Lapin lumoa

Vihdoin ja viimein pääsin kunnon töltti- ja laukkamaastoihin Ylläksen upeisiin maisemiin! Tätä mä olen odottanutkin jo tammikuusta, silloin jo laitoin Lapin Vaellushevosiin Anulle ja Rikulle viestiä elokuisesta vierailustani. :) Mahtoivat olla ihmeissään, viime vuonna tein saman vasta helmikuussa...

Lupailivat sadetta, mutta eihän niistä pilvistä ollut tietoakaan ja aurinko helotti kirkkaalta taivaalta. Lämmintäkin oli varmaan +25.

Sain ratsukseni ihanan Drengur-pollen, jonka nimi tarkoittaa poikaa. Kiltti kaunis hiirakko nelikäyntinen issikkapoju, joka tyynesti katseli elämän menoa, mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa.

Kuvassa Drengurin kaunis värikäs harja, sivuilta blondi ja keskeltä tumma. Käyntiä lähdimme metsään ja poroja näkyi tasaisin väliajoin. Ekalla tölttipätkällä sain hyviä neuvoja Anulta ja töltti paranikin huomatavasti. Drengurilla sai hieman tehdä töitä töltin eteen ja opetti mulle taas niin paljon! Tämä on niin ihana harrastus, kun aina oppii jotain uutta ja kaikki hevoset ovat erilaisia.

Menomatka mentiinkin aika haipakkaa, oli aivan hirvittävän pitkiä tölttipätkiä ja laukkapätkiä ja tasapaino tuntui oikein hyvältä. Välillä pidin laukassa harjasta kiinni, mutta luottamuksen tultua uskalsin jo pitää pelkästään ohjista. Ja ne maisemat, voi että!

Mustikkamaastoa oli vaikka kuinka paljon, tosin mustikat olivat hieman kateissa. Niitä tuntuu olevan melkolailla vähän täällä, niinkuin lakkaakin. Kangasmetsän pohja oli kuivahko, joten polut pölysivat reippaasti. Onneksi iso osa matkasta mentiin mustikanvarpujen joukossa. Ja kyllä nämä pollet menee sellaisesta kivikosta ettei ole tosikaan! Johan mulla olisi nilkat vääntyneet ja nivelsiteet paukkuneet jos olisin samoilla reiteillä tassutellut. Aivan mahtavia!

Drengur-poika on tuolla vasemmalla puussa kiinni. Tauolle pysähdyttiin kun oli ratsastettu jo 2,5 tuntia. Anu keitti kahvit ja söimme samalla eväsleipiä (niitä töltinkestäviä!) ja juttelimme hevosista ja elämästä yleensä. Tölttipätkillä olin sen verran joutunut tekemään pidätteitä ja pitämään lyhyttä ohjaa, että kädet tutisi leipää syödessä. Hymyilytti, pitäisiköhän jumpata noita käsivarsia. Jumalattoman isot muurahaiset kiipeilivat pitkin housunlahkeita ja kypäriä, joten kahvin päälle keräilin niitä harvoja mustikoita jälkkäriksi. Hyviltä maistuivat, niinkuin mikä tahansa eväs ulkona.

Paluumatka sujui rauhallisemmin poroja katsellen ja välillä pölypilvessä kulkien. Muutamat töltit vielä päästeltiin ja parit pikkulaukat, mutta muuten vain nautiskeltiin pollukoista. Perillä riisuttiin satulat, satulalaukut ja suitset, Riku pesi hevoset ja kävin päästämässä kauniisti käyttäytyneen ratsuni tarhaan. Vastassa oli tallin uusimpia tulokkaita, voikko ruuna nimeltään Snille. Päästin Drengurin vapaaksi ja utelias Snille oli heti tekemässä tuttavuutta ja nuuskimassa mun hihaa ja kättä. Ja sitten näkyikin taustalla Drengur piehtaroimassa ihanassa hiekkapaikassa, mukavaa nähdä tyytyväinen heppa!