Hevosten siirto Nuuksioon meni hyvin ja Mörri sai mut tapansa mukaan taas hymyilemään. Ja nauramaan, kun se tauolla välttämättä halusi puskaan piiloon!
Muutenkin se oli mainio, selkeästi herra säästeli itseään kun tiesi mihin ollaan menossa. Virtaa löytyi kyllä silloin, kun Laikka-neito yritti laukassa ohitse. Ensin Mörri siirtyi tamman eteen, Laikka yritti toiselta puolen, jolloin Mörri kiilasi taas eteen. Sitten kun olimme menneet edes takaisin reunasta reunaan, Laikka pisti kaikkensa peliin. Mörri päätti kuitenkin näyttää mitä tän talviturkin alta löytyy ja pisti nopeampaa laukkavaihdetta silmään. Ja kun tuli sopiva kaarre, poitsu otti gepardit käyttöön! Sinne jäi Laikkeliini kauaksi taakse ja Mörri suorastaan hörisi tyytyväisyydestä!
Mörri, Faxi ja Vísir on yhdistetty isoon laumaan ja Mörrille se oli todellinen helpotus. Nyt sillä on laumanjohtaja, johon se luottaa ja josta tykkää ja jolla on karismaa. Vaavi ei ollut Mörrin mieleen johtajana, ilmeisesti se oli liian nuori ja kokematon. Mörrin elo siis parani kertaheitolla ja mulla onkin ollut varsin tyytyväinen pollura lenkille vietäväksi!
Pariin otteeseen olemme tehneet jo laavuretkiä, otettu eväät mukaan ja pysähdytty tulomatkalla grillaamaan makkaraa. Mörri on jo niin tottunut ruokaretkeilijä, että ottaa aina unoset syötyään ensin Minnan antamat porkkanat. Se saattaa katsella hetken ihmisten touhuja, mutta pistää sitten simmut kiinni ja torkkuu.
Mörrillä on nyt viimeisimmän kuukauden aikana tullut töltti esiin aika usein ja mä olen aina yrittänyt kehua ja löysätä ohjia ja palkita sillä sekunnilla kun moinen ihanuus tapahtuu. Kahden viimeisimmän ratsastuksen aikana on melkein kaikki laukannostot alkaneet ravista töltin kautta laukalle! Wuhuu! Poika alkaa töltätä! Ja Haukkalammen kiemurainen polun pätkä tultiin töltillä ja mä olin NIIN ylpeä ja tohkeissani että hihkuin innosta! Passiakin ollaan paineltu paikoitellen, Mörri näyttää nyt kokeilevan kaikkia mahdollisia askellajeja mitä sattuu löytymään. Jotain tosi erikoistakin mentiin eräs päivä, tuntui kuin olisi menty tölttilaukkaa, tai laukkatölttiä... Siis tölttiä, mutta laukan tahdissa? Hyvä siellä oli istua, pysyin huovan kanssa vallan mainiosti kyydissä.
Suurimman osan oikeastaan koko talvesta olemme saaneet mennä jonkun toisen seurassa, useimmiten ratsukko Minna/Faxi on ollut seuranamme. Pari kertaa kävin Nupurissa Hakjärvellä issessein, ekalla kertaa tunnin reissu mentiin 45 minuutissa ja toisella kertaa sama reitti kesti noin 2,5tuntia. Mörristä kun ei koskaan tiedä millä päällä se on, jälkimmäisellä kerralla sitä ei kertakaikkiaan huvittanut tulla takaisin ollenkaan. Siellä sitten seistiin metsässä ja syötiin ruohoa, käy se lenkkeily näinkin!
Eilen ajattelin taluttaa ratsuani koko matkan, mutta laitoin kuitenkin sille selkään lampaankarvan ja ratsastusvyön. Lähdimme liikkeelle turparemmi kuolaimettomista avoinna, eli Mörri tiesi saavansa syödä. Kaikessa rauhassa tassuttelimme tietä pitkin ja aina välillä Mörri napsi herkkuja tien sivusta. Mä aloin oikein etsimään niitä hyvän näköisiä heinätupsuja, minusta on kehittynyt aika haka löytämään maukkaimmat kohdat! Sitten kun Mörri oli saanut suunsa täyteen, jatkoimme kävelyä. Mulla alkoi jossain vaiheessa itikat olla pahasti riesana, Mörrin olin suihkutellut hyönteiskarkotteella ja pikiöljyllä ennen retkeä.
Kun viimein hermostuin niihin ötököihin, kipusin Mörrin selkään ja käänsin turvan laidunta kohti. Juu ei hänellä kiirettä ollut, mikäs tässä on syödessä ruohoa! Mainitsin kyllä Mörrille, että se turpahihna meni kiinni eli töissä niinkuin oltaisiin. Mörriin mun selitykset eivät purreet, vaan poitsukkeli veti pientareelta heinää ja nautiskeli kaikessa rauhassa. Hetkeksi siihen tuli eloa, kun otin lehtevän oksan käsiini, hyvänen aika Täti meinaa patistaa! Saman tien se jo rauhottui, kun huomasi minun vetelevän oksalla itikoita sekä omista nilkoistani ja hänen masunsa alta. Mulla oli piankin nilkat syöty, olin höppänä laittanut nilkkasukat jalkaan ratsastushousujen kanssa. Paljas iho houkutteli itikat kansainvaellukselle ja nyt mulla on kintuissa punaiset pahkurarinkulat koristeena.
Pyysin mä pariin otteeseen laukallekin ja Mörri totteli auliisti, mutta pian tahti muuttui takaisin rennommaksi ja ruoho maistui. No joo, hyvä ilma, antaa olla, haahuillaan täällä sitten! Senkin piti olla noin tunnin reissu, mutta parihan siinä taisi vierähtää. Mulla on periaatteena että mennään fiiliksen mukaan, enkä ole liian jumiutunut ajatukseen "Olin kyllä suunnitellut tälle reissulle sitä-tätä-ja-tuota!" Viimeiset metrin laitumelle oli tosi hidasta, Mörri ei meinannut millään haluta takaisin! Sitten se selkeästi astui jonkin päälle, otti pari linkuttavaa askelta ja mä tulin selästä heti pois. Etukavioon oli mennyt kivi. Kaivoin sen pois Mörrin parturoidessa piennarta, häntä ei juurikaan muu kiinnostanut kuin ruoka! Meidän laidunten kohdalla on kuulkaa siistit reunat!
Meillähän oli vastaanottokomitea kun viimein pääsimme laitumen portista sisään. Faxi-herra oli houkutellut Laikka-neidon seuraansa, söivät viekukkain ruohoa Vísirin miettiessä että pitäskö hänenkin liittyä seuraan. Faxi hörisi meille, mutta ei lähtenyt seuraamaan ruokakaapille, koska hän tässä oli illallisella tämän kirjavan kaunottaren kanssa!
Maanantaina lenkin jälkeen kysyin Mörriltä että "Pitäskö mun pestä sut?" Mörrihän kääntyi kannoillaan ja kipitti karkuun viiden metrin päässä olleelle ojalle syömään meheviä vesikasveja. Mä otin ruokakipon ja ajattelin huljuttaa sen ojassa puhtaammaksi ja hyppäsin samaisen ojan yli. Kaappasin vettä ruoka-astiaan ja koska Mörri oli hypännyt mun perässä toiselle puolelle, aloin kaatamaan vettä sen selkään. Samalla yritin hanskalla putsata hevoseni selkää. Mörri oli edelleen sitä mieltä ettei tosiaan tartte pestä ja lähti kävelemään pidemmälle laitumelle. Mä kävelin sen vieressä ja edelleen hinkkasin hanskalla. Sitten Mörri tihensi tahtia raville ja minä lähdin hölkkäämään yrittäen samalla viskoa vettä ja hinkata hikiä pois. Mörri edellen hieman kiihdytti ja mun oli jo pakko juosta ihan kunnolla. Sitten alkoi naurattaa ja Mörriäkin huvitti. Se käänsi päätänsä niin, että näki mun ilmeen ja sitä selkeästi huvitti tilanne. Mä nauroin jo ääneen siinä vaiheessa ja yritin pysyä vauhdissa mukana. Mörri ravasi mun vierellä juuri niin kovaa kuin mitä mä pystyn juoksemaan, ei yhtään lujempaa, mutta ei yhtään hitaampaakaan! Sitten Mörri viskeli harjaansa ja päristeli, sillä oli kivaa! Enää en pystynyt edes vettä viskaamaan pesemisestä puhumattakaan, kun piti juosta. Sitten alkoi astma vaivata ja Mörri huomasi sen heti. Se hidasti ja hidasti ja siirtyi käyntiin, seurasi korvat hörössä mun hengitystä ja sydämen sykettä (hevoset kuulee ihmisen sydämen lyönnit) ja pysähtyi mun vierelle. Hetken kuluttua sain taas paremmin happea ja huomasin hevoseni katsovan mua. Hymyilytti, Mörri hymyili mulle takaisin! Mulle tuli aivan mahtavan hieno fiilis, mun issikka-urhoni leikkii mun kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti