Hieman edellispäivästä väsyneenä ajelin tallille ja mietin että vieläkö uusi villaloimi oli ehjä. No ei se ollut. Joku sieltä oli jo käynyt takalistosta järsimässä palasen... Kävin hakemassa Mörrin tarhasta ja laittelin sitä ratsastuskuntoon, näyttikö Mörri yhtä nuutuneelta kuin minäkin?
Käynti ainakin alkoi reippaasti, mitä nyt Jaana sai meidät kaikki nauramaan. Hän lähti Eikalla (Ronttia hihnassa taluttaen) pelkällä lampaankarvalla. Siinä vaiheessa kun auratulta pihatieltä siirryimme tarhaa vierustavalle polulle, vastassa oli puoleen reiteen oleva auran jättämä kinos. Eikka innostui, onko meillä maastoesteitä? Tamma ponkaisi tohkeissaan korkean esteen yli ja sai Jaanan hetkeksi keikkumaan jalat villisti huitoen. Jaana liukui kyydistä puolimetriseen pehmeään kinokseen selälleen niin että lumi pöllysi ja huopatossut vain näkyi. Siinä ei auttanut kuin nauraa, Jaanan oma nauru kuului vaimeana hangesta Eikan katsellessa ihmeissään. Ei muuta kuin Eikan talutus takaisin pihalle ja jakkaralta kyytiin, tällä kertaa kävellen esteen yli.
Juttelin Tvisturin ratsastajan kanssa ja kerroin hänelle Tvisturin olevan maailman paras polle. Ja kerroin myös että Tvisse tykkää kun sille jutellaan ja päristellään takaisin. Lähdimme kohti ratsastuspolkua, menisimme ns. pitkää kautta kun tuo Veikkaustien alku oli niin kamalan liukas. Ravit menivät oikein hyvin ja tasaisesti ja Tvisturin ratsastaja tykkäsi kovasti Tvissen töltistä! Taisi poika näyttää parastaan, kun kerta ratsastaja oli hänelle päristellytkin!
Metsässä alkoi Mörrin meno pikkuhiljaa hidastua. Että oli paljon lunta, vaikka siellä oli kulkenut muitakin heposia ja koiran ulkoiluttajia. Meno muuttui tahmaiseksi ja ravi hidastui hidastumistaan. Ei tässä nyt ihan kaikki ole kohdallaan... Suopätkällä menimme laukkaa, se tuntui olevan hieman helpompaa kuin ravi, mutta ei Mörri sitä kauaa jaksanut. Päästimme Tvisturin edelle ja siirryimme vimoseksi, tulimme ravilla loput muiden joukkoon.
Hiihtäjistä Mörri vähät välitti, eivät haitanneet vaikka suihkivat takaa ohi. Niitä olikin yllättävän paljon maanantaipäiväksi. Sitten oli edessä laukkamäki ja siitä ei tullut kerrassaan mitään. Parin raviaskeleen jälkeen meno tyssäsi käyntiin ja raahustimme lopun matkaa ylös muiden luo. Sanoin Jaanalle että nyt on poika ihan veto veks, ei tällä mennä yhtään pidemmälle, edes käynnissä. Jaana sanoi että hän ei saanut Eikkaakaan laukalle (MITÄH?!?), joten raskasta täytyi olla. Teimme sitten niin, että Jaana vei muut ratsastuspolulle laukalla ja käyvät hieman pidemmällä kääntymässä ja tulevat sitten samaa reittiä takaisin. Sillä aikaa me jäisimme Mörrin kanssa odottelemaan.
Helpommin sanottu kuin tehty. Siinä vaiheessa kun muut lähtivät tolpiltaan laukalle, Mörri oli ihmeissään kun me ei menty. Pidätin poikaa ja käskin odottamaan. Tepastelua, tepastelua ja tepastelua tiukoilla ohjilla ja nyt uskalsin ottaa hieman tiukemman otteen kun oli kuolaimettomat pojalla päässä. Mörri hivuttautui polulle ja mä pyöritin sitä paikoillaan. Mörri yritti kääntyä toisen kautta takaisin polulle ja jatkoin sen kääntämistä yli ja se oli taas nenä pois polulta. Sitten alkoi kavio kuopia maata, mennään nyt hyvä ihminen! Pidin ohjat tiukasti käsissäni ja sain pidettyä pojan pois polulta. Sitten kuovittiin toisella etujalalla ja yritettiin kääntyä ja kokeiltiin vaikka mitä kommervenkkejä, mutta täti piti pintansa! Hetken ajan tuli mieleen että tulenko alas täältä, mutta se tuntui ihan luovuttamiselta, joten istuin ahteri tiukasti penkissä ja rentoutin jalat, ainoastaan kädet tekivät töitä. Ja välillä pohkeet kun piti kääntää se polle takaisin poispäin. Mä näin Mörrin ilmeestä ja asennosta että sitä risoi ihan urakalla kun se joutui jäämään pois laumasta. Sitä ei pelottanut olla siinä ollenkaan, se ei ollut sellaista käytöstä, mutta niin sanotusti sillä kasvoi sarvi otsaan.. Yksisarvinen nimeltä Mörri! ;-) Joka kerta kun se käänsi päätään polulle, ohja kiristyi. Kääntäessään sen poispäin, ohja löystyi. Sitä kun tehtiin muutaman kerran, alkoi polle viimein oikeasti kuunnella mua. Aluksihan mä hoin tiukkaa "EI"-sanaa, mutta sitten ei enää tarvinnut kun Mörri alkoi kuunnella. Se vielä yritti muutaman kerran siirtää oikeaa etujalkaa polulle päin, mutta otin oitis oikeasta ohjasta tiukemmin. Ai että sitä kismitti! Mörri oikein POLKAISI sen jalan takaisin tantereeseen ja puhahti kiukkuisena päälle! Mua alkoi naurattaa, mutta pidin pokan ja hymyilin vasta siinä vaiheessa kun Mörri päätti pissiä. Sitten se vielä kakkasikin siinä ja tuhahteli ja yritti kokeilla onnistuisiko se nyt kääntään päätään sinne polulle. Korvat lurpallaan se alistui kohtaloonsa, se oli mulle varmaan TOSI hattuuntunut.
Noh, pian ne muutkin tulivat takasin päin ja Jaana katsoi Mörrin kuopimia kuoppia. Viime syksyn ruohot jämät repsottivat yli puolimetrisen hangen alta, kun herra oli kaapinut lumet pois maata myöten. "Ettei muka ole virtaa?" totesi Jaana. Jepulis jee... Päästiin sitten muiden perään ja ajattelin Mörrin kulkevan turpa seuraavan hännässä kiinni, mua ette kyllä nyt jätä! Mutta ei. Se alkoi taas jäädä muista ja askellus ei ollut ollenkaan niin varmaa. Suopätkällä Mörri lähti raville hieman laiskasti ja vaihtoi laukallekin, mutta puhti oli kokonaan poissa. Siirryimme hyvinkin pian takaisin raville, tosin saimme Offaria kiinni koska sen edessä ollut Laikka ei enää jaksanut niin isossa hangessa.
Mietin sitä tulevaa isoa laukkamäkeä ja ajattelin että Mörri saa mennä ihan niin hiljaa tai kovaa kuin siltä itsestään tuntuu. Tvistur oli tässä vaiheessa siirtynyt Eikan taakse ja oli aivan täpinöissään. Me olimme Offarin kanssa vielä suolla kun Eikka lähti Tvisturin viipottaessa perässään. Laikka lähti perään uudella innolla ja samaten Offari. Ja kun Offari menee, menee Mörrikin! Voi hyvänen aika! Offari lähti laukalle jo suon puolelta ja me perässä, siinäkin oli 90 asteen kulma! Sitten pieni suora kohti laukkamäkeä, jossa se perinteinen paniikki-90 astetta! AAaaaaa! Pysyin sentään satulassa hurjassa kaarteessa ja posotimme menemään jyrkkään mäkeen. Huh mikä vauhti! Tosin se lopahti hyvinkin äkkiä, ei Mörri oikeasti ollut ihan kuosissaan.
Mäen päälle päästyämme Mörri puhkui ja hengitti raskaasti, mutta meni eteenpäin kyllä ihan nätisti. Saimme muut kiinni kun Jaana otti Rontin Flexin päähän. Menimme Veikkaustien kautta kohti tallia ja tiellä saimme oikein nätisti sekä käyntiä että ravia. Pikkumetsikössä huomasin, että Mörri oli tosi väsynyt, tuntui ettei se enää jaksanut nostella jalkojaan. Tiellä taas menimme oikein hyvin, kun kerta oli aurattu. Otimme jopa ihan itse ravia ottaaksemme muut kiinni. Pyörätiellä jäimme taas jälkeen ja vielä enemmän tarhan vierustaa kävellessä, siinä kun on kanssa hurja määrä lunta.
Vein Mörriäiseni talliin sisälle, saa syödä muilta rauhassa. Pistin ensin fleeceloimen sille päälle, vaikkei se niin kovin hikinen ollut, väsynyt vain. Pari omenaa, leipiä ja iso kasa mysliä teki hyvin kauppansa ja Mörri söi rauhallisesti. Mä en kauheasti tykkää syöttää sitä muiden kanssa, kun se hotkii myslit poskiinsa kuin hamsteri eikä pureskele kunnolla. Saako se mitään ravintoa edes kun se vain nielee sapuskansa. Toisaalta se puuro auttaa sitä syömään hieman hitaammin, täytyy taas muistaa seuraavalla kerralla.
Päästimme hevoset pihattoon, missä matriarkka Svipa odotteli namin toivossa. No kas, Jaana tulikin juuri sopivasti namipurkin kanssa jakelemaan herkkuja kaikille! Tavarat talteen ja mietin seuraavaa päivää. Jaana lupasi ottaa Mörrin rauhalliselle aloittelijareissulle, paljon käyntiä ja aurattua tietä pitkin. Kuulosti hyvältä ja tekisi varmaan hyvää Mörrille. Raukka-parka, ei sillä ihan ole kunto vielä kohdillaan, vaikka se välillä intoutuukin näyttämään tätille laukka-hirmun elkeitä. Enemmän intoa kuin kuntoa! Ei se mitään, eiköhän me se saada rantakuntoon ensi kesään mennessä! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti