Anopin piti tulla mukaan katsastamaan mun pallero polleni, mutta hän sairastui. Ja sitten tietenkin kamerakin jäi kotiin. Ja auton vara-avaimet ja kännykkäkin jäi. Ja papukaijapihdit. Että sillai. Sentään olin muistanut ottaa reilusti vaatetta päälle, eli kauheesti alle ja toppahaalari päälle!
Otin mukaan jouluisen riimun ja ennen hevosen hakua pistin vanhan riimun kassiin. Se saa luvan käydä kirjopesun läpi, kun ei kerta väriä erota. Uuden riimun kanssa suuntasin tarhaan, missä kaikki heposet Koluria lukuunottamatta olivatkin vapaan heinän parissa. Pakkasta kun on sen verran paljon, niin ruokaa on tarjolla yllin kyllin. Mahtuukohan Mörrin satula enää ympäri, jos nää pakkaset jatkuu... ;-)
Suuntasin ensin Kokulia moikkaamaan, hän vartioi laumaa. Poika hörähti ja nuuskutti mun haalaria ja hanskoja, löytyisikö lauman laihimmalle (HAH!) jotain pientä suuhunpantavaa? Nyt ei kyllä ollut kun kaikki säästän Mörrille, myslitkin oli loppu, onneksi oli mukana leipää. Rapsuttelin Koluria ja se nuuskutti lisää ja huulella "rapsutti" mua takaisin. Sitten se nosti päätään ja nuuski mun olkapäätä ja poskea, kunnes antoi mulle pusun poskelle. Voi mikä ihana polle! Pusu-Kolur! Siinä me hetken seisoimme ja rapsuttelimme toisiamme. Samalla katselin muitakin heposia, kaikki olivat kuin sokerihuurrettuja! Ihania! Ja se kamera oli kotona, aaargh! Eikka varsinkin oli mainio ilmestys, musta tamma, joka hohti kuuraisena matalalla olevan aamuauringon säteissä!
Menin tervehtimään myöskin kuuraista Svipaa ja sitä rapsutellessani Mörri alkoi jo tuumailla, että eikö se häntä huomaa ollenkaan? Turpa heinissä se oli vetänyt sapuskaa napaan minkä kerkeää, mutta kun en heti ottanut kiinni, herra tuli kärsimättömäksi. Se tuli katsomaan että etkö sä ollenkaan näe häntä, huomio huomio! Pitäsikö mun olla samalla linjalla kuin sekin, en ihan heti ole huomaavinani koko heppaa! Laitoin Mörrille riimun päähän kun kerta se niin vaati, ja sitten lähdimme tallille.
Kakkatauon kohdalla Jaanakin tuli tonteille ja kertoi että keskiviikkona olisi ryhmä menossa, jos haluaisin mukaan. No ihan varmasti, kiva lähteä muiden kanssa! Jaana kertoi, että pollet olivat olleet lauantaina ihan täynnä virtaa, kunnon loman jälkeen kiva pakkanen! Svipa oli kuulemma lähtenyt jo ohittelemaankin ja ilmeisesti ratsastajat olivat olleet suurimmaksi osaksi aloittelijoita. Nauratti, loma tekee hyvää itse kullekin, toivottavasti keskiviikkonakin niillä riittää virtaa!
Vein huurteisen polleni tallin läpi ulos ja ihastelin sen turkkia. Oi kuinka sievä ja kaunis hevonen! Vaaleampi talvikarva täynnä kuuraa ja kaunis vaalea harja näytti ihan valkoiselta. Jos se olisi tamma, voisin sanoa kaunottareksi! Ja turpakin oli huurussa, voi söpöä!
En meinannut raatsia harjata poikaa, mutta vetäsin sitten ihan vain pikipäiten karvat ojennukseen. Harjaakin vetäisin vain muutaman vedon, siistinä oli itsensä pitänyt. Sitten hain tallista raipan, lähinnä henkiseksi tueksi ja irrotin Mörrin tolpasta. Pyöritin ja väistätin Mörriä muutaman kierroksen ja sitten lähdimme kävelylle. Loput yrttinamit taskussa tasapainoilin nyt jo hieman tasaisemmalla lumeen tallautuneella polulla. Välillä kenkä lipsahti johonkin suuntaan, mutta sain pidettyä itseni kuitenkin pystyssä. Aivan selkeästi huomaa, että ratsastus on parantanut mun tasapainoa, pari vuotta sitten olisin ollut jo monta kertaa pitkin pituuttani.
Lähdin tekemään ihan vain pienen lenkin, menimme Hakjärven hiekkatielle. Auto tuli mäessä vastaan, mutta kaikessa rauhassa Mörri kulki ihan vierestä. Mäki sujui reippaasti ja jatkoimme matkaa. Välillä Mörri pysähteli, mua kiinnostaisi hirmuisesti tietää miksi se tekee niin. Välillä se johtuu uudesta äänestä, kuten keskivaiheella hiekkatietä. Jäin itsekin kuuntelemaan ja kun löysin äänen aiheuttajan, selitin Mörrille että siellä on kompura käynnissä, se ei kuulu meille millään lailla. Selityksen saatuaan Mörri jatkoi taas matkaa. Mitä mun pitäisi tästä päätellä?
Tien päästä käännyimme vasemmalle ja lipsuimme kumpikin alamäkeen. Tie oli kyllä hiekoitettu, mutta hieman kaviot tulivat paikoitellen luisussa. Mörri etsi parempaa pohjaa ja tuli siksakkia mun perässä, mutta tyytyi sitten kulkemaan turpa kiinni mun ahterissa, mä kun kävelin siinä missä oli eniten hiekkaa. Tien yli pääsimme hyvin ja sitten pidimmekin namitauon.
Kävin pyöräyttämässä Mörriä parkkipaikalla pari kierrosta, siis väistätin poikaa. Suuntasin turvan takaisin pyörätielle ja lähdimme takaisin tallille. Mörri päätti näyttää kuka väistättää ja ketä, se pisti turpansa mun pepun alle ja nosti! Meinasin purskahtaa nauruun, se oli kuin jostain Pekka ja Pätkä-elokuvasta, tai Ohukainen ja Paksukainen-filmeistä! Tiukasti kuitenkin sanoin "EI", tai ainakin yritin pitää ääneni tiukkana ja kulmat kurtussa. Pysyin kyllä pystyssä, mutta kumman helposti tää 69 kiloa nousee issikan pään voimasta! Buah-hah-haa! :D
Onneksi oli huppu päässä peittämässä mun ilmettä, muutenhan Mörri olisi vain innostunut kun tätiä naurattaa... Loppumatka tallille meni rauhallisesti, mitä nyt taas kompuroin liian isoissa kengissäni tarhan reunalla. Hihkuin moimoit Vaaville ja Tirrille ja tervehdin Brynjaa. Tarhan nurkalla ei meinattu päästä eteenpäin, koska Mörri olisi halunnut autolle. Kun sieltä viimeeksikin sai hyvää! Pyysin kuitenkin ruunan rupsukkani tallin pihaan, missä olikin hieman heinää juuri tolpan juurella. Laitoin kaikki mukanani tuodut leivät Mörrille vatiin ja mietin että onpa laihat eväät. Lupasin tuoda paremmat sapuskat huomenna, toivottavasti saan sitten anopinkin mukaan ja vaikka kuvaamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti