Olikin kiva mennä laitumelle, kun tiesi jo etukäteen saavansa Gusse-puten. Laitoin sille kuolaimettomat suitset päähän ja kehuin kovasti kun herra niin nöyrästi työnsi päänsä suitsiin. Fiksu heppa! Gusse itseasiassa yritti aikoinaan opettaa mulle riimun pukemista, se kun oli mulle aivan uutta. Gustur työnsi päätään riimuun aivan oikeasta kohdasta ja näytti, että kato tästä kohdasta!
Nyt sitten lähdettiin kolmen tunnin lenkille ja hieman mietitytti, että kuinka charmantti harmaita jouhia otsassaan kantava herra Gustur sen jaksaa. Alkumatkasta tunsi, ettei rytmi ollut ihan puhdasta, mutta Kattilaan päästyämme käynti oli jo lihasten lämmettyä kummasti parantunut.
Parilla ekalla tölttipätkällä meno oli hieman konstikasta, kunnes itse löysin rytmin Gussen menosta. Mitään puhdasta askellusta touhu ei ollut, edelleen sitä "takajalat juoksee, etujalat laukkaa" ja kaikki eri tahtiin... Tosin koko ajan meno tasottui ja muuttui mukavammaksi.
Käynti oli aivan tasaista jo, ylämäissä hieman oli toispuoleista menoa. Metsäpoluilla mentiin ihan reippaasti, mutta välillä Gustur jäi miettimään jalkojensa asentoa. Kannustin pollea eteenpäin ja vaikeatkin kohdat selvitettiin kunnialla. Oli hyvää jumppaa Gussen takajalalle ja Ankan muistille! Itse nimittäin kolhin polviani puihin ja kummassakin on tällä hetkellä sentin halkaisijaltaan olevat ihottomat kohdat. Muistaa taas olla tarkkana ens kerralla!
Metsäpolun laukkapätkät olikin hauskoja! Siirryttiin Gussen kanssa jonon hännille ja päästettiin muut menemään ensin. Sitten lähdettiin mekin laukkaan, tosin sen "mitä-se-nyt-sitten-onkaan"-askellajin kautta. Laukan rytmi löytyi hienosti, kun oli tilaa mennä ja Gustur paineli pätkät innoissaan. Loppulaukasta siirryttiin taas rytmiin "ihme ja kumma".
Takaisin tullessa heposet alkoivat olla jo tosi hikisiä, talviturkit ovat jo kasvaneet ja lämmintä melkein 20 astetta... Väsyttikin kaikkia muita paitsi Eikkaa. Hiekkatien ensimmäisessä laukassa innostuin kannustamaan Gusturia oikein urakalla: "Hyvähyvähyvä! Jip jip jip! Anna palaa! Jipii! Hyvähyvähyvä!" Välillä jopa vihelsin ja Gusturin toinen korva olikin kääntyneenä muhun päin, se vaikutti lähinnä huvittuneelta!
Muistin jossain vaiheessa, että Riikka oli sanonut hyräilyn rauhottavan hevosta. Ajattelin katsoa, josko saisin mitään reaktiota Gusselta, rauhoittumista tai kannustusta. Pikkuhiljaa hyräilin ihan vain omiani, mutta sitten muistui mieleen Aristokattien eräs sävelmä, missä pikkukissat laulaa pianon ääressä. Sitten alkoi sanoja tulvimaan hyräilyyn, ja loppujen lopuksi ainakin yksi laulun pätkä meni näin:
(Gusse-putte, Gusse-putte)
Gustur-herra tosi hyvä polle on,
Ruokahalu hällä onkin pohjaton,
Laitumelle, laitumelle näin me ravataan,
Herkkua saa Gusse-putte, eikös vaan!
Sanoja oli kauheasti lisää, laulu muuttui tilanteiden mukaan ja Gustur ihan selvästi kuunteli. Molemmat korvat oli muhun päin, tunnisti sanoja sieltä täältä. Mutta hassuinta oli se kun lauloin matalalta, Gusse yhtyi lauluun ja sanoi höö, höö! Ja pollen rytmi muuttui selvästi, askellus reipastui ja mentiin aivan tasaista käyntiä päät nyökäten laulun tahdissa jopa ylämäet! Laulaessa Gussen ravikin muuttui ihan oikeaksi raviksi, kertakaikkisen tasaista kaksitahtista mentiin pitkä pätkä! :D
Laitumia lähestyessä tulin alas selästä ja annoin Gusselle ansaitun kävelypätkän ilman ihmistä. Tieltä näki laitumelle, missä Keke, Kolur ja Laikka odottivat. Hihkaisin Kekelle, että "Moi Keke!" jolloin Keke käänsi päänsä meitä kohti ja hirnui. Ja lähti sitten kohti ruokapaikkaa, vaikkei töissä ollutkaan. Joka ainoa retkipolle oli totaalisen hikinen ja väsynyt kolmen tunnin urakan jälkeen ja kaikki olivat ansainneet herkkunsa. Ja tulihan niitä muillekin annettua, varsalaitumellekin vein Prinsessalle ja Vaaville omat namit!
lauantai 26. syyskuuta 2009
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Takaisin satulaan
Kaksi viikkoa on kulunut viime kerrasta ja tipahtamisesta. Hieman alkoi jo eilen jännittää, vaikka tiesin saavani Gusturin alleni. Gustur on se heppa, jolla olen ensimmäisenä mennyt tällä tallilla ja ihka ensimmäinen ikinä millä olen mennyt laukkaa!
Muistan vieläkin varsin kirkkaasti, kun ekaa kertaa mentiin laukkaa silloin kolme vuotta sitten. Otettiin laukka mäkeen ja minä pidin tiukasti Gusturin harjasta kiinni ja Gusse-putte meni kaunista tasaista pehmeää laukkaa. Ensin hieman hirvitti, mutta sitten iski innostus päälle, tämähän on ihan mahtavaa! Ja se fiilis mikä jälkikäteen oli, kertakaikkiaan upeaa! Sitten piti joka tutulle, puolitutulle ja monille tuntemattomillekin selittää, että mä oon ollut laukkaavan hevosen selässä, aatelkaa, laukkaavan hevosen selässä! Sori nyt hirveesti näin jälkikäteen, jos jouduit kuuntelemaan innostuneen tätiratsastajan selitystä... :D
Sen takia mulla onkin ollut Gusturiin tunneside, joten oli tosi hienoa saada Gusse ratsuksi. Gussellahan reilu pari vuotta sitten murtui kinner (vai mikä se oli) ja se on ollut ihan lepohevosena vain. Hieroja on käynyt viime aikoina pariin otteeseen hoitamassa Gussen lihaksia, vasen takaosa on hieman laihassa lihaskunnossa. Gussen käynnistä ei hoksaa mitään, ylämäessä hieman vasemman jalan liike on erilainen. Ravi on heikkoa, mutta laukka on upea.
Laitumelta lähdettiin sitten hyvässä järjestyksessä ja Gustur pääsi heti melkein keulille. Tyytyväisenä pollet hörähtelivät kun suunnattiin metsään, hirvikärpäsiä ei ainakaan vielä näkynyt. Maastossa paikoin huomasi Gussen askeleen hidastuvan, mutta hyvin polle kiipesi hankalien ja liukkaidenkin paikkojen yli.
Ekalla tölttipaikalla siirryimme Gussen kanssa keulille, jotta päästäisiin menemään pienellä laukalla. Olikin mielenkiintoinen askellus! Tuntui, että etupää meni laukkaa ja takapää juoksi ravia ja tahti oli nelitahtinen, mutta laukkamainen. Oli niin omituinen tunne, että alkoi naurattaa! Laukan tahti kun on ta-ta-tam, ta-ta-tam, ta-ta-tam, niin Gusse meni ta-ta-ta-tamm.. ta-ta-ta-tamm.. ta-ta-ta-tamm.. Piti oikein miettiä miten siellä ollaan, mutta rytmi ihan selvästi heitti ylös ja kesti jotenkin kumman pitkään, ennenkuin liitovaiheesta tultiin alas. Hyvin siellä pysyi, kun rytmiin tottui. Mutta koomista se oli, Oonaakin nauratti taaempana!
Kaikki tölttipätkät me mentiin Gussen kanssa edellä ja viimein sitten päästiin kokeilemaan laukkaa. Edessä kun oli tilaa, niin Gusse innostui ja me mentiin niin hienoa ja pehmeää laukkaa aivan täydellisesti! Voi että miten kehuin Gusturia ja Gusse tyytyväisenä hörähteli takaisin kun rapsutin herraa harjan juuresta.
Laukat meni todella hienosti ja Gussen lämmetessä nelitahtinenkaan laukka ei enää hypyttänyt niin kovin. Ja tietysti kun edessä on tilaa mennä kunnon laukkaa, niin poika päästeli ihan reippaasti menemään. Käyntipätkillä Krona yritti päästä Gussen ohi ja loppumatkasta vaihdettiinkin paikkoja. Kehuessani Gusturia polle jutteli takaisin, hörh, hörh, ja päristeli vielä päälle.
Laitumella pestiin pollet, kaikilla kun alkaa talviturkit olla päällä ja hiki virtasi. Kaikki hevoset saivat namia ja Svipa ihan perinteisesti hörisi mulle saadakseen lisää namia. No annoinhan minä... :D
Että oli ihanaa, nautin ihan suunnattomasti rauhallisesta reissusta, kauniista säästä ja Gusturin kanssa polleilusta. Metsässä alkoi näkyä jo syksyn värit, mutta lämmintä oli varmaan 18 astetta. Turvaliivin kanssa oli hieman liikaa päällä, mutta henkinen hyvinvointi olikin se tärkein. Ja tärkeää mulle on myös se, että meidän pollukoita saa syöttää, aina saa tuoda kuivattua leipää tai omenoita, porkkanaa tai heppanameja. Mukavaa!
Muistan vieläkin varsin kirkkaasti, kun ekaa kertaa mentiin laukkaa silloin kolme vuotta sitten. Otettiin laukka mäkeen ja minä pidin tiukasti Gusturin harjasta kiinni ja Gusse-putte meni kaunista tasaista pehmeää laukkaa. Ensin hieman hirvitti, mutta sitten iski innostus päälle, tämähän on ihan mahtavaa! Ja se fiilis mikä jälkikäteen oli, kertakaikkiaan upeaa! Sitten piti joka tutulle, puolitutulle ja monille tuntemattomillekin selittää, että mä oon ollut laukkaavan hevosen selässä, aatelkaa, laukkaavan hevosen selässä! Sori nyt hirveesti näin jälkikäteen, jos jouduit kuuntelemaan innostuneen tätiratsastajan selitystä... :D
Sen takia mulla onkin ollut Gusturiin tunneside, joten oli tosi hienoa saada Gusse ratsuksi. Gussellahan reilu pari vuotta sitten murtui kinner (vai mikä se oli) ja se on ollut ihan lepohevosena vain. Hieroja on käynyt viime aikoina pariin otteeseen hoitamassa Gussen lihaksia, vasen takaosa on hieman laihassa lihaskunnossa. Gussen käynnistä ei hoksaa mitään, ylämäessä hieman vasemman jalan liike on erilainen. Ravi on heikkoa, mutta laukka on upea.
Laitumelta lähdettiin sitten hyvässä järjestyksessä ja Gustur pääsi heti melkein keulille. Tyytyväisenä pollet hörähtelivät kun suunnattiin metsään, hirvikärpäsiä ei ainakaan vielä näkynyt. Maastossa paikoin huomasi Gussen askeleen hidastuvan, mutta hyvin polle kiipesi hankalien ja liukkaidenkin paikkojen yli.
Ekalla tölttipaikalla siirryimme Gussen kanssa keulille, jotta päästäisiin menemään pienellä laukalla. Olikin mielenkiintoinen askellus! Tuntui, että etupää meni laukkaa ja takapää juoksi ravia ja tahti oli nelitahtinen, mutta laukkamainen. Oli niin omituinen tunne, että alkoi naurattaa! Laukan tahti kun on ta-ta-tam, ta-ta-tam, ta-ta-tam, niin Gusse meni ta-ta-ta-tamm.. ta-ta-ta-tamm.. ta-ta-ta-tamm.. Piti oikein miettiä miten siellä ollaan, mutta rytmi ihan selvästi heitti ylös ja kesti jotenkin kumman pitkään, ennenkuin liitovaiheesta tultiin alas. Hyvin siellä pysyi, kun rytmiin tottui. Mutta koomista se oli, Oonaakin nauratti taaempana!
Kaikki tölttipätkät me mentiin Gussen kanssa edellä ja viimein sitten päästiin kokeilemaan laukkaa. Edessä kun oli tilaa, niin Gusse innostui ja me mentiin niin hienoa ja pehmeää laukkaa aivan täydellisesti! Voi että miten kehuin Gusturia ja Gusse tyytyväisenä hörähteli takaisin kun rapsutin herraa harjan juuresta.
Laukat meni todella hienosti ja Gussen lämmetessä nelitahtinenkaan laukka ei enää hypyttänyt niin kovin. Ja tietysti kun edessä on tilaa mennä kunnon laukkaa, niin poika päästeli ihan reippaasti menemään. Käyntipätkillä Krona yritti päästä Gussen ohi ja loppumatkasta vaihdettiinkin paikkoja. Kehuessani Gusturia polle jutteli takaisin, hörh, hörh, ja päristeli vielä päälle.
Laitumella pestiin pollet, kaikilla kun alkaa talviturkit olla päällä ja hiki virtasi. Kaikki hevoset saivat namia ja Svipa ihan perinteisesti hörisi mulle saadakseen lisää namia. No annoinhan minä... :D
Että oli ihanaa, nautin ihan suunnattomasti rauhallisesta reissusta, kauniista säästä ja Gusturin kanssa polleilusta. Metsässä alkoi näkyä jo syksyn värit, mutta lämmintä oli varmaan 18 astetta. Turvaliivin kanssa oli hieman liikaa päällä, mutta henkinen hyvinvointi olikin se tärkein. Ja tärkeää mulle on myös se, että meidän pollukoita saa syöttää, aina saa tuoda kuivattua leipää tai omenoita, porkkanaa tai heppanameja. Mukavaa!
tiistai 8. syyskuuta 2009
Väliaikatiedote 2
Tänä aamuna olo olikin jo reippaasti parempi! Hiuksia pestessä kerran vihlaisi selkää, mutta muuten meni vallan mainiosti. Lähdinkin kävelylenkille ja samalla kävin kaupassa. Liikunta teki hyvää selälle ja kotia tultua oli oikein pirteä olo!
Nopeita liikkeitä joutuu varomaan, mutta muuten kaikki on kunnossa. Ja muistakaa se turvaliivi, hyvät ratsastajat!
Nopeita liikkeitä joutuu varomaan, mutta muuten kaikki on kunnossa. Ja muistakaa se turvaliivi, hyvät ratsastajat!
maanantai 7. syyskuuta 2009
Väliaikatiedote
Piti lähteä tänä aamuna Korkeasaareen, mutta kun ei meinannut edes päästä sängystä ylös, niin se jäi käymättä.
Aamupalaa syödessä huomasin, että nieleminen sattuu. Siis kaulaan sattuu, koko kaulan alue tärähti eilisessä rytäkässä samalla kuin selkäkin. Iltapäivällä hoksasin, että ahterissa on kanssa kipeät kohdat siinä missä lantioluut iski maahan (tosin pehmukkena oli ihan silkkaa läskiä..). Samalla oikea kylkikin ilmoitteli itsestään, eli tuntuu siltä kuin koko perhanan kroppa olisi venähtänyt. Pää ei käänny kunnolla vasemmalle, jokin lihas ottaa kiinni ja vinkuu. Sängystä noustessa pää ei nouse mukana muuten kuin kädellä auttamalla, paitsi jos kääntyy masulleen ja peruuttaa pois.
On tää tätä. Kipeästä olosta huolimatta ihan selkeästi mikään paikka ei ole rikki, vaan kaikki lihakset tuntuvat siltä kuin olisin tehnyt super-deluxe-harjoitukset kuntosalilla. Lihakset ovat vain tärähtäneet iskusta, mutta muuten kaikki on kunnossa.
Ja kiitos tuesta, kaikki ystäväni, ja spessu-tänks meediolleni Annelle, joka järkkäsi jo viikkoja sitten nämä kaksi seuraavaa päivää vapaapäiviksi töistä! :D
Aamupalaa syödessä huomasin, että nieleminen sattuu. Siis kaulaan sattuu, koko kaulan alue tärähti eilisessä rytäkässä samalla kuin selkäkin. Iltapäivällä hoksasin, että ahterissa on kanssa kipeät kohdat siinä missä lantioluut iski maahan (tosin pehmukkena oli ihan silkkaa läskiä..). Samalla oikea kylkikin ilmoitteli itsestään, eli tuntuu siltä kuin koko perhanan kroppa olisi venähtänyt. Pää ei käänny kunnolla vasemmalle, jokin lihas ottaa kiinni ja vinkuu. Sängystä noustessa pää ei nouse mukana muuten kuin kädellä auttamalla, paitsi jos kääntyy masulleen ja peruuttaa pois.
On tää tätä. Kipeästä olosta huolimatta ihan selkeästi mikään paikka ei ole rikki, vaan kaikki lihakset tuntuvat siltä kuin olisin tehnyt super-deluxe-harjoitukset kuntosalilla. Lihakset ovat vain tärähtäneet iskusta, mutta muuten kaikki on kunnossa.
Ja kiitos tuesta, kaikki ystäväni, ja spessu-tänks meediolleni Annelle, joka järkkäsi jo viikkoja sitten nämä kaksi seuraavaa päivää vapaapäiviksi töistä! :D
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
No just...
Olin aivan tokkurassa kun heräsin, nukkumaan pääsi vasta puoli kahdelta yöllä kun olin ollut tyttöjen illassa. Vaikka nyt sidukkaa joinkin vain puoli pulloa, niin väsymys oli pahempi. Onneksi Salla tuli hakemaan mut kotoota, mikä oli aivan loistavaa. Mä revitin leukoja koko matkan, haukottelusta ei meinannut tulla loppua ollenkaan!
Laitumella Jaana kysyi heti ensimmäiseksi että olisko Kolur ilman satulaa. Mä sanoin että nyt olen kyllä sen verran väsynyt, että kyllä satula pitää olla. Sain sitten Kolurin satulalla. Kypärä päähän ja hanskat käsiin, Salla roikkui toisella puolella satulaa jalustinhihnassa kun nousin selkään. Jalustimet olivat liian lyhyet, joten laitoin oikean jalustinhihnan kaksi reikää pidemmäksi. Vasen oli tietenkin myös liian lyhyt, joten nostin jalkani satulan siiven eteen (kuten äsken oikean jalan) ja vedin jalustinhihnan soljen näkyville.
Sillä sadasosasekunnilla satula kiepsahti oikealle kyljelle, mistään en saanut kiinni ja tömähdin tantereeseen yläselkä edellä. Pää osui kanssa maahan, mutta siihen ei niin sattunut. Ilmat lähti pihalle, aivot oli ihan sekaisin ja selkään sattui. Jaana tuli heti paikalle, mutta ihan heti en edes osannut sanoa muuta kuin että sattui. Piti ottaa aikalisä, sanoin Jaanalle että lepään tässä hetken. Makoilin siinä minuutin pari, että sain ajatukset kasaan ja kropan inventoitua, mitään ei ollut ainakaan katkipoikki tai murtunut.
Hetken kuluttua aloin nousta, mutta kipu yläselässä ei päästänyt nousemaan istualleen. Piti kierähtää ensin kyljelleen ja siitä masuvilteen, ennenkuin sain jalkoja alle. Jaana veti mut ylös pystyyn ja mä otin tukea Kolurista, joka edelleen seisoi kiltisti paikoillaan. Sitten iski pieni paniikki, pyörrytti ja meinasin purskahtaa itkuun. Jaana sanoi että istu tuohon kannon päälle ja mä suuntasin sinne ja pistin päätä hieman alemmaksi. Yläselkään sattui, mutta päähän ei. Jaana kysyi että kannattaako lähteä ja pakko oli myöntää, että ei kannata.
Salla lähti muiden mukana Oonan vetämälle parin tunnin lenkille ja mä jäin laitumelle Jaanan kanssa. Käveltiin varsalaitumelle ja mäkin vihelsin nuoria syömään. Ensimmäisenä paikalle tölttäsi Prinsessa, sitten ilmestyi varsa emänsä kanssa ja viimeisenä Vaavi-isä. Sain antaa niille ruokakipot ja porkkanaa ja Jaanan kanssa juteltiin näistä heposista. Prinsessa (Eikin jälkeläinen) kuulema menee syksyllä koulutukseen ja alkaa pikkuhiljaa aikuisen hevosen työelämän. Pikkuvarsan isästä tulee kanssa varman hyvä työmyyrä, se on aika jämäkkä polle.
Käveltiin takaisin isommalle laitumelle ja odoteltiin, että vuolija saapuisi paikalle. Kekelle oli varattu vuolu, ja muutkin saivat pedikyyrin. Juteltiin hevosista lisää ja Jaana kertoi että Frosti ja Disa muuttavat toiselle tallille lähemmäksi Hannelen (näiden kahden omistajan) kotia. Heti ensimmäinen ajatus oli että no nyt mun heppa mahtuu laumaan, jee! :D Oli tosi mukava jutella Jaanan kanssa, maastossa ei pääse niinkään juttelemaan. Ja naurettiin, että jos olisin mennyt ilman satulaa, tätä ei olisi tapahtunut!
Vuolija oli myöhässä ja tuli samaan aikaan ratsastajien kanssa, joten en päässyt kunnolla tarkemmin katsomaan touhua. Sääli, olisin halunnut nähdä niin mielenkiintoisen ammatinharjoittajan työnteossa! Kekeä pidettiin kiinni ja annoin sille namia ja se olikin ainoa polle Kronan lisäksi joka namia sai.
En tiedä miten Keken vuolu meni, kun piti lähteä varovasti tallustamaan autolle. Hyvä oli, että Salla ajoi, oli aika tukalaa istua autossa. Kiihdytys sattui selkään ja piti nojata eteenpäin. Heitettiin Oona kotiin ja sitten Salla kippasi minutkin perille. Nyt on selkä jo hieman parempi, eteenpäin voi kumartua oikein hyvin, mutta suoristuminen sattuu, samaten jos päätä vetää yhtään taaksepäin. Hitaasti voi kääntää päätä ja käsiä nostella, mutta nopeat liikkeet tuntuu pahalta. Kädet kuitenkin nousee hyvin ja pää kääntyy, kunhan sen vaan tekee hitaasti. Päiväunilta piti nousta takamus edellä, eli ensin käännyin masuvilteen ja siitä peruutin pois sängystä... :D
Oli taas mielenkiintoista, vaikka en ratsastamaan päässytkään. Ja seuraavalla kerralla muistan, ehkä väsyneenäkin, tarkistaa sen satulavyön!
Laitumella Jaana kysyi heti ensimmäiseksi että olisko Kolur ilman satulaa. Mä sanoin että nyt olen kyllä sen verran väsynyt, että kyllä satula pitää olla. Sain sitten Kolurin satulalla. Kypärä päähän ja hanskat käsiin, Salla roikkui toisella puolella satulaa jalustinhihnassa kun nousin selkään. Jalustimet olivat liian lyhyet, joten laitoin oikean jalustinhihnan kaksi reikää pidemmäksi. Vasen oli tietenkin myös liian lyhyt, joten nostin jalkani satulan siiven eteen (kuten äsken oikean jalan) ja vedin jalustinhihnan soljen näkyville.
Sillä sadasosasekunnilla satula kiepsahti oikealle kyljelle, mistään en saanut kiinni ja tömähdin tantereeseen yläselkä edellä. Pää osui kanssa maahan, mutta siihen ei niin sattunut. Ilmat lähti pihalle, aivot oli ihan sekaisin ja selkään sattui. Jaana tuli heti paikalle, mutta ihan heti en edes osannut sanoa muuta kuin että sattui. Piti ottaa aikalisä, sanoin Jaanalle että lepään tässä hetken. Makoilin siinä minuutin pari, että sain ajatukset kasaan ja kropan inventoitua, mitään ei ollut ainakaan katkipoikki tai murtunut.
Hetken kuluttua aloin nousta, mutta kipu yläselässä ei päästänyt nousemaan istualleen. Piti kierähtää ensin kyljelleen ja siitä masuvilteen, ennenkuin sain jalkoja alle. Jaana veti mut ylös pystyyn ja mä otin tukea Kolurista, joka edelleen seisoi kiltisti paikoillaan. Sitten iski pieni paniikki, pyörrytti ja meinasin purskahtaa itkuun. Jaana sanoi että istu tuohon kannon päälle ja mä suuntasin sinne ja pistin päätä hieman alemmaksi. Yläselkään sattui, mutta päähän ei. Jaana kysyi että kannattaako lähteä ja pakko oli myöntää, että ei kannata.
Salla lähti muiden mukana Oonan vetämälle parin tunnin lenkille ja mä jäin laitumelle Jaanan kanssa. Käveltiin varsalaitumelle ja mäkin vihelsin nuoria syömään. Ensimmäisenä paikalle tölttäsi Prinsessa, sitten ilmestyi varsa emänsä kanssa ja viimeisenä Vaavi-isä. Sain antaa niille ruokakipot ja porkkanaa ja Jaanan kanssa juteltiin näistä heposista. Prinsessa (Eikin jälkeläinen) kuulema menee syksyllä koulutukseen ja alkaa pikkuhiljaa aikuisen hevosen työelämän. Pikkuvarsan isästä tulee kanssa varman hyvä työmyyrä, se on aika jämäkkä polle.
Käveltiin takaisin isommalle laitumelle ja odoteltiin, että vuolija saapuisi paikalle. Kekelle oli varattu vuolu, ja muutkin saivat pedikyyrin. Juteltiin hevosista lisää ja Jaana kertoi että Frosti ja Disa muuttavat toiselle tallille lähemmäksi Hannelen (näiden kahden omistajan) kotia. Heti ensimmäinen ajatus oli että no nyt mun heppa mahtuu laumaan, jee! :D Oli tosi mukava jutella Jaanan kanssa, maastossa ei pääse niinkään juttelemaan. Ja naurettiin, että jos olisin mennyt ilman satulaa, tätä ei olisi tapahtunut!
Vuolija oli myöhässä ja tuli samaan aikaan ratsastajien kanssa, joten en päässyt kunnolla tarkemmin katsomaan touhua. Sääli, olisin halunnut nähdä niin mielenkiintoisen ammatinharjoittajan työnteossa! Kekeä pidettiin kiinni ja annoin sille namia ja se olikin ainoa polle Kronan lisäksi joka namia sai.
En tiedä miten Keken vuolu meni, kun piti lähteä varovasti tallustamaan autolle. Hyvä oli, että Salla ajoi, oli aika tukalaa istua autossa. Kiihdytys sattui selkään ja piti nojata eteenpäin. Heitettiin Oona kotiin ja sitten Salla kippasi minutkin perille. Nyt on selkä jo hieman parempi, eteenpäin voi kumartua oikein hyvin, mutta suoristuminen sattuu, samaten jos päätä vetää yhtään taaksepäin. Hitaasti voi kääntää päätä ja käsiä nostella, mutta nopeat liikkeet tuntuu pahalta. Kädet kuitenkin nousee hyvin ja pää kääntyy, kunhan sen vaan tekee hitaasti. Päiväunilta piti nousta takamus edellä, eli ensin käännyin masuvilteen ja siitä peruutin pois sängystä... :D
Oli taas mielenkiintoista, vaikka en ratsastamaan päässytkään. Ja seuraavalla kerralla muistan, ehkä väsyneenäkin, tarkistaa sen satulavyön!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)