lauantai 23. huhtikuuta 2011

Tässä välissä tapahtunutta...

Viime viikolla kävin kyllä pariin otteeseen tallillakin, välillä ihan pikaisesti lenkillä Mörriäisen kanssa. Vuolija teki pedikyyrin Mörrille, on hyvä lähteä lumen alta paljastuneelle tantereelle pörräilemään. Vuolija sanoi, että kaviot näyttivät siltä että edellisestä vuolusta olisi tosi kauan aikaa... Kerroin että olemme olleet enemmän liikkeellä, jolloin vuolija kertoi kavioiden kasvavan sen takia nopeammin.

Se päivä oli muuten hieman... noh... vaativa, koska Mörri oli aamulla jokseenkin itsepäisellä päällä. Tehtiin keskellä ylämäkeä volttia kun ei meno kertakaikkiaan maittanut! Lapa edellä mentiin sitä ennen sivutielle, kun eteenpäin ei haluttu. Sain taas harjoitusta oman tahtoni pitämisestä, tuleekohan musta vielä itsepäisempi kuin olen jo nyt?!? ;-) Teimme kuitenkin sen lenkin minkä halusin, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Niin ja kävimme otattamassa kuvankin bensiksellä totaalisen vieraiden ihmisten albumiin! :D Siis ihan ylikoomista! Mörri suuntasi bensa-asemalle aivan tohkeissaan ja ajattelin antaa sen mennä, mua nimittäin kiinnosti että mikä Mörriä kiinnosti. Mörri suuntasi autolle, jossa mies vaihtoi autoonsa renkaita. Hetken kuluttua mies huomasi että takana seisoi hevonen. Kerroin että heppa oli ollut kauhean utelias ja halusi tulla katsomaan mitä täällä tapahtui. Miehen vaimo tuli autosta hymyillen ja nosti takapenkiltä alle vuoden ikäisen tyttölapsen syliinsä, pitihän pikkuisen nähdä heppa! Heppa tosin oli niin kohtelias, että kakkasi bensiksen pihalle, jolloin mun oli tultava alas. Ennenkuin kerkesin potkia jätökset pois, äiti ja lapsi olivat jo vieressä ja mun piti vahtia Mörriä. Kysyin sitten että haluaako he ottaa kuvan kun pikkuinen on selässä, äiti voi pitää kiinni? Isi oli innokkaasti kuvaamassa kännykamerallaan vaimoaan ja suloista vaaleanpunaisiin puettua tytärtään ja Mörri poseerasi kuin vanha tekijä.

Samalla kun lapsi pääsi takaisin äitinsä syliin, Oona huikkasi tien toiselta puolelta ja lähdin sitten taluttamaan Mörriä Oonaa kohti. Menimme tien piennarta tallille, eikä Mörri välittänyt pätkääkään vaikka rekkoja meni kertakaikkisen likeltä kumpaankin suuntaan! Oi että olin ylpeä pollestani! Vuolijaa odotellessa tosin kiusasin ratsuani harjaamalla sen harjan selväksi käyttäen ihmisten hiuksiin jätettävää hoitoainetta selvitysaineena. Vinkkinä vaan muillekin; 1 osa hoitoainetta ja kaksi osaa vettä! Loisto idea, sain sen "Hevosen ja ratsastajan vuosi 2011" muistiosta. Mörriä ei tosin kauheasti innostanut kyseinen idea, lievää yksisarvisuutta oli havaittavissa. Se tosin katosi kun vuolija aloitti työnsä, Mörri lepuutti jokaista jalkaa vuorotellen vuolijan käsissä alahuulen lerppuessa. Nauroimme Mörri-rukalle, poika nautti pedikyyristä!

Ennen kuin oli pakko lähteä töihin, autoin vielä Jaanaa varsojen kanssa. Talutin Vaavin talliin ja Jaana toi Brynjan ja Tirriäisen. Jaanan harjatessa Vaavia, häntä alkoi naurattaa. "Katos missä Vaavin selkäranka on!" Menin kurkkaamaan ja alkoi muakin naurattaa. On poika pulskassa kunnossa kun selkäranka on kahden selkälihaksen (tai läskimakkaran) välisessä urassa! Toisilla selkäranka on hieman koholla, mutta Vaavin selän keskellä meni sentin syvyinen ura, minkä pohjalla selkäranka ilmeisesti oli... Taitaa kovasti isäänsä tullut Vaavi joutua syksyllä ratsun alkeiskoulutukseen! Todellinen murmeli kyseinen heppa tosin on, kerrassaan lumoava! Pidin poikaa kiinni vuolun aikana ja se oli hurjan tyytyväinen kun rapsutin sitä samalla harjamarrosta. Vaavi alkoi nuokkumaan ja nojasi päätään mun käteen, ihku!

Siirsin Mörrin talliin, josta oli tarkoitus päästää se tarhaan. Takaboxissa ollut Brynja hoksasi Mörrin ja hörisi sellaiset hörinät, että talli kaikui ja ulkona Vaavi kohotteli päätänsä. Hörinän kuullessaan Mörri yhdellä askeleella muutti asentoaan niin, että se suorastaan poseerasi Brynjalle! Eli se sama rennon cool olemus minkä se aina ottaa, niska kauniilla kaarella, hän on jätkä, jolla on siistit kaviot ja kukkasilta tuoksuva tukka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti