Lähdin jo reilusti ajoissa ajelemaan Nuuksioon, tarkoituksena oli käydä ensin mustikassa. Hieman epäilin jalkojen kuntoa eilisen mustikkareissun jäljiltä, takareidet ja pakarat olivat kykkimisestä, kyykkyyn-ylös-liikkeestä ja eteenpäin-kumarruksista hieman... noh... arat. Eikä se ristiselkäkään ihan ilman valituksia lähtenyt liikkeelle. Päätin ottaa reppujakkaran mukaan helpottamaan poimintaa, varsinkin kun mustikkaa on niin paljon, että yhdeltä istumalta saa kasaan kunnon saaliin.
Parkkiksella vaihdoin kumpparit jalkaan ja vastaan tulikin jo ihmisiä marjasankoineen ja sienivasuineen. Kanttarelleja näytti olevan ihan hurjasti!
Varsalaitumen reunaa kävellessä kattelin, että pollet olivat kunnossa ja varsa näkyvillä. Piiperöinen söi ruohoa, tai ainakin nuuski innokkaasti maata. Jatkaessani matkaa kuului ehkä maailman suloisin ääni, varsan hirnunta! Voi mikä pieni ääni!
Menin ratsastuspolun kautta hyville mustikkapaikoille ja sain kivasti kerättyä pakasterasiaan piirakkatarpeita. Välillä istuin, välillä seisoin ja välillä kykin. Ja vahdin kelloa, ettei vaan ratsastus livahda ohi! Jalat alkoivat väsymään, joten päätin laittaa pillit pussiin, tässähän pitäisi vielä pysyä satulassakin pari tuntia.
Tassuttelin laitumelle ja vaihdoin kumpparit pois ratsastustennareihin (viileät!) ja samalla huomasin että hanskat oli jääneet kotiin.. Sain ehdotuksen satulattomasta Svipasta, mikä olisi ollut normaalisti aivan ehdoton "JES!", mutta nyt kintut oli sen verran väsyneet, etten uskaltanut riskeerata. Eräs pariskunta tuli ratsastamaan ja rouvalle ehdotettiin Laikkaa ilman satulaa. Ensiepäröinnin jälkeen hän rohkaistui kokeilemaan ja kerroin hänelle mun viime sunnuntaisista kokemuksista. Hän oli mennyt vain isoilla hevosilla, mutta viimeinen argumentti "Laikka ei mene ravia" sai innostuksen silmiin. Herralle annettin Tvistur, luotettava mahtipolle, joka hoiti homman kotiin kuten aina.
Matkaan olisi vielä pitänyt tulla kaksi muutakin henkilöä, mutta he myöhästyivät ja meidän oli lähdettävä, koska pariskunnalla oli vielä jotain muutakin menoa. Meitä olikin sitten vain neljä ratsukkoa, joten luvassa oli hieman nopeampi reissu. Sain alleni Kronan (muffukka) ja jo heti ensimmäisistä sekunneista olo oli kuin olisi kotiin tullut. Satula tuntui hyvältä, Krona tuntui hyvältä, asento oli hyvä, ilma oli hyvä, kaikki oli hyvin!
Svipa ja Kolur jäivät katselemaan ihmeissään; heiltä otettiin loimet pois ja tässä seistiin satuloita odotellen, mutta sitten muut lähtivät ja jättivät heidät tänne... En tiedä kuinka kauan kesti, ennenkuin ne tajusivat olevansa irti riimunnaruista! :)
Matkaan lähdettiin ja Krona tuntui olevan innokas liikkumaan. Oli viileä mukava ilma, joten polletkin olivat reippaampia. Metsäpätkän jälkeen kiristettiin vielä satulavyöt ja rouva Laikan selässä tuntui olevan tyytyväinen valintaansa.
Tölttipätkät meni hienosti kaikilta ja Laikkakin pysyi mukana. Krona tapansa mukaan yritti vetää kautta puskain, mutta olen jo oppinut ohjaamaan sitä paremmin. Ensimmäinen laukka oli tosi hieno, osasin antaa laukka-avut täsmällisesti ja Krona pyyhälsi Frostin perään innolla. Olisi mennyt ohikin jos vain olisin päästänyt, menohaluja oli tällä tammukalla!
Juuri kun olimme keskustelleet issikoiden rauhallisuudesta ja siitä, etteivät ne ota mitään sivuaskelia, niin jo meni Frosti todistamaan ne väitteet vääriksi. Pusikosta hyökkäsi karmaiseva oranssi-musta ritariperhonen, joka sai Frostilta jalat tanssimaan! Flaff, flaff, flaff liihotteli tuo pelottava otus tiehensä ja sitten olikin taas turvallista jatkaa. Krona katseli kummissaan, mitä se iso poika hötkyilee?
Takasin tullessa oli enemmän laukkapätkiä ja hevoset tihensivät askeleitaan huomatessaan laukkapaikat. Kronan kanssa sattui juuri se täydellinen laukka, missä kaikki menee putkeen ja jälkeenpäin olo on aivan mahtava. Aloitettiin töltillä, siirryttiin laukkaan, sitten oli aivan täydellinen tasapaino ja Krona meni kauniisti ja innokkaasti tasaista pehmeää laukkaa ja minä kyydissä tasapainoisesti ja... Voi että! Siis sellainen fiilis että sitä laukkaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka kauan ja tuntui että Krona olisi jaksanut samassa hurmiossa painella ties kuinka pitkään! Mulla on ollut sama tunne Svipan ja Tvisturin kanssa aikaisemmin, mutta tää oli eka kerta Kronan kanssa. Ainahan mä olen sen laukasta nauttinut, mutta se Täydellinen Laukka on harvinaisempi. *huokaus*
Lopuksi tultiin Kronan johdolla metsäpolkuja pitkin, sitä samaa minkä varrella mä olin jo tänään aikaisemmin käynyt mustikoimassa. Kronan askeleet tihentyivät ja "hörh, hörh" kuului aina välillä. Naapurin hevosta kuunneltiin korvat hörössä, se hirnui eilenkin tohkeissaan. Laitumella otin ensin satulan pois, sitten vein tamman pesulle ja riimulla kiinni omaan paikkaansa. Hieman sai namia hyvästä käytöksestä ja innokkuudesta myslin lisäksi. Autoin vielä muiden hevosten loimittamisessa, että päästään kaikki ajoissa pois. Rouva oli innoissaan Laikan töltistä ja laukasta, tulee varmasti toistekin. Ja herraa hymyilytti Tvistur, joka lähti laukkaan kun kuuli edestä käskyn "Laukka!" ja hidasti kuullessaan "Ja käyntiin!"
Tuumasin vielä lähtiessä, että mä olen huomenna varmaan totaalisen dead. Kahtena päivänä peräkkäin mustikassa ja vielä ratsastus jo valmiiksi väsyneillä jaloilla saattaa aiheuttaa ylimääräisiä ähkäisyjä istuessa kellosepän pöydän ääreen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti