Sain luvan lähteä taas hieman aiemmin töistä ja kas, suuntasin tietenkin tallille. Tallilla olikin täyttä autojen suhteen, joten ajoin pihalle asti. Krona näytti olevan tolpassa kiinni ja Vísir tallissa eläinlääkärin kanssa. Raspaukset ja rokotukset saivat mun ihan säälimään Vísiriä. Kysyin sillai kautta rantain että kun Vísiriä rokotettiin ja sitä raspattiin niin olihan se ihan TOSI kiltisti, olihan? Nooraa nauratti, oli se tosi kiltisti, Jaana sille jo antoikin hieman namia... "Noh, kun mullakin olis kyllä omenaa sille, jos saisin yhden antaa, jookos?" Vísir oli ainakin sitä mieltä että omena päivässä pitää lääkärin loitolla, ainakin loppupäivän, joten Noora antoi luvan omenalle.
Kronakin sai omenan, tietenkin, kun se kerta hörisikin mulle! Ihana Krona-neito taisi saada toisenkin omenan, onhan se Mörrin ihastus. Hain pörheän polleni yhtäaikaa Faxin kanssa tarhasta ja vein Mörriäisen Kronan viereen hörisemään. Toin Mörrillekin omenaa, kun kerta herra oli niin hyvällä päällä että hörisi mullekin! Ikävä kyllä Krona oli ollut jo lenkillä, joten emme saaneet kaunottaresta seuraa.
Harjasin pahimmat jäät Mörrin kyljistä ja putsasin kaviot, vielä olivat hyvässä kunnossa! Selkään laitoin taas huovan ja ratsastusvyön ja sitten olimmekin jo valmiita retkelle! Minna kipusi Faxin selkään ja meni edelle, Mörri käveli oikein reippaana perässä. Polku tarhan vieressä oli mukavan luminen ja pehmeä, aurinkokaan ei ollut vielä laskenut.
Pyörätielle päästyämme Faxi jatkoi oikealle ja Mörri perässä. Sitten sattui jotain ihan kummallista, joka nauratti mua kun illalla mietin tilannetta. Mörri päätti taas kääntyä takaisin vasemman kautta. Yritin pysäyttää sen liikkeen oikeasta ohjasta ja antamalla vastakkaista pohjetta, mutta Mörri vaan kääntyi. Mä käytin edelleen oikeaa ohjaa ja suorastaan jumiuduin siihen ohjaan kiinni. Mörri jatkoi kääntymistään ja yhtäkkiä oltiin taas turpa Faxiin ja menosuuntaan ja mä tajusin päästää irti viimein siitä ohjasta. Mörri käveli aivan tyynesti Faxin perään ja mä mietin että mitä ihmettä tuossa tapahtui... Siis normaalistihan jos oikeat avut eivät ole tehonneet, mä olen salamana vaihtanut vasemmat avut tilalle ja kääntänyt sen pollen koko voltille ja ollaan jatkettu sinne minne pitikin. Nyt sen sijaan jäin roikkumaan siihen oikeaan ohjaan, mutta Mörri SILTI kääntyi sen voltin IHAN ITSE, kuin vanhasta muistista ja jatkoi matkaa. Mä en varmaan osaa edes selittää kuinka koomisen kummallinen tilanne oli! Se vaan oli niin hassua kun Mörri on ilmeisen tottunut että hänet käännetään sitkeästi voltille, että se tällä kertaa teki sen itse noteeraamatta pätkääkään oikeassa ohjassa roikkuvaa Tätiä...!
Matka jatkui mun kummastellessa tilannetta, mutta olin tosi skarppina. Heti kun Mörri yritti kääntyä vasuriin, oikea ohja kiristyi ja naksuttelin hurjana ja annoin pohkeita. Muutaman kerran näin tehtyäni Mörri päätti antaa periksi ja kulkea kuten kunnon ratsun kuuluukin. Tuumasin vain että kuolaimettomat on ehdottomasti paremmat meille! Tai riimu.
Lastentarhan kohdalla naksuttelin ja vaadin liikettä, siinä kun on toinen sellainen kohta, missä Mörri yrittää yleensä kääntyä. Hyvin menimme lasten ohi, huikkasin moimoit ja vilkutin ja saimme iloisia vilkutuksia ja moimoita myös takaisin. Hetken kuluttua olimmekin jo ensimmäisellä nopeammalla kohdalla ja Mörri lähti Faxin perään erittäin hyvällä ravilla. Mä pidin harjasta kiinni toisella ja ratsastusvyöstä toisella kädellä ja kevensin hieman. Tuo mun asento on aivan järkyttävä, mä tiedän, mutta siinä mä tunnun parhaiten pysyvän kyydissä.
Hyvällä ravilla otimme Faxia kiinni ja ylämäki meni aika reippaasti kävellessä. Tunsin kuinka Mörri käytti selkälihaksiaan ja otti pitkiä askeleita takajaloillaan, moottori toimii! Käännyimme taas La Lunan kohdalta hiekkatielle ja heti kun pääsimme, siirryimme nopeampaan askellajiin. Faxi tölttäsi jo ja Mörrikin tihensi askeleitaan käynnissä, mutta odotti kuitenkin mun valmistautumista ja apuja. Kun viimein otin surkean näköisen, mutta mulle erittäin hyvän raviasennon, Mörri lähti naksautuksesta raville Faxin perään.
Mulla oli tosi leveä hymy naamalla, mä NIIN tykkään Mörrin ravista! Se on niin hauskaa kun se tohkeissaan menee erilaista ravia huovan kanssa ja päristelee mennessään. Ilmakin oli upea, pakkasta pari astetta ja päivällä satanut lumi piti hyvin kavioiden alla. Vielä oli jopa valoisaa, viikko sitten tässä kohtaa oli jo selkeästi pimeää.
Seuraavaksi oli edessä iso mäki, jonka posotimme ravilla laukkaavan Faxin perässä. Aika kovaa Mörri pystyy menemään sitä kiitoraviansa, monen hevosen laukan vauhtia! Siirryimme käyntiin loppumäen ajaksi ja seuraavalla suoralla ihastelimme maisemia. Aurinko oli jo alhaalla, mutta taivas oli erittäin kauniin turkoosi. Pyöreiksi muuttuneet lumiset puut hehkuivat katuvalojen loisteessa ja taloista pilkottivat lämpimät lamput. Äänimaailma oli muutunut lumisateen myötä utuisen oloiseksi ja Turunväylän liikennekin runsaudestaan huolimatta oli pehmeän kuuloinen.
Moottoritien yli kuljimme tasan keskellä siltaa. Mörriä ei alta kulkeva liikenne haittaa ollenkaan, joskus se tosin seuraa jonkin isomman auton kulkua. Se kääntää päätään kallelleen, että näkee kun auto menee sillan alle, sitten kallistaa sitä toiseen suuntaan että näkee kun se sama auto tulee toiselta puolen ulos. Päästyämme sillan toiselle puolelle siirryimme takaisin oikeaan reunaan ja kaivoin taskusta Mörrille namun.
Hiljaisella hiekkatiellä otimme pikkasen lisää ravia. Yhdessä kohdassa Mörrin jalka lipsui ja se vaihtoi töltille ja hidasti siitä sitten käyntiin. Ohjasin ratsuni turvallisemmalle alustalle ja jatkoimme uudestaan ravilla. Sitten jopa laukka-askelkin tuli otettua! Siirryttyämme käyntiin sanoin Minnalle, että seuraavalla kerralla voitaisiin tehdä tää reissu vastakkaiseen suuntaan. Sieltä tullessa meillä olisi mukava laukkamäki ennen "pimeää" kohtaa. Minnalle suunnitelma sopi, hevosetkin saavat vaihtelua.
Edessä oli mun suosikkikohta viime reissulta, mutta nyt olikin ihan eri asia mennä. Edelleenkään ei ollut pimeää, minäkin näin missä mentiin. Ihan ei ollut samaa jännitystä kuin viimeeksi, mutta raville lähdettiin päristellen. Tällä kertaa näin edellä menevän ratsukon vallan mainiosti ja alusta oli hyvä raville. Faxi meni laukalla ja me tahdikkaalla ravilla perässä ottaen mutkat suoriksi. Ihan ei matka riittänyt Mörrille innostua laukalle, mutta nauroin kyllä ääneen herran pään pyörittelyjä. Mörri tykkäsi!
Hieman hiekkatielle pääsyn jälkeen huomasin viimein pimentyneen illan. Jälleen Turunväylän valot valaisivat upean lumista maisemaa ja mietin olevani täysin pohjoisen ilmanalan ihmisiä. Ihan kuten mun Mörrikin on!
Otimme lisää ravia ja Faxi pisti laukaksi. Me posotimme hienosti ravilla Mörrin ottaessa hyvin varovasti askeleitansa. Alitimme Turunväylän käynnissä ja lisäsimme vauhtia hyvässä paikassa. Käyntipätkän jälkeen pääsimme tutulle pyörätielle, jossa Minna ehdotti laukkaa. Tie oli totaalisen tyhjä, joten antaa mennä vaan, me tullaan perässä!
Faxi lähti oitis laukalle, mutta Mörri jäi odottamaan kiltisti ohjeita. Ehdotin ravia ja lähdimme reippaasti liikkeelle. Sitten otin Mörrin harjasta kiinni hieman ylempää ja nojauduin eteenpäin. Mörri ampaisi laukalle ja mulla hengitys salpaantui. Mitä tää oikein oli?!? Mörri laukkasi niin tasaisesti, ettei selkä liikkunut juuri ollenkaan! Mä vain istuin siellä kuin puunrungolla konsanaan, sen vain tajusin että laukkaa tää oli! Aivan liian pian Mörri oli saanut Faxia kiinni ja hidasti vauhtiaan, mutta pysyi edelleen laukassa. Nyt se alkoi olla samanlaista kuin normaalisti, eli siihen tuli se tavallinen keinuva liike. Mulla oli silmät selällään enkä edes tajunnut kiittää hevostani! Toi tasainen laukka oli jälleen uusi yllätys mitä mun hevoseni mulle näyttää, sillä on ässiä lahkeissaan niin että korttipeluritkin jää toiseksi.
Mulla sattui jo poskiin kaikki tää hymyily ja olin aika fiiliksissä. Käyntipätkän aikana päristelimme taas kilpaa ja sitten olikin vuorossa viimeinen raviosuus Faxin perään. Faxi oli niin tohkeissaan, että siirtyi laukalle, mutta me juoksimme taas reippaalla ravilla perässä.
Päästyämme omalle pyörätiellemme Faxi päätti tehdä läjän pyörätien reunaan. Mä sanoin että mä voin tulla potkimaan sen pois, kumminkin kävelen Mörri irrallaan loput matkasta. Lumen kanssa olikin helppo potkia jätökset pois ja lähdin sitten kävelemään heposeni vieressä. Välillä Mörri käveli hieman lujempaa ja kurkkasi mua silmiin, hidasti sitten sen verran että käveli mun perässä. Sitten se tas tuli sivulle ja vilkaisi silmiin ja mua alkoi naurattaa. Taas se siirtyi mun taakse, mutta hetken kuluttua oli hevosen nauravainen silmä taas vilkuilemassa mua. Okei okei, on se namin paikka!
Hieman ennen tallipolkua huomasin nuoren miehen ison koiran kanssa seisomassa pyörätien sivussa. Mietin hetken ottaisinko Mörrin kiinni, mutta päätin sitten toisin. Kerroin Mörrille että katsos, siellä on mies ja koira, huomasitko? Mörri huomasi kyllä, mutta jatkoi tyynesti namitaskun puolella kulkemista. Tervehdin miestä ja istuvaa koiraa ja sanoin että meilläkin oli koulutushetki menossa. Pyysin Mörriä pysähtymään heti miehen jälkeen ja annoin Mörrille namin. Koirakin katseli isäntäänsä ja kummankin koulutus näköjään meni vallan mainiosti!
Polulle menossa Mörri olisi ensin päästänyt minut, mutta ohjasin hevoseni kulkemaan ensin. Mä pysyin heti Mörrin takana ja ohjasin sitä kehuilla tallille päin. Vanhasta tottumuksesta Mörri pysähtyi autoille, mutta naksuttelin sitä jatkamaan perille asti. Poika tepsutteli tolpallensa ja jäi odottamaan varusteidensa riisumista. Se oli äkkiä hoidettu ja kävin hakemassa sille evästä uuteen eväsvatiin. Pistin vielä loppuja omenoita vatiin ja Mörrille näytti maistuvan. Se natusteli kuola valuen omenoita ja pian oli vati tyhjä.
Noorakin tuli takaisin tallille, se kun lähti Vísirin kanssa tunnille Nuuksion ratsastuskeskukseen. Mä meinaan joku päivä mennä mukaan sinne ja kokeilla Mörriä hieman koulukentällä. Mä en ole ollenkaan varmaan mitä Mörri moisesta ajattelisi, mutta olisi kiva kokeilla. Kyseisellä tallilla on nykyään maneesi ja se oli lähinnä se mun kompastuskivi. Mä en ole ollenkaan varma kestänkö moista paikkaa astmani takia, mutta sinne varmasti pääsisi testaamaan. Ainahan mä pääsen sieltä pois, jos menee olo huonoksi.
Nyt kuitenkin päästin Pörriäiseni takaisin laumansa pariin ja Faxin kanssa ne päättivätkin mennä heinäkasalle. Kävimme vielä lisäämässä heinää ihanille ratsuillemme ja sitten oli hyvä itsekin lähteä syömään. Mun tekikin mieli pizzaa... Slurps!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti