sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Nuotiotulilla

Saimme Mörrin kanssa vieraiksi laavulle mun entisiä työkavereita ja olimme sopineet nyyttäreistä. Mä toisin pollelle porkkanat, meille kahvit ja makkarat. Sini toisi salaatin ja Suvi jälkkärit, Aapo toisi patonkia ja jos vielä jotain keksisi.

Juuri kun lähdin autolla pihasta, hoksasin ettei mulla ollut stidejä mukana. Siis hyvä että tuli tässä vaiheessa mieleen! Minnan kanssahan mä olen aina käynyt siellä laavulla, ja se aina sytyttää tulet. Siis ei tullut mieleenkään että joutuisin pistää puut palaa, joten kurvasin kaupan pihaan ja hain pitkiä tulitikkuja. Eikä meistä kukaan poltakaan, paitsi mulla palaa joskus hihat. Ja käämit. Päreetkin saattaa palaa, mutta millään näistä asioista ei notskia sytytellä.

Mä kävin hakemassa tytöt ja Aapo ajeli komealla Mersullansa laitumelle. Vaihdoin kumpparit jalkaan, nyt on satanut sen verran paljon ettei ilman kumppareita ole mitään asiaa laitsalle! Suvin kanssa haimme hevoset, Faxi kun tuli pitämään Mörrille ruokaseuraa. Harjasimme hevoset ja mä kävin kaviot läpi. Mörrille laitoin satulahuovan selkään ja ratsastusvyöllä sen kiinni. Jalustimet olin ottanut siitä pois, kun laitoin satulalaukut kannettavaksi. Mörrihän hörisi oitis kun laitoin satulalaukkuja, kuuli varmasti sisällä rapisevan porkkanapussin!

Suvi talutti Mörriä ja mä tulin Faxin kanssa perässä. Mulla oli Mörrin raippa, jos jompikumpi tarvitsisi kannustusta, mutta hyvinhän nuo näyttivän tassuttelevan kohti laavua. Mä luulen, että Mörri tajusi mihin ollaan menossa ja ettei lenkistä todellakaan tulisi rankka. Faxi meni sirosti Mörrin perässä, se oli varsin tyytyväisen oloinen!

Mulla alkoi laitsan suoralla tulla hiki, olin varautunut selkeästi viileämpään ilmaan. Edellisenä päivänä oli säätiedotuksissa vielä ollut sadetta koko päivälle, vaikka aurinko paistoi ja ilma oli tosi lämmin. Auoin takkia ja kun suoran lopulla oli sopivasti puupölkky tien vieressä, kipusin Faxin selkään. Suvi talutti edelleen Mörriä keulilla, minä menin seuraavana lerppukorvaisen Faxin kanssa ja Sini ja Aapo kävelivät perässä.

Mua nauratti Faxi, se taisi olla puoliunessa siinä kävellessäkin, pysyi kyllä tiiviisti Mörrin hännässä, mutta sen korvat lerpatti sivuille ja heiluivat askelten tahtiin aivan rentona! Faxi päristeli laiskasti, vaikka jalat siellä alla menivät ihan hyvää tahtia.

Pääsimme hyvässä järjestyksessä laavulle ja olin tosi onnellinen huomattuani tulen olevan jo sytytetty! Huh, mun ei tarvinnut alkaa nyhertää moisen tehtävän kanssa! Miehen kanssa metsällä ollessamme ei ole koskaan tarvinnut nuotiota sytyttää, koska mies hoitaa sen niin hienosti ja kätevästi ja kaupunkilaisena meillä on aina ollut sähkösauna eikä mökkiäkään ole. Laavulla oli pariskunta faaraokoiran kanssa polttelemassa vimosia roskia, joten mä lisäsin vain yhden puun. Muut sitten korjasi sen parempaan asentoon, pitää oikeasti harjoitella tätä hommaa!

Laitoin makkaroita lämpiämään ja tunsin Mörrin tiiviin tuijotuksen. Hän TIE-TÄÄ että pookkanoita on mukana, missäs tarjoilut viipyy?!? Juuri ennen kuin makkarat olivat valmiita, jaoin pussillisen pienittyjä porkkanoita hevosille puoliksi, siinä niillä on hetken hommaa. Pariskunta oli lähtenyt melkein samantien, mutta toinen tuli tilalle. Heillä oli kaksi rotweileria, niin ihania lussukoita kun vain rotikat voi olla! Ne on mun lemppareita, jykeviä ja iloisia ihanuuksia! Jotenkin mä olen aina tykännyt jykevistä hevosistakin, työhevosrodut on upeita.

Mörri kiinnostui koirista ja meidän syödessä alkoi tuijottaa uteliaana koiria. Hauvat vain eivät oikein pitäneet tuijotuksesta, olivat hieman epävarmoja noin isoista otuksista. Mörri ei ollut moksiskaan murinasta, yritti vain tarkastella pienempiään. Pariskuntaa huvitti, koirista kiinnostunut hevonen! En itseasiassa tiedä mitä Mörri niistä koirista oikein ajattelee ja miksi se on niin utelias koirien suhteen. Ei se kuitenkaan leiki niiden kanssa tai mitään. Rontti-koiralta se kerran nyysi kepin, mistä Rontti suivaantui ja näykkäisi Mörriä, joka näykkäisi takaisin. Vai johtuuko se osin siitä, että mä tykkään koirista ja juttelen niille ja olen innoissani heittelemässä keppiä niille. Ei hajuakaan, mutta ihan hyvä näin! :)

Annoin vielä toisenkin satsin porkkanoita pojille ja me herkuttelimme salaatin, makkaran ja patongin jälkeen vielä täytepitkolla ja suklaakekseillä. Kylläpä maistuu kun on luonnon helmassa! Jossain välissä Mörrin pää nousi korkealle ja se katseli jonnekin pitkälle. Mitähän se kuuli? Mielestäni meni pitkän aikaa, kunnes huomasin ratsastajaryhmän tulevan Eikan johdolla kohti laavua. Nousin tervehtimään ja Oona huikkasi ettei meinannut huomata hevosia ollenkaan. Eikkis pyyhälsi laavun takaa tanssien menemään ja muut seurasivat perässä. Huikkasin vielä että "Moi Vaavi!", jolloin Vaapukka yritti parhaansa kaartaa mun luokse laavulle. Ratsastaja piti kuitenkin Vaavin jonossa ja muutkin jatkoivat matkaa Offarin kävellessä kaikessa rauhassa vimosena.Mörri katseli muiden perään ja näytti nyrpeältä, kaverit menee ilmiselvästi syömään hänen eväät! Nähdessään viiden minuutin kuluttua hevoset toisella puolen peltoaukeaa tiellä, Mörri kajautti ilmoille sellaisen hirnunnan että korvissa soi. Jätätte jätkät hänellekin evästä!

Jatkoimme hetken vielä kahvittelua ja pakkasimme sitten tavarat kasaan. Suville nakitimme roskapussin, sillä kun on roskis siinä samassa kohtaa mihin hänet muutenkin jättäisin autolla. Ehdotin muille, että takaisin mennessä ne jotka haluaisivat, voisivat mennä kyytiin. Suvi oli innokas ja Sinikin sanoi haluavansa jos häntä talutetaan. Suvi sai sitten Mörrin allensa ja Sini kipusi Faxin selkään. Suvi on ratsastanut aiemmin paljon ja osaa komentaa Mörriä eikä haittaa vaikka se ravaisikin. Faxi oli Sinille parempi vaihtoehto, koska ei kummallakaan ollut satulaa, Sini on ratsastanut vain satunnaisesti eikä koskaan ilman satulaa ja Faxilla olisi tasainen töltti.

Siispä lähdin taluttamaan Faxia keulilla ja opastin Siniä pitämään Faxin tuuheasta harjasta kiinni. Faxi päristeli ja oli rentona, mikäs tässä oli mennessä! Mörri tuli reippaasti perässä, ruoka odottaa laitumella! Käveltyämme jonkin aikaa tuli tasainen tien pätkä ja kysyin Siniltä että haluaako hän kokeilla tölttiä. "Ei!" oli tiukka vastaus. No ei se mitään, mennään silti. Kävelin hieman nopeampaa tahtia ja Faxi käveli myös reippaammin. Lisäsin tasaisesti vauhtia ja sanoin sitten Sinille, että nyt se menee jo tölttiä. "Ai menee vai?" Ääni oli hieman epävarma, muttei kuitenkaan totaalinen paniikki. Naksutin Faxille ja otin itsekin jo juoksuaskeleita ja Faxi meni kauniisti nelitahtisessa töltissä. Käännyin katsomaan Sinin ilmettä, joka oli NIIN näkemisen arvoinen! Mulla tuli aivan loistava fiilis, tämä taisi olla oikea elämys tälle nuorelle naiselle! Ilme oli pienen pakokauhun ja jännittävän hyvän tunteen sekoitus, silmät loistivat suurina ja pieni hämmentynyt hymy kasvoilla Sini piti harjasta kiinni ja tuli Faxin selässä vallan mainiosti. Nauroin jo ääneen, mutta sitten piti hidastaa kun Faxi vaihtoi raville ja alkoi pompottamaan.

Kysyin fiiliksiä ja Sini tuntui olevan iloisen hämmentyneen... jotain. Sydän ainakin hakkasi hurjana, hymyilytti ja silmät tuikkivat. Hahaa, olin siis arvioinut oikein! Suvi oli takana tullut Mörrin kanssa ravilla ja pärjännyt hienosti. Aapokin oli juossut mukana, joten koko joukko oli kasassa.

Parilla suoran pätkällä otimme lisää tölttiä ja mä pidin Faxin ohjia sen leuan alta kiinni. Poitsulla oli kapsoni ja mä sain kontrolloitua hyvin sieltä leuan alta tölttiä, "kokosin" hieman nostamalla Faxin päätä ja naksuttamalla ja ratsu meni aivan täydellisesti töltillä. Välillä kun tuli hieman ylämäkeä ja Faxi siirtyi raville, hidastin oitis. Laitsan suorallakin otimme vielä pikkasen tölttiä ja Faxi innostui niin että tapaili jo laukka-askeleita! Siinä vaiheessa piti hidastaa, ei peloteta Sinin sydänrukkaa hyppäämään kurkkuun!

Portille tulimme käynnissä ja tytöt tulivat pois selästä. Sini halasi Faxia ja kiitti ihanasta töltistä ja luulen Faxin ymmärtäneen erittäin hyvin kiitokset. Mörri näytti myös rennolta, olivat vissiin tulleet hyvin toimeen Suvin kanssa. Suvin kanssa veimme ratsut ruokakaapille ja laitoin kummallekin porkkanaa, mysliä, kivennäisiä ja Mörrille vielä "Joint Care"-kuurin. Ruoka maistui molemmille, vaikkei töitä nyt niin kauheasti oltu tehtykään. Mutta jos elämyksissä asiaa mitattaisi, pookkanoita söisivät varmaan vieläkin!

Oli aivan ihanaa olla entisten työkavereiden kanssa laavulla. Se on aina mun suosikkipaikka, siellä tapaa hauveleita jos jonkin rotuisia, uusia ihmisiä ja tietenkin pääsee herkuttelemaan savun makuisilla makkaroilla. Ja parasta on hevoset, ne nuokkuvat ja ottavat rennosti, eikä edes ötökät haittaa savun ajaessa ne pois. Rauhallinen ja hyvä olo, ja sitäpaitsi mä olen järjettömän ylpeä Sinistä, joka ylitti rajojaan ja jolle saimme Faxin kanssa annettua uuden elämyksen! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti