Mulla oli tiistaina ohjelmassa lyhyempi työpäivä, että kerkeisin tallille edes jotakuinkin valoisaan aikaan. Pistin jo töissä ratsastusvaatteet päälle ja sain muutaman "katseen". Tjaah, olisko nää topparatsastushousut pitäny pestä muta-aikojen päätteeksi? Entä omenan ja porkkanan sekaiset kuolatahrat takissa, niitäkö ne katsoivat? Tai sitten se oli se haju. Siis TUOKSU. HEVOSEN tuoksu...
Olin mukavasti ajoissa tallilla ja hain pollukkani tarhasta. Samalla katsoin että Krona-neito oli tallissa omistajattarensa kanssa, oliskohan he lähdössä mukaan? Kysyin asiaa, mutta Jaana kertoi heidän juuri tulleen takaisin. Sitten hän myös kertoi, kuinka heidän ohittaessaan Mörrin tarhaa, oli Mörri tullut toiselta puolelta tarhaa ihan varta vasten Kronaa jutustamaan. Hellästi oli kuulemma Mörriäinen hörissyt ihastukselleen, eikä Krona vissiinkään pistänyt pahaksensa herrasmiehen elkeitä. Onnellisen hetken kuitenkin oli keskeyttänyt Tirri ja Brynja. Tirristä viis, mutta Brynja oli sitä mieltä että mun mutsille et tollai hörise ja ajoi Mörri-rukan kauemmaksi.
Siispä Mörri joutui Faxin kanssa retkelle, mutta sen verran haaveissaan taisi poika edelleen olla, että meno maittoi kummasti! Ja mikäs olikaan mennessä kun päivemmällä oli satanut ihanasti pehmoista lunta ja selässä oli huopa, ratsastusvyö ja Täti namipussin kanssa!
Pyörätiellä Mörri varoi ensin askeleitaan, mutta huomasi sitten kavioidensa pitävän vallan mainiosti lumessa. Askellus oli reipasta, mutta sitten lastentarhan kohdalla Mörri yhtäkkiä halusi takaisin kotiin. Siinä tehtiin sitten voltti ja jatkettiin Faxin perään. Toisen yrityksen sain estettyä ja Mörri päätti antaa piutpaut kiukuttelulle ja lähteä päristellen eteenpäin. No niin, tää oli kyllä se nopein mielentilan vaihto iloinen -> nyrppis -> iloinen mitä mä olen sillä nähnyt! Sen jälkeen meno oli taas reipasta ja päristellen menimme ravilla heti seuraavalla suoralla.
Käännyimme La Lunan kohdilta hiekkatielle ja kun pääsimme siellä suoralle, Mörrillä oli vaihteisto kierroksilla. "RAVIA!" tuntui Mörri hihkuvan ja lähti pää pitkällä Faxin perään. Faxi saatiin hetkessä kiinni ja mä sanoin Minnalle että nyt Faxiin vauhtia, Mörri olis menopäällä! Faxi meni viittä vajaa laukkaa kun Mörri oli puskurissa kiinni ja mua nauratti. Hyvä kun sain pidäteltyä risteykseen, kun piti kääntyä!
Katsoimme kun tietä pitkin laski pulkalla pari poikaa ja Faxi oli hieman epäileväisen näköinen. Mörri ei niistä välittänyt, mietti vaan että mihin se Faxi menee kyljittäin. Minna kysyi että vieläkö sieltä tulee muita pulkalla, mutta ei kuulema tullut. Me otimme siihen sitten hieman lisää ravia Faxin ottaessa jossain vaiheessa laukan. Huomasin kyllä, että jokin kohta oli sellainen, että Mörrin kavio lipsui, joten se päätti olla menemättä laukalle.
Paikoin tiellä oli liukkaampaa lumen alla, mutta ei mitään ihan kamalia jäitä kuitenkaan. Vastaan tuli neitokaisia koirinensa, oltiin uteliaita, muttei kuitenkaan nyt välitetty tutustua. Pääsimme hyvin Turunväylän yli ja pääsimme taas mukavalle raville. Se loppui kuitenkin hetken kuluttua, kun mutkan takaa ilmestyi hevonen. Olipas se nätti polle, suokki se varmaankin oli! Olisko nimi ollut Vire, tai sellainen, mutta kuitenkin Mörri oli erittäin kiinnostunut. Se oli niin tohkeissaan uudesta rautiaasta isosta tuttavuudesta, että kääntyi vieraan pollen perään! Mua nauratti, meinaskohan Mörri pääsevänsä tuon hevosen perässä kunnon raville!
Jatkoimme kuitenkin Faxin perään ja taas päristelimme reippaassa käynnissä. Mulla oli tosi rento olo, päristelin Mörrille ja nautin mukavasta pikku pakkasesta. Pian tulimmekin kääntöpaikalle, mistä lähti autoilta suljettu ulkoilutie toiselle hiekkatielle. Välipätkä oli valaisematonta, mutta sen verran erotin, että lumessa oli selkeä polku. Aurinko oli laskenut jo puoli tuntia sitten ja oli pilkko pimeää, katuvalot erottuivat kauempana ja jostain puiden välistä pilkotti omakotitalojen ikkunoista lämmin pieni valo.
Minna ehdotti että jos hän nostaisi laukan Faxilla ja suostuin oitis, täähän olisi kivaa! Minnalla oli otsalamppu, mutta se ei siinä pimeydessä paljoa mua auttanut. Erotin sentään kuitenkin ratsukon edessäni, etten ihan ahteriin tööttäisi. Mullakin oli lamppu mukana, mutten sitä viitsinyt laittaa päälle. Luotin Mörrin hyviin silmiin, hevoset näkee kuitenkin paljon paremmin kuin me ihmiset.
Faxi lähti laukalle ja Mörri perään ravilla. Mä en muutaman metrin jälkeen nähnyt enää oikeastaan mitään, pidin vain Mörrin harjasta ja ratsastusvyöstä kiinni. Mörri päristeli innoissaan ja mulla oli sellainen hauska jännä olo. Sitten päristelin Mörrille takaisin, jolloin tunsin kuinka se kokosi itsensä ja meni päristellen hurjaa ravia Faxin perään. Nauroin ihan ääneen, jolloin Mörri heilutti jo päätään kun sillä oli niin kivaa! Mulla oli mielettömän hauskaa, kun Mörri heilutti päätään ja pärskyi ja oli intoa täynnä!
Sen verran tunsin, että ekassa mutkassa Mörri yritti ilmeisesti oikaista hieman, kun etukavio meni hieman pehmeämpään kohtaan. Iloisen hupsu ratsuni palasi kuitenkin polulle ja jatkoi Faxin perään. Toisessa mutkassa näin kuinka Faxin varjo peitti hetkellisesti omakotitalojen valot ja tiesin suurin piirtein missä mennään. Puut kuitenkin peittivät Faxin ja mietin hetken että oliskohan tää Mörrille kiinnioton paikka. Mutta ei, edelleen päristellen ja harjaa ravistellen ravasimme mutkan suoraksi mun säestäessä tahtia innokkaalla hihityksellä.
Tielle päästyämme mun ei auttanut muuta kuin kehua tuota pimeää pätkää, kertakaikkiaan mahtava tunnelma! Minnakin tykkäsi, oli niin hienoa mennä pimeässä! Edellen kuljimme pimeässä, koska kyseisellä tiellä ei ollut valoja. Edessä tuikki kuitenkin Turunväylän valot ja kun pääsimme aukeammalle paikalle, ihastelimme maisemaa. Peltoja peitti luminen vaippa ja moottoritien katuvalot hehkuivat helminauhana mustaa taivasta vasten. Siellä täällä myös talojen valot pilkottivat kutsuvana, lämpimät tuikut pimeydessä valaisivat myös huurteisen lumisia puita.
Ennen valaistua tieosuutta oli vuorossa vielä suora pätkä ravia ja senkin menimme vauhdikkaasti hämärässä. Valaistulla osuudella sanoin Minnalle, että menee vaan, mä kokeilen jos Mörrin saisi nyt töltille. Minna lähti Faxin kanssa töltille, mutta Mörri posotti ravilla perässä, tein siellä selässä mitä pidätteitä tahansa. Otin jo kesken kaiken jalustimetkin jalasta, jos se vaikka auttaisi, mutta jatkoimme päristellen erittäin hyvää ravia. Nääh, antaa olla, tää oli kuitenkin niin älyttömän hauskaa!
Suuntasimme takaisin pyörätielle, missä oli lisää ravia ja Mörri jopa päästeli pätkän laukkaakin. Lastentarhan suorallakin otimme pikaiset pyrähdykset laukkaa Faxin perään, kun Mörri oli todennut alustan hyväksi. Mä olin ihan fiiliksissä koko loppumatkan, ei jalustimia, ei oikein niitä ohjiakaan, ja hevonen toimii! Miten mulla olikin niin hyvä olo! Ja Mörri, mun tuittupäinen lurpukka palleroiseni päristeli KOKO matkan aivan tohkeissaan, kuinka se edes jaksoi olla niin onnellinen ja päristellä ja viskellä innolla päätään ravissa!
Tallin polulla päästin muruseni taas kävelemään isseksein ja sieltä se tuli mun perässä tyytyväisen näköisenä. Reilun ruoka-annoksen jälkeen oli vielä namin paikka tarhassa, kun Tätin taskuun oli näköjään namia unohtunut... Sitten olikin jo aika ajella kotiin, mulla oli niin leveä ja kirkas hymy naamalla, että tuskin olisin tarvinnut autossa edes ajovaloja! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti