Mennessäni tarhaan huomasin, että Mörri oli päättänyt ottaa unoset. Kumma homma, se on aikaisemminkin tehnyt niin, kun olen ollut tulossa hakemaan sitä. Meinaako se ottaa päikkärit ennen reissua, vai olettaako se ettei Täti vie sitä mihinkään kun hän on nukkumassa? No en ihan heti raatsinut sitä nykiä ylöskään, vaan lähdin juttelemaan muille. Offari makoili lähellä Mörriä ja katsoi mua hetken. Sitten se kääntyi kyljelleen ja pisti pään maahan. Hetken kuluttua kuului syvää tuhinaa ja Offari oli umpiunessa. Ilmeisesti olen luotettava henkilö.
Gusturin kanssa vaihdoin pari sanaa, samaten Prinsessan kanssa. Krona ei tykännyt siitä että Prinsessa sai huomiota, vaan tuli ilmoittamaan sen hyvinkin selkeästi ystävättärelleen. Prinsessa väisti, Krona on välillä tuollainen! Faxi oli seuraavana tervehtimisvuorossa, rapsutin sitä hieman ja kyselin kuulumisia. Kävin moikkaamassa Svipakin, sekin nuokkui seistessään, nukutti hieman auringonpaisteessa.
Sitten huomasin Vaavin ja Tirrin Brynjan kanssa. Tervehdin Brynjaa, joka tuli uteliaana luokse. Hetken kuluttua Tirrikin oli nuuskimassa ja sitten Vaavikin uskaltautui paikalle. Vaavi yritti ajaa Tirriä pois mun luota, mutta komensin oitis isoa komistusta. Se jäi ihan viereen seisomaan ja katselemaan mua. Kehuin kauheasti Vaavia ja aloin taputella sitä. Se tuumasi hetken ja rentoutui kun sai huomiota. Pikkuhiljaa lähestyin Vaavin päätä ja sain rapsuttaa ihan korvien takaakin, ensin tosin rapsuttelin ryntäistä ja leuan alta. Jos hetkeksikään lopetin, Vaavi työnsi päänsä mun syliin, lisää tarvittaisiin vielä, kiitos! Mä vietin Vaavin kanssa varmaan 15 minuuttia rapsutellen ja jutellen ja harjaa välillä heiluttaen. Sitten taas rapsuteltiin korvien takaa ja otsasta ja leuan alta.
Aloin jo miettimään että nyt kun lähden Mörriä hakemaan, Vaavi seuraa perässä. Hetken mietittyäni keksin ratkaisun, hapannaama-mumminsa luo se poika ei tule! Suuntasin siis Svipan viereen ja vilkaistuani taakseni, Vaavi seisoi pää koholla mun perään. Hihii, kyllä sitä keinot keksitään! Svipukan kanssa juttelin hetken, rapsutin ja menin sitten Eikkaa jututtamaan.
 | |
| Ukuttaa, ukuttaa... |
Päätin luovuttaa ja tarkistin kaviot. Se pieni kolonen, minkä olin kipeään kohtaan vuollut, oli melkein kasvanut pois. Hämmästyttävää. Ja toisessa etukaviossa ollut lohkeama on myös pienentynyt hurjasti, äkkiä ne paranee. Taidan kuitenkin ensi kerralla ottaa vuolupuukot mukaan.
Lähdimme kohti mun autoa ja vein sinne namipussin, josta suurimman osan olin jo tyhjentänyt taskuuni. Samalla otin kyynärkepin mukaan, ettei vaan polvi pääsisi rasittumaan liikaa. Kävelin polkua edellä ja Mörri tuli perässä. Mä olin tiukkana sen syömisen kanssa, nyt ei nyitä yhtään kun mulla on keppi mukana ja polvi vielä toipuu leikkauksesta. Mörri huomasi joutuneensa tiukkis-Tätin mukaan ja seurasi kuuliaisesti perässä. Mutalikosta pääsin helpolla, sen verran kovaksi oli savinen maa mennyt rankkasateista huolimatta. Ja aina kovemmat kohdat ihmisen kantaa, vaikka hevonen jättikin syvemmät jäljet.
Päästyämme pyörätielle mun piti puuskuttaa hetken ja Mörri käytti hyödyksi tilanteen. Se rouskutti tyytyväisenä pientareelta hyvää ruohoa mun hengityksen tasoittuessa. Sitten jatkoimme vasemmalle matkaa ja Mörri tuli uteliaana perässä, mikä se Tätin keppi oikein on? Se oppi kuitenkin varomaan keppiä kopsautettuaan pari kertaa turpansa siihen. Se keppi kun ei kuitenkaan ollut joustava eikä liikkunut samalla lailla taittuen kuin jalka.
Menimme pyörätietä pitkin melko reipasta vauhtia, Mörrikin tuntui tykkäävän kävelystä. Erityisesti se tykkäsi kun jatkoimme uuden uutukaista pyörätietä pitkin eteenpäin, siellä ei oltu aiemmin käytykään! Mörri oli yhtäkkiä aivan tohkeissaan, korvat hörössä ja pää pitkällä se pyrki mun rinnalle ellei peräti ohi! Sen ilme oli sellainen että mitä täällä on, mihin mennään, mitä noi on! Mua aivan harmitti kääntyä takaisin, mutta polvi alkoi väsyä ja tuntua. Lupasin kyllä Mörrille, että mennään sinne joku päivä katsomaan, kunhan vaan Tätin polvi jaksaa paremmin.
Kävelin keppini kanssa keskellä tietä ja Mörri veti enemmänkin sinne ruohikolle. Annoin pojan maistella ruohoa kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä Mörrin pää nousi, mikä ääni toi oli? Katsoin kolahduksen suuntaan ja sanoin että se oli ton vastapäisen talon postilaatikon kansi. Hymyilytti Mörrin ilme, hassuhan hän oli kun tuollaista ihmetteli...
Loppumatka pyörätiellä meni hyvin, mun vaan piti entistä tarkemmin miettiä sitä joka askeleella. Päästyäni pyörätieltä alas mutalikon yli, päästin Mörrin irti. Ensin se tassutteli mun edessä kaikessa rauhassa, mutta sitten se innostui raville ja katosi pian polkua peittävän pajukon suojiin. Könysin perässä ja olin kuulevinani Jaanan äänen pihalta. Mihinkäs se Mörri jo kerkesi kun ei autolla näkynyt?
Jaana oli laittanut sen tolppaan kiinni ja kertoi sitten että Mörri oli innostunut ihan laukalle asti! Jaana oli ottanut sen kiinni, kun pelkäsi pollen jatkavan matkaa Turkuun asti! Mua nauratti, se olisi kyllä autolle pysähtynyt, siellä se saa yleensä namia... Harjasin vielä hevoseni (ei auttanut yhtään) ja annoin sille ruokavadin. Juttelimme samalla Jaanan kanssa ja kävin sitten viemässä Mörriäisen takaisin laumansa luo. Poika jäi vielä hetkeksi mun luo samalla kun lyhensin pykälällä kuolaimettomien suitsien poskihihnoja, turpis tuntui roikkuvan liian alhaalla. Annoin Mörrille namia, oli se ansainnut herkkuakin. Sinne se jäi katselemaan ja kun käännyin pois, sekin jatkoi omaa elämää ja suuntasi päristellen lauman keskelle seisosmaan. Kyllä se on söpö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti