Ratsutusta

Sovimme aamulla Minnan kanssa, että saan lainata Faxia kun menen auttamaan Jaanaa Vaavin koulutuksessa ratsuksi. Ensin olin tietenkin ajatellut Mörriä, mutta kun se ei oikein kulje keulilla, niin Minna ehdotti Faxia. Mulle oli kyllä tullut mieleen, että menisin Vaavilla, koska olen rauhallisempi liikkeissäni kuin Jaana. Minna sai tosin mut puhuttua ympäri, että ajatteles nyt sitä sun polvea. Joo joo. Ai niin, se polvi... Noh, lainaisin sitten Faxia keulille, sekään kun ei pelkää autoja tai busseja.

Tallille päästyäni Jaana olikin jo hakenut kummankin hevosen harjaukseen ja mun ei tarvinnut kuin vaihtaa kumpparit jalkaan ja etsiä Faxille satula ja suitset. Oman satulansa Faxi sai, mutta käytin Mörrin kuolaimettomia. Faxin suitsitusta en ole koskaan laittanut, joten koin turvallisemmaksi hevoselle laittaa mulle tutut suitset, joista kuitenkin tiesin kuinka löysälle turpis tulisi jättää. Faxi muutenkin menee ilman kuolaimia, joten muutos ei ollut suuri.

Yhdessä Jaanan kanssa laitoimme Vaaville satulan, mitä se hetken nuuski. Jaana laittoi varoen satulan mun pitäessä riimunnarusta. Vaavi mietti hetken että mitä ihmettä se Jaana hänen masun alla teki, mutta ei ollut kovinkaan kummastunut satulavyön kiristyksestä. Jätimme sen kuitenkin aika löysälle, Jaana saisi luvan pysyä siellä ihan oman tasapainonsa varassa. Vaavi sai Keken kuolaimettomat lainaan ja sitten olikin jo se jännittävin juttu, selkäännousu!

Heidi on kuitenkin käynyt jo Vaavin selässä ja satulakin sillä oli ollut, joten ihan uusi juttu tää ei ollut. Mietimme parasta tapaa ja Jaana viimein hoksasi. Vatiin porkkanoita ja kun pää menee alas, hän menee varoen selkään. Näin teimme. Jaana toi porkkanavadin ja minä pidin toiselta puolelta jalustinhihnasta kiinni. Vaavi rouski tyytyväisenä porkkanoita, eikä ollut moksiskaan kun Jaana varoen nousi selkään. Korvaa taisi heilauttaa, mutta varmaan sekin vasta siinä vaiheessa kun me kehuimme kovasti nuorta ratsunalkua.

Sitten oli mun vuoro ratsautua. Hain Faxin ja yritin parkkeerata sen tuolin viereen. Oikeastaan siis jätin Faxin paikoilleen ja hain jakkaran, jonka jälkeen huomasin Faxin jo kipittäneen talliin porkkanasäkin kimppuun. Niin, siis tämä ei ole se mun oma Mörri joka tottelee sanaa "Paikka!" Laitoin ensin tuolin sopivalle paikalle ja hain sitten Faxin, joka yritti syödä aivan liian suurta porkkanan palaa. Purtuaan pienemmän palasen ja tipautettuaan osan porkkanasta, huomasin hetkeni tulleen. Laitoin porkkanan peräkärryn lokasuojalle, tuolin vajaan metrin päähän siitä ja Faxin siihen väliin. Siitä olikin sitten helppo heilauttaa jalka selän yli!

Ohjaus meillä oli ensin kadoksissa, en nimittäin ottanut Minnan ohjeista huolimatta sitä raippaa. Meillä oli sitten parin minuutin pyöritys pihalla, Faxi halusi porkkanasäkille ja minä en. Mun piti jo sanoa tiukasti "EI!", ennen kuin Faxi päätti totella tätä uutta tätiä. Siinä vaiheessa tosin Jaana oli jo tullut alas, koska Vaavi ei halunnut lähteä kavereiden luota mihinkään.

Jaana talutti Vaavia polulle päin ja Vaavi seurasi erittäin kauniisti. Ennen polkua siirryin Faxin kanssa keulille ja nyt Faxi meni erittäin hienosti löysillä ohjilla. Jaana talutti Vaavia ja jossain vaiheessa sanoi että nyt tää alkaa puskemaan ohi. Sanoin että seuraavan kerran kun se tekee niin, kiljaise. Vähän ajan kuluttua takaa kuuli kiljaisu ja kun käännyin katsomaan, Vaavi seisoi Jaanan vieressä sen näköisenä että ups, taisinpa astua jonkun varpaille, noin kuvainnollisesti meinaan... Taisi olla sillä ratkaistu se johtajuus, koska Vaavi kulki sen jälkeen oikein kauniisti perässä.

Pyörätielle päästyämme käännyimme kohti Hakjärveä. Mietimme kohtaa missä Jaana pääsisi Vaavin selkään, mutta aidalta ei ainakaan päässyt. Faxi olisi ollut menossa jo, joten päätimme että tulen alas selästä Jaanaa auttamaan. Pistin Faxin aitaan kiinni ja autoin Jaanan hienosti käyttäytyvän Vaavin selkään. Se sai porkkanaa palkinnoksi ja oli aika tyytyväisen näköinen.

Lähdin taluttamaan Faxia, mutta Vaavi jäi seisomaan tyynesti ja mietti että mitähän hänen pitäisi tehdä. Kävelin takaisin Vaavin luo ja ohjasin kädelläni nuorukaisen liikkeelle. Hurja kehuminen ja porkkanan pala teki tehtävänsä, Vaavi lähti perään kävelemään. Hetken kuluttua Vaavi pysähtyi ja mietti vissiin jotain lisää. Sanoin Jaanalle, että seuraavilla kerroilla kun se lähtee liikkeelle, anna samaan aikaan pohkeita hieman ja maiskuta. Mä käytin samanlaista elettä Vaavin ohjaamiseen kuin olin nähnyt Heidin käyttävän ja Vaavi lähti liikkeelle. Jaana teki työtä käskettyä ja sitten kehuimme tas kovasti Vaavia ja annoimme porkkanaa. Faxi kulki kyllästyneenä vieressä, kun edes ratsastajaa ei ollut selässä!

Vaavi sen sijaan taisi tykätä hommasta, se päristeli ja kulki perässä pitkillä ohjilla ja kuunteli meidän jutustelua. Päätimme olla menemättä Hakjärvelle, sen sijaan jatkaisimme pyörätietä ja menisimme hiekkatietä takaisin. Autoja, rekkoja, busseja ja ties mitä kaikkea liikkui tiellä, mutta Vaavia se ei haitannut. Ja Faxi käveli pyörätiellä Vaavin ja autotien välissä. Joka kerran kun Vaavi pysähtyi ihmettelemään, annoimme sen nuuskia ja pyysimme sen sitten taas matkaan käden liikkeellä, hennoilla pohkeilla, maiskutuksilla ja palkinnoksi sai porkkanaa.

Rohkeasti Vaavi ylitti suojatien, vaikka astui hyvin varovasti raidalliselle tielle. Se otti mallia Faxista ja maata nuuskien käveli sievästi suojatien yli. Kehuja sateli ja päristelimme hevosen kanssa kilpaa. Pieni pätkä pyörätietä lisää ja sitten olikin vuorossa autotien ylitys. Annoimme ison vihreän rekan mennä rymistellen ohi antaen samalla Vaaville porkkanaa alhaalta, että saimme pään alas. Sitten ylitimme tien reippaasti ja pääsimme hiekkatielle.

Hiekatiellä jatkoimme käsimerkistä liikkeelle lähtöä, mutta ilmeisesti Vaavi jo huomasi pohkeiden ja naksutuksen tarkoituksen. Ohjat se ymmärsi erittäin hyvin ja Jaana ohjasi Vaavia rauhallisesti ja vieden ohjaa pitkälle sivuun. Vaavi tuli mun vieressä ylämäkeen ja kehuin kovasti poikaa, niin hyvin toimi ja käveli reippaasti! Vaavi kyllä ymmärsi ja päristeli lisää. Sitten Jaana käänsi Vaavia oikealle, että pääsisimme takaisin tallille päin ja Vaavi meni kuin vanha tekijä. Lisää kehuja ja tyytyväinen Vaavi jäi nuuskimaan postilaatikoita.

Hetken tauon jälkeen Jaana ohjasi poispäin laatikoista, naksutti a antoi pohjetta ja Vaavi lähti liikkeelle ihan ilman käsimerkkiä! Ai jukra kun olimme ylpeitä! Porkkanaa jakoon, oli se sen ansainnut! Hetken kuluttua Vaavi käveli Faxin perässä, näin taitaa nuo aikuiset hevoset tehdä! ;-)

Edessä oli haastava kohta, taloa rakennettiin. Katolla oli rakennusmiehiä, yksi veti sirkkelillä lautaa pätkiksi, toinen paukutti nauloja vasaralla, kolmas kaivoi ojaa kaivinkoneella ja kaiken yli pauhasi radio. Faxin kanssa menimme edessä ja Jaana tuli luottavaisen Vaavin kanssa perässä. Vaavi oli käyttäytynyt niin hienosti, että Jaana tuli heti taloprojektin jälkeen alas selästä ja antoi taas porkkanaa meidän runsaiden kehujen kera.

Talutimme molemmat hevoset takaisin tallille, eikä polullakaan Vaavi yrittänyt tulla ohi taluttajastaan. Kyllä on niin hieno polle, ettei paremmasta väliä! Otimme varusteet pois ja annoimme Faxille porkkanoita ja Vaaville porkkanoita ja mysliä. Faxi oli jo saanut aamulla mysliannoksensa, joten nyt se veteli porkkanoita. Veimme hevoset tallin läpi tarhaan, jonne ne tyytyväisinä menivätkin.

Mulle jäi tosi positiivinen mieli tuosta lyhyestä lenkistä ja mä olin ylpeä sekä Jaanasta (joka skarppasi itsensä loistavasti), että Vaavista (joka näytti oppivan pohkeiden merkityksen ja käyttäytyi muutenkin moitteetta). Kertakaikkisen hieno suoritus kummaltakin! Nyt Vaavi saa muutaman päivän tuumailla oppimaansa ja kokeillaan sitten uudestaan. Mä luulen että Vaavi oli myös tyytyväinen tän päivän suoritukseen, ainakin se päristeli siihen malliin ja sen korvat lurputtivat rentoina. Sillä taisi olla hauskaa kun pääsi uudelle reitille uusiin maisemiin! Ihanaa, miten mä jaksan odottaa seuraavaan kertaan, tahtoo auttaa lisää! :D