sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Pyhäinpäivän pyyhällyksiä

Olimme sopineet Minnan kanssa, että lähdemme laukkabaanalle kokeilemaan Mörrin jalkaa. Mörri oli mennyt tosi hyvin eikä arkonut jalkaansa. Tallilla kuitenkin Minna ehdotti, että lähtisimme ratsastuspolkua tutkimaan, kumpikaan meistä kun ei ollut käynyt Bodom-järven länsipuolelle ja pohjoiseen nousevaa polkua. Mulle sopi vallan mainiosti, meillä oli hyvin aikaa ennen kuin uusi issikka saapuisi tonteille.

Mörri tuntui heti alussa tosi innokkaalta lähtemään liikkeelle eikä Faxin tarvinnut meitä odotella. Ravi tuntui tasaiselta, linkuttaminen oli poissa. Olin siis hoitanut kaviota oikein. Suuntasimme Veikkaustien kautta ratsastuspolulle ja menimme varoen mutaisista kohdista. Silti Mörrin jalka lipsahti ja melkein menimme polvilleen. Viime tingassa Mörri kuitenkin sai toisen jalan tueksi ja sai samalla pidettyä selkänsä suorassa. Mulla ei siis ollut mitään vaaraa tipahtaa. Tuota mä olen monesti ihaillut Mörrissä, että jos siltä jalka lipsahtaa tai liukuu johonkin suuntaan, niin se pitää silti selkänsä suorassa ja ratsastajan kyydissä. Sillä on pakko olla jotain kummallisia lihaksia kun se pystyy moiseen!

Alas suolle päästyämme huomasin, että polkua oli kunnostettu hienosti. Mä olin aivan ihastuksissani, nyt ei ollut niitä kamalia mutalikoita ja upottavia kohtia! Hienoa! Siinä pistimmekin sitten raville ja nautimme erinomaisesta säästä ja reippaista hevosistamme.

Ensimmäinen laukkamäki oli kuitenkin vielä huonossa kunnossa, täynnä isoa soraa, joten sen menimme käynnissä. Käännyimme sen jälkeen vasemmalle ja otimme pieniä ravipätkiä aina kun vaan pystyimme ja hevoset alkoivat lämmetä mukavasti. Jyrkässä alamäessä ennen peltoja tulin alas selästä ja annoin Mörrin tulla itsekseen alas, toivoin ettei etujalalle tulisi liikaa painoa.

Kiipesin Minnan avulla takaisin selkään ja jatkoimme matkaa. Pellon jälkeen käännyimme vasemmalle, siellä olen viimeeksi käynytkin varmaan 4 vuota sitten! Ja siitäkään en paljoa mitään muista, koska silloin keskityin enemmän selässä pysymiseen kuin maisemiin. Lähdimme kuitenkin tutkimaan paikkoja ja kumpikin hevonen alkoi höristellä korviaan, mihis nyt ollan menossa?

Otimme lisää ravia ja Faxin innokas töltti veti retkeä mukavaa vauhtia eteenpäin. Mörrikin ravasi tohkeissaan, nyt oli hyvä vauhti vetohevosella! Välillä jouduimme hidastamaan mutaisissa kohdissa, mutta jatkoimme vauhdilla vaikeiden paikkojen jälkeen.

Ylittäessämme uudestaan peltoa näimme edessä ison hevosen, joka katseli meitä hieman epäillen. Mörri ei ollut moksiskaan, kaveri se olisi kuitenkin. Faxi sen sijaan pörhisteli ja ison hepan ohitettua meidät, Faxi oli virtaa täynnä. Se lähti tohkeissaan töltille ja oli pitkään yli-innokas, jopa laukka-askeleitakin se tapaili! Nauratti, varsinkin kun Mörri vain ihmetteli että mikä Faxille tuli...

Polku jatkoi kiemurteluaan ja kiipesimme tosi jyrkän mäen päälle. Ajattelimme että käännymme sen päällä takaisin (ja tuumasin taas taluttavani Mörrin alas), mutta jatkoimme matkaa kun polku oli niin houkutteleva. Pistimme uudestaan raviksi heti sopivan paikan tullen ja Faxin meno oli niin reipasta, että Mörri mahtui hyvin ravaamaan perässä. Matka jatkui ja vähän väliä tuumasimme kääntyvämme takaisin, mutta jatkoimme silti eteenpäin. Välillä kysyimme tietäkin kun sopiva koiran ulkoiluttaja tuli vastaan. Päätimme hänen neuvojen myötä jatkaa matkaa ulkoilutien kohdalle ja kääntyä siellä.

Hetken päästä tulimme kohtaan, missä pusikossa rapisi epäilyttävästi. Hevoset kuuntelivat tarkkaan päät ylhäällä, mikä siellä oikein oli? Selitin että siellä on vissiin hirvi, joten asia ei kuulu meille. Mörri hyväksyi selityksen ja jatkoi Faxin perään, joka käveli hieman normaalia reippaammin. Matka tuntui pidemmältä kuin mitä koiran ulkoiluttaja oli meille sanonut, mutta jatkoimme silti matkaa, mikäs kiire meillä oli.

Viimein tulimme ulkoilutien risteykseen ja huomasimme hyvin merkatun ratsastuspolun jatkuvan ulkoilutien toisella puolella. Toiselle puolelle päästyämme tulimme alas selästä ja yritimme löytää sopivaa heinäisää paikkaa hevosille. No eipä vaan ollut kuin mustikan varpuja pilvin pimein, ei niin heinän heinää missään!

Lähdimme taluttamaan hevosia takaisin päin ja kun tuli sopivan näköinen polun pätkä, nousimme selkään ja lähdimme raville. Ja Mörri meni keulilla! Jippii! Tätä tapahtuu tosi harvoin että Mörriäinen menee keulilla, mutta nyt se oli niin tohkeissaan uusista maisemista että paahtoi kunnon ravia. Hyvä kun Faxi pysyi perässä! ;-)

Käynnissä Mörri kuitenkin muisti ettei halua olla siinä keulilla, vaan antoi mieluummin Faxin pistää päänsä pölkylle. Se kävi kyllä Faxille, joka oli innokas menemään. Takaisin tulimme vauhdikkaammin Mörrin päristelyn saattelemana. Parissa kohdassa otimme laukka-askeleitakin ja se vain tuntui innostavan Mörriä lisää. Erittäin jyrkkä alamäki meni taluttaessa ja ties kuinka monennen satulaan nousun jälkeen edessä oli tuttu pelto.

Faxi meni pellon läpi hieman reippaammin kuin me ja oli metsän rajassa kulkevalla polulla kun pääsimme Mörrin kanssa pllon keskivaiheilla olevasta puusillasta yli. Faxi peittyi pajukon taakse, jolloin Mörrin takaa-ajajan vaistot heräsivät. "HÖRH!" kuului Mörriltä, tarrauduin salamana viime tingassa satulan etukaareen ja sitten mentiin! Siinä kuulkaa g-voimat jylläsi kun Mörri nykäisi suorilta tolpilta laukalle! Sain juuri itseni suoristettua kun edessä oli 90 asteen mutka pajukon taakse ja hyvä etten tullut pajunkissat hampaissa puskista läpi. Mörri päristeli ja oli aivan intopiukeena, minä olin meinannut mennä laidan yli, satula oli vasemmalle vinossa ja Mörri laukkaa aivan hörhelönä. Mä iskin takamukseni Mörriin kiinni satulan ollessa meidän välissä ihan vinossa, jalustimet sentään jostain syystä pysyi jalassa. Tosin vasen jalustin roikkui jalkapöydän päällä ja oikea jalka oli koukussa yhtäkkiä lyhentyneen jalustinhihnan varassa. Onneksi Faxi hidasti tölttiänsä mutalikon kohdalla ja sain satulan punnattua ylhäältä käsin oikealle paikallensa.

Siinä vaiheessa Mörriltä katosi jarrut, se oli niin meno päällä ettei edes polunpätkänjälkeen pellon laidalla ruokahetki meinannut kelvata! Faxille ruoho kelpasi, joten hetken kuluttua sain Mörrinkin rauhottumaan. En uskaltanut tulla alas selästä, Mörri ei tosiaankaan olisi jaksanut seistä paikoillaan kun Täti könyää ylös, kun kerta olisi voinut mennä mennä mennä!

Vauhti jatkui kun tulimme uudestaan pellon yli. Olin juuri sanonut Minnalle, että tuosta kun mennään metsään, niin siihen voi ottaa laukan ylämäkeen. Faxi otti laukan juuri ennen metsää ja Mörri pörähti, veti päänsä alas ja lähti paahtamaan ihan hulluna metsään. Mörri kävi kuumana, sitä piti alamäissä oikeasti hillitä, ettei se olisi siirtynyt raville. Mua nauratti ja kehuin joka kerta Mörriä liikkeestä, se kun ei aina ole niin tarjolla.

Hurjaa vauhti vauhti toi meidät hyvinkin pian takaisin "omille poluille" ja hämmästelimme Minnan kanssa vauhtia. Suopätkällä Faxi veti laukkaa ja me Mörrin kanssa tulimme monté-tyyliin hurjalla ravilla. Jukra kun joku saisi sen joskus kuvattua, se on ihan mieletön tunne kun pieni polle vetää ravia samaa vauhtia kuin moni hevonen laukkaa!

Juuri kunnostetulla suopätkällä Mörri siirtyi laukalle, joka oli sellaista ison hevosen laukkaa, ponnketi ponnketi, ponnketi, hyvä kun pysyin niin suuressa laukassa kyydissä! Etukaari ruttaantui taas kerran ja alkoi naurattaa, täähän on harvinaista herkkua! Alustalla oli niin hyvä mennä, että jarrut olivat hiukan höllässä, mutta siirryimme kuitenkin käyntiin Faksin taakse.

Seuraavaksi olikin edessä se kaikkein jyrkin laukkamäki. Sanoin Minnalle, että jos Faxilla on menohaluja, niin anna mennä, me tullaan perässä! Faxihan lähti jo ennen mutkaa laukalle ja otti asian innolla. Mörri pörähti, mä otin taas etukaaresta kiinni ja sitten olimmekin jo täydessä vauhdissa. 90 asteen mutka meni niin vauhdilla, että hyvä ettei kyynärpää ottanut maahan! Mörri pinkoi ylämäkeen niin hurjalla vauhdilla, että saavutimme Faxia. Hihkuin riemusta, anna palaa, Mörri! Mörri jaksoi ja kun saimme Faxin kiinni, yritti poika ohitse! Jos tilaa olisi ollut, me olisimme menneet lentämällä ohi, ja vieläpä ylämäkeen! Faxi oli ihmeissään, Minna vielä enemmän, ei ole Mörri aiemmin näin hurjana ollut!

Loppumatka meni rauhallisemmin, parit ravit saimme vielä sopivissa kohdissa vetäistyä ja loppumatka meni käynnissä. Tallilla kumpikin hevonen sai kunnon sapuskat ja tarhaan meni kaksi varsin tyytyväistä polluraa. Mua hymyilytti pitkään, se on kuulkaa niin että kun Mörrin diesel-kone lämpiää kunnolla, niin meno on railakasta! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti