Hassuttelua

Mä olin eilisen vain kotona lepäämässä, kuumetta oli hieman jo perjantainakin. Lauantaina mua otti niin pahasti aivoon, pollaan ja päähän, että oli tosi hyvä kun mies lähti Matkamessuille. Sain ihan rauhassa yksin murjottaa ja olla masentunut kun en kerta loistavasta ratsastussäästä huolimatta päässyt polleni kanssa mihinkään.

Tänään oli kuitenkin reippaasti parempi olo, joten päätin lähteä tallille katsomaan mitä muille kuuluisi. Tuumasin tekeväni vain pienen retken, muut voisivat jatkaa pidemmälle. Tallilla olikin autojen ruuhkaan, piha onneksi oli aurattu. Jaanan täytyy kohta teettää parkkipaikka kaikkia asiakkaita ja yksäreitä varten! Sujautin autoni johonkin sopivaan kohtaan ja tervehdin muita. Melkein kaikki olivatkin jo paikalla!

Lähdin hakemaan omaa ratsuani ja Minna tuli samalla Faxin noutoon. Kävelimme pidemmälle tarhojen välissä ja katsoin ensin että tottakai se mun palleroiseni on ihan siellä perimmäisessä nurkassa. Sitten hoksasin, että sehän kisailee Tirrin kanssa siellä! Voi että oli mukava katsella kun molemmat leikkivät ja Mörri sai kunnolla liikuntaa hangessa! Siellä se ravasi innolla Tirrin perässä ja jahtasi nuorukaista, kunnes osat kääntyivät. Mörri kuitenkin selkeästi tykkäsi enemmän siitä jahtaamisesta, se oli aivan korvat tötteröllä ja pää korkealla.

Vaavi lähti kävelemään mua kohti, jolloin Tirri suuntasi isänsä perään. Ja Mörri komeasti edelleen Tirrin kyljessä näykkien ja paksussa lumessa ravaten. Yritimme Minnan kanssa houkutella leikkiviä poikia lähemmäksi viheltämällä, mikä tehosikin Vaaviin ja Tirriin. Mörri sen sijaan oli hieman nyreissään, hänen leikit keskeytettiin ja hän päätti seistä juuri siinä missä oli. Kuten tavallisesti, Mörri ei tule luokse, ainakaan jos katson sitä ja pyydän. Sen sijaan joudun aina hakemaan sen pollen sieltä! Joskus se tulee salaa selän taakse, kun rapsuttelen Vaavia tai Tirriä ja on siinä sitten sen näköisenä että tässähän mä olin koko ajan...

Nyt kuitenkin hain Mörin ja se lähti innolla kyllä mukaan. Se tulee tosi kiltisti aina mukaan, ei jää kanittaa muuta kuin kakkatauon ajaksi. Vein Mörrin tallin oveen kiinni, kun meidän "omalla" paikalla oli jo Vísir. Tämä herra se tervehti mua hyvinkin iloisesti ja nuuskutti mun taskuja. Nyt ei ole kuule yhtään mitään namia tarjolla, ei ei!

Hain harjapakin ja katsoin että Mörri olikin tosi siisti. Ihanaa kun on lunta! Mä harjasin karvat ojennukseen ja poistin parit jääkalikat kyljistä. Kaviot olivat edelleen hyvässä kunnossa ja sitten laitoin lampaankarvan ja ratsastusvyön Mörrille. Mä otin taskuun nameja matkaa varten (siis heppanameja) ja huomasin samalla että mun takki oli revennyt. Liian innokkaita heposia, näemmä!

Nousin jakkaralta selkään ja mulla oli jo siinä hieman väsähtänyt olo. Selkeästi olin puolikuntoinen, mutta pakko oli päästä lenkille. Olo helpottui kun lähdimme liikkeelle, ei tarvinnut olla jaloillaan. Mulla ei ollut jalustimia käytössä, olin nostanut ne reisieni ylitse roikkumaan. Siitä ne saa pikaisella liikkeellä esille ja tueksi, jos tarvitsee. Mörri meni kuitenkin hyvin sievästi lumista polkua ja tuntui vaistoavan tarpeen varovaisuudelle.

Pääsimme pyörätielle ja käännyimme vasemmalle, muut olivat lähdössä laukkabaanalle päin. Mörrin kanssa päristelimme kulkiessamme ja oli ihan mukava olo. Välillä Minna tarkisti Mörrin (ja mun) tilanteen ja jatkoimme taas matkaa.

Käännyimme pienemmälle tielle ja se oli melkoisen liukas. Lumen alla oli jäätä ja se on ollut yleensä aina liukkain kohta koko tiellä. Mörri meni kuitenkin varoen ja vain yksi lipsahdus tuli, sekin takajalalle. Pääsimme lumiselle polulle ja Mörri meni niin reippaasti, että saimme muut kiinni. Tunsin, kuinka hevosen selkälihakset toimivat takamukseni alla ja mietin tän olevan tosi hyvää jumppaa Mörrille.

Seuraavaksi oli taas lumipeitteistä hiekkatietä vuorossa ja mä aloin jo väsähtää. Hieman myöhemmin tasaisella otimme muita ravilla kiinni, ja sitten tulimmekin ison tien risteykseen. Mä sanoin muille, että taidan kääntyä tästä takaisin, alkaa olla väsynyt olo. Käänsin Mörrin kotiin, mikä ei nyt ihan heti hänelle sopinutkaan. Muut menivät tien yli ja me jäimme hetkeksi miettimään.

Pikkutietä tuli auto ja tulin alas selästä kun Mörri pyörähti kavereidensa perään. Siirsin ratsuni tien sivuun ja kiitin autoilijaa kärsivällisyydestä. Talutin hetken aikaa Mörriä takaisin päin ja vastaan tuli punainen avotraktori auraushommissa. Mies pysähtyi tien varteen odottamaan meidän ohikulkua ja tervehdin häntä jo kauempaa. Mies kysyi että pelkääkö hevonen traktoria ja kerroin että ei pelkää. Traktorihan tuo heinälastin! Kerroin samalla että nyt onkin aika palkita hevosta  hyvästä käytöksestä ja kaivoin taskusta namin Mörrille. Mies hymyili meidän touhuille ja Mörrin katsellessa sivuteille kerroin sen olevan aina utelias ja tutkivan ihmisten pihoja.

Jatkoimme matkaa ja päästin Mörrin kulkemaan ihan itsekseen. Se seurasi tyytyväisenä ja oli selkeästi unohtanut haluavansa muiden kanssa lenkille. Mäkin piristyin kummasti siinä kävellessä ja viimein alamäessä ennen polkua aloin sipsuttamaan ja houkuttelemaan Mörriä raville. Jostain kumman syystä se siirtyi raville ja mä hihkuin innosta ja palkitsin sen namilla.

Kävelimme polun ihan peräkanaa ja polun toisessa päässä Mörri jäi seisomaan pää koholla. Mä katselin monen metrin päästä hevostani ja yritin keksiä miksi se ei tykkää siitä paikasta. Katselin ympärilleni, nuuskuttelin ilmaa ja kun mitään en huomannut, päristelin ja jatkoin matkaa. Hetken kuluttua Mörri tuli perässä pää alhaalla, ei sekään näyttänyt juuri nyt havaitsevan mitään kummallista.

Pyysin liukkaalla kohdalla Mörriä olemaan varovainen ja Mörri nuuski maata. Tää oli se liukas kohta, hän muistaa kyllä! Matka jatkui ihan tien reunassa ja aura-auton jäljiltä Mörri pääsi herkuttelemaan alta paljastuneilla heinillä. Bussi ajoi ohi ja vilkutin hymyilevälle kuskille, hän huomasi kyllä että ulkoilutan isoa kultaista noutajaani. Toiseen suuntaan ajoi toinen bussi, jonka kuski myös vilkutti meille hymyillen. No niin Mörri, nyt kun bussit ovat menneet, niin me lähdetään nyt ajoradalle.

Talutin nyt ihan ohjista Mörriä, kun kerta ollaan ajoradalla. Mörri seurasi kauniisti ja vilkuttelin ohiajavalle autolle. Päästyämme pyörätielle laskin Mörri irti ja kun tulimme sopivaan kohtaan, aloin taas houkutella Mörriä raville. Juoksin edellä ja kun naksutin, Mörri lähti raville. Sain pistää taas töppöstä toisen eteen kun herra innostui! Sen ravi on tosi kaunista, se nostaa polviaan kunnolla ja harja hulmuten tahdikas askellus vie hevosta eteenpäin. hetken kuluttua Mörri kiri hieman, sen verran että sen pää tuli mun ohi ja iso lämmin silmä katseli mun ilmettä. Mua nauratti ja Mörri selkeästi hymyili, tää on niin hauskaa sen mielestä! Siirryttyämme käyntiin palkitsin sen namilla.

Otimme vielä toisenkin ravipätkän ja juoksin jo ihan tosissani. En pitkään moista jaksanut, mutta Mörri hidasti tasan tarkkaan samaa tahtia kanssani ja taas oli namin paikka. Vimosella ravipätkällä Mörri ei meinannut lähteä raville, luultavasti koska kyseisessä paikassa ei olla koskaan menty ravia. Houkuttelin hevostani ottamalla itse laukka-askeleita, sellaisia kunnon liioiteltuja, lisäsinpä siihen vielä päristelyä ja pään viskelyäkin. Mörri innostui raville ja päristeli myös ja veti huuliaan selkeästi ylöspäin. Voi hitsi, mun hevonen nauraa mulle! Samalla tuli katsottua tielle päin, kun auto hidasti. Autossa mies tuijotti suu ammollaan ja nauroi sitten ihan ääneen meidän touhuille! Ihmetteli varmaan että mitä ihmettä tuolla oikein tapahtuu?!?

Jotkut koirathan hymyilee, ne vetää suunpieliä ylöspäin ja ovat varmaan oppineet sen ihmisiltä. Mä luulen että mun sosiaalinen hevosyksilönikin on sen oppinut, koska se myös vetää suunpieliä ylös ja samalla sen silmästä näkee että sitä huvittaa tilanne. Ja tuon mun laukkaesityksen jälkeen hevosen ilme (ja sen autokuskin myös!) olivat näkemisen arvoiset.

Pääsimme tarhan vierustan polulle oikein mukavasti ja Mörri seurasi kuin koira jäljissäni. Tallille päästyäni huomasin, että Auli oli vielä paikalla ja Oonakin oli pihalla. Mörri sai lisää rapsuttajia ja huomiota ja kerroin äskeisestä hauskasta tilanteesta. Mä olen varmaan saanut jo sen kylähullun arvonimen, joten ei mitään uutta taivaan alla. ;-)

Annoin Mörrille kunnon satsin ruokaa ja leipää ja Aulin kanssa jaoimme loput leivät Vaaville, Tirrille, Brynjalle ja aikuisten laumallekin riitti osa. Vietyäni Mörriäisen takaisin tarhaan jäin hieman rapsuttelemaan Vaavia. Se on aika hyvin oppinut että jos se ajaa muut pois mun läheltä, mä lähden pois. Vain silloin se saa ajaa muut kauemmaksi kun MÄ ajan niitä ensin kauemmaksi. Fiksuna hevosena Vaavi on oppinut kaikenlaista mun käytöksestä, sitä on tosi mielenkiintoista seurata. Nyt annoin Tirrin ja Brynjan nuuskutella ja Vaavi pysyi kauniisti toisella puolella pitäen korvat ylhäällä. Rapsuttelin Vaavia kiitokseksi ja se pörähteli tyytyväisenä. Kun Vaavi sitten ärsyyntyi Tirriin ja Brynjaan, se ajatti ne pois mun viereltä. Tein sitten kuten aiemminkin, lähdin pois tilanteesta. Vaavi kestää aina vain pidempään ja pidempään muita hevosia mun luona, se tietää että saa kuitenkin huomiota. Ja Mörriä se ei ole ajanut mun luota pois enää vähään aikaan. Täti kun hermostuu sellaisesta ja alkaa huitomaan käsillään kuin tuulimylly! ;-)

Mä olin kertakaikkisen väsynyt kun istuin autoon. Hieman ehkä liian aikaisin lähdin kuumeen jälkeen liikkeelle, mutta Mörrin kanssa mieli lepää ja mulla on mahtava fiilis. Nyt kun sen kanssa ollaan tultu irrallaan ja tänään kun sain sen ensimmäistä kertaa ravaamaan mun kanssa, niin mulla on aivan upea olo henkisesti! Piti ottaa parin tunnin päiväunetkin, mutta varmasti hymyilin koko unien ajan! Mä olen todellinen onnenpossu kun olen saanut näin ihanan heppaystävän itselleni! <3