Vietyäni miehen lentokentälle ajoin kertakaikkisen ajoissa laitumelle. Pollet olivat kaikki kiinni ja madotettavana, joten mulle jäikin sitten jälkimaun poisto näkkärin avulla. Gusturilta otettiin loimi hetkeksi pois, jolloinka poika siirtyi automaattisesti muiden joukkoon tullakseen mukaan retkelle. Siinä se seisoi sievästi rivissä ja odotti satulaa ja suitsia. Vaan ehei, ei otettu Gussea tällä kertaa mukaan!
Laikalla oli selässä kaksi nirhaumaa, ilmeisesti joku laidunkaveri rapsutellut hieman liian kovaa. Siitä seurasi se, että satulaa ei voinut laittaa selkään, se olisi hinkannut ihoa lisää rikki. Sillä siis piti mennä ilman satulaa. Jaana kysyikin, että kiinnostaisiko, koska hän tietää että tykkään mennä ilman satulaa. Jäin miettimään asiaa, Laikka on niin pieni! Jaksaako se tosiaan kantaa tällaisen ison rotjakkeen? On sillä vissiin painavammatkin menneet ja sitkeähän tuo tamma on. Ja mua on aina kinnostanut Laikan töltti, se näyttää niin hauskalta!
Sitä tuumasin pitkään, katselin samalla jonottavaa Gusturia ja hurjan isoa sudenkorentoa, siipiväli varmaan 10 senttiä. Ötökkä laskeutui ensin Gussen häntään ja oli kuin palkintorusetti kiiltävine siipineen. Lennähti liikkeelle ja hakeutui Gusturin poskelle, mistä polle oli hyvin ihmeissään, oliko tuo ylisuuri paarma! Pitkään sudenkorento pörräili auringossa, laskeutui välillä Nooran jalkaan ja välillä Gusturin poskelle.
Päätin sitten kokeilla Laikkaa ilman satulaa, jos alkaa hirvittää niin mähän voin aina juosta sen vierellä... ;) Ja jos sieltä tipahtaa, niin eipä matka maahan ole kovinkaan kummoinen. Muita asiakkaita tuli paikalle ja jokaiselle löytyi ratsu. Mä sanoin että ei tarvitse punnata selkään, mä käytän hyväkseni kantoa. Vein Laikan kannon viereen ja nousin kannolle. Se oli aika korkea matalalle pollelle, joten kokeilin juuren päältä selkään nousua. Pollen seistessä kaikessa rauhassa mä nostin oikean jalan Laikan selän yli ja laskeuduin varovasti alas.
Hyvänen aika kun se tuntui pieneltä! Ihan kuin olisi istunut hajareisin keittiöjakkaran päällä! Hui kauheata, miten mä saan mistään tukea? Kaulalla oli varmuudeksi jalustinhihna, mutta enemmän mä otan kyllä ihan harjasta kiinni. Tästä on kulunut jo melkein puoli vuotta edellisestä satulattomasta kerrasta (Svipa) ja tasapaino oli kortilla. Uuh, jännitti sen verran että syke nousi samantien 115:een!
Siitä sitten lähdettiin matkaan ja kuten tavallista, ensimmäiset 15 minuuttia olivat huteraa menoa. Sen jälkeen alkoi tasapaino löytyä ja osasi varoa, ettei kolhi omilla kintuilla hevosen jalkoja. Samalla tuli testailtua kuolaimettomien suitsien toimintaa, näytti toimivan hyvin! Laikalla tosin tuntui että metsäpätkällä ohjia ei tarvinnut ollenkaan, tamma meni siitä mistä pitikin ja etsi itse parhaimmat jalansijat.
Ensimmäinen tölttipätkä oli tosi mielenkiintoinen. Mä yritin hoputtaa Laikkaa ja antaa pohkeita, mutta kun mun jalat on niin pitkät, niin oli hieman hankaluuksia. Mentiin sellaista nopeutettua käyntiä, parit tölttiaskeleet ja sitten takaisin käyntiin. Oli se aika koomista, enhän mä edes raatsi sitä pientä kovistella, joten Laikka otti asian tosi rennosti. Korvat lerppui ja pää oli alhaalla, tuhisi vaan tyytyväisenä kun ei toi pitkäkoipi osaa antaa edes pohkeita oikein! =D
Käyntiosuuksilla me ei jääty muista pätkääkään taakse, mutta ei meinattu oikein päästä töltille. Ohimennessä yritin nappasta puskasta kiinni muka katkaistakseni oksan, ja jo löytyi tölttivaihde! Oikein kunnon ilmatyyny-tölttiä mentiin pitkä pätkä, ihanaa! Oltiin kuitenkin jääty muista, joten Oona katkoi oikeasti sen taikavarvun mulle ja päästiin uudestaan matkaan.
Laikka taisi huomata etten mä sitä lehtevää vitsaa oikeasti käytä ja päätti hyödyntää tilanteen. Musta tuli sen kärpäslätkä. Laikka viskeli ensin päästä paarmoja pois ja hoksasi että Ankahan on hyvä huitoja. Tammamamma nosti päätänsä, minä huidoin oksalla ötökät pois, jonka jälkeen pää laskeutui taas alas. Sitten Laikka käänsi päätään aina sen mukaan missä oli paarma tai muu öttiäinen ja mun piti huitoa ne pois. Useamman kerran rouva myös tuijotti kylkeään ja sitten mua, "Nääksä, siellä on ötökkä, tee jotain!" Ja nyt olikin pitkistä jaloista hyötyä! Mä sain masun alusen hyvin putsattua jalkaterilläni, mistä Laikka näytti nauttivan kovasti. Samalla tuli vissiin rapsutettua niitä kutiavia kohtia.
Päästiin me oikein laukallekin välillä, vaikka suurimmaksi osaksi mentiin laukkapätkät töltillä. Ei haitannut mua pätkääkään, mä nautin kovasti Laikan töltistä ja ilman satulaa mieluummin hieman patistan hevosta kuin että se menis ihan intopiukeena täysiä.
Tulin alas selästä hieman aikaisemmin kuin muut, että saisin taas jalat toimimaan. Takamus oli hellänä ja reidet jo väsyksissä, joten viimeinen jyrkkä alamäki oli parempi kävellä. Laikka kulki kauniisti vierellä ja nuuskutti kättä ja päristeli. Aika rennosti oli tammukka ottanut reissun, ei ollut edes hiessä lämpimästä säästä huolimatta.
Laitumella mä laitoin riimun kaulalle ja otin suitset pois. Sitten kattelin loimen pääkappaletta että mites päin tämä tuleekaan, kun Laikka jo työnsi päätään huppuun. "Tästä kohtaa se menee, kyllä hän tietää!" Korvat saatiin kohdilleen ja vuorossa oli pään yli pujotettava loimi-osa. Sinnekin Laikka työnsi vapaaehtoisesti päänsä, "Kato näin!". Mulle jäi vain vetohommat, kiskoin loimen niskan yli selkään ja kiinnitin riimun kumpaankin kappaleeseen, laitoin hännän häntäkappaleeseen, jalkaremmit kiinni ja masukappaleen kiinni. Siinä se oli hyvä heppa paketissa! =D
Pollet saivat herkkuvatinsa ja Laikka nuoli vielä kuolatkin hyvin tarkasti. Täydellä masulla olikin mukava mennä piehtaroimaan, osa piehtaroi ylämäkeen jalat huitoen ja sitten takaisin alamäkeen, että pääsee tolpilleen. Hauskoja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti