mallikkaasti, mutta vasen oli nyt selkeästi vaikeampi ja Mörri tunki päätä etujalkojen väliin. Sitten se alkoi peruuttaa ja meinasi törmätä pihalla juotettavana olleeseen Koluriin, joka kummastuneena katseli meitä. Houkuttelin Mörriä keskemmälle ja sitten teimme pää-etujalkojen-väliin-taivutuksia. Mä kopsuttelin jalan sisäosaa porkkanalla ja Mörri otti sen juuri siitä kohtaa. Teimme sitä puolin ja toisin, siinä taas oikea oli vaikeampi. Välillä Mörri yritti etujalkaa nostamalla saada palkinnon, mutta se tulee meille ohjelmaan seuraavien porkkanataivutusten kera.

Mörri on mainio, se tekee porkkanan eteen vaikka mitä! Ajattelin pilppoa taas kilon porkkanoita ja kokeilla sitten jalan nostoa eteen, sen alta saa sitten namin. En tiedä onko siitä mitään hyötyä, mutta meidät kummatkin se saa iloiseksi. Mörri on niin tohkeissaan kun se oppii jotain uutta ja täällä talvitallilla kun ei ole niitä uusia polkuja virikkeinä. Nykyäänhän se pysähtyy keskelle pihaa reissun ja ruokailun jälkeen tarhaan viennin yhteydessä ja selkeästi kysyy, että ettei vaan Täti olisi halunnut teettää niitä porkkanataivutuksia. Noh, seuraavalla kerralla sitten. Hmm, riittääköhän se kilo porkkanaa? Mörrin mielestä ei riitä! ;-)