Mörrin liimapyttypäivä

Hieman edellispäivästä väsyneenä ajelin tallille ja mietin että vieläkö uusi villaloimi oli ehjä. No ei se ollut. Joku sieltä oli jo käynyt takalistosta järsimässä palasen... Kävin hakemassa Mörrin tarhasta ja laittelin sitä ratsastuskuntoon, näyttikö Mörri yhtä nuutuneelta kuin minäkin?

Käynti ainakin alkoi reippaasti, mitä nyt Jaana sai meidät kaikki nauramaan. Hän lähti Eikalla (Ronttia hihnassa taluttaen) pelkällä lampaankarvalla. Siinä vaiheessa kun auratulta pihatieltä siirryimme tarhaa vierustavalle polulle, vastassa oli puoleen reiteen oleva auran jättämä kinos. Eikka innostui, onko meillä maastoesteitä? Tamma ponkaisi tohkeissaan korkean esteen yli ja sai Jaanan hetkeksi keikkumaan jalat villisti huitoen. Jaana liukui kyydistä puolimetriseen pehmeään kinokseen selälleen niin että lumi pöllysi ja huopatossut vain näkyi. Siinä ei auttanut kuin nauraa, Jaanan oma nauru kuului vaimeana hangesta Eikan katsellessa ihmeissään. Ei muuta kuin Eikan talutus takaisin pihalle ja jakkaralta kyytiin, tällä kertaa kävellen esteen yli.

Juttelin Tvisturin ratsastajan kanssa ja kerroin hänelle Tvisturin olevan maailman paras polle. Ja kerroin myös että Tvisse tykkää kun sille jutellaan ja päristellään takaisin. Lähdimme kohti ratsastuspolkua, menisimme ns. pitkää kautta kun tuo Veikkaustien alku oli niin kamalan liukas. Ravit menivät oikein hyvin ja tasaisesti ja Tvisturin ratsastaja tykkäsi kovasti Tvissen töltistä! Taisi poika näyttää parastaan, kun kerta ratsastaja oli hänelle päristellytkin!

Metsässä alkoi Mörrin meno pikkuhiljaa hidastua. Että oli paljon lunta, vaikka siellä oli kulkenut muitakin heposia ja koiran ulkoiluttajia. Meno muuttui tahmaiseksi ja ravi hidastui hidastumistaan. Ei tässä nyt ihan kaikki ole kohdallaan... Suopätkällä menimme laukkaa, se tuntui olevan hieman helpompaa kuin ravi, mutta ei Mörri sitä kauaa jaksanut. Päästimme Tvisturin edelle ja siirryimme vimoseksi, tulimme ravilla loput muiden joukkoon.

Hiihtäjistä Mörri vähät välitti, eivät haitanneet vaikka suihkivat takaa ohi. Niitä olikin yllättävän paljon maanantaipäiväksi. Sitten oli edessä laukkamäki ja siitä ei tullut kerrassaan mitään. Parin raviaskeleen jälkeen meno tyssäsi käyntiin ja raahustimme lopun matkaa ylös muiden luo. Sanoin Jaanalle että nyt on poika ihan veto veks, ei tällä mennä yhtään pidemmälle, edes käynnissä. Jaana sanoi että hän ei saanut Eikkaakaan laukalle (MITÄH?!?), joten raskasta täytyi olla. Teimme sitten niin, että Jaana vei muut ratsastuspolulle laukalla ja käyvät hieman pidemmällä kääntymässä ja tulevat sitten samaa reittiä takaisin. Sillä aikaa me jäisimme Mörrin kanssa odottelemaan.

Helpommin sanottu kuin tehty. Siinä vaiheessa kun muut lähtivät tolpiltaan laukalle, Mörri oli ihmeissään kun me ei menty. Pidätin poikaa ja käskin odottamaan. Tepastelua, tepastelua ja tepastelua tiukoilla ohjilla ja nyt uskalsin ottaa hieman tiukemman otteen kun oli kuolaimettomat pojalla päässä. Mörri hivuttautui polulle ja mä pyöritin sitä paikoillaan. Mörri yritti kääntyä toisen kautta takaisin polulle ja jatkoin sen kääntämistä yli ja se oli taas nenä pois polulta. Sitten alkoi kavio kuopia maata, mennään nyt hyvä ihminen! Pidin ohjat tiukasti käsissäni ja sain pidettyä pojan pois polulta. Sitten kuovittiin toisella etujalalla ja yritettiin kääntyä ja kokeiltiin vaikka mitä kommervenkkejä, mutta täti piti pintansa! Hetken ajan tuli mieleen että tulenko alas täältä, mutta se tuntui ihan luovuttamiselta, joten istuin ahteri tiukasti penkissä ja rentoutin jalat, ainoastaan kädet tekivät töitä. Ja välillä pohkeet kun piti kääntää se polle takaisin poispäin. Mä näin Mörrin ilmeestä ja asennosta että sitä risoi ihan urakalla kun se joutui jäämään pois laumasta. Sitä ei pelottanut olla siinä ollenkaan, se ei ollut sellaista käytöstä, mutta niin sanotusti sillä kasvoi sarvi otsaan.. Yksisarvinen nimeltä Mörri! ;-) Joka kerta kun se käänsi päätään polulle, ohja kiristyi. Kääntäessään sen poispäin, ohja löystyi. Sitä kun tehtiin muutaman kerran, alkoi polle viimein oikeasti kuunnella mua. Aluksihan mä hoin tiukkaa "EI"-sanaa, mutta sitten ei enää tarvinnut kun Mörri alkoi kuunnella. Se vielä yritti muutaman kerran siirtää oikeaa etujalkaa polulle päin, mutta otin oitis oikeasta ohjasta tiukemmin. Ai että sitä kismitti! Mörri oikein POLKAISI sen jalan takaisin tantereeseen ja puhahti kiukkuisena päälle! Mua alkoi naurattaa, mutta pidin pokan ja hymyilin vasta siinä vaiheessa kun Mörri päätti pissiä. Sitten se vielä kakkasikin siinä ja tuhahteli ja yritti kokeilla onnistuisiko se nyt kääntään päätään sinne polulle. Korvat lurpallaan se alistui kohtaloonsa, se oli mulle varmaan TOSI hattuuntunut.

Noh, pian ne muutkin tulivat takasin päin ja Jaana katsoi Mörrin kuopimia kuoppia. Viime syksyn ruohot jämät repsottivat yli puolimetrisen hangen alta, kun herra oli kaapinut lumet pois maata myöten. "Ettei muka ole virtaa?" totesi Jaana. Jepulis jee... Päästiin sitten muiden perään ja ajattelin Mörrin kulkevan turpa seuraavan hännässä kiinni, mua ette kyllä nyt jätä! Mutta ei. Se alkoi taas jäädä muista ja askellus ei ollut ollenkaan niin varmaa. Suopätkällä Mörri lähti raville hieman laiskasti ja vaihtoi laukallekin, mutta puhti oli kokonaan poissa. Siirryimme hyvinkin pian takaisin raville, tosin saimme Offaria kiinni koska sen edessä ollut Laikka ei enää jaksanut niin isossa hangessa.

Mietin sitä tulevaa isoa laukkamäkeä ja ajattelin että Mörri saa mennä ihan niin hiljaa tai kovaa kuin siltä itsestään tuntuu. Tvistur oli tässä vaiheessa siirtynyt Eikan taakse ja oli aivan täpinöissään. Me olimme Offarin kanssa vielä suolla kun Eikka lähti Tvisturin viipottaessa perässään. Laikka lähti perään uudella innolla ja samaten Offari. Ja kun Offari menee, menee Mörrikin! Voi hyvänen aika! Offari lähti laukalle jo suon puolelta ja me perässä, siinäkin oli 90 asteen kulma! Sitten pieni suora kohti laukkamäkeä, jossa se perinteinen paniikki-90 astetta! AAaaaaa! Pysyin sentään satulassa hurjassa kaarteessa ja posotimme menemään jyrkkään mäkeen. Huh mikä vauhti! Tosin se lopahti hyvinkin äkkiä, ei Mörri oikeasti ollut ihan kuosissaan.

Mäen päälle päästyämme Mörri puhkui ja hengitti raskaasti, mutta meni eteenpäin kyllä ihan nätisti. Saimme muut kiinni kun Jaana otti Rontin Flexin päähän. Menimme Veikkaustien kautta kohti tallia ja tiellä saimme oikein nätisti sekä käyntiä että ravia. Pikkumetsikössä huomasin, että Mörri oli tosi väsynyt, tuntui ettei se enää jaksanut nostella jalkojaan. Tiellä taas menimme oikein hyvin, kun kerta oli aurattu. Otimme jopa ihan itse ravia ottaaksemme muut kiinni. Pyörätiellä jäimme taas jälkeen ja vielä enemmän tarhan vierustaa kävellessä, siinä kun on kanssa hurja määrä lunta.

Vein Mörriäiseni talliin sisälle, saa syödä muilta rauhassa. Pistin ensin fleeceloimen sille päälle, vaikkei se niin kovin hikinen ollut, väsynyt vain. Pari omenaa, leipiä ja iso kasa mysliä teki hyvin kauppansa ja Mörri söi rauhallisesti. Mä en kauheasti tykkää syöttää sitä muiden kanssa, kun se hotkii myslit poskiinsa kuin hamsteri eikä pureskele kunnolla. Saako se mitään ravintoa edes kun se vain nielee sapuskansa. Toisaalta se puuro auttaa sitä syömään hieman hitaammin, täytyy taas muistaa seuraavalla kerralla.

Päästimme hevoset pihattoon, missä matriarkka Svipa odotteli namin toivossa. No kas, Jaana tulikin juuri sopivasti namipurkin kanssa jakelemaan herkkuja kaikille! Tavarat talteen ja mietin seuraavaa päivää. Jaana lupasi ottaa Mörrin rauhalliselle aloittelijareissulle, paljon käyntiä ja aurattua tietä pitkin. Kuulosti hyvältä ja tekisi varmaan hyvää Mörrille. Raukka-parka, ei sillä ihan ole kunto vielä kohdillaan, vaikka se välillä intoutuukin näyttämään tätille laukka-hirmun elkeitä. Enemmän intoa kuin kuntoa! Ei se mitään, eiköhän me se saada rantakuntoon ensi kesään mennessä! :D

Lunta, lunta ja vielä kerran lunta

Viimein mulla oli vapaata töistä, pääsin siis Mörryköimään! Tosin tämä lumen tulo teki asiat taas mielenkiintoisiksi, en meinannut saada autoa pois hallista kun aura oli vetäissyt jalkakäytävältä lumet ja jättänyt reunaan puoleen reiteen ulottuvan kinoksen. Seinä vastassa heti ensimmäisenä, eikä lapiota. Onneksi eräs ystävällinen rouva tuli hajottaman penkerettä matalemmaksi ja hän myös vahti ettei ketään tullut jalkakäytävällä kun ajoin kunnolla kaasuttaen nelivedollani ulos hallista tielle. Kiitin vielä uudestaan häntä, mulla oli jo järkyttävä hiki päällä.

Ajoin Sallan luo, joka lupasi tulla bussipysäkille odottamaan, koska heidän tietä oli tuskin aurattu. Ajelin varovasti melkein omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni, missä kaikki? Aura-auton perässä pääsin sadan metrin matkan hienosti, mutta se kääntyi sivukadulle ja yhtäkkiä puskin auran jättämän penkereen yli takaisin omalle kaistalle. Sain Sallan kyytiin ja hänen mukanaan tulikin sitten Mörrille omenoita ja leipää! Ihanaa, lisää lahjoja Mörrille! Eilen itseasiassa kävin tekemässä pienen lenkin Mörrin kanssa ja vein Raijan antaman lahjapussin Mörrille, sisälsi omenoita leipää ja pipareita!

Ihan hyvin pääsimme tallille, missä ei vielä ollut aura käynyt. Jätin Jaanalle auton avaimet, hän saisi siirrettyä auton jos aura tulisi sillä välin paikalle. Lähdimme hakemaan hevosia riimujen kanssa, eli tarpomaan tarhaan. Huh huh, olipas hyvä että olin ollut kohtelias ja päästin ystävättäreni ensin ovesta, pienikokoinen Salla sai raivata tätille tietä! ;-) Noh, sillä oli toppahousuissa lumilukot lahkeissa. Itseasiassa mullakin oli, mutta kun jalassa oli jodhpurit, niin nilkat oli heti lumessa ja pikkuhiljaa myös kosteat. Onneksi oli aitoa villaa sukat, jolloin ne lämmittää märkänäkin.

Salla sai innokkaan Prinsessan oitis kiinni ja me Mörrin kanssa lähdimme heidän perään. Mörri piti taas viralliset tyhjennystauot ennen talliin menoa. Poistimme lumet hevosten päältä ennen sisälle menoa ja varustimme hevoset sisätiloissa. Mörrille satula ja kuolain, Prinsessalle huopa, Mörrin ratsastusvyö ja kuolain. Kaviotkin tarkastettiin, katsoin Prinsessan takajalat, kun tyttö seisoi ahteri seinässä kiinni. Kiltisti se kuitenkin antoi nostaa jalkojansa, hieno tyttö!

Punttasin Sallan Prinsessan selkään ja Prinsessa mietti uutta tuntua. En tiedä onko sillä menty ilman satulaa, mutta hetken kuluttua tyttö rauhottui ja pääsin ratsautumaan Mörrin selkään. Ei mikään helpoin homma, vaikkei Mörriäinen niin korkea olekaan, mutta pitkikset + fleecehousut + ratsastustoppahousut tekevät olon hieman kankeaksi.

Prinsessa lähti tohkeissaan kävelemään, se on niin innokas typykkä! Varsatarhan asukit tulivat hörisemään Prinsessalle, tosin Vaavi tuntui katsovan hieman mun päälle. Ettei vaan saisi leipäpalaa, kuten eilen! Prinsessa aukaisi lumista polkua tohkeissaan ja me Mörrin kanssa jäätiin oitis jälkeen. Jahas, tulikos tästä taas tämänlainen reissu? Pyörätielle pääsimme onnellisina hevosista allamme, nousu oli sellainen että ei siitä kasautuneesta kinoksesta ihan heti olisi ihminen päässyt. Onneksi oli neliveto alla!

Pikkaisen tuntui olevan liukasta pyörätiellä lumen alla. Pyörätie oli aurattu jokin aika sitten, lisää oli satanut vajaa 10cm. Prinsessa päätti pitää tyhjennystauon ja mun oli tultava alas potkimaan kakat pois tieltä. Sitten mietin miten pääsen takaisin selkään, mutta pyysin apua vastaan tulleelta naiselta. Hän ystävällisesti roikkui toisessa jalustimessa sen aikaa että pääsin ponnistamaan ylös. Kun olin saanut jalustimen takaisin jalkaan, Prinsessa kakkasi uudestaan. Oukkeiii.... Takaisin alas, kakat potkimaan ja takaisin naisen nauravalla avustuksella satulaan. Kiitin häntä ja toivottelin hyvää Tapaninpäivää!

Juuri olimme jutelleet että jos tulee lumiaura, niin tulemme alas selästä, kun emme tiedä Prinsessan reaktiota niihin. Sitten aloin kuulostella, takaa tuli autotiellä lumiaura. Enää emme ehtisi tien yli vasemmalle, joten alas oli tultava. Talutin Mörrin Prinsessan suojaksi ja jäin seuraamaan auraa. Kuljettaja hidasti hienosti ja vilkutin hänelle kiitokseksi ja samalla Prinsessa sai sätkyn. Se yritti nousta takajaloilleen ja Mörri pelästyi Prinsessaa ja kaaos oli valmis. Salla meinasi jäädä Prinsessan jalkoihin, kun Mörrikin oli tiellä ja Mörri yritti väistää Prinsessaa ja kääntyi takaisin mua kohti ja yhtäkkiä Mörri-rukka oli kyljellään maassa. Sitten se nousi ihan pollämystyneenä jaloilleen Prinsessan ollessa ihan yhtä ihmeissään. Mörrin ilme oli kumma, mitä ihmettä oikein tapahtui? Kumpikin heppa rauhottui oitis ja jatkoimme hetken taluttamista.

Tarkistelin Mörrin jalkoja sen kävellessä ja se näytti kävelevän ihan kunnolla. Ilmeisesti sen takajalat oli kaatumisessa lipunut alta ja se oli ensin "istahtanut" lonkalleen ja siitä kierähtänyt kyljelleen. Kiipesimme takaisin selkään vasta myöhemmin ja lähdimme melkein heti kokeilemaan tölttiä. Prinsessa yritti päästä laukalle, mutta Salla piti sen tiukasti ohjissa. Mörri lähti kevyesti raviin, joka oli tosi tasaista, ei siis ainakaan mitään kaatumisesta johtuvaa. Mörri pisti höyryjuna-raviksi, eli kiihdytti pikkuhiljaa ravia vauhdikkaammaksi ja loppujen lopuksi seisoin jalustimilla kun meno oli niin reipasta!

Veikkaustien alku oli aivan hurjassa kunnossa, lumen alla oli tosi liukasta. Mäki oli lipsuvaa ja Mörri jopa pysähtyi sen oloisena että yksikin askel, niin hänen kavionsa lipsuu... Teki mieli tulla alas, mutta se olisi haitannut Mörrin tasapainoa ja saattanut kipata meidät molemmat. Naksutin Mörrille, jolloin se hyvin hyvin varovasti siirsi yhtä jalkaa kerrallaan ja etsi turvallista kohtaa mennä ylös. Pyysin Sallaa hihkaisemaan jos autoja tulisi vastaan, olimme melkein keskellä tietä.

Pääsimme lipsuen ylös ja toivottelimme kaikille vastaantulijoille hyvää Tapania. Kaviot lipsuivat tiellä, mutta kokeilimme hieman lisää ravia tasaisella kohdalla. Mörri valitsi turvallisimman paikan ravata ja meno oli tasaista. Pääsimme metsään hienosti ja Prinsessa oli meno päällä. Mörri yritti pysyä perässä, mutta lyhyemmillä jaloilla se on niin vaikeaa... Jyrkässä alamäessä Prinsessa alkoi kiihdyttää ja otti jopa muutaman laukka askeleen! Ihme että Salla pysyi selässä, mä olisin tipahtanut jo aikaa sitten. Mörri sen sijaan oli tarkkana ja mulla oli hyvin varma olo ratsuni selässä. Kyllä se tietää mihin voi astua ja mitä vauhtia voi mennä!

Suopätkällä pistimme raviksi ja Mörri meinasi nostaa laukankin. Nyt olin kyllä sitä mieltä, että ravilla mennään ja ravissa me myös pysyimme. Pari pätkää otimme kovempaa siinä kohtaa ja sitten siirryimme takaisin käyntiin. Kumpikin polle puuskutti jo raskaasti, umpihangessa meno pistää lihakset koetukselle! Päästyämme laukkamäkeen Prinsessa olisi lähtenyt hiihtäjien perään vasemmalle. Salla komensi tyttöä oikealle mäkeen ja sitten Prinsessa tajusi; laukkamäki edessä! Prinsessa siirtyi laukalle ja pyyhälsi mäkeen Mörrin jäädessä kävelemään perään. Hoputin hetken rasuani, jolloin sain sen raville, mutta kuten kovin usein aiemminkin, laukkamäki ei ollut Mörrin mielestä kovin kiva. Muutaman raviaskeleen jälkeen Mörri luovutti ja siirtyi takaisin käyntiin.

Mäen päälle tultuamme Prinsessa huohotti tosissaan, eikä Mörrinkään hengitys mitenkään rentoa ollut. Päätimme kääntyä takaisin, jolloin Prinsessa meinasi laukata mäen myös toiseen suuntaan. Ihan sama mihin mennään, kunhan mennään laukalla! ;-) Meno hieman rauhottui kun pääsimme takaisin suopätkälle ja siinä menimme ravilla. Ja sitten Mörri siirtyi töltille, oli vissiin sen verran epävarma alusta. Kehuin poikaa kauheasti ja Mörri päristeli takaisin.

Iso laukkamäki oli edessä, mutta kumpikin polle oli jo sen verran puhki, että sen kävelyyn meni pitkään. Lepäsimme välillä ja hevoset huohottivat, ja mua alkoi naurattaa. Salla sanoi että huopa oli tulossa pois ratsastusvyön alta ja lipsui taaemmaksi. Huopa oli Prinsessan pepun päällä tönkkönä ja se itsekin kääntyi katsomaan että mitä siellä tapahtuu. Huopa valui ja valui ja Salla sai pidettyä itsensä kuitenkin keskellä. Mua nauratti ihan hulluna, pidin Mörrin harjasta kiinni ja nauroin sen harjaan. Seuraavan kerran kun katsoin, ei auttanut muuta kuin purskahtaa uudestaan nauruun, Salla oli saanut huovan pois ja piti sitä edessään kääräistynä rullalle. Jukra kun oli koomista! Mörrin korvat kuuntelivat mun naurua ja puolihuolimattomasti yritti ravistella harjaansa. Ei jaksanut, huh huh

Meno jatkui reippaasti kun pääsimme mäen päälle, mutta aika raskasta se oli hevosille. Ennen tietä kuulimme lumiauran ja tulimme alas selästä. Kumpikaan hevosista ei reagoinut siihen, kuuntelivat vain sen menoa. Kävelimme tielle ja laitoimme Prinsessalle huovan takaisin kohdilleen. Salla takaisin punttaamalla selkään ja Mörri sai matkustajan lumipenkalta.

Matka jatkui, mutta olimme jo päättäneet, että tulisimme lyhyempää reittiä takaisin, Veikkaustien alku oli aivan liian liukas hevosille. Jouduin tulemaan tas alas selästä, kun aura tuli toiseen suuntaan, mutta olimme juuri kääntymässä sivutielle. Sallakin tuli alas ja myöhemmin mulla alkoi olla vaikeuksia kipata Sallaa ylös. Olin itsekin jo aika väsynyt, enkä nytkään päässyt selkään ennenkuin Salla piti Prinsessan selästä jalustinhihnasta kiinni. Sitten vuorossa oli haukkuva koira, joka pysäytti menon. Ja sen jälkeen tuli valtava auran vetämä lumikinos juuri siinä kohtaa missä menimme metsään. Ei muuta kuin pois selästä ja mä poljin penkkaa helpommaksi mennä. Mörri käveli kantapäillä ja hyvä ettei kengät lähtenyt jaloista. Salla tuli Prinsessan selässä nätisti perässä ja mä jatkoin kävelyä. Olin jo niin väsynyt, että annoin Mörrille loppumatkan kevennyksen, kanna vain itsesi, kiitos!

Metsässä Mörri teki pari kertaa kummallisen ryntäyksen, se yritti mennä mun ohi kapealla polulla. Ja menikin, jolloin pidin ohjat tiukasti käsissäni ja pyöräytin Mörrin mun ympäri. Sitten menimme taas täti edellä, kunnes uusi yritys. Ja pyöräytys, minä menen edellä. Meillä oli taas ilmeisesti johtajuusonkelma, mutta luulisin olevani voittaja. Mun pitää varmaan mennä keväällä johonkin kurssille, mä haluan oppia hevosen mielestä hyväksi johtajaksi.

Loppumatka sujui hyvin ja erittäin rankan tarhan vierustan jälkeen mä olin perusteellisen poikki. Hyvä kun jalat kantoi! Noh, pollet talliin ja varusteet pois, loimet kummallekin päälle. Mörrille laitoin sen uuden villaloimen, se kuivattaa hyvin. Sitten kummallekin pallerolle iso annos ruokaa, jonka syötyään ne pääsivät loimessa pihalle. Saavat siellä kuivata, Jaana lupasi hoitaa loimet pois.

Kyllä oli taas reissu. Viimeeksihän olin Aulin kanssa menossa ja sekin oli yhtä seikkailua. Laukassa Mörrin etujalka upposi normaalia syvemmälle hankeen, jolloin täti meinasi tulla niskan yli. Onneksi oli käsi harjassa, mutta ilman Mörrin apua en olisi päässyt muuta kuin lumipesulle tantereeseen. Polle nimittäin jatkoi laukkaa ja nosti päätään pikkasen kerrallaan ja punnersi (edelleen laukassa) mut takaisin satulaan. Sitten se hetken kuulosteli että olenko tasapainossa ja kun kerta olin, se jatkoi tyynesti matkaa Tvisturin perään. Mulla on ihan tajuttoman hyvä polle, on kyllä joululahjansa ansainnut! <3

Ja mä kun luulin ostaneeni hitaan eläkeläispollen...

Itsenäisyyspäivä koitti lumisateisena. Oli hienoa avata makkarin verhot aamulla ja heti ensimmäisenä nähdä Suomen lippu liehumassa. Hyvää syntymäpäivää, Suomi!

Lähdin ajelemaan varovasti kohti tallia, lunta oli tullut taas hurjasti. Meidän pikkuteitä ei oltu aurattu ja isommatkin tiet oli putsaamatta. Liikennettä ei ollut juurikaan, joten sain liirailla kaikessa rauhassa. Kehätie sentään oli ainakin toiselta kaistalta puhdas, joten siinä pystyi kyllä ajamaan. Tallin pihalle pääsin yllättävän hyvin, vaikkei aurattu oltukaan.

Kahlasin tallille leipäpussin kanssa ja lähdin hakemaan Mörriä tarhasta. Jaanakin tuli samalla hakemaan Offaria, naureskelimme kun Laikka lähti töltillä karkuun, häntä ette ainakaan ota mukaan! Mörri tuli nätisti mukaan ja piti tällä kertaa vain yhden tyhjennystauon. Vein ensin pojan talliin, mutta Jaana pyysi putsaamaan lumisen pojan ulkona. Jos ne lumet sulaa talliin ja taas jäätyy, niin pohja tulee liukkaaksi. No enpä ollut tullut ajatelleeksi, siirsin Mörrin ulos ja rapsuttelin lumet ja jäät siitä irti ja lähdin hakemaan satulaa.

Jaana sanoi että mitäs jos kaikki mennään ilman satulaa. Mä sanoin että mä otan kyllä satulan Mörrille, me mennään huomenna huovalla. Jaana kiusasi hieman, mutta mua vain hymyilytti ja kampesin satulan Mörrin selkään. Kuolaimettomat laitoin kuitenkin Mörrille, kun kerta ryhmässä mennään. Lunta tuli koko ajan lisää ja hevoset seisoivat kaikessa rauhassa odottaen liikkeelle pääsyä.

Elina tuli ensimmäisenä, hän sai Offarin allensa. Aulille oli varattu Svipa, jolla hän oli mennyt eilenkin. Kuulemma tammalla ei ollut eilen jarruja ollenkaan, oletin että tänään se sitten on hieman rauhallisempi. No eihän se ihan niin mennyt. Kaikki kun olimme selässä, Rontti-koira Flexin päässä ja Jaanalla hallussa, Jaana lähti Eikalla (ja lampaankarvalla, ei jalustimia!) liikeelle, Svipa otti heti toisen paikan jonossa ja kipitti nenä kiinni Eikan hännässä. Mörri kiilasi kylmän rauhallisesti Offarin ohi Svipan taakse ja jätti kaverinsa pitämään perää.

Siinä mäessä seisoimme hetken ja Mörri oli tosi röyhkeä, ensin se nuuskaisi Svipan häntää ja sitten tunki turpansa Svipan takajalan edestä sen masun alle! No kenkäähän sieltä tuli, hyvä ettei Auli tippunut selästä! Ja jo aiemmin Mörri oli töytäissyt Svipaa ahteriin, taitaa poika niin sanotusti kaivaa verta nenästään!

Käynti oli melko reipasta, tosin Mörri ja Offari jäivät pikkuhiljaa Eikasta ja Svipasta. Katselin Svipaa, hyvänen aika kun se meni niin tiiviisti kipakalla käynnillä Eikan peesissä! Eka ravipätkä oli hauska, Mörri aloitti hitaasti ja kevennys meni hienosti. Sitten alkoi vauhti kiihtyä tasaisesti, kun piti päästä tammojen perään ja mun kevennys kävi jo vaikeaksi! Tahti oli niin nopea, ettei siellä oikein auttanut muu kuin olla kevyessä istunnassa! Tosi koomista!

Menimme Veikkaustien kautta ratsastuspolulle. Näytti siltä että koko Veikkaustien asukasyhteisö oli luomassa lumia, moikkailimme heitä ja lapset katselivat silmät suurina lumisia heppoja. Ja monia hymyilytti Rontti-koira, joka kipitti edessä, heilutti häntää ja läähätti tohkeissaan. Hyvin Rontti osaa mennä hevosten kanssa, ei jää jalkoihin, menimme sitten käyntiä tai laukkaa.

Metsässä päästimme koiran irti, siitähän sille riemu syntyi! Rontti sinkoili syvässä hangessa kieli lerppuen, välillä keppiä kantaen ja välillä se yriti kiskoa kolmimetristä karahkaa mukanaan. Mitä suurempi keppi, sitä parempi! ;-)

Alhaalla suolla ajattelin ensin päästää Offarin edelle, mutta Elina oli tyytyväinen perässä ja Jaanakin sanoi että kyllä se Offari mahtuu siellä laukkaamaan. Okei, mennään sitten vaan! Ja kas, Eikka lähti kuin raketti Svipa perässään ja Mörri pisti rivakasti laukalle ja säntäsi puuterilumessa tyttöjen jälkiin. Jahas, nyt mennäänkin hieman kovempaa! Pidin tiukasti harjasta kiinni ja annoin Mörrin mennä ihan omalla vauhdillansa. Aika kovaa menimme, oli hyvä alusta ja Offarikin tuntui pääsevän hyvin laukkaamaan meidän takana.

Käynnissä menimme laukkamäelle, jossa laukka alkoi melkoisen aikaisin. Mörri ja Offari olivat vielä polulla kun Eikkis jo pyyhälsi menemään Svipa edelleen hännässä kiinni. Mörri otti kurvin oikealle vauhdikkaasti ja paahtoi ylös mäkeen Offari perässään. Svipa alkoi ihmetyttää, on tammalla menohaluja! Toisaalta se on ollut 3 kuukautta jalan takia lomilla, joten ei ihme että työt maistuu.

Jatkoimme suoraan käynnissä ja hieman ennen kuin olisimme ottaneet laukalle, eteen ilmestyi hevonen ja reki. Voi että kun oli nätti polle! Rekiajelulla oli se heppa kahden nuoren naisen kanssa. Eikka ei tosiaankaan halunnut mennä moisesta kapistuksesta ohi, joten Jaana joutui tulemaan selästä alas ja taluttamaan. Vieras heppa oli ihmeissään, ei täällä yleensä muita heposia vastaan tule. Mörri ei noteerannut vierasta hevosta juuri mitenkään, taisi olla ruuna... Offari oli kiinnostunut, mutta tuli sitten perässä.

Jaanapa ei päässytkään hyppäämään Eikan selkään, joten ainoana satulallisena tulin alas ja punttasin Jaanan ylös. Enkä sitten itse päässyt takaisin selkään, pehmeästä lumesta on mahdoton ponnistaa rungottoman satulan kyytiin. Kävelimme muutaman metrin eteenpäin ja pienessä rinteessä sain kammettua itseni kyytiin. Mulla oli juuri ja juuri saatu jalustin jalkaan, kun Eikka lähti laukalle. Svipa ampaisi perään ja Mörri hurjana otti mallia. Hetken kuluttua Mörri vetäisi rallivaihteen päälle ja me viiletettiin hurjaa vauhtia koko pitkä suora ja ihan mäen päälle mentiin! Oli pakko kiljaista "JIPII!" kun oli niin hienoa! Eikä me edes jääty tammoista niin paljoa jälkeen, aika lähellä oltiin! Tässä kohtaa hieman itseasiassa ihmettelin, että miten me ollaan niin tyttöjen peesissä.

Kiersimme metsälenkin rauhallisesti käynnissä ratsastuspolulle ja annoimme hengityksen tasaantua. Juuri ennen laukkamäkeä Rontti lähti jostain syystä kiipeämään jyrkkää liukasta kallionseinämää. Ensimmäinen yritys jäi puolitiehen, mutta toisella kertaa koira pääsi tosi korkealle kallion päälle. Siinä samassa otimme uuden laukan, hurjaa vauhtia ylämäkeen, tiukka kaarre vasemmalle, toinen mutka vasuriin, muutama metri suoraa, alamäkikaarre oikealle ja vielä ylämäkeen huipulle! Mun oli pakko nauraa ääneen vaikka olin hieman säikähtänyt. Mörri nimittäin pinkoi koko matkan rallivaihteella, mutta alamäkikaarteessa veti pään alas ja siirtyi VIELÄ nopeammalle laukalle ja me mentiin siinä kaarteessa varmaan 45 asteen kulmassa ja mulla ei reidet kestänyt keskipakoisvoimaa vaan mä pakosta painauduin satulaan! Herttinen sentäs mitä vauhtia me mentiin! Silmät suurina mä yritin selittää miltä musta tuntui, mutta änkytin vain jotain kummallista. Jos mä olisin siinä mutkassa oikaissut käden vaakatasoon sivulle, se olisi viistänyt hankia!

Hetken kuluttua pysähdyimme ja annoimme hevosten hieman hengittää. Kysyin Jaanalta että mennääks uudestaan... Jaana mietti asiaa hetken, mutta kun katsoimme hevosia, hengitys oli aika raskasta. Ronttikin oli jo saanut meidät kiinni, joten päätimme jättää väliin. Tullessamme takaisin isommalle polulle, Eikka kääntyi vasemmalle. Jaana naureskeli, ei sitä ratsastuspolkua tartte laukan takia takaisin kävellä, mennään hautuumaan kautta koko lenkki uudestaan! Ja Svipa perässä teki pienen liikenneympyrän, Mörri ja Offari katselivat hieman ihmeissään.

Käynnissä menimme kohti suopätkää ja Jaana kysyi että laukataanko sekin. No tottakai laukataan! Olisin varmaan sanonut toisin jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää... Eikka lähti hurjalla vauhdilla Svipa perässään. Mörri siirtyi hienosti laukalle, mulla käsi harjassa kiinni. Offari piti perää. Mörri alkoi kiihdyttää ja siirtyi rallivaihteelle, hetken kuluttua siirtyi Ralli-II-vaihteelle ja mulla alkoi vedet valua silmistä. Rontti juoksi meidän ja Svipan välissä ja karjuin sitä pois tieltä. Koira hyppäsi turvaan pois polulta ja silloin koin elämäni yllätyksen. Mörri pisti RAKETTI-vaihteen silmään ja multa aivot tarrautui takaraivoon. Hirvitti ihan suunnattomasti, Mörrin jalat meni niin järkyttävää vauhtia etten ikinä olisi uskonut, se paineli kuin vinttikoira, ei se enää edes mitään laukkaa ollut vaan jotain ihan muuta. Mä en edes rytmiä löytänyt siitä menosta, olin niin matalana selässä kuin vain pystyin ja ruttasin Mörriä harjasta. Hitto että pelotti! Ja siinä samassa huomasin, että me saavutettiin Svipaa ja Eikkaa! Siis saavutettiin Eikkaa! Siis me! Mun rauhallinen eläkeläispolleni vetää niin käsittämätöntä vauhtia etten ole ikinä kokenut edes Kekellä, mä en vieläkään käsitä sitä vauhdin määrää!

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Jaana alkoi ottaa Eikkaa kiinni ja hyvä ettei töötätty Svipaa ahteriin. Me oltiin IHAN takana, IHAN kiinni. Jaana kääntyi ja hämmästynyt ilme naamalla katsoi kun Mörri seisoi siinä takana. Mulla jalat tutisi ja silmät oli varmaan lautasen kokoiset kun ääni väristen yritin selittää että kovaa tultiin, pelotti ihan. Aulilla oli kanssa puntaroimista, Svipa ei ole koskaan mennyt noin vauhdikkaasti, siis ettei se jäänyt Eikasta! Elinan hento ääni takaata sanoi ettei hän ole ikinä mennyt noin lujaa... Hetken mietin että tulenko alas satulasta ja käyn puskassa pissillä ja oksentamassa. Ja ihan järkyttävän onnellinen olin satulasta, mä olisin ollut jo niin monta kertaa pulassa ilman jalustimia ja satulaa!

Käynnissä jatkoimme kohti jyrkintä laukkamäkeä ja kysyin että kai me mennään se käynnissä... No ei. Yritin vielä sanoa että jos Jaana saisi sen verran pidäteltyä Eikkaa, että me päästäisiin siihen 90 asteen mutkaan, ettei ihan täysillä siitä käännyttäisi. Siinä vaiheessa kun olin sen saanut sanottua, Eikka otti ohjat omiin käsiinsä ja paahtoi mäkeen raivokkaasti. No Svipa pyyhälsi perään Mörri kintereillään eikä Offarikaan mitenkään jäänyt. Mutka meni arpoessa, siristelin silmiäni etten näkisi sitä hurjaa vauhtia ja pysyisin tasan tarkkaan keskellä hevosta. Perhana kun oli ne kuolaimettomat! Mörri oikaisi itsensä hienosti ja laukkoi ylämäkeen ja jaksoi hienosti yli puolivälin! Kummallista että se sinne asti meni, koska toi edellinen pätkä oli niin rankka.

Ylhäällä jalat jatkoi vielä hetken tutinaansa ja pikkuhiljaa olo rauhottui. Ilmeisesti nää mun kävelylenkit Mörrin kanssa ovat kannattaneet, kun kerta kunto on kasvanut kohisten. Ja nyt kun se täällä saa kunnon ruokaa tarpeeksi, reippaasti heinää ja välillä mysliä, leipää, porkkanaa ja satunnainen omena ja nameja, niin liikuntakin maistuu. Ja nyt oli vielä mukavan viileä ilma, hyvä pito, loistava alusta ja riehakas Svipa edellä, niin mikäs sitä oli itsekin innostuessa...

Meillä oli mielenkiintoista katseltavaa kun Jaana otti Rontin kiinni ja yritti sen jälkeen päästä takaisin satulattomaan selkään. Narua siellä ja narua täällä, Eikka sählää, Rontti sählää ja Jaana yrittää ohjata Eikkaa kiven viereen ja.. ja.. ja.. Kyllä se siitä selvisi, mutta aika koomista oli!

Mä huokailin ja puistelin päätäni vielä päästyämme Veikkaustielle ja sanoin sitten Aulille, että mun pitäis varmaan viedä tää mun Karva-Opelini korjaamolle kun siinä ei oikein jarrut tunnu toimivan... Aulia nauratti, ei niitä ollut Svipallakaan, ei eilen eikä tänään. Svipan käynti muutenkin takaisin tallille oli Eikkamaisen tiheää, tuo oli näky mitä ei usein näe!

Otimme vielä ravipätkää ja Mörrin ravi oli kerrassaan tahdikasta ja rentoa, oli sen verran päässyt lämpiämään matkalla. Pyörätieltä siirtyessämme tarhoille Mörri otti parit laukka-askeleet, ennenkuin kerkesin kiljaisemaan tiukan sanan "EI!". Täähän menee ihan hulluksi koko homma... Tallilla sanoin että huomenna pojalla on kuolain suussa ja me mennään VAIN käyntiä (ajattelin laittaa sille lampaankarvahuovan ja ratsastusvyön, ehkä jopa ottaa eväät mukaan). Jaanaa nauratti, kohta Mörrillä on suu täynnä rautaa ja kaikki mahdolliset apuohjat ja muut... No eikä! :D Mutta reilun annoksen mysliä ja leipää oli poika ansainnut, sen verran rankka reissu oli kyseessä.

Sen verran tuosta hurjasta rakettivaihteesta, että hetkeäkään en epäillyt Mörrin tasapainoa ja jalkoja. Mä luotan sen kinttuihin totaalisesti, se tietää ihan tarkkaan missä voi päästellä. Mun tarvitsi vain huolehtia omasta tasapainostani, kertaakaan ei ollut edes lähellä mikään putoaminen tai horjahtaminen, vaikka jossain vaiheessa joku kavio hieman lipsahtikin. Ja takaisin tullessa Veikkaustiellä Mörri vaihtoi ravista automaattisesti töltille liukkaassa kohdassa ja takaisin sitten raville kun tilanne sen salli. Järkevä hevonen se on ja aika lurpukka otus muutenkin, ja varsin komea. Ja kiltti. Söpönenkin se on ja sillä on ihana turpa! Mutta huh tuo vauh-ti... Mä ihan oikeasti kuvittelin ostaneeni rauhallisen ja suht hitaan eläkeläispollen, mutta tänään tämä "eläkeläispolle" todisti asian toisin ja otti Eikkaa kiinni! Mun pää ei edelleenkään käsitä koko hommaa...

Hämärää touhua ;-)

Keskiviikkona oli vaihteeksi reissu muiden mukana, en vain ole kerennyt aikaisemmin kirjoittamaan. Menin ajoissa laittamaan oman pollukkani valmiiksi ja hain samalla Offarinkin mukaan tarhasta. Jaana otti Kolurin ja Tvisturin, oli vuorossa poikien retki!

Harjasin Mörrin ja tarkistin kaviot (hyvässä kunnossa ovat!) ja huomasin siinä että tarhassa oli ilmeisesti kinasteltu. Mörrillä oli vasemmassa lavassa lyhyempää karvaa, joku oli yrittänyt rökittää mun murmelia! Toivottavasti oli antanut samalla mitalla takaisin! Satula selkään ja kun laitoin kuolaimia, Jaana kysyi enkö laitakaan kuolaimettomia. Niin tosiaan, nythän mennään ryhmässä! Mörri näytti hieman hämmentyneeltä kun otin kuolainta pois siltä, mitähän se täti taas keksii... Hain kuolaimettomat ja siinä Mörri huomasi että jaa, nämä vermeet.

Kaksi ratsastajaa saapui paikalle ja he saivat allensa Tvisturin ja Offarin. Jaana oli aivan tohkeissaan kun pääsi kerrankin Kokulilla ja lampaankarvalla liikkeelle! Mun piti kippasta Jaana Kolurin selkään, mutta se hieman lipsahti... Jaanan tasapaino meni, nostinko kenties liian korkealle tai jotain, mutta yhtäkkiä Jaana kellahti toiselle puolelle ja selälleen maahan. Naurahtaen hän nousi sieltä ja sanoi ettei nyt olisi ihan tarvinnut noin vahvasti nostaa... Mä säikähdin hieman, mutta kun Jaana sieltä hyvin nousi, niin ei muuta kuin uusiksi. Tällä kertaa nostin vain tiettyyn pisteeseen asti ja pidin kintusta kiinni ettei se nyt uudestaan kippaa itseään yli. Kolur ihmetteli touhua, otti muutaman askeleen, mutta seisoi sitten kiltisti kun sanoin sille matalalla äänellä "soo jaa.."

Kiristin Mörrin satulavyön ja Jaana kysyi että näinkö sullekin kävi Mörrin kanssa. Mua nauratti, kerroin asiakkaille että olin nousemassa Mörrin selkään ja ponnistin hieman liikaa, ja kun Mörri otti askeleen, mä jatkoin matkaa saman tien toiselle puolelle ja selälleen tantereeseen. Nyt pidin huolta, että nousin varovaisemmin sinne selkään ja pääsinkin vallan mainiosti satulaan istumaan.

Liikkeelle lähtiessä Mörri kiilasi tiukasti Offarin eteen, kuten joka kerta kun Offari tulee mukaan reissuun. Erittäin tyytyväisenä Mörri tepasteli Tvisturin takana, poika jopa päristeli tohkeissaan! Kolur meni todella reippaasti Tvisturin seuratessa innolla perässä. Pikkuhiljaa Mörri alkoi jäädä ja Offari vielä meistä enemmän. Hoputin aina välillä Mörriä ja sanoin Offarin ratsastajalle että antaa vaan pohkeita.

Lähdimme kohti ratsastuspolkua, menimme Veikkaustien kautta. Välillä otimme tölttiä, tai me Mörrin kanssa ravia. Oli mukava mennä ryhmässä, ei tarvinnut itse niin seurata ihan kaikkea, vaikka tarkkana olinkin. Ratsastuspolulla oli hyvä mennä, pohja oli kunnossa ja Mörri muisti "vaaranpaikat" edelliseltä kerralta ihan itse! Voi että olin ylpeä pojasta, hienosti muistettu!

Ennen suon tasaista pätkää annoimme, vastahakoisesti tosin, Offarin mennä edelle. Se kun on nopeampi laukkaamaan, niin saapi mennä edellä. Aloitimme ravilla ja kun reitti oli selvä, Kolur lähti vetämään kuin höyryjuna kiihdyttäen vauhtiaan askel askeleelta. Tvisturin vanavedessä Offari laukkasi perään ja me siirryimme Mörrin kanssa laukalle. Pidin harjasta kiinni ja kun hieman kumarruin lisää, Mörri pisti tosissaan liikettä kintuihin, jipii!

Kesken kaiken kuului kirkaisu, en nähnyt mitä edessä tapahtui, koska muut olivat mutkan takana. Nousin hieman pystymmäksi, jolloin Mörri hidasti pysyen edelleen laukassa. Sitten näin muutkin, Jaana hidasti ja pysäytti Kolurin ja me muutkin pysäytimme. Mitä oli tapahtunut? Offarin ratsastaja oli meinannut tipahtaa kun kesken kaiken Offari oli laukannut sivuttain. Kummallista, olikohan vauhtia ollut liian vähän Offarin mielestä ja töötännyt Tvisturin ahteriin? En tiedä, mutta hyvä ettei mitään sattunut. Otimme kuitenkin uuden laukan samantien, koska polku oli todella hyvässä kunnossa.

Pääsimme kommelluksitta lähemmäksi laukkamäkeä ja muut menivät sen vauhdilla. Mörri sen sijaan tikuti ravilla mäen ylös, mutta ei me oikeastaan muista jääty jälkeen. Jatkoimme matkaa suoraan ja taas otimme laukalle. Nyt Mörri antoi palaa, se sinkosi itsensä muiden perään ja kun päristelin sille takaisin, vauhti ei kun lisääntyi. Hyvänen aika, nyt me jo saavutimme Offaria! Huiiii! Ihan piti hihitellä sen jälkeen, oli aika haipakkaa!

Kiersimme metsälenkin ratsastuspolulle ja tulimme sitä kautta takaisin. Laukalle pääsimme sielläkin, ja kun meno rauhoittui, oli aikaa ihastella hailakan roosaa taivaanrantaa. Alkoi olla hämärää, kun aurinko oli jo laskeutunut. Hevosilla kuitenkin on hyvä hämäränäkö ja luotin totaalisesti omaan pörriäiseeni. Mä en paljoa polkua enää erottanut kun pääsimme takaisin suopätkälle! Jaana kysyi että mennäänkö silti laukkaa ja kaikki sanoivat "Kyllä!". Sitten ei muuta kuin jäisistä kohdista ohi ja ei kun menoksi. Kolur painoi menemään Tvistur ja Offari kannoillaan ja me Mörrin kanssa tulimme hurjana perässä. Erotin puut tummempana sivuilla ja maan vaaleampana, mutta polusta ei ollut tietoakaan! Mörri meni kuitenkin varmana muiden perässä ja tällä kerralla emme jääneet muista metriäkään! Hui sentäs, siinä oli sydämelle jumppaa! Mä olin ihan täpinöissäni ja kehuin Mörriä, joka päristeli mulle innoissaan takaisin.

Jyrkkä laukkamäki meni kävellessä, sen verran oli jo menty kovaa. Ja ylhäällä Mörri nuuski erittäin tarkasti samat vaikeat paikat ja pää keikkuen jatkoi muiden perässä tyytyväisenä. Veikkaustiellä oli tosi kaunista kun taloissa oli valot ja pihapuissa ja -pensaissa tuikkuja. Luminen kotoisa näky! Ravia ja käyntiä menimme, kokeilin ottaa tölttiäkin, mutta Mörrin korvat pyöri päässä ja se ihmetteli mitä halusin. Mun täytyy opetella hakemaan toi töltti, onnaiskohan se ensin paremmin kuolaimella?

Pienessä metsässä mä en paljoa mitään nähnyt ja polvi huomasi sen törmäämällä puuhun. Tasapaino pysyi kuitenkin, vaikka puu veti jalkaa taaksepäin. Nojasin vain eteenpäin ja sieltä se jalkakin seurasi. Loppumatka tallille meni leppoisasti ja Mörri toimi kuten täydellinen polle toimii. Paitsi että se jäi seisomaan keskelle suojatietä, mikähän sitä aina viehättää sivulle kääntyvissä teissä? Onkohan se "Ruuna joka kulkee omia polkujaan"? Jaanaa nauratti, juuri olin kerennyt sanomaan että Mörriä tarvii hoputtaa tiellä tai se jää katselemaan ympärillensä...

Kaikki heposet sai eväänsä, missä oli AINAKIN kilo pookkanaa. Rouskutus kuului kauas! Offari jouduttiin tuomaan sisälle Kokulin viereiseen boxiin, kun se oli aina irti. Avaako se itse narunsa? Jaanalla oli menoa, joten jäin hoitamaan pollet tarhaan. Avasin oven pihattoon ja törmäsin Kekeen, joka yritti tulla sisään. Käskin sen pois ja Keke väisti hienosti. Sitten käänsin selkäni ja kas, Gustur oli tunkemassa itseään sisälle. Se huppana väkisin puski talliin ja mä käänsin se päätä ja komensin pois. Sitten Kolur lähti Gussen perässä ulos ja siirsi muita kauemmaksi. Itse menin perässä ja ajoin uteliaita kauemmaksi riimunnarun avulla. Seuraavaksi hain Mörriä lähemmäksi, mutta joku oli taas tunkemassa sisälle. "JA POIS!" Tällä välin oli Mörri kaapannut jostain leipäpussin, jonka jämiä noukin lattialta... Tämähän on yhtä sirkusta! Ajoin Mörrinkin pihalle ja suljin hetkeksi oven. Tvistur sentään käyttäytyi hyvin, ihana kiltti Tvisse seurasi talliin ja pihattoon, muttei uskaltanut tulla ohi kun edessä oli ruunien muodostama muuri. Otin Tvisturilta riimun pois ja huidoin narulla muita kauemmaksi. "Pois! Kaikki pois! Just nyt! Pois!" Narun pyörittäminen tehosi ja pojat siirtyivät kauemmaksi. Sitten sanoin "Tvistur!", jolloin Tvisse kurkkasi pihaton ovesta ulos. "Tuu, tuu, Tvistur, hyvä poika!" Ja Tvistur tuli oikein laukalla ohi, ja jopa pukitti päästyään väljemmille vesille! Nauratti, oli vissiin melkoisen iloinen ja tyytyväinen polle!

Anoppia näytämässä

No nyt sain sen anopinkin Mörriä katsomaan, muistin ottaa myös papukaijapihdit, puhelimen ja auton vara-avaimetkin mukaan! Mörrin puurotkin tein valmiiksi jo eilen ja laitoin sen eteiseen odottamaan, ettei vaan unohdu matkasta. Kahtena Michelin-akkana ajelimme tallille, pakkasta oli aamulla -17 astetta.

Tallilla näytin anopille, että tuolta saa hyviä kuvia laumasta ja lähdin itse riimun kanssa polleani hakemaan. Kaikki näyttivät olevan syömässä, paitsi vartijana toiminut Kolur. Se on ottanut itsellensä orin viran, vahdissa ollaan kun muut syö!

Mörri keskellä, musta Eik vasemmalla

Anoppi ottikin muutaman kuvan polluroista, kaikilla oli heinää päässä ja karvat ja turvat huurteessa! Mörri antoi nätisti kiinni ja vein sen tallin läpi ulos tolpalle. Hevospelkoinen anoppi tuli rohkeasti tutustumaan kilttiin issikkaan ja rohkeni jopa taputtaa! Hyvä hyvä!

Hain papukaijapihdit ja Mörrin natustellessa heinää kyykistelin pihtien kanssa etujaloissa. Puristelin jääpalloja pihdeillä pieniksi ja anoppi katseli kuinka rauhallisesti Mörri asian otti. Siellä mä välillä olin jopa polvillani ja napsuttelin jäitä ja Mörri nuuski ajoittain mun päätä ja antoi väkertää.

Mörri kilttinä ja minä poistamassa jääkalikoita.

Siinä vaiheessa anoppi halusi jo syöttääkin Mörriä ja haki leipää eväslaukusta. Saihan se antaa, varoitin vain hampaista, Mörri saattaa olla nälkäinen! Anoppi syötti pollea kuin vanha tekijä ja hymyilin itsekseni. Hurmuri on jo näköjään kovaa vauhtia valloittamassa hevosia pelkäävää anoppia! ;-) Otin muutaman leivän mukaan varuille ja sitten lähdimmekin jo kävelylle.

Talutin Mörriä edeltä ja anoppi piti perää raipan kanssa. Muutaman kerran pysähtelimme matkalla pyörätielle ja sanoin anopille että napsuttaa Mörriä ahteriin sillä raipalla. Ihan vain pikkasen, kyllä poika ymmärtää. Pyörätielle päästyämme käännyimme vasemmalle, ajattelin tehdä saman lenkin kuin eilen. Siinä samalla ojensin anopille riimunnarun ja otin itse raipan käteen. Hetken oli sekaannusta, hyörinää ja hämminkiä, kun anoppi ei osannut taluttaa hevosta. Anoppi ensin, sitten heppa ja minä komennan takaata. Hyvinhän se siitä lähti menemään, kunhan ensin anoppi totutteli hevoseen. Se ei ole kuitenkaan samaa kuin koiran kanssa.

Mitä anoppi edellä, sitä Mörri perässä!

Käännyimme ylämäkeen ja se meni tosi hyvin, anoppikin alkoi jo rentoutua. Ylämäessä teimme pysähdyksen, takaata tuli bussi ja seisoin Mörrin ja bussin välissä. Kuski oli loistava, niin kauniisti meni meistä ohi, kiitos! Ja Mörri oli leipäpalan arvoinen, kyllä!

Voi kauhia! En hoksannut sanoa ettei riimunnarua saa ikinä kiertää käden ympärille! Onneksi mitään ei sattunut...

Jossain kohtaa tuota hiekkatietä Mörri alkoi tökkimään anoppia päällään. Kielsin oitis ja käskin "heti suuttua" hevoselle, ei aleta ollenkaan tökkimään ihmisiä! Muutaman kerran poika kokeili, mutta anoppi reagoi heti. Hienoa! Toi tökkiminen täytyy lopettaa kertakaikkiaan, ei se saa ihmisiä töniä. Tyrkkää vielä jonkun ohikulkijan ojaan, mitäs sitten? Tää on ihan mun omaa syytä, mun ja noiden namien, täytyy vissiin senkin suhteen alkaa tiukemmaksi. Kilttihän se muuten on, hurmaava suorastaan, mutta taidan pistää namien rajaksi tallin pihan. Tai jos tullaan alas selästä tauolle jossain, sitten voi Mörrillekin antaa namin. Näin teen. Jatkossa voi olla pari namua hätävarana, siis jos sattuu tipahtamaan kyydistä tms.

Hiekkatien päädyssä tutustuimme koiraa taluttavaan rouvaan, joka sanoi että hänen koiransa tykkää hevosista. Mörri nyt ei moisesta välittänyt, ihan sama oliko se siinä vai ei. Juttelimme rouvan kanssa ja hän kertoi että tyttärellänsä on heppa ja ne on rauhallisempia maastossa kun koira juoksee mukana. Niinhän se monesti on, jos hepat muuten on sujut koirien kanssa. Anoppi oli jo siinä vaiheessa ojentanut riimunnarun mulle, hän kun ajatteli että jos Mörri hermostuu jos koira haukkuu. Hah, siinä tapauksessa Mörri olisi luultavasti nostanut vain häntää ja antanut haista... Lepuuttanut takajalkaa joutessaan!

Mä jatkoin Mörrin talutusta ja anoppi vuorostaan piti raippaa. Mörri yritti vielä tökkäistä anoppia, mutta tiukan kiellon jälkeen käytös parani. Talutin pollen alamäkeen ja pian pääsimmekin jo isolle tielle. Annoimme autojen mennä ja kun tuli sopivan hiljaista, menimme reippaasti yli. Jatkoimme suoraan kartanon ohi ja toiselle autotielle, missä annoin uusia ohjeita anopille. Jos bussia tulee takaa niin sanoo, parempi pysähtyä. Tie oli tosi liukas, joten ohjasin Mörrin ihan sivuun. Varoitin anoppiakin, mennään ihan hissukseen. Takaata tuli pyöräilijä, jota en karvalakissani kuullut, mutta ei tuo Mörriä haitannut. Sen sijaan meinasin hetkeä myöhemmin liukastua, mutten onneksi kaatunut. Luistelin loppumatkan varovasti ja Mörri käyttäytyi kerrassaan kuten hevosen pitääkin. Sillalle tullessa Mörri siirtyi automaattisesti keskelle ja mä pystyin menemään paljaalla asvaltilla. Sitten siirryimme oikopolulle anopin seuratessa perässä.

Loppuosa pyörätiestä meni hienosti, juttelimme ja Mörri otti osaa keskusteluun päristelemällä. Tarhan vieressä kulkevalla polulla odottelimme Mörrin kanssa hieman anoppia, epätasainen alusta oli hänelle hankala. Tarhan kulmalla Mörri kääntyi autoa kohti toiveikkaan näköisenä ja anoppia hymyilytti. "On tainnut joskus tulla herkkua autosta.." Niinpä, nyt mulla alkoi uudelleenkoulutus tuon pollen kanssa, muuten se tyrkkää mut vielä jorpakkoon jossain. Noh, tää on mun eka polle ja sen kanssa opetellaan!

Tallilla laitoin leivät vatiin ja ihanan pellavapuuron suoloineen päälle. Nam nam, tuntui pollen ilme sanovan vadin nähdessää, ja kuopiminen alkoi. Käänsin selän sille ja kuopiminen loppui. Sitten vielä väistätin Mörriä peruuttamalla sitä ja vasta sen jälkeen annoin ruokakipon.

Mörri ruokansa kimpussa

Syömisessä on muuten tapahtunut jo selkeä muutos aikaisempaan. Nyt Mörri jo jopa nostaa päänsä sieltä vadista, mitä se ei ennen tehnyt. Ennen se vissiin luuli että siltä viedään astia tai muut tulevat syömään hänen eväät tai se muuten vaan loppuu kesken. Nyt se uskaltaa jo luottaa siihen, että se astia minkä se saa, on kaikki hänelle. Ja se jo laitumella oppi, että mä puolustan sen ruokaa, täti ei päästä muita sen ruokakipolle. Joskus se vielä vetäsee posket täyteen mysliä eikä pureksi kunnolla, mutta sekin on rauhoittunut. Puuro on ihan hyvä keino saada se syömään hitaammin ja siitä se tykkää! Nytkin se nuoli lumesta laidan yli menneet rippeet ja nuoleskeli autuaana puuroon kastunutta riimunnarua.

Mörri ja rohkea anoppi, ei taida enää hevoset hirvittää niin paljoa!

Sapuskan loputtua Mörri paukutti astiaa maahan ja lähti kuitenkin iloisena takaisin muiden seuraan. Kaivoin taskusta viimeisen leipäpalan ja meidänkin oli aika lähteä. Vasta kotona anoppi huomasi, että hänellä oli ollut leipää repussa omaksi evääksi, sitä se Mörri vissiin oli havitellut matkalla! No justhinsa, hevosilla on ihan yhtä tarkka hajuaisti kuin koirallakin, varsinkin kun on kyse ruoasta! :D

Sokerihuurrettu polle

Anopin piti tulla mukaan katsastamaan mun pallero polleni, mutta hän sairastui. Ja sitten tietenkin kamerakin jäi kotiin. Ja auton vara-avaimet ja kännykkäkin jäi. Ja papukaijapihdit. Että sillai. Sentään olin muistanut ottaa reilusti vaatetta päälle, eli kauheesti alle ja toppahaalari päälle!

Otin mukaan jouluisen riimun ja ennen hevosen hakua pistin vanhan riimun kassiin. Se saa luvan käydä kirjopesun läpi, kun ei kerta väriä erota. Uuden riimun kanssa suuntasin tarhaan, missä kaikki heposet Koluria lukuunottamatta olivatkin vapaan heinän parissa. Pakkasta kun on sen verran paljon, niin ruokaa on tarjolla yllin kyllin. Mahtuukohan Mörrin satula enää ympäri, jos nää pakkaset jatkuu... ;-)

Suuntasin ensin Kokulia moikkaamaan, hän vartioi laumaa. Poika hörähti ja nuuskutti mun haalaria ja hanskoja, löytyisikö lauman laihimmalle (HAH!) jotain pientä suuhunpantavaa? Nyt ei kyllä ollut kun kaikki säästän Mörrille, myslitkin oli loppu, onneksi oli mukana leipää. Rapsuttelin Koluria ja se nuuskutti lisää ja huulella "rapsutti" mua takaisin. Sitten se nosti päätään ja nuuski mun olkapäätä ja poskea, kunnes antoi mulle pusun poskelle. Voi mikä ihana polle! Pusu-Kolur! Siinä me hetken seisoimme ja rapsuttelimme toisiamme. Samalla katselin muitakin heposia, kaikki olivat kuin sokerihuurrettuja! Ihania! Ja se kamera oli kotona, aaargh! Eikka varsinkin oli mainio ilmestys, musta tamma, joka hohti kuuraisena matalalla olevan aamuauringon säteissä!

Menin tervehtimään myöskin kuuraista Svipaa ja sitä rapsutellessani Mörri alkoi jo tuumailla, että eikö se häntä huomaa ollenkaan? Turpa heinissä se oli vetänyt sapuskaa napaan minkä kerkeää, mutta kun en heti ottanut kiinni, herra tuli kärsimättömäksi. Se tuli katsomaan että etkö sä ollenkaan näe häntä, huomio huomio! Pitäsikö mun olla samalla linjalla kuin sekin, en ihan heti ole huomaavinani koko heppaa! Laitoin Mörrille riimun päähän kun kerta se niin vaati, ja sitten lähdimme tallille.

Kakkatauon kohdalla Jaanakin tuli tonteille ja kertoi että keskiviikkona olisi ryhmä menossa, jos haluaisin mukaan. No ihan varmasti, kiva lähteä muiden kanssa! Jaana kertoi, että pollet olivat olleet lauantaina ihan täynnä virtaa, kunnon loman jälkeen kiva pakkanen! Svipa oli kuulemma lähtenyt jo ohittelemaankin ja ilmeisesti ratsastajat olivat olleet suurimmaksi osaksi aloittelijoita. Nauratti, loma tekee hyvää itse kullekin, toivottavasti keskiviikkonakin niillä riittää virtaa!

Vein huurteisen polleni tallin läpi ulos ja ihastelin sen turkkia. Oi kuinka sievä ja kaunis hevonen! Vaaleampi talvikarva täynnä kuuraa ja kaunis vaalea harja näytti ihan valkoiselta. Jos se olisi tamma, voisin sanoa kaunottareksi! Ja turpakin oli huurussa, voi söpöä!

En meinannut raatsia harjata poikaa, mutta vetäsin sitten ihan vain pikipäiten karvat ojennukseen. Harjaakin vetäisin vain muutaman vedon, siistinä oli itsensä pitänyt. Sitten hain tallista raipan, lähinnä henkiseksi tueksi ja irrotin Mörrin tolpasta. Pyöritin ja väistätin Mörriä muutaman kierroksen ja sitten lähdimme kävelylle. Loput yrttinamit taskussa tasapainoilin nyt jo hieman tasaisemmalla lumeen tallautuneella polulla. Välillä kenkä lipsahti johonkin suuntaan, mutta sain pidettyä itseni kuitenkin pystyssä. Aivan selkeästi huomaa, että ratsastus on parantanut mun tasapainoa, pari vuotta sitten olisin ollut jo monta kertaa pitkin pituuttani.

Lähdin tekemään ihan vain pienen lenkin, menimme Hakjärven hiekkatielle. Auto tuli mäessä vastaan, mutta kaikessa rauhassa Mörri kulki ihan vierestä. Mäki sujui reippaasti ja jatkoimme matkaa. Välillä Mörri pysähteli, mua kiinnostaisi hirmuisesti tietää miksi se tekee niin. Välillä se johtuu uudesta äänestä, kuten keskivaiheella hiekkatietä. Jäin itsekin kuuntelemaan ja kun löysin äänen aiheuttajan, selitin Mörrille että siellä on kompura käynnissä, se ei kuulu meille millään lailla. Selityksen saatuaan Mörri jatkoi taas matkaa. Mitä mun pitäisi tästä päätellä?

Tien päästä käännyimme vasemmalle ja lipsuimme kumpikin alamäkeen. Tie oli kyllä hiekoitettu, mutta hieman kaviot tulivat paikoitellen luisussa. Mörri etsi parempaa pohjaa ja tuli siksakkia mun perässä, mutta tyytyi sitten kulkemaan turpa kiinni mun ahterissa, mä kun kävelin siinä missä oli eniten hiekkaa. Tien yli pääsimme hyvin ja sitten pidimmekin namitauon.

Kävin pyöräyttämässä Mörriä parkkipaikalla pari kierrosta, siis väistätin poikaa. Suuntasin turvan takaisin pyörätielle ja lähdimme takaisin tallille. Mörri päätti näyttää kuka väistättää ja ketä, se pisti turpansa mun pepun alle ja nosti! Meinasin purskahtaa nauruun, se oli kuin jostain Pekka ja Pätkä-elokuvasta, tai Ohukainen ja Paksukainen-filmeistä! Tiukasti kuitenkin sanoin "EI", tai ainakin yritin pitää ääneni tiukkana ja kulmat kurtussa. Pysyin kyllä pystyssä, mutta kumman helposti tää 69 kiloa nousee issikan pään voimasta! Buah-hah-haa! :D

Onneksi oli huppu päässä peittämässä mun ilmettä, muutenhan Mörri olisi vain innostunut kun tätiä naurattaa... Loppumatka tallille meni rauhallisesti, mitä nyt taas kompuroin liian isoissa kengissäni tarhan reunalla. Hihkuin moimoit Vaaville ja Tirrille ja tervehdin Brynjaa. Tarhan nurkalla ei meinattu päästä eteenpäin, koska Mörri olisi halunnut autolle. Kun sieltä viimeeksikin sai hyvää! Pyysin kuitenkin ruunan rupsukkani tallin pihaan, missä olikin hieman heinää juuri tolpan juurella. Laitoin kaikki mukanani tuodut leivät Mörrille vatiin ja mietin että onpa laihat eväät. Lupasin tuoda paremmat sapuskat huomenna, toivottavasti saan sitten anopinkin mukaan ja vaikka kuvaamaan!

Lunta ja pakkasta

Katselin aamulla ikkunasta, että tänään saattaisi aurinkokin pilkahtaa pilvien lomasta. Pakkasin innolla Mörrille puurot lämpölaukkuun (siis kylmälaukkuun, mutta pitäähän se ruuat lämpöisinäkin) ja muistin ottaa mukaan 2 omenaa ja porkkanat. Omenoista toinen olisi mulle, mäkin haluan syötävää reissun jälkeen!

Päälle laitoin silkkisen poolon, joka pitää hyvin lämpöä. Sen päälle fleece-takki, jalkaan fleecehousut ja villasukat, niiden päälle topparatsastushousut ja toppatakki. Kypärän alle tuli vaaleanpunainen pipo ja käsiin kolmisormihanskat, sellaiset topatut. Ja villasukkien päälle kirjoneuleiset villasukat numeroa isommissa kengissä, joten kyllä tarkenee! Kirjoneulevillasukat on ihanat, kun niissä kulkee kaksi lankaa mukana ja ne on paksut ja lämpimät. Kiitoksia vain Äkäslompoloon ja Mailan Putiikkiin, sieltä ne on ostettu kuten monet muutkin mun villasukat!

Sitten ajelin kauniissa säässä tallille ja mietin tän päivän ohjelmaa. Hyvänen aika, sehän muuttui ihan koko ajan. Mulla ensin oli ollut tarkoituksena tehdä hieman talutusharjoituksia, mutta kun en saanut Jaanaa kiinni ajoissa, niin en viitsinyt käyttää pikkutarhaa luvatta pörräilyyn. No sitten mietin Hakjärven reittiä, mutta nääh, se on jo nähty kaksistaan moneen otteeseen. Ajattelin sitten että meen saman reissun kuin Raijaa taluttaessa, siinä tulee hieman lumihankitreeniäkin.

Menin tarhaan juttelemaan hevosille riimu kourassani ja ensimmäisenä tuli ystävällinen Laikka-tamma katsomaan kuka tuli. Tiesihän se jo kuka tuli, johan se kuuli mun höpötyksen pitkältä. Taisi tulla vain tarkistamaan namitarjoilun tilan, ilman jäi! Kolurkin tarkisti tilanteen ja utelias Ófeigur hörähti ja painoi turpansa takaisin heiniin. Mörri söi Offarin vieressä ja oli sen näköinen, että ei mennä ihan vielä, heinää on jäljellä! Annoin sen syödä kaikessa rauhassa ja juttelin sillä välin Eikalle. Eikka kuunteli ja katseli, tuumasi sitten että "pfuuuh.." Niinpä, ihmisten höpötyksiä...

Mörrin pikkuhiljaa nostellessa jo päätään heinistä, kävin laittamassa sille riimun. Annoin sen kuitenkin vielä syödä, mikäs kiire meillä! Rapsuttelin Koluria, joka nuuskutti hihaa ja maisteli hihassa olevaa heijastinnauhaa. Ei tainnut olla hyvää, kun Kokuli ryhdistäytyi ja jäi tuumailemaan miettivän näköisenä hevosen elämää.

Jaahas, jos sitten mentäsiin Mörrin kanssa talliin! Otin riimunnarun pois polleni kaulalta ja lähdin kävelemään tallia kohti. Mörri tuli nätisti perässä, kunnes teki stopin. Katselin sen takamusta, jeps, se tavallinen kakkatauko! Jatkoimme matkaa kunnes tuli uusi stoppi. Odottelin hetken ja Mörri siirsi etujalkoja kauemmaksi ja venytti takajalkoja, pissitauko. Noin, niin mäkin teen aina ennenkuin lähden kotoota ulos.

Olin jo tuonut talliin harjapakin, satulan, suitset ja laittanut karsinan oven eteen laudanpätkän portiksi. Nyt olikin helppoa pistää pihatossa riimunnaru kaulalle ja lähettää polle sisälle ilman että se suuntaa ruokatynnyrille. Pistin oven samantien lukkoon ihan vain Prinsessan varalta. Heinäkasasta ottamani ison tukon laitoin Mörrin ruoka-astiaan ja poistin riimun, kyllä poika paikoillaan pysyy.

Mörrillä oli selässään jääpisaroita turkissaan, kuten katsoin muillakin tarhassa palloilevilla hevosilla olevan. Harjalla ne eivät lähteneet yhtään mihinkään, joten otin kumisuan avuksi. Sillä lähti pahaiset pisarat!  Seuraavana oli vuorossa kaviot, aivan puhtaat, ihanaa kun on lunta! Vuohiskarvoissa oli jääpalloja, mutta niitä en nyt tällä kertaa poistanut, näyttivät olevan pieniä.

Satula selkään, suitset päähän, mullekin tarvittavat kamppeet mukaan. Ihan erikseen näytin Mörrille, että laitan namia taskuun. Sitten annoin yhden yrttinamin (niitä täytyy ostaa lisää!) Mörrille ja laitoin muutaman namin vielä taskuun. No niin, nyt olimme valmiita patikointiin!

Otin tallilta omaa raippaa pidemmän lainaan ja lähdimme kävelemään tarhan reunaa. Mörri seurasi upeasti turvan ollessa oikean kyljen tuntumassa, missä ihan sattumalta olikin namitasku. Mutalikossa menimme varoen, tosi ärsyttävää vaikka on pakkasta ja lunta niin pohja ei ole jäätynyt. Kengän kärki vetäsi kosteaa mutaa mukaansa, mutta haitanneeko tuo, lumella sen sai pois.

Käännyimme oikealle pyörätietä ja Mörri jatkoi hyvää käytöstä. Siinä kävellessä tuli mieleen, että pitäähän mun varoittaa Mörriä autoista ihan kuten ryhmässäkin, olkoonkin että ollaan pyörätiellä. Joka kerta kun auto tuli, sanoin kovemmalla äänellä "Auto edestä!" tai "Auto takaa!" Bussista varoitin myös ja Mörri köpötteli vieressä korvat lurpallaan, tähän on totuttu jo.

Käännyimme jo ennen lastentarhaa lumen peittämälle hiekkatielle ja vilkuttelin posteljoonille. Postimiehen auto meni ihan läheltä ohi ja Mörri käyttäytyi namin arvoisella tavalla. Sitä piti oikein pysähtyä syömään, eihän poika osaa kahta asiaa yhtäaikaa! :D Matka jatkui Mörrin yrittäessä saada lisää namia, hmmm... mitenhän sitä oikein saisi... Mörri työnsi turpansa mun oikeaan polvitaipeeseen ja piti koko otsaansa mun takareidessä kiinni. Yritä nyt siinä kävellä, vaikka pää siellä jalassa joustaakin! Tasapainoa vaati hetken, kunnes kielsin terävästi sanomalla matalalla äänellä "EI". Nauratti kyllä, hassun tuntuista kun heppa tekee noin!

Pikkumetsässä Mörri teki pysähdyksen. Sitten minäkin kuulin äänen, joku sahasi käsisahalla puuta. Katselin rinteen päälle ja selitin Mörrille että "Siellä on ihmisiä, ne sahaa puuta. Se ei ole vaarallista ollenkaan." Mörri oli hieman epäilevän näköinen, mutta kun kurkin edelleen ylös kaikessa rauhassa ja kerroin sahaamisesta, Mörri päätti asian olevan kunnossa. Jatkoimme matkaa ja kun metsästä pääsimme, annoin namin palkinnoksi.

Mennessä sain aika monta kertaa sanoa "EI", kun Mörri kokeili temppua jos toistakin. Kun olimme menneet pitkän matkaa hienosti talutuksessa, aloin kaivaa namia taskusta. Poika laski päätään niin paljon että se pystyi kurkkaamaan vasemmalla silmällään mun taskuun! Voi hyvänen aika kun nauratti! Sen silmä oli vain parin sentin päässä mun taskusta ja nousi vasta sitten kun käsi alkoi tulla taskusta ulos. Nätisti se otti namin, ei hotkaissut tai mitään, mutta oli koomista seurata tämän Ahmed Ahneen toimia!

Viimein pääsimme ratsastuspolulle ja päätin taas kerran vaihtaa suunnitelmia. Jatkoin kävelyä kohti jyrkkää alamäkeä, siis laukkamäkeä. Matkalla oli paikka, missä alla oli mutaa ja epätasaista maastoa metsätyökoneiden jäljiltä. Siinä oli jopa juoksevaa vettä polun yli. Muistin ohjeen kirjasta että jos haluaa pysäyttää hevosen talutuksessa, siihen riittää kun oikaisee ruotonsa ja siirtää hartiat taakse. No sehän tepsi! Sitten tarkastelin alustaa ja pyysin Mörriä seuraamaan "Vaaroovaastii.." Mörri tuntee sanan ja askelsi varoen kohdasta yli. Alamäki meni myös hienosti ja siinä vaiheessa olin aika tyytyväinen etten ollut selässä. Mäki oli aika liukas ja omat erittäin hyvät kengätkin liukui ja liirasi lumessa. Mörri tuli tarkasti kavioitaan asetellen alas.

Tuumasin, että menen satulaan vasta kun pääsemme suolla hieman eteenpäin, siellä kun on kaatunut puu sopivana astinlautana. Sitä ennen piti mennä taas parista hankalasta kohdasta, eli pysäytin polleni oikaisemalla itseni. Kumma homma että se toimii.  Sitten taas varoitin tulemaan varovasti ja Mörri etsi oman hyvän paikan mennä. Polkua pitkin oli mennyt joku työkone, ilmeisesti latukone, mutta polulle ei tietenkään oltu tehty latua. Sitä pitkin oli tosin helpompi mennä lumen pakkauduttua hieman ja reippaasti matkasimme kaatuneelle puulle. Pyysin poikaa pysähtymään ja annoin namin, jota polle rouskutti tyytyväisenä kiristäessäni satulavyötä. Sitten laitoin ohjat kaulalle ja otin niistä tukevasti harjan kera kiinni, kipusin puun päälle, laitoin vasemman jalan jalustimeen, otin oikealla kädellä satulan oikeasta siivestä kiinni ja pienellä ponnistuksellä pääsin täydellisen varovasti selkään. Kunpa Annika olisi ollut näkemässä, tästä me juteltiin viikko sitten!

Saatuani toisenkin jalustimen jalkaan pyysin Mörriä jatkamaan matkaa. Se lähti tohkeissaan metsän suojaan tutulle reitille, täällä mennään normaalisti vauhdikkaamminkin! Käynti oli niin reipasta ja innokasta, että päätin palkinnoksi kääntää ratsuni kotiin päin jo siinä kohdassa missä latu ja ratsastuspolku yhtyvät. Ensin pysäytin Mörrin ja sitten käänsin polleni tallia kohti. Mörri kääntyi nätisti ja ihan yhtä tohkeissaan se käveli takaisinkin päin. Otimme hieman ravia ja ihan pienestä naksutuksesta poika lähti laukalle! Oi kuinka hienoa! Järkevä hummani hidasti ennen mutkaa raville ja sitten käyntiin ihan itse, näin me se aina tehdään! Mulla oli leveä hymy naamalla, hienoa Mörri! Kaivoin namin taskusta ja annoin Mörrille kehuen sitä samalla.

Jatkoimme käynnissä kohti laukkamäkeä ja pehmeäpohjaiset mutalikot menimme pyynnöstäni hyvin "Vaaroovaastii..". Mörri nuuski turvallaan alustaa ja meni siitä mistä parhaiten tuumasi pääsevänsä. Mä en sitä yleensä pidä ohjissa, varsinkaan metsässä, vaan annan sen etsiä itse omat polkunsa. Se tietää tasan tarkkaan missä voi mennä ja mitä vauhtia, mistä kannattaa mennä ja mitä välttää. Laukkamäki meni kaikessa rauhassa kävellessä, selitin Mörrille että mennään vain käyntiä, käyntiä. Mörri pysähtyi kesken mäen ja seisoi siinä. En patistanut sitä ollenkaan, vaan annoin sen mennä ihan omaa tahtia. Lunta oli kuitenkin aika paljon ja meno oli raskasta. Sitten Mörri päätti lähteä uudella innolla ylöspäin ja kehuin sitä kovasti.

Tasaisella meno oli jälleen reipasta ja kun tulimme vaikeaan kohtaan, Mörri otti asian vakavasti. Tässä oli se paikka mitä täti tutki tullessa! Kehuessani ja rapsuttaessani Mörriä kaivoin samalla namin taskusta. Mörri pysähtyi oitis ja käänsi päänsä oikealle, juuri siihen mistä parhaiten saisin sen ojennettua hänelle. Tyytyväisenä rouskutellen seisoimme hetken ja jatkoimme sitten matkaa.

Meinasin ensin mennä ison tien kautta takaisin, mutta ennen kuin sain ohjeita annettua Mörrille, oli poika siirtynyt sivupolulle ja menossa takaisin samaa kautta kuin tulimmekin. Aha, okei, selvä. Oma vika kun en ajatellut asiaa aikaisemmin! Ponnistelimme ylämäkeen ja taas Mörri piti pienen tauon. Annoin pojan levätä hetken ja kysyin sitten että "Ska vi gå?". Mörri lähti tyynesti liikkeelle ja naurahdin, "Sähän osaat ruotsiakin!"

Pääsimme hienosti takaisin Veikkaustielle ja hetkeksi jäimme kuuntelemaan kun eräs rouva haki puuklapeja vajasta. Rouva ei meitä huomannut ja jatkoimme matkaa kun rouvakin lähti sisälle. Sitten otimme pienen ravipätkän ja toisenkin ja pian jo käännyimme kohti pikkumetsää. Sielläkin tiellä oli ravipätkä, kunnes rauhoituimme metsää varten.

Metsässä tuli uusi pysähdys, sahaajat olivat edelleen kallion päällä. Kehuin Mörriä ja sanoin sille että ne on niitä samoja sahaajia siellä, mennään vaan. Kun olimme päässeet paikasta ohi, rapsutin Mörriä säästä ja kehuin sitä. Mörri pysähtyi, käänsi päänsä mun oikeaan jalkaan ja odotti namia! Mä olin niin häkeltynyt että annoin sen namin, kun kerta toinen sen niin hauskasti pyysi! ;-D Mä oon vielä pulassa nameineni...

Jatkoimme matkaa ja otimme vielä ravit kun pääsimme tielle. Pysähdyimme siinä kohtaa mistä näkyy Nuuksiontielle ja katselimme talon pihalle. Utelias Mörri olisi vissiin halunnut kyläilemään! Samalla bussi meni isolla iellä ohi ja kuinka ollakaan, päästi jarruista ilmoja pihalle. "TSSSSsss" kuului bussista ja Mörri hätkähti. Sitten se rauhottui kun hoksasi mistä oli kyse. Kysyin että no mikäs se nyt noin säikäytti ja Mörri katseli ympärilleen, ei kai kukaan huomannut. Hieman nolon näköisenä se jatkoi matkaa, kokenut ja rauhallinen ruunan rupsukka tuolla lailla...

Tien yli pääsimme kunnialla ja jatkoin auto-edestä ja auto-takaa huomautuksia. Mörri otti asian neutraalisti, kuulihan se ne autot itsekin ja paljon ennen mua. Tarhoille mennessä Mörri pysähtyi taas, onko tästä nyt pakko mennä, sulla kuitenkin on vielä namia jaljellä ja retki voisi jatkua. Patistin pollea eteenpäin, mennään syömään puuroa! Korvat tarkasti kuunnellen Mörri suuntasi kohti tallia. Huhuilin Vaaville ja Tirrille "Moi moi" ja Mörri jatkoi tyynesti matkaa.

Tullessamme tarhan nurkalle otin jalustimet pois jaloista ja Mörri pysähtyi. Tulin alas selästä ja suuntasin autolleni. Mörri tuli tottuneesti auton viereen ja kiepautin ohjat raipan ympärille. Sitten laskin hanskat ja raipan maahan ja kaivoin auton avaimen taskusta. Klik! Auton valot välähtivät ja kuului ääni kun keskuslukitus aukesi. Mörri seisoi tyynesti, tämähän on jo nähty ja hyvin tuttua ja sisältä saattaa löytyä herkkua... Ja niin löytyikin, pussillinen porkkanoita Mörrille! Yhden annoin heti ja avasin samalla turpahihnan syömistä helpottaakseni. Viekukkain kävelimme tallille ja ohjasin Mörrin sisälle talliin. Otin suitset pois ja satulan myös ja aloin valmistella Mörrin ruokaa. Porkkanat pohjalle, mysliä mukaan, puuro päälle ja omena koristeeksi. Nam nam! Ennen annoksen saamista Mörri joutui peruuttamaan kauemmaksi ja sain laittaa ruokavadin rauhassa lattialle. Hienoa käytöstä, Mörri! Vein tarvikkeet paikoillensa ja jäin sitten natustelemaan omaa omenaani. Loput annoin Mörrille, se oli kyllä hienosti ansainnut herkkunsa.

Mörrin nuollessa viimeisiä puurojaan avasin oven pihattoon. Tarkistin ettei muita ollut paikalla ja kun Mörri siirtyi päristellen ulos, annoin sille vielä viimeisen namin taskusta. Hieno polle ja hauska reissu, paljon opittu, siis kumpikin meistä! Täytyy tarkistaa tulevaisuudessa että jos Mörriä rapsuttaa, pysähtyykö se jatkossa aina ja kääntää päätään namitaskun suuntaan! Hih!

Mörrin kärsivällisyyttä koetellaan

Lampsin tallille toppahousut kainalossa ja kassissa iso kasa kuvausrekvisiittaa. Taas! Heppa-rukka... Sisätiloissa näpertelin poronsarvia kiinni suitsiin ja kilikelloja turparemmiin ja poskihihnoihin. Mietin samalla että mitähän tästä oikein tulee. Vaihdettuani toppahousut jalkaan lähdin hakemaan Mörriä lumisesta tarhasta. Mulla oli numeroa isommat turvakärkikengät ja siellä alla kahdet villasukat. Tasaiselta vaikuttanut tarha oli kaikkea muuta pinnan alta, jalkani nimittäin solahti lumen läpi kavion jättämään kuoppaan, mikä oli täynnä mutaista vettä. Meinasin kiljaista jäisen veden hulahtaessa ihanan lämpimään jalkaan, mutta sain nielaistua äänen. Onneksi oli ne villasukat, ne pitää märkänäkin lämpöä.

Ensin harjasin hummani hienoksi ja putsasin kaviot. Niissä ei oikeastaan ollut mitään putsattavaa, onkelmana näytti lähinnä olevan vuohiskarvoihin jymähtäneet isot jääpallot. Hain tallista isot kärkipihdit ja mietin miten saan jaloista jääkalikoita pieniksi. Varmaan oli inhottava liikkua kun karvat on jumissa. Paukutin isompia paloja suljetuilla pihdeillä kämmentäni vasten ja pihtien leuoilla sitten murskasin pienempiä palleroita vielä pienemmiksi ja irti kokonaan. Mörri antoi tehdä inhottavan työn oikein kauniisti ja ymmärsi ettei nyt ollut kyseessä kavionputsaus ja jalan nosto. Siitä saikin pari namia palkinnoksi!

Sitten hain satulan ja pistin sen Mörrille. Seuraavana oli vuorossa ratsastusloimi, jonka jälkeen se koko jouluinen hössötys, mitä suitsitukseksi sanotaan... Mörri ei ihan totaalisen innoissaan ollut, varsinkaan niistä poronsarvista, mutta mun mielestä se oli ihan hurjan söpö!

Söpis!

Sen jälkeen aloin kuvaamaan ja otin aika reippaasti eri kuvakulmista otoksia. Mörri tuli aina lähelle, vaikka yritin mennä kauemmaksi, se kerjäsi lisää herkkuja! Ja kyllä se niitä saikin, onhan se niin kiltti ja söpö poika!

Hetken olimme paikallaan

Me kaksi!

Lurppanahan tuo on, ei voi muuta sanoa! Otin viimein kilikellot ja muut pois ja laitoin pojalle jouluriimun päähän. Otin lisää kuvia ja palkitsin paikoillaan pysymisen namilla. Satula ja loimikin joutivat pois ja Mörrin ilme kirkastui, haa, saako hän kohta ruokaa!

Slurps!

No tottakai se sai sapuskaa, leipiä ison kasan, hieman mysliä, omenan ja pari porkkanaa. Ja kyytipojaksi vielä yrttinamu, tai kaksi, kun mentiin nätisti tallin läpi pihattoon. Tänään meillä olikin vain lyhyt tapaaminen, olkoonkin että se varmaan Mörristä tuntui AIVAN liian pitkältä! ;-)

Paras herkku ikinä!

Ostin jo aiemmin Idän Ratsusta pussillisen heppanameja, sellaisia yrttinameja. Muistelin antaneeni niitä aikoinaan Brobackan heposille ja kovin hyvin olivat tehneet kauppansa. Nyt päätin tehdä empiirisen tutkimuksen Mörrin makuaistista, pitääkö päätelmäni paikkansa? Olen ollut huomaavinani, että poika tykkää enemmän "suolaisesta" kuin "makeasta" ja rouskuttaa ensin leivät ja myslit ja jättää omenat viimeiseksi.. Samalla reissulla olin ostanut jouluriimun Mörrille, kun se kerran oli niin söpö riimu!

Nousin autosta ulos ja varsalaitumen asukit olivat heti vastassa. Kokeilin ensin niille yrttinameja, mitkä saivatkin hörisevän vastaanoton. Hyvältä näyttää! Otin muutaman namin taskuun ja lähdin uuden riimun kanssa tarpomaan lumiseen tarhaan. Juttelin mennessäni ja rapsutin Kronaa, Offaria ja Gussea. Gussen vieressä ollut Mörri lähti kävelemään kauemmaksi ja ajattelin että jaahas. Mörri oli sen näköinen että hän ei tosiaankaan näin pimeällä lähde yhtään mihinkään, turha edes kuvitella!

Kävelin Mörriäisen perässä ja juttelin mennessäni. Laikka tuli uteliaana katsomaan ja kaivoin taskusta sille namin. Mörrin korvat ponnahtivat höröön, namia? Missä on namia? Kävelin tyynesti Mörrin ohitse ja annoin Prinsessalle namin. Yhtäkkiä Mörrin turpa oli kyynärpään takana, ja niin oli Kekenkin. Mistä se Keke oli siihen tullut? Annoin Kekellekin namin ja Mörri päätti että nyt riittää. Se ajoi Keken sivummalle, tää on hänen tätinsä! Laitoin Mörrille uuden riimun (vanhalla narulla tosin) ja annoin sitten namin. Hyvänen aika kuinka innokkaasti se seurasi mua tallille!

Vein Mörrin suoraan ulos ja laitoin sen hetkeksi kiinni tolppaan. Kävin hakemassa taskuun lisää nameja ja otin sitten Mörrin irti. Ei harjausta, en edes kavioita tarkistanut. Lähdin vain kävelemään kohti varsatarhaa ja pyörätietä.

Siinä kävellessä alkoi jo tuntumaan että mulla ei ole mitään narun toisessa päässä. Perässä se Mörri tuli, ihan kiinni itseasiassa. Lämmin hönkäys tuntui jopa talvihanskan läpi! Reippaasti menimme jopa mutalikosta läpi ja päästyämme pyörätielle annoin Mörrimanille herkkupalan.

Käännyin vasemmalle ja lähdin kohti Hakjärven reittiä. Mörri käveli todella reippaasti vierelläni, turpa suurinpiirtein taskun kohdalla. Ennen suojatietä pysäytin Mörrin ja annoin namin hyvästä käytöksestä. Ylitimme tien vauhdikkaasti ja lähdimme ylämäkeen. Mörri käveli kuin enkeli ja nuuskutti samalla varovasti riimunnarua pitävää kättä. Ylhäällä kävelin edelleen reippaasti ja kun hevoseni seurasi nätisti, pysäytin sen ja annoin yrttinamin.

Vastakkaisella puolella tietä seisoi mies, joka piti penkkaan katoavaa talutushihnaa kädessään. Hetken kuluttua hangesta ilmaantui pieni mutta pippurinen chi-hua-hua, joka otti estradin heti itsellensä. Häntä viuhtoi hurjasti, mutta haukkua piti silti! :D Aivan mahtava otus! Mies sanoi mulle että sulla on hieman isompi talutettava kuin hänellä... Naureskelin, kokoeroa oli melkoisesti!

Koirasta vähät välittävä Mörri jatkoi matkaa turpa kiinni taskussa ja unohti kaiken muun. Yhdestä talosta tuli lapsi pulkan ja liukurin kanssa, hän ei huomannut meitä. Mörri ei noteerannut pulkkaa, taskussa tuoksuu yrttinamu! Sanoin pojalle että täältä tulee heppa sun selän takaa, ettet vaan pelästy. Poika hymyili ja katsoi Mörriä, ja jatkoi sitten liukurinsa kolistelua. Hyvää harjoitusta Mörrille!

Vasta parin kymmenen metrin päässä Mörri hoksasi että siellä oli ollut pulkka ja poika ja kääntyi katsomaan. Niih, ei siitä ole vaaraa, se on vain poika ja pulkka! Okei, joo, tuntui Mörri tuumaavan, niin niitä yrttinamuja voisin vielä nuuskia... Jatkoimme reipasta kävelyä ja tunsin kuinka Mörrin turpa ja välillä koko otsa otti kiinni käteen, selkään ja välillä ahteriinkin. Hymyilytti, onpas hyviä nameja! Päristellen Mörri seurasi ja päristelin sille takaisin.

Tien päässä käännyin alas vasemmalle ja kun tulimme Nuuksiontien varteen, annoin Mörrille namin. Reippaasti menimme suojatien yli ja jatkoimme suoraan. Mörri vilkaisi kerran pyörätietä tallille päin, mutta siirsi päänsä takaisin mun kylkeen ja jatkoi reipasta käyntiä. Menimme puomeista läpi ja sillan yli, jonka jälkeen pysäytin taas päristelevän Mörrin. Namin aika! Sitten taas tien yli reippaasti ja käännyimme tallia kohti.

Hieman alkoi hidastua Mörrin askel, mietin ensin että alkaako namit riittää. Menimme takaisin kohti pyörätietä ja siellä meno alkoi hidastua lisää. Söpössä riimussaan Mörri tuntui sanovan että kyllä tää lenkki voisi pidempikin olla, tai ainakin niin kauan kun hän saa herkkua... Maiskutin hevoselleni ja se innostui hetkeksi. Palkitsin namilla suorituksen ja jatkoimme kohti tallia. Pysäytin pollen uudestaan juuri ennen kuin menimme lumen peittämälle sillalle kohti tarhoja ja annoin namin. Mörri tuli päristellen perässä ja käveli reippaasti viimeiset metrit kohti tallia.

Hetken aikaa oli hämmennystä, kun ohjasinkin Pörrin autoni luokse. Sanoin että siellä on sulle kuivattua leipää ja kaivoin samalla auton avaimia taskusta. Painoin keskuslukituksen pois päältä ja Mörrin korvat kohosivat. Mikä ääni toi on? Valokin sinne tuli? Otin hanskat pois käsistä ja tipautin ne raipan kanssa (ei tosiaankaan tarvittu!) maahan. Myös riimunnarun laitoin maahan, kyllä Mörri namien lähellä pysyy! Avasin auton oven ja rapistelin leipäpussia, missä oli omenakin. Paukautin oven kiinni, eikä Mörri ollut moksiskaan. Yhdessä kävelimme ylös tallille, Mörrin turpa kyynärpäässä kiinni.

Vein hummani talliin ja sytytin sinne valot. Otin riimunnarun pois ja laitoin paljon leipää vatiin pienen myslimäärän kera. Kyllä Mörri oli söpö jouluriimussaan! Sille sopii NIIN hyvin tuo punainen väri! Ihastelin hevostani ja se puolestaan popsi innolla ruokaa. Mörrin syötyä otin siltä riimun pois ja avasin oven pihattoon. Hetken Mörri taas mietti että tässäkö kaikki, mutta tuli sitten etujalat pihaton puolelle. Annoin namin ja Mörri vetäisi senkin tyytyväisenä. Yhdessä tassuttelimme pihatosta tarhan puolelle ja katsoimme että reitti oli selvä. Mörri ei ollut ihan vakuuttunut, tai sitten se odotti vielä yhtä namia. Sanoin sille että mee vaan katsomaan mitä ne muut tekee, heinää on vielä jäljellä! Mörri suuntasi juomaan samalla kun suljin ja lukitsin pihaton oven. Sammutin valot ja pistin paikat kuntoon. Otin riimun vielä mukaan ja loput namit, nameja kävin jakamassa vielä niitä vaille jääneille pollukoille (ja Tvisselle ja Svipalle kaksi). Vielä jäi näitä erityisherkkuja pussiin, joten meillä saattaa olla muutama muukin reipas käyntilenkki tiedossa! =D

Reittiä etsimässä

Oli kerrassaan ihana luminen sää lähteä tutkimusmatkalle etsimään reittiä Oittaan kartanolle. Jaana lupautui tulemaan mukaan Gusturin kanssa, Gusse-setä kun tarvitsi liikuntaa. Hain Mörrin tarhasta ja otin samalla Gussen mukaan sisälle talliin. Jaanakin tuli täysissä tamineissa ja harjasimme lumiset pollemme. Laitoin satulan ja kuolaimet Mörrille ja Jaana päätti pistää Gusselle lampaankarvan. Myös Rontti-koira sai tulla mukaan, sillä oli Flexi-hihna!

Lähdimme matkaan hieman tuulisessa, mutta kivassa pikku pakkasessa. Lunta tuli hiljalleen ja mulla oli mukavan lämmin. Heti ensi metreillä tosin huomasin, että jalustimet olivat Raijan jäljiltä ja liian lyhyet. Noh, lyhentäisin niitä kun sopiva paikka tulisi. En ottanut edes raippaa mukaan, mennään sitä vauhtia mitä mennään. Mutalikossa Gusse pysähtyi juomaan ja aloitin oikean jalustimen pidennyksen, mutta en saanut kunnolla sitä tehtyä. Siirryimme pyörätielle ja tulin siellä alas selästä. Pidensin jalustimet ja mielessäni muistelin että ne olivat olleet kympissä. Ponnistin itseni takaisin selkään ja matka jatkui. Tosin nyt liian pitkillä jalustimilla... Onko nää mun jalustinhihnat ollenkaan...

Ensimmäinen nopeampi pätkä meni hieman pitkillä jalustimilla vallan mainiosti, Mörrin ravi kun on kerrassaan helppo. Metsään päästyämme tuuli laantui mukavasti ja Gusturin käynti oli reipasta. Mörrin kanssa tulimme perässä ja Rontti-koira loikki milloin missäkin. Jyrkkää alamäkeä varten tulimme pois selästä, kun emme tienneet mitä mahtoi olla lumen alla. Samalla sain laitettua jalustimet oikealle pituudelle. Ylämäen jälkeen Jaana etsi sopivan kiven, mistä nousi takaisin Gussen selkään ja mä ponnistin suoralta satulaan. No nih, viimein oli jalustimetkin kohdillaan!

Jaana päästi Rontin irti ja hauva etsi koko ajan keppejä. Sitten se toi niitä vuorotellen kummankin hevosen luokse, eikö kukaan heittäisi hälle keppiä? Täältä hevosen selästä on hieman vaikea ottaa maasta sitä keppiä... Välillä Rontti kiusasi Gusturia, mutta Mörriä se ei tullut hätyyttelemään. Mietti vissiin että komennan taas sitä jos se meitä tulee kiusaamaan. Haukku ainakin hiljeni joka kerta kun sanoin sille matalalla äänellä "Hyyiii..."

Välillä metsässä oli vaikeitakin kohtia. Paikoin oli oksat niin alhaalla että piti mennä ihan liiskaksi hevosen selkään. Olin laittanut ohjat kiinni satulaan, joten niistä ei ollut huolta. Ohjasin vain liian lähelle tulevia oksia pois tieltä ja viime tingassa sain vedettyä itseni Mörrin niskan päälle väistääkseni kahta paksua oksaa. Hetkeksi mieleen välähti takautuma Nuuksiosta, kun onnistuin tipauttamaan itseni käynnissä Kronan selästä! =D

Pian pääsimme ratsastuspolulle ja otimme hieman vauhtia. Gusse meni pienellä laukalla ja me pistimme raviksi. Ja kun sen vauhti ei riittänyt, mutta laukallekaan en päästänyt, Mörri vaihtoi töltin kautta passille. Passia se pääsee kuitenkin nopeampaan kuin ravia, joten sillä mentiin. Sitten oli vuorossa laukkamäki, jonka kylläkin menimme ravilla, kuten Gusturkin. Rontti juoksenteli innolla mukana keppi suussaan ja hyppeli iloisesti. Jaana suositteli, että menemme hautausmaan suoran sijaan ihan sitä virallista ratsastuspolkua, se vie lähemmäksi Oittaan kartanoa. Käännyimme siis vasemmalle ja otimme muutamat laukka-askeleet mäkeen. Ylhäällä tasaisella otimme uuden laukan, tai siis Gusse ehkä saattoi ottaa, mutta me tulimme ravilla perässä.

Hetken kuluttua tulimme jo sellaiselle ratsastuspolun osuudelle, missä olen viimeeksi käynyt joskus Riikan kanssa kolme vuotta sitten. Itse polun siitä kohtaa mulla ei ollut edes mielikuvaa, kun silloin tuli keskityttyä selässä pysymiseen, mutta peltoaukeamasta oli selkeä muistikuva. Viimeeksi kun olen siellä käynyt, oli syksy ja pellolla metsän vieressä oli peuralauma ruokailemassa. Nehän lähtivät silloin karkuun ja takaisin tullessa tonteille osui hirvi, jonka karkoitin hienosti laulaa loilottamalla epävireisesti että "I'm a poooor lonesome cowboyyyy, and I'm a long long way from hooooome!" Taisi siinä kaikota kaikki muutkin eläimet koloihinsa, hyvä etten pillastuttanut hevosia...

Se muistelosta. Me sen sijaan jatkoimme matkaa Rontti-koiran loikkiessa Duracell-pupun tavoin pitkin hankea. Vastaan tuli pari naista koirineen, jotka kehuivat loistoideaksi ottaa koira mukaan ratsastuslenkille, saa kunnolla juosta! Jatkoimme matkaa ja hetken kuluttua Jaana ojensi mulle oksan pätkän. Edessä oli hyvä laukkapätkä, joten Rontti piti harhauttaa. Viskasin kepin taaksepäin, jolloin Rontti syöksyi kepin perään ja Jaana pisti Gussen laukalle. Mörri intopiukeena perään ja niin sitä mentiin ihan hurjaa vauhtia pitkä pätkä! Rontti pyyhälsi keppinsä kanssa ohi vieden kirkkaasti nopeimman tittelin ja paineli pitkälle mäkeen. Me perässä, kumpikin polle antoi palaa kivassa hangessa!

Mäen jälkeen tulin alas satulasta ja otin Rontin kiinni. Annoin Flexin takaisin Jaanalle, joka kertoi että tuossa oikealla on rauniokoirien harjoittelukenttä. Aluksi hän oli kuulemma ihmetellyt että mikä romuttamo ja kaatis täällä on, mutta se olikin rauniokoirille. Sen eteen oli parkkeerattu autoja ja me lähdimme ravilla renkaanjäkien keskellä olevaa lumisempaa kohtaa pitkin. Mörriä vaan oli hankala pitää siinä, se suuntasi melkein väkisin vasemmalle uralle. Siellä lumi oli pakkautunut liukkaaksi, mutta pidätin sitten sen verran ettei enää hirvittänyt.

Ratsastuspolku jatkui omana polkunaan hetken kuluttua ja tulimme tunnelin jälkeen pellon reunaan. Siellä olikin hyvä mennä metsän rajassa, pistimme ravilla menemään! Vaikeissa paikoissa Mörri meni parit tölttiaskeleet ja vaihtoi sitten takaisin raviin tai passiin, riippuen Gussen vauhdista. Jaana sanoi että se voidaan tulla laukalla takaisin kun on hyvä pohja ja odotin jo innolla sitä kohtaa!

Pienen metsäpätkän jälkeen tulimme ensin sillalle ja sitten polkujen risteykseen. Siinä huomasimme olevamme jo melkein perillä! Edessä meni autotie ja siinä oli kyltti "OITTAA". Hienoa, reitti selvitetty! Käännyimme takaisin ja hyvä kun hevosissa löytyi enää jarruja! Laukalla menimme sillalle ja Jaana pidätti Gusturia, ei me nyt sillalle rynnitä laukassa! Rontti olisi kyllä mielestään voinut mennä, mutta se oli hihnassa kiinni. Menimme käyntiä takaisin samaa reittiä ja pellon reunassa hoputimme ratsumme laukalle. Jippii! Kertakaikkisen ihana hankilaukka! Ne pari pehmeää kohtaa Mörri muisti ja vaihtoi hitaammalle ja siirtyi sitten samantien takaisin laukalle. Rontti paineli hihnassa kuusen alle, mutta Jaana sai sen uudestaan eteen polulle ja vauhtiin. Laukka oli pitkä, tasapaino loistava ja Mörri päristeli tätin kanssa kilpaa, meillä oli hurjan hauskaa!

Sitten oli taas käyntiä, menimme tunnelin kautta takaisin kohti rauniokoirakenttää. Tiellä otimme taas rivakampaa tahtia, mutta nyt päätin antaa Mörrin mennä siellä rengasurassa, vaikka liukasta olikin. Katsotaan, miten poika reagoi! Sain todellisen yllätyksen kun ravi vaihtui hetkessä töltiksi ja menimme koko tienpätkän töltillä! Siis eihän mun pidä muuta kuin antaa suunta, kun kerta polle valitsee itse sen parhaimman askellajin! Voi herttinen miten mulla oli leveä hymy naamalla sen jälkeen, töltti löytyi heti kun tuli liian liukasta raviin tai passiin! Huh huh! Ei se maailman tasaisinta ollut, pompotti hieman, mutta reipasta menoa ja helppo istua. Heti kun Mörri oli siirtynyt töltille, löysäsin ohjia palkinnoksi ja poika posotti innolla Gussen perään. Ja aivan nelitahtinen töltti, ei mitään rytmirikkoa! Ooh, pitääkö mun alkaa vetää jäätölttiä!

Päästimme koiran taas irti hieman pidemmällä ja tutulla pellolla pistimme uudestaan laukaksi. Pollet siirtyivät rennossa laukassa kohti metsärajaa ja siitä vielä pidemmällekin. Kyllä oli hyvä fiilis ja menimme rauhallista käyntiä. Gussen häntä oli kaapannut matkan varrelta ison risun matkaansa, jota yritin poistaa Mörrin etukavioilla. Risu oli kuitenkin liian pieni päälle astuttavaksi, mutta seuraavassa nopeammassa pätkässä se lähti kyllä irti itsestään. Ravilla mentiin ylämäkeen, alkoiko Gusse jo väsähtää?

Päästyämme käynnissä takaisin lähemmäksi suota, otimme uuden laukkapätkän. Me tulimme perässä ravilla ja passilla, koska Gustur meni sen verran hitaasti. Mörri ihan selkeästi tarvitsee enemmän vauhtia siirtyäkseen laukkaan, koska ravin tullessa liian hitaaksi se vaihtaa töltin kautta passille, jolla pääsee kovempaa ja vasta sitten laukalle. Tai vaihtaa se ravin passiksi myös silloin kun en päästä sitä laukalle... ;-)

Suopätkä meni Gusturin aloitteesta reipasta vauhtia. Ravia ja passia, parit laukka-askeleet välissä ja taas raville. Askellajeja vaihdettiin niin tiuhaan ettei niissä enää pysynyt mukana, kaikkia mentiin hyvinkin ahkerasti ja aina parit tölttisarjatkin väliin! Hauska polle, ei voi muuta sanoa!

Jyrkän laukkamäen menimme käynnissä. Mörri pysähteli kesken mäen ja jatkoi sitten taas kun edessä oli tilaa. Mitä se Gusse hidasteli, ruoka odottaa tallilla! Tulimme Veikkaustien kautta pois ja sielläkin otimme pienet ravit/töltit/passit (Gusse ravia/tölttiä ja Mörri niitä kaikkia alustan mukaan). Pyörätiellä oli hieman liukkaampaa, mutta hyvin varovaisesti kumpikin polle asetteli jalkojansa. Mutalikossa Mörri valitsi reittinsä ihan itse ja pysähtyi kesken kaiken. Jahas, vielä piti pitää pissitauko ennen ruokailua! Olikohan sillä ollut hätä jo siellä laukkamäessä, muttei vaan kerennyt taukoja pitämään!

Tallilla vein varusteet paikoilleen ja kippasin Mörrin kulhoon myslin sekaan ison kasan kuivattua leipää. Sitten peruutin ahteri edellä Mörrin luokse ja käskin väistämään ja annoin vadin vasta sitten. Mörri kävi ruokansa kimppuun kuin haukka, eikä paljoa nostanut turpaansa herkuista. Gusse sen sijaan nautiskeli ruuastaan, nosti välillä päätään ja makusteli leipää. Millonkohan Mörri älyää, ettei sen tarvitse hotkia ruokaansa, kyllä se saa sitä tarpeeksi eikä kukaan muu tule jaolle. Ja onhan se pyöristynyt ihan selvästi, alkaa olla ihannemitoissa, tää mun komea viisivaihteinen nelivetoni!

Tämä reissu oli kyllä todella hieno. Sää oli loistava, mentiin hangessa ja rasitettiin innokkaita pollukoita, laukattiin ja ravattiin, mentiin tölttiä kerrassaan upea pätkä ja passilla posotettiin loput! Kaikki vaihteet käytössä, humma valikoi juuri sopivan askelluksen jokaiselle alustalle eikä mun tarvinnut huolehtia muusta kuin omasta tasapainostani. Joka muuten sattui olemaan erittäin hyvällä mallilla tänään, mä olen kertakaikkisen fiiliksissä täällä! Talvi on ihanaa aikaa! =D

Uusi metsä tutkittavana

Hain Mörriäisen tarhasta, missä se tyynesti seisoi Svipan ja Eikan välissä. Moinen otus... ;-) Nätisti se lähti mun mukaan, kuten aina, tosin tälläkin kerralla ensin oli puolivälissä matkaa kakkatauko ja hetken kuluttua siitä pissitauko. Ihan hyvä tapa, ettei mun tarvi tulla pyörätiellä selästä ja potkia jätöksiä sivuun!

Harjasin hurmaavaa hummaani ja katselin sen rauhallista olemusta. Aika tyytyväisen näköinen polle, lihonutkin ihan kivasti! Pitääkö tässä pikkuhiljaa alkaa rajoittaa noita herkkuja? Nääh, talvi tulossa, katotaan myöhemmin. Harjasin Mörrin ja putsasin kaviot ja annoin namin palkinnoksi. Sitten hain ratsastusvyön ja lampaankarvan ja laitoin ne ratsulleni selkään. Mietin hetken jalustimia, mutten sitten jaksanut niitä laittaa. Seuraavaksi oli suitsitus kuolaimilla ja nami palkinnoksi. Sitten tätille huomioliivi päälle, kypärä päähän ja raippa käteen.

Niin taas lähdimme kohti Hakjärveä kaksistaan kävelemään, talutin Mörriä perässäni. Muutaman kerran hiekkatiellä oli pysähdyksiä, mutta sitten muistin "suuttua" hevoselleni ja matka jatkui taas. Mökkitiellä tuli isompi pysähdys juuri ennen suurta alamäkeä (laukkamäki toiseen suuntaan) ja se sai mut miettimään menneitä. Mulla on mielikuva, että jostain metsästä ollaan tultu polkuja pitkin tähän kohtaan aikoinaan Riikan kanssa, mutta mitä kautta se menee ja mistä polku lähtee mökkitien päästä, ei aavistustakaan. Pitäiskö etsiä reitti toiseen suuntaan, eli tästä jostain sinne jonnekin?

Edelleen Mörriä taluttaen suuntasin vasemmalle harvaan metsään ja sieltä lähtikin mukavan näköinen polku. Valitsin isoimmat polun haarat ja katsoin tarkkaan myös taaksepäin, siis miltä se näyttää toisesta suunnasta että osataan takaisin. Erään kallion vieressä oli lammikko, johon Mörri jymähti juomaan. Ihanaa raikasta vettä virtasi jostain ja Mörri lurpsi innolla herkullista viileää vettä. Katselin samalla ympärilleni, mikään ei näytänyt tutulta. Siitä on varmaan se kolme vuotta kun olen viimeeksi sieltä mennyt ja silloin aloittelijana keskityin enemmänkin selässä pysymiseen enkä reitin valintaan...

Mörrin juotua tarpeeksi, jatkoimme tutkimusretkeä. Eteen tuli jonkun eläimen jättämä läjä, en sitä tunnistanut. "Katos Mörri, siinä on kasa." Mörri nuuski kasaa ja mietti, mutta oli ihan kaikessa rauhassa. Hevosen jätöksiltä se ei näyttänyt, eikä se ollut hirvenkään, minkä eläimen jätöksiltä se näyttää? Jalanjälkiä ei ollut, maata peitti paksu lehtimatto. Se jäi arvoitukseksi ainakin tällä kertaa.

Jatkoimme tihenevään metsään, paikoin pajukko oli hyvinkin tiuhaa. Polku mutkitteli ja kapeni ja näytti tyssäävän isoon lammikkoon. "Hörh!" totesi Mörri ja taas alkoi lurpsiminen. Parempaa vettä taitaa olla kuin kotona! Seisoin kumppareissani keskellä vesimassaa ja mietin mihin suuntaan sitten. Mörrin juotua se näytti haluavan kalliolle, mutta sen verran liukkaalta näytti, etten siihen suuntaan lähtenyt. Voi hyvinkin olla, että polku olisi mennyt sieltä ja Mörri muistaa sen, mutta mä en sinne halunnut mennä. Sen sijaan lähdimme kohtisuoraan poispäin kalliosta ja siellä polku jatkui. Se vain että polku pieneni niin pikkuruiseksi ja puut alkoivat olla niin lähellä polkua, että päätin kääntyä takaisin. Siksi toisekseen mulla alkoi aikataulu tulla vastaan, oli vielä muutakin menoa tän reissun jälkeen,

Taluttelin edelleen Mörriä ja kun pääsimme pois ahtaista paikoista, aloin etsimään sopivaa selkäännousu-paikkaa. Sellainen löytyikin ja parkkeerasin Mörrin kahden kiven väliin. Kiipesin kivelle ja siitä selkään ja keikkuen tulimme pois kivikosta. Hieman hirvitti epätasainen meno, alusta ei ollut kaikkein paras! Tässä kivikossa jos tippuu selästä, niin sattuu. Pidin tiukasti kiinni ratsastusvyöstä ja Mörri pääsi polulle. Menimme samaa reittiä takaisin pajuja väistellen ja lammikoista loiskuttaen. Ei ihan paras ratsastusmaasto, mutta hyvä siinä oli kävellä jalkaisin.

Mörri tuli takaisin mökkitielle ja mietti hetken mihin kääntyä. "Mennään kotiin" sanoin ja Mörri kääntyi oikealle, takaisin tallille päin. Taisi olla silkkaa sattumaa, mutta hymyilytti silti. Muutamassa kohdassa Mörri nosti päänsä korkealle ja jäi kuuntelemaan jotain. Ilmeisesti metsässä oli hirvi tai peura, mutta hyvässä järjestyksessä jatkoimme hetken kuluttua matkaa ja pian olimmekin jo hiekkatiellä.

Päätin pyytää hieman ravia, vaikkei mulla jalustimia ollutkaan. Suora ei ollut kovin pitkä, joten äkkiähän tuo polle joka tapauksessa siirtyisi takaisin käyntiin. Raville lähdettiin hitaasti, mutta sitten meno olikin tasaista. Kevensin sen mitä kerkesin ja koska Mörrin ravi on juuri mulle sopiva, rytmi löytyi hienosti. Ihana kun se ei keikuta ollenkaan!

Koiratalojenkin ohitse menimme ravilla ja ravi parani entisestään. Jipii, täällähän pysyy vaikkei jalustimia olekaan ja farkut on jalassa! Kehuin Mörriä ja poika päristeli tyytyväisenä, tämän hän osaa tosi hyvin! Menimme käyntiä kunnes pääsimme pitkälle suoralle. Taas pikku pätkä ravia, mutta nyt yritin samalla pidättää hieman. Tölttiä tuli muutama askel, kunnes Mörri siirtyi raviin. Otin heti takaisin käyntiin ja pyysin uudestaan vauhtia ja menimme lisää muutaman askelen tölttiä! Heti kun tahti muuttui raviin, otin takaisin käyntiin. Sain otettua vielä kolmannenkin hetken tölttiä ja sitten annoin siirtyä raviin. Yhdessä päristellen olimme varmasti mielenkiintoinen näky!

Tallille pääsimme kommelluksitta ja pihalla yritin pysäyttää Mörrin hengitystekniikalla ja istunnalla. Hyvä että oli ohjat käsissä, Mörri meinasi mennä tallin ovista läpi! :D Oukkei, tätä pitää harjoitella! Vein Mörrin varusteet pois ja annoin herralle ruokaa, tänään oli tarjolla useampaa sorttia kuivattua leipää myslin kera. Harmitti kun en tajunnut hakea kaupasta pookkanoita, ne kun on Mörrin heekkua. Ja kuten eilenkin, Mörri jäi hetkeksi pihattoon seuraksi. Siinä tosin kävi niin, että Mörri teki kesken kaiken täyskäännöksen suuntana talli ja kenties myslitynnyri. Singahdin esteeksi oviaukkoon kun Mörri yritti puskea itseään ohi. Mörrin turpa vasemmassa kainalossa oikealla kädellä työnsin poikaa taaksepäin. Nauroin ääneen, "Senkin ovelus!" Korvat lurpallaan Mörri jäi pihattoon kun vedin oven sen turvan edestä kiinni. Ja laitoin lukkoon! :D