Kultaisia noutajia liikkeellä

Olin ihan tajuttoman aikaisin liikkeellä, kun piti viedä mies töihin. Mulla oli silmät ristissä vielä tallillakin ja haukotellen hain harjapakkia esille. Otin tuomastani porkkanapussista itselleni aamupalan ja narskuttelin sitä samalla kun kaappasin Mörrin riimun ja suuntasin tarhaan. Kantapalan jätin syömättä, veisin sen Svipalle.

Päästyäni lähemmäksi heiniänsä syövää laumaa, lupsakka Laikka lähti pää korkealla tölttäämään, lähteekö täti jahtaamaan? Nauroin ääneen hassua Laikkaa, jolloin tamma pysähtyi. No höh, ei tää ole kivaa kun ei kukaan jahtaa, tuumasi Laikka ja kääntyi takaisin heiniensä pariin.

Vein Svipalle porkkanan kannan ja sain hörähdyksen kiitokseksi. Sitten menin seisomaan Mörrin viereen, joka seisoi Kronan kanssa samalla heinäkasalla. Jahas, vai on Krona tänään tyttökaverina! Svipa seisoikin itsekseen heinäkasansa ääressä, kukaan ei ollut uskaltautunut jaolle. Vaihtaako tää meidän pörriäinen tyttökaveria joka päivä? Annoin Mörrin syödä vielä hetken ja laitoin sitten riimun sille. Otin toiseen käteen ison tukon heinää, jonka kanssa kävelimme tallin läpi pihalle. Tallista otin Mörrille ruokakipon, mihin laitoin heinät, syököön siinä samalla kun harjaan sen.

Kieriskelty oli, sen näki oitis. Onneksi se ei kuitenkaan ihan paha ollut, kuivaa turvemaista purua oli selässäkin. Hyvin sen sai harjattua ja seuraavaksi hain kaviokoukun. Mörrin etujalka oli kuin naulattu maahan, ei noussut ei. No voi hyvänen aika, nosta nyt sitä jalkaa! Ei, hän ei nosta. Mörri nuuskutti mun takamusta ja sitten huomasin virheeni. Ojensin jalkojeni välistä kaviokoukun Mörrille haisteltavaksi sanoen: "Tämä on kaviokoukku, nyt putsataan kaviot!" Johan nousi jalka nätisti ja sain putsattua kaikki neljä kaviota. Juu ei niitä kavioita ihan ilmoittamatta tulla putsailemaan... ;-) Ja porkkanapala kiitokseksi!

Vielä harjasin pääharjalla kuivuneet mudat pois Mörrin päästä ja sitten olikin aika hakea satula ja suitset. Satulointi meni hyvin, mutta kuolaimen laitossa joku yritti kovasti nipistää huuliaan yhteen. Se oli hieman vaikeaa, koska huulten välissä oli ruohonippu. Saimme kuitenkin suitset päähän ja pilpoin vielä porkkanaa evääksi. Raippa satulaan kiinni ja menoksi.

Talutin polleani tarhan reunaa samalla jumpaten jalkaani. Päätin jo heti kävellä hieman pidemmälle, että oma polvi saa liikuntaa ja jumppaa. Miten se onkin nyt kiukutellut, kun pitäisi kauheasti päästä ratsaille? Pyörätielle päästyämme Mörri pysähtyi, ai muka sinne suuntaan! Kyllä ja ihan varmasti, Hakjärvelle mennään! Mörri lähti seuraamaan, mutta ei se kovin innokas ollut. Tien ylityksessä se jymähti keskelle tietä, koska vastamäestä tuli kultainen noutaja isäntänsä kanssa. Auto uhkasi oikealta, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin napsauttaa raipalla satulaan. Se tehosi, pelkkä ääni sai Mörrin liikkeelle, vaikkei se edes hevoseen osunut. Ylämäestä tulevaa miestä hymyilytti mun juttelu Mörrille: "Ei me voida keskelle tietä jäädä, huppana, reippaasti pitää mennä tien yli, kiltti hauva se on, ihan kiltti..." Ja niin se olikin, heilutti tohkeissaan häntää ja kuono korkealla nuuski Mörrin tuoksua. "Mulla on hieman isompi kultainen noutaja! " totesin isännälle, joka naurahti ja katseli uteliaana Mörriä. Muitakin tuli vastaan ja tervehdin kaikkia hymyillen. Hiekkatiellä tuli pari autoakin vastaan, vilkutin kuskeille ja he ajoivatkin todella rauhallisesti ja hienosti ohi, kiitos heille!

Edelleen talutuksessa menimme, kun vastaan tuli pyöräilevä rouva. Vanhasta muistista hihkaisin "Pyörä edestä!" ja samassa huomasin Mörrin pään kurkkivan mun takaa. Joo, pyörä edestä, hmmm.. Pyöräilijä hidasti hieman ja hihkaisi leveästi hymyillen että sullahan on isokokoinen koira! Nauroin ja sanoin että se on normaalia suurempi kultainen noutaja!

Jatkoimme hymyillen matkaa ja kun menimme reippaasti, annoin Mörrille porkkanan palan kiitokseksi. Ja hoksasin jopa avata turparemmiä siksi aikaa, että poika saa pureskeltua sen, oli aika iso pala. Sitten jatkoimme matkaa.

Huomasin siinä kävellessä, että mun kehonkieli vaikutti tosi paljon Mörrin tahtiin. Kun kävelin pää pystyssä ympäristöä tarkkaillen, Mörri laski päänsä ja tuli perässä oikein hienosti. Sitten kun ryhti lopahti ja mun pää laski, Mörrin pää nousi ja se alkoi tarkkailemaan ympäristöä, jolloin se kuunteli kaikkea ja alkoi pysähdellä. Kun sen olin huomannut, matka jatkuikin paljon sukkelammin ja polvikin sai kunnolla liikuntaa.

Hakjärven metsätien osuus oli mielenkiintoinen. Yritin olla itse tosi varman oloinen, mutta aina välillä Mörri pysähtyi. Ja se jyrkkä alamäki (takaisin tullessa laukkamäki) meni hitaasti. Kun siitä pääsimme, matka jatkui upeasti Hakjärven rantaa. Päätin tehdä uukkarin hieman pidemmällä ja hoksasinkin hyvän selkäännousupaikan hetken kuluttua. Siinä sain Mörrin sellaiseen kohtaan, ettei se päässyt eteenpäin ja sivuille se ei haluaisi. Kiristin satulavyön, otin ohjat kunnon tuntumalle ja nousin ylös. Sain kaikessa rauhassa istuutua ja etsiä jalustimen toiseenkin jalkaan. Sitten peruutimme hieman ja käännyimme kotia kohti.

Hetken menimme käyntiä, mutta järven rannalla tasaisella pyysin ravia. muutaman askeleen menimme töltillä ja sitten siirryimme maailman tasaisimpaan raviin. Miten se onkin jollakin hevosella niin helppoa? Siis siellä vaan keventää ihan automaattisesti, ei kerrassaan mitään ongelmia! Sitten otimme takaisin käynnille hetkeksi ja kun laukkamäki lähestyi, pyysin uudestaan raville. Ravilla menimme mäkeen ja kun sanoin "Laukka!", Mörri vaihtoi rauhalliseen laukkaan. Ei hötkyilyä, vaan kaikessa rauhassa laukkasimme melkein puoliväliin, jolloin siirryimme ravin kautta takaisin käyntiin. Kehuin ratsuani kovasti, niin hienosti ja hallitusti mentiin! :D

Pieniä ravipätkiä pyysin (ja sain!) aina kuin se oli mahdollista ja Mörri toimi hienosti. Käynti oli reipasta, mutta kun sanoin että "varoovaasti", niin Mörri keskittyi jalkoihinsa ja hidasti. Menimme monta pikku ravipätkää ja annoin sen itse määrätä käynnin tahdin. Juuri oikeassa kohtaa siirryimme vasempaan reunaan ja kun alamäki oli ohi, Mörri siirtyi suojatien kohdalle ihan ilman ohjausta. Tästä ollaan aiemminkin menty! Suojatien yli pääsimme hyvin ja heti toisella puolen pyörätietä pää alas ja ruohoa syömään. No kuule, syö pois, mutta selästä en tule alas ennenkuin tallin pihalla!

Jymähdimme ruokailemaan pientareelle, taaskaan Mörrillä ei ollut mitään kiirettä tallille. Siellä istua jökötin enkä viitsinyt toista ihan heti patistaa. Kaipa ne lihakset vahvistuu näinkin laiduntaessa! Tylsäksi se kävi, mutta rapsuttelin polleani ja olin kuumissani. Mulla oli ihan liikaa päällä, mutta kun säästä ei koskaan tiedä. Mörri tarkkaili ympäristöä aina välillä ja jatkoi rouskutusta, loppujen lopuksi oli pakko pyytää matkan jatkumista. Ei jaksa olla 20 minuuttia kauempaa lounastavan pollen selässä...

Vaavi ja Tirri olivat kumpikin taas vastassa. Kuten aiemminkin, olivat jo pitkään seuranneet meidän touhuja. Vaavi pisti töltiksi Tirri perässään ja Mörrillekin tuli askeleisiin uusi tahti. Soo jaa, soo jaa, sanoin kun Vaavi laukkasi ohi. Varmuudeksi pidin satulan etukaaresta kiinni, mutta Mörri totteli kyllä. Rivakassa käynnissä saavuimme tallin pihaan, jossa kiinnitin Mörrin tolppaan. Otin suitset pois ja satulan myös, sitten otin nyt heinistä tyhjän ruokavadin. Pilpoin vatiin porkkanoita ja näkkäreitä ja kaasin vielä mysliä päälle, nam nam! Mörrin syödessä vein tavarat paikoilleen ja katselin sitten ruokailevaa hevostani. On se vieläkin laiha, mutta ahterissa on selkeästi jo läskiäkin! Hyvä niin, talvi on tulossa.

Mörriäisen syötyä vein kipon pois ja ohjasin pörrin tallin läpi pihattoon. Päästin sen irti ja hetken seistyään Mörri suuntasi juomapaikalle. Lurpsutus kävi kun poika kiskoi vettä napaansa ja kääntyi sitten katsomaan arvioivasti maastoa. Hmmm.. mihinkäs sitä, tähänkö... hmmm... ei kun tuohon.. eikä kun TÄHÄN! Ja siihen Mörri kippasi itsensä ja piehtaroi oikein kunnolla. Raskaan työn raataja vapaalla! Kintut oli kohti taivasta ja selkälihakset sai hierontaa. Silmät puoliummessa Mörri urahteli tyytyväisenä ja kihnutti selkäänsä hymy huulillaan, elämä on makoisaa! Herra nousi pystyyn ja sitten kuului hassu ääni: "PÖRRrrrhhh!". Mörri pöristeli turkkinsa mieluisaksi ja hetken aikaa ravistellut turpeet muodostivat hevosen ääriviivat ilmaan.

Vielä viimoset porkkanapalat taskusta ja molemmat tyytyväisinä lähdimme oman lauman pariin. Ja nyt nukuttaa, taitaa olla mullakin päiväunien vuoro! :D