Mä olin taas varustautunut gps:llä, kun kerta olimme lähdössä kolmen tunnin vaellukselle juuri sille mun huonosti tuntemalle reitille. Hain Mörrin laitumen toisesta päästä ja harjasin herran, samalla tarkistin kaviot. Yhdestä kaviosta säteestä lähti liuska irti, oli kasvanut liian ulos. Ens viikolla tuleekin vuolija tonteille, saadaan taas Mörriäisen kaviot priimakuntoon!
Laitoin satulan tälle retkelle, sen verran joudun kuitenkin katsomaan metsässä tasapainon perään ja varomaan polvia. Tarkistin gepsin toiminnan ja samalla toivoin että se piirtää sitä reittiä niinkuin pitää. Mulla ei ihan vielä ole jakelussa tän masiinan ohjeet. Talutin Mörrin meidän omalle kannolle ja päätin vielä katsoa satulavyön kireyden. Samalla kun otin hihnasta kiinni, koko satula alkoi salaperäisesti natisemaan kuin ratkeamispisteessä. Vai niin! Poika pullisteli kuin japanilainen pallokala, hyvä että jalat pysyi moisella rantapallolla maassa! Kiristin ensin vähäsen ja sitten juttelin niitä näitä muille ja salaa kiristin vielä yhden reiän. Hah! Kyllä mä sun metkut alan tuntemaan!
Kipusin ratsuni selkään ja kokeilin ylhäältä käsin satulavyön kireyttä. Löysällä oli, mutta sen saa sitten Kattilassa kiristettyä lisää kunhan muokkautuu. Lähdimme letkassa käyntiä ja Mörri tyynesti pyyhälsi melkein keulille. Että se oli tohkeissaan, hän pääsi näin keulille, heti Svipan perään! Tosin sitten ajotiellä Heidi meni Prinsessan kanssa ohi, sitten meni Eikka ohi, sitten meni Krona ohi... Saman tien varrella myös Kekekin meni ohi ja Mörri-rukka oli hieman masentunut. Enää meidän takana oli vain Faxi juttelemassa, silloinkin sain patistaa poikaa liikkeelle. Alkumatka on sille aina hieman kankeaa, mutta kunhan se lämpenee, niin jo alkaa vauhtiakin löytyä. Ainakin joskus.
Kattilaan päästyämme mä olin jo ihan hikinen, ei ihme että olen laihtunut viime aikoina! Mörriä pitää oikeasti ratsastaa aluksi, lopuksi saa onneksi jo levätä. Mun t-paita oli ihan hikinen ja toivoin ettei vain tulisi metsässä kylmä. Hikisenä sain myös jatkaa matkaa, ravipätkät kevensin hurjana. Faxikin oli päästettävä eteen ja vuorossa oli taikatikun otto puskasta. Se helpotti mun työtä hieman, mutta silti odotin lämpeämistä.
Matka jatkui ja välillä sain kunnolla otettua muita kiinni kun menimme tasaiset pätkät ravia. Mörri taisi silti olla ihan tyytyväinen, koska se päristeli eikä puhissut mulle kuin kerran. Hyvää ravia tuli jo, tosin muut meni siinä kohtaa laukkaa. Perässä tullaan, hitaasti mutta varmasti! Mörri kyllä katsoi tarkkaan mihin kavionsa asetti, sekin hieman hidasti menoa. Mörrihän ei tosiaankaan laukkaa, jos sen mielestä ei ole hyvä alusta mennä.
Sitten jossain erityisen tasaisessa ravissa taputtelin Mörriä kaulalle samalla kun kevensin, ja poika innostui. Otimme yhtäkkiä kiinni muita lentävällä "liito"-ravilla ja minä hihitin ääneen! Mörri päristeli ja mä nautin menosta, jipii! Kyllä sillä onkin hyvä ravi, en jaksa olla kehumatta!
Viimein siirryimme sille metsäpolulle, jota en kunnolla muistanut. Mulla oli selkeitä mielikuvia paikoista sitä mukaa kun niistä menimme, mutta en kertakaikkiaan olisi muistanut tiettyjä käännöksiä. Onneksi on se gps mukana! Ja jos satumme jäämään jälkeen muista, löydämme aina kotiin. Eräässä kohtaa alkoi jo tuntua siltä että nyt jäätiin niin pahasti muista jalkeen, että kohta pitää a) soittaa Jaanalle ja pyytää niitä tulemaan takaisin tai b) ottaa gps:stä "Reitti takaisin"-toiminto. Seurasin kuitenkin muiden hevosten jälkiä ja Mörri meni määrätietoisesti eteenpäin. Se tietenkin kuuli muiden askeleet. Ja onhan Mörrillä ihan oma sisäinen gps, se tuo kyllä meidät takaisin laitumelle ja ruokakaapille, jos ollaan liian kauan liikkeellä... ;-)
Parit puskat olivat tosi tiuhassa ja niiden läpi mentiin puskemalla. Mörri tosin pysähtyi katsomaan kasvien takaata paljastuvaa maisemaa ja mä olin silakkana Mörrin selässä etteivät pöpeliköt pyyhkäise mua mukaansa. Yritin hymyillen kannustaa Mörriä eteenpäin, oli hankala asento ratsun niskan päällä!
Pienen käyntipätkän jälkeen otimme todella hienon laukkapätkän ja kehuin samalla Mörriä. Ja joka kerran kun hän omasta aloitteesta lähti ottamaan muita kiinni, hän sai taputuksia ja kehuja! Siitäpä poika innostui entisestään, eikä meitä tarvinnut enää niin odotellakaan. Lisää hienoa laukkaa ja yhdessä kohtaa Mörri oli NIIN innoissaan kun me satuimme päristelemään ihan yhtä aikaa! Se tarkoitti sitten kiitolaukkaa kauniilla puiden ja puskien reunustamalla metsäpolulla! Ihanaa!
Kääntöpaikalla Heidi tuli alas Prinsessan selästä ja kiristi ensin Svipan satulavyön Jaanalle ja kävi sitten meidät muutkin läpi. Yritin selästä käsin kiristää Mörrin satulavyötä, se taas lerputti. Muita nauratti Mörrin ikuinen vyönkiristys! Vitsailimme siitä kuinka Eikalla oli baana edessä, että milloinhan se lähtee. Pyysin vain muita hetken pitämään ratsujaan aisoissa, että me viimeisetkin kerkeämme kääntymään polulla. Ei nimittäin ole varmuutta kyydissä pysymisestä, jos Eikka lähtee ja me muut tekisimme sadasosasekunnissa 180 asteen käännöksen!
Sitten oli vuorossa lisää päristelylaukkaa ja hihkuin innosta hevoseni selässä. Ihana mennä upeassa luonnossa innokkaalla hevosella, kerrassaan mahtavaa, fiilis oli huipussaan! Mä olin hurjan tyytyväinen Mörrin menoon ja kun se sen oli huomannut, se pisti parastaan esille.
Sitten taas ravia ja käyntiä ja ravia, kunnes tulimme käyntiä kallioille. Siellä pitää olla tarkkana, jos on vähänkään liukasta, niin täytyy kiertää pidemmän kautta. Nyt menimme kuitenkin jyrkästä kohdasta ja Mörri tarkisti jalansijansa varsin huolella. Mulla oli todella turvallinen olo, mun hevosen arvostelukykyyn voi todellakin luottaa. Toinenkin jyrkkä kohta meni varovasti, tosin Mörri meinasi mennä sammaleiden peittämään kivikkoon, siinä mun piti ottaa ohjat ja siirtää pollen pää takaisin paremmalle polulle. Siellä kivikossa sammaleiden alla saattaa olla hevosen jalan mentäviä koloja, mikä alamäessä saattaa olla huono homma.
Jatkoimme matkaa metsäpolulla ja pentele soikoon, löin polveni (sen ennestään kipeän tietenkin) johonkin liian lähellä olleeseen kuusen runkoon. Siinä lipsahti painokas kirosana, toivoin että iskusta kuulunut ääni olisi kuusesta, eikä hiusmurtumasta polvilumpiosta. Mulla itellä siinä kohtaa keskittyminen herpaantui kun puhelin soi ja sen takia tuli heti mentyä liian läheltä puuta. Manasin soittajaa varsin rumilla sanoilla, vaikka en tosin puheluun vastannut. Yritin vain selvittää silmät kivun kyynelistä ja saada henkisellä tasolla kivun lukittua jonnekin takaraivon huoneisiin. Hetken kuluttua olo helpottui ja näin jo ympärillekin, onneksi olimme hieman väljemmillä vesillä. Niin, ja Mörri ei ollut moksiskaan kun mun puhelin alkoi vetää Mama Cassin "Wild Women"-biisiä. Se on tottunut jo!
Matka jatkui ja Mörri otti muita itsekin kiinni, ehdotti ravia ja annoin sen mennä. Ja muistin kehua joka kerta, hyvä polle toimii juuri näin! Laukallekin vielä päästiin ja vuorossa oli oikein hauska laukka, Mörri meni niska kaarella pomppulinnalaukkaa, meillä oli kivaa! Loppuosa matkasta oli käyntiä ja ravia ja pysyimme hienosti perässä. Loppusuoralla laitumelle tulin alas selästä ja voi hyvänen aika missä kunnossa mun polvi oli! Kävely teki ihan hyvää, että jalka vertyi, mutta kyllä se oli kipeä. Tai se oli oikeastaan turta, mutta tiesin että se oli oikeasti saanut kunnon kolauksen ja kipeä se oli.
Laitumella Mörrin satula oli taas löysähkö, mutta ei se selässä tuntunut ollenkaan heiluvalta. Kuten juttelin Aulin kanssa, Mörrin satula on tosi mukava. Hän oli mennyt Mörrillä viime viikolla ryhmän mukana ja totesi että Mörri on tosi persoona! Mua nauratti, sillä on ne omat jutut, enkä mä pakota sitä mitenkään vain ja ainoastaan kahden ohjan väliin. Saa polle olla ihan oma itsensä. Sitä me naurettiin että kun Mörrillä keventää mäessä, se pysähtyy. Siellä pitää istua kuin tatti, tai toinen kuvittelee että ratsastaja haluaa alas selästä. Ja laukkaankin Auli kysyi neuvoja, mä sanoin että ahteri alas, ja kun se on kunnolla liikkeessä, niin sitten pikkuhiljaa jalustimille ja jockey-asentoon, niin pääse lujaa! Ja tietenkin päristely auttaa aina ja ravissa ja laukassa taputukset kaulalle ja kehuminen, sillä se poika toimii!
Mörri sai ison kasan ruokaa valkosipuleineen ja omenoineen ja ruoka näytti myös maistuvan. Varusteet otin samantien kaappiin ja jätin Mörrin syömään loppuun asti itseksein, koska sain kyydin Heidiltä ja mieheltänsä suoraan kotiovelle. Se olikin aivan loistavaa, koska mun polvi oli turvoksissa ja koko kroppa tuntui tosi väsyneeltä. Kiitos kyydistä, arvostan sitä kovasti! Sitäpaitsi oli kiva tutustua Kirsikka-tyttöön, onko "hattu" vieläkin päässä? ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti