Vaihteeksi satulalla

Sain Minnalta viestin, että hän olisi sittenkin tulossa torstaina jo tonteille, joten passinhakureissu muuttui ratsastusreissuksi. Oli mulla ratsastuskengät ja ratsastustakki päällä, kun tiesin meneväni ottamaan kuvia Faxi-herrasta. Mutta farkut oli jalassa, joten päätin sitten ottaa satulan Mörrille.

Tallille päästyäni otin Mörrin ja Faxin riimut olkapäille, kameran mukaan ja etsin Faxin. Mukavaa, se söi kaikessa rauhassa heinää Gusturin lähettyvillä! Menin kaikkia hevosia tervehtien Faxin luokse ja annoin sen nuuskia kaikessa rauhassa. Otin pojasta muutaman kuvan ja yritin houkutella sitä parempaan asentoon. Heinä kuitenkin kiinnosti enemmän!

Siispä laitoin Faxille hienon riimun ja lähdin taluttamaan. Ja pysähdyin samantien, koska polle seisoi kaikki jalat harallaan, hän ei ainakaan lauman keskelle halua tulla... Käännyin takaisin ja ohjasin Faxin päätä niin pitkälle poispäin laumasta, että sen oli pakko liikuttaa toista etujalkaa. Samantien käännyin takaisin kohti laumaa ja Faxi seurasi perässä. Hetken kuluttua se pysähtyi ja oli sitä mieltä että Svipan ohi hän ei ainakaan uskalla tulla. Ojasin Faxin pään niin, ettei se nähnyt Svipaa ja naksuttelin eteenpäin. Menimme muutaman askeleen ja taas tuli pysähdys. Naksutin lisää ja kun se ei tehonnut, heilautin riimunnarua taaksepäin. Faxi tuli eteenpäin ja kehuin kovasti. Kolur oli seuraava kompastuskivi, jonka komensin kauemmaksi. Prinsessa oli se pahin, se on niin kauniin pelottava tamma! Prinsessa lähti tulemaan kohti, jolloin käytin ääntä jo tosissani ja heilutin riimunnarun päätä kaaressa. Prinsessa otti nokkiinsa ja lähti töltillä kauemmaksi. Sen jälkeen Faxi olikin jo sitä mieltä että tän tätin kanssa uskaltaa mennä, vaikka Kolur olikin portin lähellä.

Vein Faxin talliin, annoin kiltille herralle ruokaa vatiin ja hain Mörrin seuraavaksi. Sitten alkoi taas harjausruljanssi, tää on loputonta, aivan loputonta! Kumisualla lähti hyvin karvaa ja toiveikkaana jo saatoin nähdä lyhyen kesäkarvan Mörrin takamuksessa tulevan esille. Taisi olla harhaa tai auringonpistos. Pian Minnakin tuli paikalle ja aloitti Faxin kanssa saman karvarumban ja talli täyttyi isoista villakoirista.

Saimme ratsumme jotakuinkin siistiin kuntoon (HAH!) ja varustettuakin ja Minna kipusi oman hevosensa selkään. Mä laitoin Mörrin ohjat kiinni huopaan ja hain jakkaran viereen. Tjaah, olisi varmaan ihan järkevää laittaa ne jalustimet takaisin satulaan ratsastusvyöstä, voisi olla helpompaa matkalla. Sanoin Mörrille "Paikka!" ja lähdin etsimään jalustimia. Löysin ne sieltä mihin olin ne jättänytkin ja tulin takaisin edelleen kiltisti paikoillaan seisovan Mörrin luokse. Jalustimet paikoilleen ja sitten selkään, nami palkinnoksi ja liikkeelle.

Suuntasimme lyhyttä kautta kohti ratsastuspolkua ja tarkoituksena oli mennä suonpätkä hieman kovempaa ja kääntyä sitten takaisin, mulla kun oli ikävä kyllä aikataulu. Satula tuntui aivan oudolta sen jälkeen kun on mennyt pitkän aikaa lampaankarvalla, jotenkin se ei nyt ihan ollut niinkuin piti. Ja jalatkin oli kummasti. Ja mulla oli kummallinen "irtonainen" olo. Siis että en tuntenut hevosen liikkeitä kuten olin tottunut jo tuntemaan.

Ratsastuspolulla jyrkkä alamäki (laukkamäki toiseen suuntaan) meni vallan mainiosti, mutta sen jälkeen hoksasin onneksi kokeilla satulavyötä. Vyön ja Mörrin masun väliin mahtui kokonainen nyrkki! Ja tuolla satulalla me olimme tulleet jo jyrkän alamäen, jipi jipi jee... Ennen suon suoraa pyysin Minnaa pysäyttämään Faxin, että pääsen kiristämään satulavyön. Minna oli niin ihana, että tuli alas satulasta mun puolesta ja kiristi vyötä 4 reikää! Käsittämätöntä! Kummasti se lampaankarva vaan pitää satulan paikoillaan, vaikka vyö hölskyy kuinka. Olenhan mä jo kerran pari tullut samanlaisella satulalla laukkaakin ja hyvin pysyttiin selässä...

Suopätkällä otimme ensin ravia (Faxi sievää tölttiä) ja sitten nostimme laukan. Mörri välillä tipautti raville, mutta meni sekin nätisti rauhallista laukkaa. Alusta oli hyvä, polku mainiossa kunnossa. Menimme koko matkan vauhdilla ja vasta puupinojen kohdalla otimme käyntiin. Jatkoimme sen verran eteenpäin, että Faxi pääsi kääntymään meidän ohi takaisin tallia kohti.

Sitten menimme jo reippaampaa laukkaa, Faxillakin nopeus nousi, mutta silti Mörri vetäsi välillä tosi nopealle raville. Komensin uudestaan laukalle ja se oli ilmeisesti aika raskasta Mörrille. Päristellen poika kuitenkin meni ja innostui uudestaan kun päristelin sille takaisin. Hassu poika! Alkoi naurattaa ja kun Mörri kuuli naurun, se alkoi tohkeissaan ravistella päätänsä. Ihanaa kun se tietää mitä nauru tarkoittaa!

Siirryimme käyntiin ja päristellen lähestyimme laukkamäkeä. Minna oli jo kääntänyt Faxin käynnissä mäkeen, kun sanoin että tää mäki voidaan mun puolesta kirmata ylös asti. Faxi siirtyi laukalle ja Mörri hurjalla ponkaisulla perään. Hihkuin innosta ja kehuin Mörriä ja samalla katsoin kun Faxi pyyhälsi sirosti mäen päälle ja teki Eikat. Wau! Me jäätiin Pörriäisen kanssa puolimäkeen, mutta kehuin suoritusta, olimmehan juuri vetässeet suon eestaas aika moisella vauhdilla. Hyvä Mörri!

Menimme samaa reittiä takaisin ja meillä oli mukavaa. Ilmakin oli hieno! Sanoin Minnalle että ei ota heti suitsia pois Faxilta, otan siitä kuvan vielä tallilla. Laitoin Mörrin kiinni tolppaan ja kuvasin Faxia.

Sitten varusteet pois, hevosille ruokavadit turpien alle ja paikkojen siistimistä. Veimme ratsumme tarhaan tallin läpi, missä olikin taas utelias nenukka odottelemassa mahdollisuutta päästä talliin. Nenukka ajettiin pois, että duunarit pääsee piehtaroimaan ja Prinsessa meni suosiolla kauemmaksi. Mörri veteli taas kintut kohti taivaita ja Faxi matki parhaansa mukaan. Jäimme hetkeksi katselemaan laumaa, jolloin Prinsessa tuli uteliaana viereen. Taisi olla rapsutuksia vaille! Korvien takana oli selkeästi kutiava kohta, mikä kaipasi kunnon kynsiä ja kun otin karvasta kiinni, siitä jäi tupsu talvikarvaa sormien väliin. Näytimme vuoroin Minnan kanssa toisillemme karvatukkoja tyyliin "Kato!" ja "No kato tätä!". Ja Prinsessa siinä välissä autuaana, ottakaa vaikka kaikki irtokarvat, hän jaksaa seisoa kyllä!

Siirryimme takaisin tallipihalle ja näimme kuinka Ronttikoira tuli Jaanan ja Tvisturin kanssa lenkiltä. Jaana oli tyytyväinen, kerrankin hän pääsi Tvissellä liikenteeseen! Normaalisti se pitää aina antaa asiakkaalle ja itse ottaa Eikan, mutta nyt pääsi Jaanakin nautiskelemaan. Mun täytyy sanoa että ihan pikkasen olin kade. Ihan pikkasen vain, Tvisturilla kun on aina paikka mun sydämessäni.

Mun oma Mörriäiseni on tosin niin hieno luonne ja mahtava persoona, etten varmaan ikinä olisi saanut Tvissestä samanlaista kumppania. Ehkä johtuu siitä, että Mörrin kanssa olen joutunut käyttämään kaiken osaamiseni, kirjatietoni ja luovuuteni, että päästään sinne minne MINÄ haluan. Ostaessani Mörriä mulla ei ollut sen kummemmin muuta mielessä kuin että haahuilisin metsässä sen kanssa, tekisin eväsretkiä ja kursseillakin voisimme yhdessä käydä. Ei niinku kauheasti mitään päämääriä. Todellisuus on ollut osaltaan paljon haasteellisempaa, mutta osin myös helpompaa kuin mitä olin pienessä mielessäni miettinyt. Hetkeäkään en vaihtaisi pois, se on ihan varma! :D