Tallilla kävin ensin antamassa varsalaitumen asukeille namuja ja nyt Brynjakin pääsi jaolle. Hyvä hyvä! Se sai yhden ylimääräisen, kun kerta edellisellä kerralla jäi kokonaan ilman. Brynja-tamma vaikuttaa tosi ystävälliseltä ja mukavalta, ihan kuten äitinsä Kronakin. Prinsessa sen sijaan on ihan toista maata, se ajaa muut kyllä pois ruokalähteen luota! Ei ihme, ettei ori ollut sitä astunut (kuten Brynjan), sen verran tiukkaluonteinen likkalapsi on kyseessä.
Aikuisten tarhassa porukat oli kuka missäkin, mutta kaikille annoin herkkuja. Ja niille jotka tulivat luokse, saivat toisenkin. Svipa tietenkin sai automaattisesti kaksi palaa, kuningatar kun on. Tvistur taisi saada kolmannenkin, heh...
Tvisturin otinkin sitten riimuun kiinni ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohti. Siis mitenhän päin tämäkin taas meni, Tvistur vetää tallille kuin koira edellä mun tullessa sen jalanjäljissä perässä... Ainakin mulla oli tiukasti naru kädessä! =D Tallilla sentään sain avata oven herralle, jotta hän pääsee sisään.
Vein saman tien Tvissen ulos tolppaan kiinni ja hain harjan. Jaana tulikin siinä kohtaa antamaan uuden lippuvihon ja näytin ylpeänä mun uutta pinkkiä kaviokoukkua! Harjasin Tvissen, sen mitä nyt selässä oli harjaamista, ja tarkistin kaviot. Otin (pinkillä kaviokoukullani) lumet pois ja naureskelin itsekseni, kun Tvistur alkoi nojata muhun ja pöristellä. Se taisi tykätä, hyvä ettei kuorsannut! Jokaisen kavion polle nosti niin kauniisti, että!
Sitten tarvittiinkin enää suitset päähän ja menoksi ilman satulaa tai huopaa. Olin nimittäin tuumaillut tekeväni ihan kävelyreissun, nautitaan vaan rauhallisesta menosta ja upeasta säästä. Rauhallista menoa olikin sitten pihasta pyörätielle asti. Siis miten mä en huomannut sitä hiekoitusautoa! Ihan käsittämätöntä! Mä olin katsonut että se menee ajotiellä, mutta yhtäkkiä se olikin meidän perässä pyörätiellä. Ei Tvistur ollut siitä moksiskaan, mutta kun se oli niin leveä, ettei se ohittamaankaan päässyt. Mun ei auttanut muu kuin ohjata Tvisse lumiseen rinteeseen ja ajotielle. Ei siinä sen kummempia, takaisin sitten pyörätielle hevosen ihmetellessä että olishan nyt tuon edelläkin päässyt vaikka töltillä... Sitten tassuteltiin hiekoitettua pyörätietä pitkin!
Normaalilla tölttipätkällä Tvistur halusi välttämättä mennä tölttiä (ja pari askelta laukkaa) ja kehuin pollea innokkuudesta. Sitten jatkossa selitin sille, että "Jaaa kääyyntiiää...". Kyllä se sitten jossain vaiheessa hoksasi, ettei nyt olla menossa tuhatta ja sataa. Sauvakävelijätkään eivät haitanneet, kauniisti mentiin pariskunnasta ohi ja mä iloisesti tervehdin ja juteltiin hetki mahtavasta ulkoiluilmasta.
Metsässä Tvistur teki totaalisen stopin, ei meinannut mennä eteenpäin ollenkaan. Mä yritin kuunnella ja katsella, jotain risahduksia kuului, olisko ollut hirvi tai peura tai lunta tippunut puiden oksilta. Hetken kuluttua päästiin taas eteenpäin. Samassa kohtaa Tvistur on aikaisemminkin kyllä pysähtynyt, taitaa olla pelottava kohta.
Suolla olikin mielenkiintoista, meni hiihtäjiä sinne ja tänne! Kaikille hihkuin hymyillen "Päivää, päivää!" ja nyökkäsin ja kehuin hiihtoilmoja. Tvistur ensin katseli hieman vinoon niitä kepakko-ihmisiä, mutta kun ne jutteli aina mukavasti takaisin ja kehui hevosta, niin Tvisturkin alkoi rentoutua. Eräskin rouva katseli Tvisturia ja tuumasi että "Taitaa hevonenkin tykätä tällaisesta säästä!", jolloin Tvistur tyytyväisenä päristeli. Rouvan lähtiessä hiihtämään Tvistur olisi seurannut iloisesti, mutta kun ladulle ei ole hevosella menemistä.
Neljän hengen hiihtoporukkaa seurattiin todella tarkasti. Hiihtäjät eivät luultavasti edes huomanneet meitä puiden takaa, mutta Tvistur oli korvat hörössä. Kehuin Tvisturia kovasti, kuinka se on rohkea polle, uteliaskin! Onneksi hiihtäjät olivat reippaasti edellä, koska seuraavana olikin se eka laukkamäki. Mä istuin ihan rentona ja juttelin kaikessa rauhassa "Kääyntiäää mennään, ihaan raauhassa meennään, hieeno poolle, Tvistur hyyväää..." Tvistur oli ihmeissään, ainahan tässä on menty laukkaa ja nyt nysvätään ihan totaalisesti! Hyvin se kuitenkin ymmärsi, että kävellään, ei edes yrittänyt kiirehtiä.
Vasemmalle käännyttiin ja tutkittiin metiköitä, olisko sielläkin hiihtäjiä, ääniä ainakin kuului. Normaalisti ollaan tultu sama ylämäki takaisin laukalla, ja pari ripeämpää askelta otettiinkin, mutta käynnissä pysyttiin. Olen ylpeä itsestäni ja Tvisturista!
Latujen ja ratsastuspolun risteyksessä oli taas hiihtäjä, tällä kertaa mies oli pysähtynyt ottamaan kuvia upeasta luonnosta. Tvistur seisoi kaikessa rauhassa kun juttelin miehen kanssa (säästä, kuinkas muuten, ja mies totesi että sullahan on kiva neliveto...) ja mies ystävällisesti hieman väisti, että pääsisin latujen yli mahdollisimman vähällä sotkemisella. Hihkuin vielä "Mukavaa päivänjatkoa!" kun Tvistur jo päätti pistää töltiksi. Ohjista piti ottaa ihan kunnolla kiinni ja harjasta kanssa! Sitten alkoi äänikin puremaan: "Jaaa käääyntiiiin...! Metsäpätkät mentiin hienosti kävellen ja hiihtäjiä kuunnellen!
Se kaikkein jyrkin mäki meni kerrassaan loistavasti, Tvistur meni rauhallisena mäkeä ylös, viime kerrallahan siinä piti päästä edes hieman kokeilemaan laukkaa! Polle kipusi mäen päälle, puuskahti ja jatkoi sitten matkaa.
Tiellä otettiin kanssa ihan pieni tölttipätkä, Tvistur tosin hiljensi jo itsestään. Se oli ilmeisesti tyytynyt kävelylenkkiin. Mulla alkoi olla takamuksen lihakset väsyneet, niitä tuli jännitettyä matkan varrella. Tvisturilla on mukavampi mennä huovan kanssa, koska se pehmentää ja nostaa hieman irti pollen selkärangasta. Sitä yritti alamäissä eristää oman häntäluunsa jännittämällä ahteria ja nyt persposket on... hmm... miten tuon nyt sanoisi, noh, kaikki tietää. Mun oli pakko tulla selästä alas ennen pyörätielle tuloa, kun ajattelin luisuvani jyrkässä alamäessä ratsuni niskan yli alas. (Kahdella salkovilla ja jalat taittaen, pisteet kiitos!) Annoin Tvisturille namia ja rapsuttelin ruunaa meidän kävellessä mäki alas. Oli muuten tuskaa se ekat 50 metriä jalan, kintut ei meinannu pelata ollenkaan! Ihan hyvä, että kävelin tallille asti, sai hieman verryteltyä lihaksia.
Kenen turpa pukkasi kuvaan juuri kun suljin napsahti...
Tämä kuva on jo lähempänä sitä mitä tuon ensimmäisen kuvan piti olla..
Tallilla musta-valkoinen salama pääsi vahingossa ulos ja Rontti-koiraa komennettiin sitten kahden ihmisen voimin. Oona oli päästänyt kissan pihalle ja Rontti riemastui myös livahtaessaan leikkimään, kumminkin jollakin on pallo piilossa! Oonaa nauratti; "Kuuntele nyt, Rontti, kun Ankakin komentaa!" Ja kaiken hyörinän keskellä Tvistur kärsivällisesti seisoo odotellen sapuskaansa! No saihan se murmeli ruokaa; kuivattuja leipiä (muutama erilainen), mysliä ja namiherkkuja kanssa. Sillä välin kun Tvistur söi, kävin antamassa lisää namuja Brynjalle, se on mun suosikki noista nuorista.
Tvisturista otin pari kuvaa lisää ja vein pollen sitten tallin läpi tarhaan. Niin ja syötin vielä viimoset namitkin sille, kun niin kauniisti osasi pyytää! On se ihana...