Olin varautunut säätiedotuksen mukaan sadevarustein mennessäni tarkistamaan pollukoiden loimia. No joo, kuten ennenkin, säätiedotus ei ihan pitänyt paikkaansa. En kuitenkaan valita, sillä luvattiin tuulta ja sadetta urakalla ja tilalle tuli lämmin aurinkoinen ilta! =D
Utelias Frosti tuli kaapille meidän perässä (nälkäisenä, laihana, säälittävänä, eikö mitään löytyisi näin kurjalle raukka-paralle?) ja kun mitään ei tippunut, niin sitten yritettiin hamuilla Ankan takkia ja niskaa ja olkapäätä. Jos vaikka nuuskuttelu poskeen auttaisi? Ei tällä kertaa, sori!
Etsittiin kaapista pikiöljy ja pollekohtaiset ohjeet, hanskat unohtui kyllä kotiin. Haettiin ensimmäisenä Laikka hoitoon, levitettiin pikiöljyä jalkojen sisäyläosiin, häntään ja mahanalustaan. Harjaankin laitettiin. Palkinnoksi polle sai kuivatun ruisleivän palan ja tyytyväisenä herkusta se seurasi meitä takaisin muiden luo.
Seuraavana oli vuorossa Svipa, sitten Kolur, Tvistur ja viimeisenä Eik ja Gustur. Jokainen polle käytiin läpi pikiöljyllä, oiottiin loimia ja rapsuteltiinkin hieman. Leivän sai aina hoitamisen jälkeen ja toivorikkaana nuuskittiin kaappia myöten kaikki paikat. Eikan kanssa oli hieman hankalaa saada häntä pois loimesta, takasin se meni paremmin. Täytyy huomenna muistaa vetää loimea reippaasti niin taakse kuin sitä saa, että saisi hännän pois helpommin. Toivottavasti se antaa huomenna kiinni...
Tarkistettiin, että vettä oli tarpeeksi tarjolla ja lisättiin hieman vettä astioihin. Täytimme vielä ämpäritkin, että varmasti vettä riittää. Toisaalta nyt pollet eivät välttämättä ole juoneet niin paljoa, kun on ollut viileää ja muutenkin satanut. Vettä nostaessa leipäpussi taisi rapista, koska Krona ja Keke löytyivät yhtäkkiä selän takaa nuuskimasta. Loput leivät jaettiin sitten kaikille muillekin pollukoille, niin jäi kaikille hyvä mieli. Sinne ne näyttivät jäävän kaikessa rauhassa mutustelemaan ruohikkoa, palleroiset.
Koko kotimatka ajettiin ikkunat raollaan, kuuma oli tullut hevosia hoitaessa ja kädet haisi totaalisen paksusti pikiöljylle. Auto haisi ja kädet haisi ja vaikka olen pessyt tassuni jo neljään kertaan, mies edelleen valittaa ettei täällä voi hajun takia nukkua! Pitääkö mun pistää tiskihanskat käsiin yöksi?!?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti