Olikin kiva mennä laitumelle, kun tiesi jo etukäteen saavansa Gusse-puten. Laitoin sille kuolaimettomat suitset päähän ja kehuin kovasti kun herra niin nöyrästi työnsi päänsä suitsiin. Fiksu heppa! Gusse itseasiassa yritti aikoinaan opettaa mulle riimun pukemista, se kun oli mulle aivan uutta. Gustur työnsi päätään riimuun aivan oikeasta kohdasta ja näytti, että kato tästä kohdasta!
Nyt sitten lähdettiin kolmen tunnin lenkille ja hieman mietitytti, että kuinka charmantti harmaita jouhia otsassaan kantava herra Gustur sen jaksaa. Alkumatkasta tunsi, ettei rytmi ollut ihan puhdasta, mutta Kattilaan päästyämme käynti oli jo lihasten lämmettyä kummasti parantunut.
Parilla ekalla tölttipätkällä meno oli hieman konstikasta, kunnes itse löysin rytmin Gussen menosta. Mitään puhdasta askellusta touhu ei ollut, edelleen sitä "takajalat juoksee, etujalat laukkaa" ja kaikki eri tahtiin... Tosin koko ajan meno tasottui ja muuttui mukavammaksi.
Käynti oli aivan tasaista jo, ylämäissä hieman oli toispuoleista menoa. Metsäpoluilla mentiin ihan reippaasti, mutta välillä Gustur jäi miettimään jalkojensa asentoa. Kannustin pollea eteenpäin ja vaikeatkin kohdat selvitettiin kunnialla. Oli hyvää jumppaa Gussen takajalalle ja Ankan muistille! Itse nimittäin kolhin polviani puihin ja kummassakin on tällä hetkellä sentin halkaisijaltaan olevat ihottomat kohdat. Muistaa taas olla tarkkana ens kerralla!
Metsäpolun laukkapätkät olikin hauskoja! Siirryttiin Gussen kanssa jonon hännille ja päästettiin muut menemään ensin. Sitten lähdettiin mekin laukkaan, tosin sen "mitä-se-nyt-sitten-onkaan"-askellajin kautta. Laukan rytmi löytyi hienosti, kun oli tilaa mennä ja Gustur paineli pätkät innoissaan. Loppulaukasta siirryttiin taas rytmiin "ihme ja kumma".
Takaisin tullessa heposet alkoivat olla jo tosi hikisiä, talviturkit ovat jo kasvaneet ja lämmintä melkein 20 astetta... Väsyttikin kaikkia muita paitsi Eikkaa. Hiekkatien ensimmäisessä laukassa innostuin kannustamaan Gusturia oikein urakalla: "Hyvähyvähyvä! Jip jip jip! Anna palaa! Jipii! Hyvähyvähyvä!" Välillä jopa vihelsin ja Gusturin toinen korva olikin kääntyneenä muhun päin, se vaikutti lähinnä huvittuneelta!
Muistin jossain vaiheessa, että Riikka oli sanonut hyräilyn rauhottavan hevosta. Ajattelin katsoa, josko saisin mitään reaktiota Gusselta, rauhoittumista tai kannustusta. Pikkuhiljaa hyräilin ihan vain omiani, mutta sitten muistui mieleen Aristokattien eräs sävelmä, missä pikkukissat laulaa pianon ääressä. Sitten alkoi sanoja tulvimaan hyräilyyn, ja loppujen lopuksi ainakin yksi laulun pätkä meni näin:
(Gusse-putte, Gusse-putte)
Gustur-herra tosi hyvä polle on,
Ruokahalu hällä onkin pohjaton,
Laitumelle, laitumelle näin me ravataan,
Herkkua saa Gusse-putte, eikös vaan!
Sanoja oli kauheasti lisää, laulu muuttui tilanteiden mukaan ja Gustur ihan selvästi kuunteli. Molemmat korvat oli muhun päin, tunnisti sanoja sieltä täältä. Mutta hassuinta oli se kun lauloin matalalta, Gusse yhtyi lauluun ja sanoi höö, höö! Ja pollen rytmi muuttui selvästi, askellus reipastui ja mentiin aivan tasaista käyntiä päät nyökäten laulun tahdissa jopa ylämäet! Laulaessa Gussen ravikin muuttui ihan oikeaksi raviksi, kertakaikkisen tasaista kaksitahtista mentiin pitkä pätkä! :D
Laitumia lähestyessä tulin alas selästä ja annoin Gusselle ansaitun kävelypätkän ilman ihmistä. Tieltä näki laitumelle, missä Keke, Kolur ja Laikka odottivat. Hihkaisin Kekelle, että "Moi Keke!" jolloin Keke käänsi päänsä meitä kohti ja hirnui. Ja lähti sitten kohti ruokapaikkaa, vaikkei töissä ollutkaan. Joka ainoa retkipolle oli totaalisen hikinen ja väsynyt kolmen tunnin urakan jälkeen ja kaikki olivat ansainneet herkkunsa. Ja tulihan niitä muillekin annettua, varsalaitumellekin vein Prinsessalle ja Vaaville omat namit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti