Laitoin jo eilen illalla valmiiksi esille kaikki ratsastuskamppeet ja heposille namit ja kuivatut leivät. Aamulla ei tarvinnut kuin hypätä toppahousuihin ja autoon!
Tallilla laitoin riimun naruineen olkapäälle ja leipäpussi avattuna lähdin lahjomaan hevosia. Jaana huuteli moi-moit, lupasin laittaa Tvisturille ruokakorin kun tullaan. Hevoset lähtivät oitis tulemaan kohti, kun kuulivat mun äänen, namutätiltä saa aina herkkuja! Svipa kiilasi keulille ja hörisi ylähuuli törröllään. Muillekin sain annettua, vaikka kuningatar yritti pitää alaisensa poissa.
Tvistur antoi nätisti kiinni, tosin tällä kertaa se ei ihan niin innokkaana olisi ollut lähdössä. Tallille päin kävellessä Keke yritti tulla mukaan, jos vaikka hänkin pääsisi retkelle!
Laitoin Tvisturin kiinni tallin ulkopuolelle ja hain harjan. Voi hyvänen aika mitä jääpuikkoja poika oli kerännyt kylkiinsä! Niitä piti ihan sormin irroitella Tvisturin nuuskiessa välillä harjaa ja kättä. Kaviot putsattiin nätisti ja sitten hain huovan ja vyön. Suitsetkin saatiin hyvin puettua. Polarin muistin laittaa jo tässä vaiheessa päälle, sykemittari näytti aika kovia lukemia. Jakkaran avulla selkään ja pienoinen epävarmuus oli kadonnut hetkessä.
Tarhan reunaa mennessä varsalauma innokkaana juoksi vastaan ja seurasi meitä. Uteliaita hevosia, tuntuu että nekin haluaisivat aikuisten mukaan. Ja tällä kertaa ennen pyörätielle menoa muistin katsoa, ettei hiekoitusautoja tai muita sellaisia ole lähimaillakaan... Lastentarhan kohdalla Tvistur sai paljon huomiota ja tervehdin ja vilkuttelin kaikille, sekä aikuisille että lapsille.
Pyörätiellä otettiin sitten ensimmäinen tölttipätkä ja oli todella tasaista menoa. Tvistur pyyhälsi tohkeissaan tasaista askellustaan autoilijoiden ihan hidastaessa katsomaan. Kummallahan mahtoi olla rinta enemmän rottingilla, mulla vai hällä! =D Bussi jarrutti pysäkille tosi varovaisesti kun näki hevosen ja laski sitten nuoren miehen kyydistä. Tvistur oli sitä mieltä, että miehestä sai erittäin hyvää vetoapua ylämäkeen ja päristeli iloisena miehen perässä. Välillä mies kääntyi oikein katsomaankin kun Tvistur tuli muutaman metrin päässä! Samassa ylämäessä toinen bussi meni rauhallisesti meistä ohi, vilkutin kuskille kiitokseksi. Hieman myöhemmin samainen bussi tuli takaisin päin ja kuskilla oli leveä hymy naamalla ja hän vilkutteli mulle ratin takaa. Tvistur otti asian tyynesti, onhan noita busseja ja kuskeja nähty...
Autoja tuli vastaan aika monta, mikä on harvinaista sillä tiellä. Kaikki menivät varoen ohi ja kaikille nyökkäsin hymyillen kiitokseksi ja vilkutin. Erittäin ystävällistä porukkaa!
Metsään päästyämme huomasin todella selkeästi tämän talven valtavan lumimäärän. Polkua pitkin menee varmasti koiranulkoiluttajia kuin myös meitä ratsastajia ja se oli aika syvällä. Pitkiä matkoja piti nostaa jalkoja ylöspäin, ettei olisi jäänyt matkasta kun jalkaterät ottaa hankeen. Paikoin oli pakko kiskaista polvet ahteria korkeammalle, kun mentiin tosi syvästä paikasta! Onneksi huopaa pitävässä vyössä oli kahva mistä pitää kiinni, vaikkakaan se tipahtaminen metriseen hankeen ei olisikaan sattunut. Mutta se hangesta ylöspääseminen oisi ollut ihan eri juttu!
Tälläkin kertaa Tvistur seisahtui ennen jyrkkää alamäkeä, ilmeisesti suolta kantautui taas kummia ääniä. Nyt jatkettiin kuitenkin kauniisti matkaa kun sanoin että "Mene vaan". Korvat hörössä kuunneltiin kyllä niitä hiihtäjiä, vaikkei niitä näkynytkään. Yksi puu oli kaatunut polulle, se piti kiertää melko läheltä latuja. Se täytyy käydä siirtämässä jossain vaiheessa keväämmällä, muuten saattaa tulla vahinkoja.
Sanoin Tvisturille että nyt ei kuitenkaan mennä tölttiä täällä paksussa hangessa, mennään ylämäkeen sitten laukkaa. Laukka-sanan kohdalla Tvisturin toinenkin korva suuntautui taakse, joo hän ymmärtää kyllä! Ja laukkamäen tullessa tarvitsi vain ottaa harjasta kiinni, niin jo mentiin. Hihkuin kannustusta Tvisturille lumen pöllytessä pilvenä perässä!
Taisi olla raskasta menoa, koska Tvistur hidasti hieman normaalia aiemmin. Ei haitannut mua yhtään, leveä hymy naamalla annoin Tvisturin valita oman polkunsa. Pitkällä suoralla ennen seuraavaa laukkamäkeä Tvistur siirtyi ikäänkuin vaivihkaa töltille, käänsi sitten korvansa muhun päin kuin kysyäkseen että voisko niinku mennä jo? Nauratti ja sanoin: "Anna palaa!" Tvistur siirtyi laukalle ja kiihdytti sitten vauhtinsa ihan hurjaksi! Hihkuin siellä selässä ja kannustin, aivan mahtava fiilis! Oma tasapaino oli niin kohdillaan kuin vain voi ja polle pinkoo minkä kintuistaan pääsee! Ja takaisin päin otettiin kanssa tasaisella laukat, hyvänen aika miten hienoa!
Oli niin upea ilmakin, aurinko paistoi puiden lomasta ja kultasi lumisia oksia. Pikkulintuja sirkutteli siellä täällä ja tikkakin kuului kopsuttavan puun runkoa. Metsäpätkällä meinasin tosin tipahtaa kyydistä, kun puusta humahti luminen oksa ja Tvistur otti muutaman pikaisemman askeleen. Hyvin poika rauhottui, ei oksa ollutkaan jääkarhu!
Puolivälissä jyrkintä mäkeä pysähdyttiin hetkeksi hengähtämään ja ihailemaan maisemia. Hetken kuunneltuamme sirkutusta jatkoimme matkaa kotia kohti. Tielle päästyä vastassa oli lisää kohteliaita ja hymyileviä autokuskeja, johan tässä ihan käsi väsyy vilkutellessa!
Tvistur hoksasi kivan leikin siellä metsässä kävellessä. Hän päristeli, jolloin minä päristelin takaisin. Hän päristeli uudestaan ja minä perässä. Hän päristeli, sitten minä, sitten hän, sitten minä, jne. Sitä me tehtiin kunnes saavuttiin pyörätielle. Pyörätie oli liukas ja kun Tvistur päristeli oikein antaumuksella, siltä takajalat liukui koko kropan alle. Tvistur ikäänkuin istahti alamäkeen pyörätielle! Hymyilytti kun Tvistur käänteli päätään hämillään, ei kai vaan kukaan huomannut... Ihan kuin sitä olisi nolottanut!
Loppumatkasta piti ottaa vielä pari pikku tölttiä kun oli jo niin kiire syömään. Annoin annoksen mysliä ja leipää ja Tvisturin syödessä vein varsoille namit. Tulin sitten takaisin Tvisturin viereen harjaamaan herraa ja se röhkikin tyytyväisenä turpa ruokakipossa. Näin olikin aika päästää ihana pitkäkarvainen pörrykkä-polle takaisin tarhaan lauman pariin, jonne Tvistur namin saatuaan kaikessa rauhassa tallustelikin. On se mahtipolle, ei voi muuta sanoa.. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti