Tällä kertaa karvaa ei lähtenytkään Mörriltä IHAN niin paljoa kuin eilen, mikä olikin mukava yllätys. Se eilinen urakka tuntui loputtomalta ja tuulenpuuskan jälkeen näkyi sellainen hevosen muotoinen karvapilvi, joka hiljalleen hajosi tuuleen. Saimme jälleen Faxin seuraksi ja ehdotin, jos lähtisimme käymään Hakjärven suunnassa. Käänsimme pollet uuteen suuntaan, jolloin innokkaalla Faxilla askelet tihentyivät. Jee, uusia maisemia! Mörrikin meni reippaammin, tietää että sinnepäin on lyhyempi reissu ja pääsee nopeampaan syömään...
Pyörätie ja ekat hiekkatien pätkät menivät vallan mainiosti, mutta mökkitie olikin hankala. Se oli kertakaikkisen jäässä ja kuljimme pikkuaskelin ihan reunassa, missä oli lunta pakkautunut aurattua kinosta vasten. Mörrin takajalat lipsuivat yhdessä kohtaa niin, että vahingossa kiskaisin ohjasta. Samperi kun harmitti, toinen tekee parhaimpansa pysyäkseen pystyssä ratsastajan kanssa ja saa kiitokseksi kiskaisun. Tasapaino vaan horjahti, kun takamus yhtäkkiä hävisi alta ja Mörri istahti mäkeen. Taputtelin Mörriä ja pyysin anteeksi, en tiedä ymmärsikö se mun tarkoituksen, mutta hetken kuluttua Mörri jatkoi matkaa.
Faxin jalat lipsuivat seuraavaksi ja sa seisoi niin kummassa asennossa, että itseänikin hirvitti. Ei meinannut sekään poika uskaltaa liikahtaa, ettei vaan mentäisi kumoon. Sitten Mörrin etujalka lipsui ja Mörri pysähtyi oitis. Se käänsi korvat muhun päin ja käänsi hieman päätänsä nähdäkseen mun silmät. Sitten se ihan selkeästi pyysi mua tulemaan alas selästä, tai me mennään vielä molemmat tässä nurin. No jukra. Tottelin hevostani, jos se kerta noin ymmärrettävästi pyytää ja mä vieläpä tajuan sen. Mä tulin alas niin varovasti kuin vain pystyin ja Mörri piti itsensä kasattuna. Kun mä pääsin tolpilleni hevoseni viereen, se huokaisi ja rentoutui. Sitten yhdessä lipsuimme alamäkeen Faxin perään ja pääsimme tasaiselle.
Ei se tasainen osuuskaan ollut mitään muuta kuin jäätä, oikea reuna oli hieman parempi kuin vasen. Yhdessä kohdassa pääsin reunalta hyvin ponnistamaan Mörrin selkään takaisin, siinä oli hieman pitävämpi pohja ja kiva kova auran vetämä kinos. Hieman hymyilytti, tää meni huomattavasti paremmin kuin eilen! Käännyimme takaisin ja jatkoimme edelleen varoen etenemistä. Pienessä alamäessä Mörri keskittyi niin vahvasti jalkoihinsa, että multa katkesi lause ja ajatus kokonaan. Mäkin keskityin siihen askellukseen ja olin hengessä mukana, tulin ulos transsista vasta kun pääsimme paremmalle kohdalle. Ihan hiki tuli siinäkin kohtaa.
Ylämäet meni paljon paremmin, Mörri pisti oikein reippaalla vauhdilla kävellen ison jyrkän laukkamäen ja hengästyikin kunnolla. Kehuin polleani ja Mörri päristeli varovasti takaisin. Pääsimme hyvin mökkitieltä pois ja päätimme käydä kurkkaamassa polkua, joka veisi Turuntien suuntaan. Menimme siis hieman eri reittiä takaisin. Polulle vievällä tiellä ensin Faxi päätti merkata tien ja päästi kakkaläjän. Minna tuli alas potkimaan niitä pois ja kas, Mörrikin päätti pistää haisemaan. Ei kun täti alas selästä ja myöskin potkimaan kakkoja sivuun. Se taisi olla hyvä juttu, jatkoimme nimittäin taluttaen matkaa ja vasta takaisin tullessa huomasimme alustan olevan kirkasta sileää jäätä. Polku oli hieman pehmeässä kunnossa, joten sille emme menneet, mutta takaisin tullessa kummallakin hevosella oli erinäisiä akrobaattisia liikkeitä. Huh, onneksi emme olleet selässä!
Autotielle päästyämme Minna kipusi Faxin selkään, mutta mä päätin kävellä kotiin. Jalat olivat eilisestä väsyneet, puhumattakaan kun nyt joutui jään takia niitä jännittämään. Teki hyvää kävellä, polvikin siinä vertyi. Mörri päristeli ja tuli tyytyväisenä perässä, hän on hommansa hoitanut! Tallilla annoin uutta näyterehua omansa lisäksi ja se(kin) näytti maistuvan. On tuo kiitollinen syötettävä tuo minun Mörrykkäni! Omenaa sai myös ja myös mun ompun jämä meni hevosen mielestä parempiin suihin. Extrana annoin vielä hieman valkosipulia, kun sitä piti ensin näyttää Minnalle. Mörri ei osannut syödä sitä yksinään vadista, joten ripottelin näyterehua vielä siihen päälle. Röhkimisen kera meni nekin herkut napaan ja sitten jäätiin vielä tuijottamaan että voisi sitä vielä jotain mahtua näin "laihaan" hevoseen...
Veimme hevosemme tarhaan ja jäimme taas seurailemaan niitä. Mörrillä oli selvä strategia, se kävi tervehtimässä kaikki hevoset läpi tyyliin "Mooi, mä oon taas täällä, no moooi, täällä ollaan, kiva nähdä, mooi.." Jokaiselta jolta se vain uskalsi ottaa suullisen heinää, se teki niin. Kolurin heinät se jätti suosiolla Kolurille, mutta kävi kuitenkin tervehtimässä. Se meni siksakkia muiden keskellä ja varmisti asioiden olevan kunnossa ja arvojärjestyksen edelleen pitävän ja etsi vasta sitten oman heinäkasansa. Ja potki Faxin sieltä pois, rajansa hänenkin diplomaattisuudellaan! ;-)
Krona näytti olevan utelias Faxin suhteen ja Eikkakaan ei Faxia haitannut. Mä luulen että pikkuhiljaa Faxi sulautuu laumaan, kunhan päällepäsmärit Kolur, Gustur ja Prinsessa vain rauhottuvat. Mörri se vain on niin mainio otus, meillä tuntuu tuo ajatusten vaihto toimivan paikoin varsin mallikkaasti. Ja jos Mörri keskittyy, niin useimmiten mäkin keskityn ja unohdan mitä olin sanomassa. Ja se toimii toisinkin päin, Mörri ymmärtää ihan hurjan hyvin että nyt täti tarkoittaa sitä ja tätä ja toimii sitten sen mukaan. Toivottavasti tämä meidän suhde kehittyy ja jatkuu ainakin seuraavat 20 vuotta! ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti