Sitten ei muuta kuin Aapo takapenkille omaan turvaistuimeensa ja kohti tallia. Matkalla katseltiin isoja rekkoja ja kaivinkoneita ja suurjännitetorneja. Ja todettiin että torneihin ei saa kiivetä. "Ei saa kiivetä, soo soo!" totesi Aapo.
Tallilla äiti vei Aapon katselemaan heposia ja minä hain tallista riimun ja narun. Laikka antoi nätisti kiinni, jopa ilman leipää! Hienosti tammukka seurasi perässä Keken miettiessä, että pitäskö hänenkin tulla...
Toin Laikan pihalle tallin läpi ja voi mikä ilme syttyi Aapon silmiin! Sievä ihana kirjava polle ihan vain Aapoa varten! Äitee laittoi pojalle oman kypärän päähän ja mä harjasin Laikan. Aapo uteliaana kyseli mitä teen ja kerroin sitten että heppa täytyy harjata ennen ratsastusta. Samaan hengenvetoon varoitin, ettei hevosen taakse saanut mennä, kun se ei näe sinne. Aapo tuli kiltisti sivulle ja Laikka uteliaana katselikin Aapoa. Hain huovan ja vyön sitä pitämään ja kerroin taas Aapolle mitä teen. Sitten hain vielä autosta nihkeän pakkausmuovin palasen,jonka laitoin huovan päälle. Aapo ojensikin jo käsiään; "Aapo attattaa, Aapo attattaa!". Nostin pojan Laikan selkään ja tottuneesti hän otti kiinni huopavyöstä.
Äitee piti varoiksi kättä Aapon takana, kun käänsin pollen kohti tarhojen välistä käytävää. Laikka käveli hyvin tottuneesti talutuksessa ja päristeli mennessään. "Mitä heppa sanoo?" kysyi Aapo. Selitin, että heppa on tyytyväinen ja sillä on kivaa. Taisi tykätä Aaposta! Sitten käännyimme takaisin tallille päin ja kehuin sekä Aapoa että Laikkaa. Aapokin kehui Laikkaa, hän irrotti toisen käden vyöstä ja taputti Laikkaa harjasta: "Hyvä Aikka, hyvä Aikka!" Ja Laikka päristeli takaisin.
Pikkuhiljaa poika näytti pysyvän paremmin keskellä, hurja miten pienet niin helposti omaksuvat oikean kohdan istua! Kun kysyin, että istutko keskellä, Aapo vastasi oitis: "Ittuu kekkellä!" Hyvä juttu, totesin. Välillä kysyin, että onko kylmä, johon tuli napakka vastaus "Ei o!" Onko kivaa? "On!" Tuutko jo alas? "En! Hyvä Aikka, Aapo attattaa!"
Äiti otti kuvia ja me käveltiin edestakas tallin päätyä ja tarhojen väliä. Ei tarvinnut pitää pojasta kiinni edes käännöksissä, vaikka varmuudeksi käsi olikin lähellä. Välillä Aapo ilmeisesti mietti heppaa, kun istui posket lommolla tuumivaisen näköisenä. Miten se saikin ne pullaposket imastua lommolle! :D
Kysyin uudestaan, että haluatko tulla jo alas, vai haluatko vielä jatkaa. Hieman oli mielessä, että pitääkö mun soittaa isällensä että tule nyt hyvä ihminen irrottamaan tuo poika tosta hevosesta... Aapo oli kuitenkin saanut tarpeekseen attattaa, ja halusi tulla pois. Laitoin Laikan kiinni ja otin siltä huovan ja vyön pois. Sitten etsittiin Laikalle ruokaa (piti oikein soittaa Jaanalle kun en heti itse löytänyt) ja annettiin sen syödä kaikessa rauhassa. Paitsi että Aapo halusi harjata, joten poika etsi harjan ja äitee nosti poikaa tarpeeksi korkealle. Aapo harjasi heppaa ja oli tyytyväinen tekemäänsä työhän. Laikka veteli mysliä innolla napaansa, oli vissiin sitä mieltä että saipas hän helpolla herkkuja tänään! Sitten Aapo haki harjan uudestaan ja minä vuorostani nostin poikaa. Muutaman vedon vedettyä totesi Aapo: "Valmis!" Tämän jälkeen palautettiin harja sinne mistä se oli otettukin ja siirryttiin taas katsomaan kun Laikka nuoli viimeisiäkin myslejä kiposta. Heti kun kippo oli tyhjä, tämä meidän 2-vuotias rohkea pikkuinen kävi nostamassa vadin hevosen nenän alta ja kantoi sen talliin omalle paikalleen. "Aapo auttaa!"
Äitee meni Aapon kanssa tallin läpi tarhaan ja kun siellä ei ollut muita hevosia, uskalsivat he mennä hieman pidemmällekin. Mä toin Laikan perässä ja kun muut olivat sopivasti sivussa, päästi Laikan irti. Ajattelin että se singahtaa pois, mutta se jäikin katsomaan meitä. Utelias rouva on tämä Laikka-tamma, nuuski vielä Aapoa ja jäi pitämään seuraa. Vielä parit taputukset turvalle "Hyvä Aikka"- lauseen kera ja takaisin pihan puolelle.
Sitten käytiin tutustumassa muihinkin hevosiin, joista erityisesti varsatarhan asukin olivat erittäin kiinnostuneita Aaposta. Vaavi nuuskutti ja nuuskutti, Tirriäinen meinasi jo tulla langoista läpi! Tirriäinen oli ihan erityisen utelias, tajusi selkeästi, että toisella puolella oli toinen varsa! Se olisi niin halunnut tulla tutustumaan ja oli ihan tohkeissaan kun Aapo ojensi heinänkortta. Tirriäinen hamusi heinän suuhunsa ja rouskutti antaumuksella, vaikka heinää oli tarhassa tarjolla vaikka kuinka. Annoin Aapolle pienen tupon heinää ja Tirriäinen otti sen suuhunsa kuin paremmatkin eväät. "Aapo syöttää!" totesi poika iloisena.
Vielä kävimme ihailemassa Brynjaa ja hetken kuluttua Vaavi ja Tirriäinen olivat taas uteliaina katselemassa. Tallilla ei välttämättä käy niin usein noin pieniä vieraita, varsinkaan sellaisia jotka eivät pelkää hevosten suurta kokoa. Kaksivuotiaalle vajaan vuoden vanha Tirriäinenkin on jo tosi iso, aikuisesta issikasta puhumattakaan. Eipä tuo näyttänyt pelkäävän Laikan päätäkään, vaikka koko poika painaa varmaan saman verran!
Koko poppoolla oli kuulemma "nälkä ja kova nälkä", joten suuntasimme hampurilaiselle hevosista jutellen. Laulettiin matkalla "Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa" ja muita iloisia lauluja. Isi osaa kuulemma laulaa. Ja Aapo osaa huijata, leikki nukkuvaa takapenkillä ja hymyili iloisesti kun menin halpaan!
Nyt mulla on niska jumissa, sen verran tuli jännitettyä ajomatkaa. Kun siellä takapenkillä on niin kallisarvoinen aarre istumassa, kaasujalka hellittää automaattisesti. Ja sitä on ihan toisella tavalla vastuussa pienestä elämästä että ihan hirvittää. Kun huomio on 100-prosenttisesti lapsessa ja toinen 100% hevosessa, niin aivot on ihan naatti painettuaan tuplavuoroa. Mutta mulla oli ihan hirmuisen hauskaa, täytyy ottaa viimeistään kesällä uusiksi, Aapo lupasi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti