Mä en ymmärrä miten mulla oli yhtäkkiä kamalan kiire lähteä laitumelle. Onneksi liikenne sujui eikä Nuuksion tielläkään ollut liikennevalot toiminnassa. Mulla oli jotenkin hätäinen olo kun pääsin parkkikselle, mutta sinne ei sitten mahtunutkaan. Joku tumpelo oli pysäköinyt autonsa NIIN lähelle toista autoa, ettei niiden ohi päässyt vaikka tilaa olisi ollut saada auto parkkiin. Voi hyvänen aika sentäs, kuinkahan niillä parkkiksella olijoiden pinna on palanut kun eivät pääse pois. Ojahan sitä nimittäin kiertää, joten ylikään ei voinut mennä. Noh, mun ei auttanut muu kuin viedä auto laitsalle ja toivoa että Tvistur, Eikka ja Svipa tulisivat mukaan. Tvistur nimittäin tykkää jostain syystä mun auton mallipinnasta ja nuolee sitä hieman liian innokkaana ja tammat hinkkaisivat ahteriaan sivupeileihin.
Onneksi tämä kolmikko oli lähdössä kuitenkin reissuun ja mun oma pallerokaan ei kaukana ollut. Hain ensin satulan, suitset ja harjarepun ojan yli ja sitten lähdin hakemaan Mörriä. Gusse-herran kanssa se söi ruohoa, mutta lähti hyvin mielellään mukaan lenkille. Harjasin Mörriä ja kun huomasin ettei vielä ihan ollutkaan kiire, rauhoituin itsekin. Kavioiden putsauskin meni hyvin, vaikka olikin se kaviokoukku mistä Mörri ei tykkää. Autoin samalla muille hevosille suitsia päähän ja loimia pois päältä ja kävin sitten satuloimassa oman polleni. Svipan ratsastaja ei tykännyt huovasta, joten otimme ratsastusvyön kiukkuiselta Svipukalta pois. Sillä oli vissiin jäänyt taas karvaa soljen väliin ja sekös ärsytti! Mä sanoin sille kyllä että mulla on täällä sormet välissä, nyt ei tee kipeää. Svipa rauhottui ja oli melkoisen tyytyväisen näköinen saadessaan ratsastajan selkään ihan ilman mitään ylimääräistä.
Mä kiipesin söpöläiseni selkään kannon päältä ja ajattelin mennä ilman jalustimia. Mieli muuttui hetken kuluttua kun Mörri pörhisteli turkkinsa ojennukseen ja satula ei vielä ollut kauheasti kerennyt muotoutua. Mulla oli jalustimet liian lyhyellä ja kun matkaan päästiin, alkoi polvi ilmoitella itsestään. Ensimmäisen vyöntarkistuksen kohdalla kiristin selästä käsin reiällä satulaa, kaksikin olisi mennyt mutten raatsinut. Ja samalla nostin jalustimet Mörrin niskan yli ristiin.
Ennen ensimmäistä nopeampaa pätkää pidensin jalustinhihnoja kuitenkin kahdella reiällä, mutta annoin niiden edelleen olla ylhäällä. Satula tuntui jo muovautuneen sopivaksi ja tasapaino oli parempi. Laikkeliini vain hidasteli siihen malliin edessä, että me menimme käynnissä sen osuuden. Mua ei haitannut, mä haahuilin siellä perässä ihan reippaalla käynnillä ja jutustelin Mörrille.
Juttelin myös Laikan ratsastajalle, joka oli innokas aloittamaan nyt aikuisena harrastuksen uudelleen lapsena käydyn alkeiskurssin jäljiltä. Issikointihan onkin mukavan pehmeä paluu harrastuksen pariin, nämä meidänkin pollet kun ovat rauhallisia ja kokeneita ratsuja. Ei ne välttis kaikki laukkapohkeitakaan osaa, mutta että pääsee kuitenkin hevosen selkään ja maastoon. Osaavat työnsä ja hoitavat homman kotiin, oli siellä selässä kuka tahansa. Kuten ratsastajakin totesi, alkaa näin aikuisena olla se itsesuojeluvaisto aika pinnassa.
Seuraavaan ripeämpään kohtaan laitoin jalustimet jalkaan ja menimme oikein hyvää ravia kun Laikkakin pääsi vauhtiin. Mä nautiskelin ja Mörri päristeli, kummallakin oli rento ja hyvä fiilis. Sitten taas menimme ilman jalustimia käyntiä.
Sienestäjiä oli tosi paljon liikkeellä ja vähän väliä tuli vastaan ihmisiä täysinäisten muovikassien ja korien kanssa. Mörri välillä katseli metsään siihen malliin, että kyllä mekin voitaisiin mennä tuonne, siellä kun saa aina namia...
Käännöksen jälkeen vauhti hieman lisääntyi, kuten aina. Edessä oli mukavat laukkamäet, mutta jostain syystä meitä kumpaakaan ei laukka niinkään hotsittanut. Kyllä me laukalle pääsimme, mutta mulla oli tosi hauskaa kun Mörri meni kovaa ravia ja pysyi sillä Laikan laukassa mukana. Mörri päristeli ja otimme oikein päristelykisankin! Mörri sen voitti niin hurjalla päristelyllä, että edessä menijät jo kääntyilivät katsomaan. ;-)
Mulla oli tosi tyytyväisen oloinen heponen kun tulimme takaisin laitumelle. Sillä oli ollut kanssa hauskaa ja kun molemmat olimme rentoja, niin mikäs sen parempaa. Olisin voinut periaatteessa lähteä ihan vain huovalla liikkeelle, mutta ajattelin että satula tukee paremmin. Ja ihan hyvä niin, paikoitellen metsässä oli liukkaita mutaisia kohtia. Ja kun talutin söpöliäistä Mörriä vimosen suoran laitumelle, huomasin etten ollut käyttänyt ohjia oikeastaan ollenkaan. Mitä nitä käyttämään, kun kerta ilmankin toimii!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti