Lunta ja pakkasta

Katselin aamulla ikkunasta, että tänään saattaisi aurinkokin pilkahtaa pilvien lomasta. Pakkasin innolla Mörrille puurot lämpölaukkuun (siis kylmälaukkuun, mutta pitäähän se ruuat lämpöisinäkin) ja muistin ottaa mukaan 2 omenaa ja porkkanat. Omenoista toinen olisi mulle, mäkin haluan syötävää reissun jälkeen!

Päälle laitoin silkkisen poolon, joka pitää hyvin lämpöä. Sen päälle fleece-takki, jalkaan fleecehousut ja villasukat, niiden päälle topparatsastushousut ja toppatakki. Kypärän alle tuli vaaleanpunainen pipo ja käsiin kolmisormihanskat, sellaiset topatut. Ja villasukkien päälle kirjoneuleiset villasukat numeroa isommissa kengissä, joten kyllä tarkenee! Kirjoneulevillasukat on ihanat, kun niissä kulkee kaksi lankaa mukana ja ne on paksut ja lämpimät. Kiitoksia vain Äkäslompoloon ja Mailan Putiikkiin, sieltä ne on ostettu kuten monet muutkin mun villasukat!

Sitten ajelin kauniissa säässä tallille ja mietin tän päivän ohjelmaa. Hyvänen aika, sehän muuttui ihan koko ajan. Mulla ensin oli ollut tarkoituksena tehdä hieman talutusharjoituksia, mutta kun en saanut Jaanaa kiinni ajoissa, niin en viitsinyt käyttää pikkutarhaa luvatta pörräilyyn. No sitten mietin Hakjärven reittiä, mutta nääh, se on jo nähty kaksistaan moneen otteeseen. Ajattelin sitten että meen saman reissun kuin Raijaa taluttaessa, siinä tulee hieman lumihankitreeniäkin.

Menin tarhaan juttelemaan hevosille riimu kourassani ja ensimmäisenä tuli ystävällinen Laikka-tamma katsomaan kuka tuli. Tiesihän se jo kuka tuli, johan se kuuli mun höpötyksen pitkältä. Taisi tulla vain tarkistamaan namitarjoilun tilan, ilman jäi! Kolurkin tarkisti tilanteen ja utelias Ófeigur hörähti ja painoi turpansa takaisin heiniin. Mörri söi Offarin vieressä ja oli sen näköinen, että ei mennä ihan vielä, heinää on jäljellä! Annoin sen syödä kaikessa rauhassa ja juttelin sillä välin Eikalle. Eikka kuunteli ja katseli, tuumasi sitten että "pfuuuh.." Niinpä, ihmisten höpötyksiä...

Mörrin pikkuhiljaa nostellessa jo päätään heinistä, kävin laittamassa sille riimun. Annoin sen kuitenkin vielä syödä, mikäs kiire meillä! Rapsuttelin Koluria, joka nuuskutti hihaa ja maisteli hihassa olevaa heijastinnauhaa. Ei tainnut olla hyvää, kun Kokuli ryhdistäytyi ja jäi tuumailemaan miettivän näköisenä hevosen elämää.

Jaahas, jos sitten mentäsiin Mörrin kanssa talliin! Otin riimunnarun pois polleni kaulalta ja lähdin kävelemään tallia kohti. Mörri tuli nätisti perässä, kunnes teki stopin. Katselin sen takamusta, jeps, se tavallinen kakkatauko! Jatkoimme matkaa kunnes tuli uusi stoppi. Odottelin hetken ja Mörri siirsi etujalkoja kauemmaksi ja venytti takajalkoja, pissitauko. Noin, niin mäkin teen aina ennenkuin lähden kotoota ulos.

Olin jo tuonut talliin harjapakin, satulan, suitset ja laittanut karsinan oven eteen laudanpätkän portiksi. Nyt olikin helppoa pistää pihatossa riimunnaru kaulalle ja lähettää polle sisälle ilman että se suuntaa ruokatynnyrille. Pistin oven samantien lukkoon ihan vain Prinsessan varalta. Heinäkasasta ottamani ison tukon laitoin Mörrin ruoka-astiaan ja poistin riimun, kyllä poika paikoillaan pysyy.

Mörrillä oli selässään jääpisaroita turkissaan, kuten katsoin muillakin tarhassa palloilevilla hevosilla olevan. Harjalla ne eivät lähteneet yhtään mihinkään, joten otin kumisuan avuksi. Sillä lähti pahaiset pisarat!  Seuraavana oli vuorossa kaviot, aivan puhtaat, ihanaa kun on lunta! Vuohiskarvoissa oli jääpalloja, mutta niitä en nyt tällä kertaa poistanut, näyttivät olevan pieniä.

Satula selkään, suitset päähän, mullekin tarvittavat kamppeet mukaan. Ihan erikseen näytin Mörrille, että laitan namia taskuun. Sitten annoin yhden yrttinamin (niitä täytyy ostaa lisää!) Mörrille ja laitoin muutaman namin vielä taskuun. No niin, nyt olimme valmiita patikointiin!

Otin tallilta omaa raippaa pidemmän lainaan ja lähdimme kävelemään tarhan reunaa. Mörri seurasi upeasti turvan ollessa oikean kyljen tuntumassa, missä ihan sattumalta olikin namitasku. Mutalikossa menimme varoen, tosi ärsyttävää vaikka on pakkasta ja lunta niin pohja ei ole jäätynyt. Kengän kärki vetäsi kosteaa mutaa mukaansa, mutta haitanneeko tuo, lumella sen sai pois.

Käännyimme oikealle pyörätietä ja Mörri jatkoi hyvää käytöstä. Siinä kävellessä tuli mieleen, että pitäähän mun varoittaa Mörriä autoista ihan kuten ryhmässäkin, olkoonkin että ollaan pyörätiellä. Joka kerta kun auto tuli, sanoin kovemmalla äänellä "Auto edestä!" tai "Auto takaa!" Bussista varoitin myös ja Mörri köpötteli vieressä korvat lurpallaan, tähän on totuttu jo.

Käännyimme jo ennen lastentarhaa lumen peittämälle hiekkatielle ja vilkuttelin posteljoonille. Postimiehen auto meni ihan läheltä ohi ja Mörri käyttäytyi namin arvoisella tavalla. Sitä piti oikein pysähtyä syömään, eihän poika osaa kahta asiaa yhtäaikaa! :D Matka jatkui Mörrin yrittäessä saada lisää namia, hmmm... mitenhän sitä oikein saisi... Mörri työnsi turpansa mun oikeaan polvitaipeeseen ja piti koko otsaansa mun takareidessä kiinni. Yritä nyt siinä kävellä, vaikka pää siellä jalassa joustaakin! Tasapainoa vaati hetken, kunnes kielsin terävästi sanomalla matalalla äänellä "EI". Nauratti kyllä, hassun tuntuista kun heppa tekee noin!

Pikkumetsässä Mörri teki pysähdyksen. Sitten minäkin kuulin äänen, joku sahasi käsisahalla puuta. Katselin rinteen päälle ja selitin Mörrille että "Siellä on ihmisiä, ne sahaa puuta. Se ei ole vaarallista ollenkaan." Mörri oli hieman epäilevän näköinen, mutta kun kurkin edelleen ylös kaikessa rauhassa ja kerroin sahaamisesta, Mörri päätti asian olevan kunnossa. Jatkoimme matkaa ja kun metsästä pääsimme, annoin namin palkinnoksi.

Mennessä sain aika monta kertaa sanoa "EI", kun Mörri kokeili temppua jos toistakin. Kun olimme menneet pitkän matkaa hienosti talutuksessa, aloin kaivaa namia taskusta. Poika laski päätään niin paljon että se pystyi kurkkaamaan vasemmalla silmällään mun taskuun! Voi hyvänen aika kun nauratti! Sen silmä oli vain parin sentin päässä mun taskusta ja nousi vasta sitten kun käsi alkoi tulla taskusta ulos. Nätisti se otti namin, ei hotkaissut tai mitään, mutta oli koomista seurata tämän Ahmed Ahneen toimia!

Viimein pääsimme ratsastuspolulle ja päätin taas kerran vaihtaa suunnitelmia. Jatkoin kävelyä kohti jyrkkää alamäkeä, siis laukkamäkeä. Matkalla oli paikka, missä alla oli mutaa ja epätasaista maastoa metsätyökoneiden jäljiltä. Siinä oli jopa juoksevaa vettä polun yli. Muistin ohjeen kirjasta että jos haluaa pysäyttää hevosen talutuksessa, siihen riittää kun oikaisee ruotonsa ja siirtää hartiat taakse. No sehän tepsi! Sitten tarkastelin alustaa ja pyysin Mörriä seuraamaan "Vaaroovaastii.." Mörri tuntee sanan ja askelsi varoen kohdasta yli. Alamäki meni myös hienosti ja siinä vaiheessa olin aika tyytyväinen etten ollut selässä. Mäki oli aika liukas ja omat erittäin hyvät kengätkin liukui ja liirasi lumessa. Mörri tuli tarkasti kavioitaan asetellen alas.

Tuumasin, että menen satulaan vasta kun pääsemme suolla hieman eteenpäin, siellä kun on kaatunut puu sopivana astinlautana. Sitä ennen piti mennä taas parista hankalasta kohdasta, eli pysäytin polleni oikaisemalla itseni. Kumma homma että se toimii.  Sitten taas varoitin tulemaan varovasti ja Mörri etsi oman hyvän paikan mennä. Polkua pitkin oli mennyt joku työkone, ilmeisesti latukone, mutta polulle ei tietenkään oltu tehty latua. Sitä pitkin oli tosin helpompi mennä lumen pakkauduttua hieman ja reippaasti matkasimme kaatuneelle puulle. Pyysin poikaa pysähtymään ja annoin namin, jota polle rouskutti tyytyväisenä kiristäessäni satulavyötä. Sitten laitoin ohjat kaulalle ja otin niistä tukevasti harjan kera kiinni, kipusin puun päälle, laitoin vasemman jalan jalustimeen, otin oikealla kädellä satulan oikeasta siivestä kiinni ja pienellä ponnistuksellä pääsin täydellisen varovasti selkään. Kunpa Annika olisi ollut näkemässä, tästä me juteltiin viikko sitten!

Saatuani toisenkin jalustimen jalkaan pyysin Mörriä jatkamaan matkaa. Se lähti tohkeissaan metsän suojaan tutulle reitille, täällä mennään normaalisti vauhdikkaamminkin! Käynti oli niin reipasta ja innokasta, että päätin palkinnoksi kääntää ratsuni kotiin päin jo siinä kohdassa missä latu ja ratsastuspolku yhtyvät. Ensin pysäytin Mörrin ja sitten käänsin polleni tallia kohti. Mörri kääntyi nätisti ja ihan yhtä tohkeissaan se käveli takaisinkin päin. Otimme hieman ravia ja ihan pienestä naksutuksesta poika lähti laukalle! Oi kuinka hienoa! Järkevä hummani hidasti ennen mutkaa raville ja sitten käyntiin ihan itse, näin me se aina tehdään! Mulla oli leveä hymy naamalla, hienoa Mörri! Kaivoin namin taskusta ja annoin Mörrille kehuen sitä samalla.

Jatkoimme käynnissä kohti laukkamäkeä ja pehmeäpohjaiset mutalikot menimme pyynnöstäni hyvin "Vaaroovaastii..". Mörri nuuski turvallaan alustaa ja meni siitä mistä parhaiten tuumasi pääsevänsä. Mä en sitä yleensä pidä ohjissa, varsinkaan metsässä, vaan annan sen etsiä itse omat polkunsa. Se tietää tasan tarkkaan missä voi mennä ja mitä vauhtia, mistä kannattaa mennä ja mitä välttää. Laukkamäki meni kaikessa rauhassa kävellessä, selitin Mörrille että mennään vain käyntiä, käyntiä. Mörri pysähtyi kesken mäen ja seisoi siinä. En patistanut sitä ollenkaan, vaan annoin sen mennä ihan omaa tahtia. Lunta oli kuitenkin aika paljon ja meno oli raskasta. Sitten Mörri päätti lähteä uudella innolla ylöspäin ja kehuin sitä kovasti.

Tasaisella meno oli jälleen reipasta ja kun tulimme vaikeaan kohtaan, Mörri otti asian vakavasti. Tässä oli se paikka mitä täti tutki tullessa! Kehuessani ja rapsuttaessani Mörriä kaivoin samalla namin taskusta. Mörri pysähtyi oitis ja käänsi päänsä oikealle, juuri siihen mistä parhaiten saisin sen ojennettua hänelle. Tyytyväisenä rouskutellen seisoimme hetken ja jatkoimme sitten matkaa.

Meinasin ensin mennä ison tien kautta takaisin, mutta ennen kuin sain ohjeita annettua Mörrille, oli poika siirtynyt sivupolulle ja menossa takaisin samaa kautta kuin tulimmekin. Aha, okei, selvä. Oma vika kun en ajatellut asiaa aikaisemmin! Ponnistelimme ylämäkeen ja taas Mörri piti pienen tauon. Annoin pojan levätä hetken ja kysyin sitten että "Ska vi gå?". Mörri lähti tyynesti liikkeelle ja naurahdin, "Sähän osaat ruotsiakin!"

Pääsimme hienosti takaisin Veikkaustielle ja hetkeksi jäimme kuuntelemaan kun eräs rouva haki puuklapeja vajasta. Rouva ei meitä huomannut ja jatkoimme matkaa kun rouvakin lähti sisälle. Sitten otimme pienen ravipätkän ja toisenkin ja pian jo käännyimme kohti pikkumetsää. Sielläkin tiellä oli ravipätkä, kunnes rauhoituimme metsää varten.

Metsässä tuli uusi pysähdys, sahaajat olivat edelleen kallion päällä. Kehuin Mörriä ja sanoin sille että ne on niitä samoja sahaajia siellä, mennään vaan. Kun olimme päässeet paikasta ohi, rapsutin Mörriä säästä ja kehuin sitä. Mörri pysähtyi, käänsi päänsä mun oikeaan jalkaan ja odotti namia! Mä olin niin häkeltynyt että annoin sen namin, kun kerta toinen sen niin hauskasti pyysi! ;-D Mä oon vielä pulassa nameineni...

Jatkoimme matkaa ja otimme vielä ravit kun pääsimme tielle. Pysähdyimme siinä kohtaa mistä näkyy Nuuksiontielle ja katselimme talon pihalle. Utelias Mörri olisi vissiin halunnut kyläilemään! Samalla bussi meni isolla iellä ohi ja kuinka ollakaan, päästi jarruista ilmoja pihalle. "TSSSSsss" kuului bussista ja Mörri hätkähti. Sitten se rauhottui kun hoksasi mistä oli kyse. Kysyin että no mikäs se nyt noin säikäytti ja Mörri katseli ympärilleen, ei kai kukaan huomannut. Hieman nolon näköisenä se jatkoi matkaa, kokenut ja rauhallinen ruunan rupsukka tuolla lailla...

Tien yli pääsimme kunnialla ja jatkoin auto-edestä ja auto-takaa huomautuksia. Mörri otti asian neutraalisti, kuulihan se ne autot itsekin ja paljon ennen mua. Tarhoille mennessä Mörri pysähtyi taas, onko tästä nyt pakko mennä, sulla kuitenkin on vielä namia jaljellä ja retki voisi jatkua. Patistin pollea eteenpäin, mennään syömään puuroa! Korvat tarkasti kuunnellen Mörri suuntasi kohti tallia. Huhuilin Vaaville ja Tirrille "Moi moi" ja Mörri jatkoi tyynesti matkaa.

Tullessamme tarhan nurkalle otin jalustimet pois jaloista ja Mörri pysähtyi. Tulin alas selästä ja suuntasin autolleni. Mörri tuli tottuneesti auton viereen ja kiepautin ohjat raipan ympärille. Sitten laskin hanskat ja raipan maahan ja kaivoin auton avaimen taskusta. Klik! Auton valot välähtivät ja kuului ääni kun keskuslukitus aukesi. Mörri seisoi tyynesti, tämähän on jo nähty ja hyvin tuttua ja sisältä saattaa löytyä herkkua... Ja niin löytyikin, pussillinen porkkanoita Mörrille! Yhden annoin heti ja avasin samalla turpahihnan syömistä helpottaakseni. Viekukkain kävelimme tallille ja ohjasin Mörrin sisälle talliin. Otin suitset pois ja satulan myös ja aloin valmistella Mörrin ruokaa. Porkkanat pohjalle, mysliä mukaan, puuro päälle ja omena koristeeksi. Nam nam! Ennen annoksen saamista Mörri joutui peruuttamaan kauemmaksi ja sain laittaa ruokavadin rauhassa lattialle. Hienoa käytöstä, Mörri! Vein tarvikkeet paikoillensa ja jäin sitten natustelemaan omaa omenaani. Loput annoin Mörrille, se oli kyllä hienosti ansainnut herkkunsa.

Mörrin nuollessa viimeisiä puurojaan avasin oven pihattoon. Tarkistin ettei muita ollut paikalla ja kun Mörri siirtyi päristellen ulos, annoin sille vielä viimeisen namin taskusta. Hieno polle ja hauska reissu, paljon opittu, siis kumpikin meistä! Täytyy tarkistaa tulevaisuudessa että jos Mörriä rapsuttaa, pysähtyykö se jatkossa aina ja kääntää päätään namitaskun suuntaan! Hih!