Tällä kertaa sain alleni ihanan Gusturin, meidän äijän! Ennen ratsautumista tuli heiteltyä lumipalloja Rontti-koiralle, joka innoissaan sukelteli lumppareiden perässä paksuun hankeen. Olivat miettineet sille leluksi tennispallolinkoa, mutta kun se maksaa niin paljon... :D
Liikkeelle lähdettiin mun ja Gusturin pitäessä perää. Muut sai raivata meille polkua ja hieman onnahdeltiin kun piti tulla tosi pehmeästä kohdasta pyörätielle. Siinä olikin jo helpompaa kävellä, ongelmana oli vain liukkaus. Päätettiin mennä toista reittiä, että pyörätietä olisi mahdollisimman vähän. Lunta oli tarjolla riittämiin ja Gustur ponnisteli kinttunsa kanssa. Onkohan se ollut liian vähällä liikunnalla? Eilen sitä kuulema sai pidätellä ihan voimiensa takaa, kun poika olisi ollut intopiukeena laukkaan!
Hieman löytyi intoa lisää kun kiskasin puskasta pienen pätkän risua. Raskasta oli tietenkin kulkea lumen täyttämässä maastossa, mutta taisi enemmänkin vain laiskottaa Gussea. Ja sitten ei enää laiskottanut kun päästiin tölttipätkällä laukan makuun! :)
Ekalla laukkapätkällä piti ensin varmistaa, etteivät hiihtäjät jää alle. Pariskunta jäikin katsomaan kun kaikki viisi ratsukkoa pyyhälsi ylämäkeen laukkaa lumipilven saattelemana. Sitten pieni hengähdystauko ja suoralla Jaana kysyi että annetaanko mennä jo. Mä sanoin että anna palaa vaan, jolloin Jaana päästi Eikan valloilleen. Eikkä lähti kuin tykin suusta ja me muut perässä. Gustur viipotti hurjaa vauhtia ja innostui oikein kirimäänkin! Väsy vaan iski hieman aikaisemmin kuin muilla ja piti sitten hoputtaa tosissaan ettei muut olisi jättänyt ihan yksin.
Kahta nuorta neitoa nauratti, kun juttelin Gusturille. Kerroin liittyneeni juuri Facebookissa ryhmään nimeltä "Juttelen eläimille"! Sitäpaitsi Gustur aina välillä röhkäsee vastaukseksi tai päristelee, korvat kuuntelee tarkkaan mitä sille sanotaan. Nää osaa vaikka kuinka monta sanaa ja nytkin jyrkässä alamäessä oli helpompaa sanoa Gusselle että "Mene vaan" kuin antaa pohkeita. Jalat nimittäin oli edessä ottamassa vastaan, kun oli niin jyrkkää.
Sitten mentiinkin uutta reittiä metsäpolkua pitkin. Se kierteli pitkin poikin ja päätyi lopulta samaan paikkaan, missä normaalisti ollaan käännytty takaisin laukkamäkeen. Oli mukava reitti, joutui käyttämään tasapainoansa kun oli jyrkkiä mäkiä. Täytyy jossain vaiheessa mennä se uudestaan, että muistaa sen kunnolla. Ja sitten tietenkin pistettiin ylämäessä laukaksi, jonka Gusse paahtoi ihan tohkeissaan! Mä kannustin sitä, vielä jaksaa vielä jaksaa jalka jumppaa jalka jumppaa hyvähyvähyvä!
Hiihtäjiä väisteltiin taas latujen lähistöllä ja sitten päästiinkin hieno pitkä laukkapätkä metsäosuudella! Gusse kiritti niin hurjaksi vauhdin että tuuli suhisi korvissa ja silmistä valui vesi! Hurja polle, kun sille päälle sattuu! Ihana!
Loppumatka tultiin rauhallisesti käynnissä, pari tölttipätkää vielä päästeltiin. Gustur päristeli tyytyväisenä ja kuunteli kun kehuin sitä. Tarhalta kuului pitkälle ilmeisesti Keken hirnunta, se toivotteli kavereita tervetulleiksi kotiin. Sitten oli hätä ja hoppu päästä tallille, ettei muut vaan saa enemmän ruokaa! Vein kuivattuja leipiä Laikalle, Kekelle ja Kronalle ja namit Brynjalle, Tirriäiselle, Prinsessalle ja Vaaville.
Prinsessa meinataan vissiin siirtää aikuisten tarhaan, että se olisi helpompi ottaa mukaan retkille. Huimaa, mua ei ainakaan saa sen selkään, kun olen tällainen liian lempeäluontoinen ei-vaativa täti... Mutta ihan kiva saada uutta verta joukkoon! Tjaah, mitenhän nämä kaksi tiukkaa tammaa, siis kuningatar Svipa ja Eikin tytär Prinsessa, tulevat tarhassa keskenään toimeen. En edes tiedä, haluaisinko olla katsomassa kun moinen siirto tapahtuu, saattaa tanner tömistä kuin konsanaan miljoonapäisen biisonilauman laukatessa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti