Hämärää touhua ;-)

Keskiviikkona oli vaihteeksi reissu muiden mukana, en vain ole kerennyt aikaisemmin kirjoittamaan. Menin ajoissa laittamaan oman pollukkani valmiiksi ja hain samalla Offarinkin mukaan tarhasta. Jaana otti Kolurin ja Tvisturin, oli vuorossa poikien retki!

Harjasin Mörrin ja tarkistin kaviot (hyvässä kunnossa ovat!) ja huomasin siinä että tarhassa oli ilmeisesti kinasteltu. Mörrillä oli vasemmassa lavassa lyhyempää karvaa, joku oli yrittänyt rökittää mun murmelia! Toivottavasti oli antanut samalla mitalla takaisin! Satula selkään ja kun laitoin kuolaimia, Jaana kysyi enkö laitakaan kuolaimettomia. Niin tosiaan, nythän mennään ryhmässä! Mörri näytti hieman hämmentyneeltä kun otin kuolainta pois siltä, mitähän se täti taas keksii... Hain kuolaimettomat ja siinä Mörri huomasi että jaa, nämä vermeet.

Kaksi ratsastajaa saapui paikalle ja he saivat allensa Tvisturin ja Offarin. Jaana oli aivan tohkeissaan kun pääsi kerrankin Kokulilla ja lampaankarvalla liikkeelle! Mun piti kippasta Jaana Kolurin selkään, mutta se hieman lipsahti... Jaanan tasapaino meni, nostinko kenties liian korkealle tai jotain, mutta yhtäkkiä Jaana kellahti toiselle puolelle ja selälleen maahan. Naurahtaen hän nousi sieltä ja sanoi ettei nyt olisi ihan tarvinnut noin vahvasti nostaa... Mä säikähdin hieman, mutta kun Jaana sieltä hyvin nousi, niin ei muuta kuin uusiksi. Tällä kertaa nostin vain tiettyyn pisteeseen asti ja pidin kintusta kiinni ettei se nyt uudestaan kippaa itseään yli. Kolur ihmetteli touhua, otti muutaman askeleen, mutta seisoi sitten kiltisti kun sanoin sille matalalla äänellä "soo jaa.."

Kiristin Mörrin satulavyön ja Jaana kysyi että näinkö sullekin kävi Mörrin kanssa. Mua nauratti, kerroin asiakkaille että olin nousemassa Mörrin selkään ja ponnistin hieman liikaa, ja kun Mörri otti askeleen, mä jatkoin matkaa saman tien toiselle puolelle ja selälleen tantereeseen. Nyt pidin huolta, että nousin varovaisemmin sinne selkään ja pääsinkin vallan mainiosti satulaan istumaan.

Liikkeelle lähtiessä Mörri kiilasi tiukasti Offarin eteen, kuten joka kerta kun Offari tulee mukaan reissuun. Erittäin tyytyväisenä Mörri tepasteli Tvisturin takana, poika jopa päristeli tohkeissaan! Kolur meni todella reippaasti Tvisturin seuratessa innolla perässä. Pikkuhiljaa Mörri alkoi jäädä ja Offari vielä meistä enemmän. Hoputin aina välillä Mörriä ja sanoin Offarin ratsastajalle että antaa vaan pohkeita.

Lähdimme kohti ratsastuspolkua, menimme Veikkaustien kautta. Välillä otimme tölttiä, tai me Mörrin kanssa ravia. Oli mukava mennä ryhmässä, ei tarvinnut itse niin seurata ihan kaikkea, vaikka tarkkana olinkin. Ratsastuspolulla oli hyvä mennä, pohja oli kunnossa ja Mörri muisti "vaaranpaikat" edelliseltä kerralta ihan itse! Voi että olin ylpeä pojasta, hienosti muistettu!

Ennen suon tasaista pätkää annoimme, vastahakoisesti tosin, Offarin mennä edelle. Se kun on nopeampi laukkaamaan, niin saapi mennä edellä. Aloitimme ravilla ja kun reitti oli selvä, Kolur lähti vetämään kuin höyryjuna kiihdyttäen vauhtiaan askel askeleelta. Tvisturin vanavedessä Offari laukkasi perään ja me siirryimme Mörrin kanssa laukalle. Pidin harjasta kiinni ja kun hieman kumarruin lisää, Mörri pisti tosissaan liikettä kintuihin, jipii!

Kesken kaiken kuului kirkaisu, en nähnyt mitä edessä tapahtui, koska muut olivat mutkan takana. Nousin hieman pystymmäksi, jolloin Mörri hidasti pysyen edelleen laukassa. Sitten näin muutkin, Jaana hidasti ja pysäytti Kolurin ja me muutkin pysäytimme. Mitä oli tapahtunut? Offarin ratsastaja oli meinannut tipahtaa kun kesken kaiken Offari oli laukannut sivuttain. Kummallista, olikohan vauhtia ollut liian vähän Offarin mielestä ja töötännyt Tvisturin ahteriin? En tiedä, mutta hyvä ettei mitään sattunut. Otimme kuitenkin uuden laukan samantien, koska polku oli todella hyvässä kunnossa.

Pääsimme kommelluksitta lähemmäksi laukkamäkeä ja muut menivät sen vauhdilla. Mörri sen sijaan tikuti ravilla mäen ylös, mutta ei me oikeastaan muista jääty jälkeen. Jatkoimme matkaa suoraan ja taas otimme laukalle. Nyt Mörri antoi palaa, se sinkosi itsensä muiden perään ja kun päristelin sille takaisin, vauhti ei kun lisääntyi. Hyvänen aika, nyt me jo saavutimme Offaria! Huiiii! Ihan piti hihitellä sen jälkeen, oli aika haipakkaa!

Kiersimme metsälenkin ratsastuspolulle ja tulimme sitä kautta takaisin. Laukalle pääsimme sielläkin, ja kun meno rauhoittui, oli aikaa ihastella hailakan roosaa taivaanrantaa. Alkoi olla hämärää, kun aurinko oli jo laskeutunut. Hevosilla kuitenkin on hyvä hämäränäkö ja luotin totaalisesti omaan pörriäiseeni. Mä en paljoa polkua enää erottanut kun pääsimme takaisin suopätkälle! Jaana kysyi että mennäänkö silti laukkaa ja kaikki sanoivat "Kyllä!". Sitten ei muuta kuin jäisistä kohdista ohi ja ei kun menoksi. Kolur painoi menemään Tvistur ja Offari kannoillaan ja me Mörrin kanssa tulimme hurjana perässä. Erotin puut tummempana sivuilla ja maan vaaleampana, mutta polusta ei ollut tietoakaan! Mörri meni kuitenkin varmana muiden perässä ja tällä kerralla emme jääneet muista metriäkään! Hui sentäs, siinä oli sydämelle jumppaa! Mä olin ihan täpinöissäni ja kehuin Mörriä, joka päristeli mulle innoissaan takaisin.

Jyrkkä laukkamäki meni kävellessä, sen verran oli jo menty kovaa. Ja ylhäällä Mörri nuuski erittäin tarkasti samat vaikeat paikat ja pää keikkuen jatkoi muiden perässä tyytyväisenä. Veikkaustiellä oli tosi kaunista kun taloissa oli valot ja pihapuissa ja -pensaissa tuikkuja. Luminen kotoisa näky! Ravia ja käyntiä menimme, kokeilin ottaa tölttiäkin, mutta Mörrin korvat pyöri päässä ja se ihmetteli mitä halusin. Mun täytyy opetella hakemaan toi töltti, onnaiskohan se ensin paremmin kuolaimella?

Pienessä metsässä mä en paljoa mitään nähnyt ja polvi huomasi sen törmäämällä puuhun. Tasapaino pysyi kuitenkin, vaikka puu veti jalkaa taaksepäin. Nojasin vain eteenpäin ja sieltä se jalkakin seurasi. Loppumatka tallille meni leppoisasti ja Mörri toimi kuten täydellinen polle toimii. Paitsi että se jäi seisomaan keskelle suojatietä, mikähän sitä aina viehättää sivulle kääntyvissä teissä? Onkohan se "Ruuna joka kulkee omia polkujaan"? Jaanaa nauratti, juuri olin kerennyt sanomaan että Mörriä tarvii hoputtaa tiellä tai se jää katselemaan ympärillensä...

Kaikki heposet sai eväänsä, missä oli AINAKIN kilo pookkanaa. Rouskutus kuului kauas! Offari jouduttiin tuomaan sisälle Kokulin viereiseen boxiin, kun se oli aina irti. Avaako se itse narunsa? Jaanalla oli menoa, joten jäin hoitamaan pollet tarhaan. Avasin oven pihattoon ja törmäsin Kekeen, joka yritti tulla sisään. Käskin sen pois ja Keke väisti hienosti. Sitten käänsin selkäni ja kas, Gustur oli tunkemassa itseään sisälle. Se huppana väkisin puski talliin ja mä käänsin se päätä ja komensin pois. Sitten Kolur lähti Gussen perässä ulos ja siirsi muita kauemmaksi. Itse menin perässä ja ajoin uteliaita kauemmaksi riimunnarun avulla. Seuraavaksi hain Mörriä lähemmäksi, mutta joku oli taas tunkemassa sisälle. "JA POIS!" Tällä välin oli Mörri kaapannut jostain leipäpussin, jonka jämiä noukin lattialta... Tämähän on yhtä sirkusta! Ajoin Mörrinkin pihalle ja suljin hetkeksi oven. Tvistur sentään käyttäytyi hyvin, ihana kiltti Tvisse seurasi talliin ja pihattoon, muttei uskaltanut tulla ohi kun edessä oli ruunien muodostama muuri. Otin Tvisturilta riimun pois ja huidoin narulla muita kauemmaksi. "Pois! Kaikki pois! Just nyt! Pois!" Narun pyörittäminen tehosi ja pojat siirtyivät kauemmaksi. Sitten sanoin "Tvistur!", jolloin Tvisse kurkkasi pihaton ovesta ulos. "Tuu, tuu, Tvistur, hyvä poika!" Ja Tvistur tuli oikein laukalla ohi, ja jopa pukitti päästyään väljemmille vesille! Nauratti, oli vissiin melkoisen iloinen ja tyytyväinen polle!