Olin eilen ajatellut, että nukun pitkään ja käyn iltapäivällä sitten Mörriä moikkaamassa. Aamu vaan valkeni niin hurjan kauniina, ettei tällaisena kuulaana ja kirkkaana syyspäivänä voi olla menemättä heposen luokse. Hyppäsin mieheni kyytiin ja pian olinkin jo tallilla. Ihanaa kun on reilusti lyhyempi matka tallille! Ja muutenkin on helpompaa tavaroiden kannalta täällä talvitallilla.
Mörri söi kaikessa rauhassa junnujen kanssa tarhaa tyhjemmäksi ja mä kävin hakemassa sille kuolaimettomat. Huomasin, että Jaana oli tuonut Mörrin jalkatukin Nuuksiosta, minne sen olin unohtanut. Hyvä juttu, sitä tarvittaisiin nyt!
Lähdin hakemaan Mörriä tarhasta ja junnut seurasivat mukana. Vaavi varsinkin "auttoi" ja "huolehti" ja oli innokkaana tulossa mukaan. Korvien asennosta päätellen se oli hieman apea jäätyään tarhaan, vaikka Mörri haettiin sieltä pois... Lupasin rapsutella sitä sitten kun tullaan takaisin. Mörri sujahti kuin rasvattu salama sähkölankoja hipoen mun takaa pois tarhasta ja oli erittäin tyytyväisen näköinen, suorastaan helpottuneen oloinen.
Mörrin vein kiinni tolppaan ja kasasin kavionhoitovälineet pyyhkeen päälle jakkaran ja telineen viereen. Sitten istuin jakkaralle, nostin Mörrin aran jalan ylös ja pistin telineen päälle. Siinähän se pysyi ihan hyvin, poika muisti vielä mitä olin sille Nuuksiossa opettanut! Upeeta! Putsasin kaviokoukulla ja harjalla kavion ja vuolin pikkaisen lisää kavion reunasta. Mä olin tehnyt sitä tosi varovasti, kun en ollut ihan varma minkä verran saapi ottaa. Mieluummin otan liian vähän kuin yhtään liikaa, tuumasin ja viimeistelin viilalla reunat. Välillä annoin Mörrin lepuuttaa jalkaa päästämällä sen pois telineeltä ja kiltisti Mörri antoi etusensa takaisin huollettavaksi. Muut kaviot kävin läpi kaviokoukulla ja -harjalla, niille ei tarvinnut tehdä mitään.
Hyvästä käytöksestä sai ruokavatiin pari leipää ja rouskutuksen käydessä korjasin tavaroita pois. Mörrin syötyä herkut, lähdimme tekemään samaa lenkkiä kuin eilenkin. Edelleen käytös oli loistavaa, juu mennään vain! Mulle tuli mieleen siinä puskiessa viidakon läpi, että eilen illalla juttelimme vielä Annikan kanssa Mörrin laumakäyttäytymisestä. Sehän ei missään nimessä halua olla lauman johtaja, vaan johtajan kaveri. Se luovuttaa johtajuuden helposti toiselle hevoselle ja pysyttelee sitten siinä vierellä. Nytkin se antoi johtajuuden Vaaville ja tyytyi kakkossijaan. Tai kolmossijaan, kun Brynja, tämä tyypillinen tamma otetaan mukaan laskuihin. Mulle tuli vasta nyt äsken mieleen, että Mörrillä on varmasti vaikeaa olla tuolla "lastentarhassa" Mörri-setänä. Kun se ei itse halua olla johtajana, sen täytyy nyt luovuttaa johtajuus jollekin nuorukaiselle, jolla ei ole vielä kokemusta elämästä oikeastaan ollenkaan. Siinä on ristiriitaa kerrakseen, mutta kun ei tapellakaan haluaisi ja johtajuus ei ole kivaa, niin minkäs teet. Tirri oli toissa iltana houkutellut Mörrin leikkimään ja ne olivatkin peuhanneet aikansa, mutta sitten Mörrille oli riittänyt ja se oli mennyt pihattoon murjottamaan. Voi mun hevos-rukkaa! Ei ihme että se haluaa pois ja on ihan piukeana lähdössä kävelylle.
Kävelylle siis mentiin Hakjärveä kohti ja oikein hienosti Mörri tuli perässä. Mulla oli loistava fiilis ja mä päätin että kun näin hienosti mä pääsen kävelemään ilman keppiä ja reippaasti mennään, niin Mörri saa syödä heinää pientareelta kun annan siihen luvan. Mörri otti luvan tosissaan ja ahmi mehevää kosteaa ruohoa suuhunsa juuri siitä kohtaa, mistä olin raipan päällä sitä ruohotupsua pyöräyttänyt. Välillä taas reippailimme eteenpäin ja kun näin hyvän ruohopaikan, pysähdyimme hetkeksi natustelemaan.
Päätin tehdä hieman pidemmän lenkin ja takaisin tullessa jatkoimme suoraan Nuuksiontien yli, eilenhän käännyimme siinä kohtaa tallille päin. Mörri nuuski ilmaa ja tutki sähkörakennustarvikkeita, jotka oli kasattu tien laitaan. Varsinkin kiinnosti se siniseen muoviin pyöritetty laatikko, ettei vaan olisi heinäpaali? No höh, ei ollut, siis matka jatkui. Tulimme sillalle ja katselin jokea, mahtaisiko sorsia olla uiskentelemassa? Kaunista oli kyllä, puissa keltaisia iloisia lehtiä ja jostain pensaasta oli tuuli lennättänyt syvän punaisia lehtiä irronneiden keltaisten joukkoon. Mörri taisi tykätä näkymistä myös, kun sekin katseli puolelta toiselle.
Pari autoa tuli vastaan, mutta kuten ennenkään, ne eivät haitanneet meitä. Pääsimme kiertotietä pitkin takaisin pyörätielle ja annoin Mörrille ruokailuhetken. Siitä tuli hieman pidempi, menimme aina pari askelta eteenpäin, ruohoa suun täydeltä, pari askelta, ruohoa, askel, ruohoa, jne. Meillä kesti se aika kauan se takaisin tulo, vastapäisen talon asukaskin jo hermostui koiransa haukkumiseen ja haki pienen hurttansa sisälle. Mörriähän ei moinen haitannut, tässä oli nyt ruoho kyseessä!
Viimein pääsimme polun päähän. Talutin Mörrin varoen sillalta pois ja alemmas metsikköön. Siinä otin riimunnarun pois ja annoin Mörrin puskea tiensä pöpelikön läpi. Ensialkuun jouduin hieman patistamaan herraa polulla eteenpäin, mutta sitten tahti muuttui ja ripeästi peppu keinuen Mörri puski kasvillisuudesta läpi. Ja mulle aukeni oikein hyvä reitti, kiitos murmelini!
Kuten tavallista, Mörri pysähtyi auton luokse. Eilen ei tullut autosta herkkua, entä tänään? Nääh, ei onnannut tälläkään kertaa, ehkä ens kerralla sitten. Tallilla kultainen noutajani sai leipää, porkkanaa ja valkosipulia, joten tuskin tää mikään hukkareissu Mörrinkään mielestä oli. Hieroin hieman heposeni isoimpia lihaksia eilen saamallani harjalla, mutta mietin samalla että netistä varmaan löytyy jostain käyttöohjeita sille. Täytyy kuukkeloida!
Ruuan jälkeen vein Mörrin takaisin lastentarhaan ja se siirtyi hyvin äkkiä omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Vaavi sen sijaan muisti mun lupauksen ja mä taputtelin sitä lautasilta ja selästä ja sitten rapsutin etujalkojen välistä. Ai että tuntui hyvältä! Niin hyvältä se tuntui, että Vaavin oli kiitokseksi ihan pakko ylähuulellaan pyörittää Anka-tätin niskahiukset aivan takkuun ja kuolaan! Niih, eipä ole eka kerta, ja tuskin viimeinenkään! ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti