Tölttiä harjoittelemassa

Olin odottanut tätä päivää jo pitkään, koska meillä oli Annikan kanssa tarkoitus lähteä Mörrillä liikkeelle tölttiä hakemaan. Annika kun on mennyt issikoilla pitkään askellajitunteja, niin olin varma että hän saa Mörriin vipinää. Ennen Annikan tuloa mun piti napsutella uusiin jalustinremmeihin lisää reikiä, ne kun olivat lyhyimmillaan juuri mulle sopivat. Ja mulla kun on pitkät jalat, niin suurimmalle osalle muita ihmisiä ne jää liian pitkiksi. Ja lyhyemmät hihnat olisivat olleet taas liian lyhyet... Onko joku vetänyt nahkapaskalla reikiä upouusiin jalustihihnoihin? Paksuihin sellaisiin? Kyllä kävi voimille! Viisi reikää jaksoin tehdä kumpaankin ja sitten loppui totaalisesti voimat. Kuin mä jaksan enää harjata sitä pollea...

Annikan kanssa haettiin Mörri tarhasta ja mun ei tarvinnutkaan sitten muuta kuin putsata kaviot, mulla oli apuri! Laitoin satulan Mörrille ja suitset ja sitten olikin Annikan aika nousta Mörrin selkään. Jakkaralta pääsi hyvin selkään ja jalustimet olivat melko sopivat. Lähdimme pyörätietä kohti ja otin matkalla pari kuvaa.

Heti ensimmäiseksi Annika huomasi, että Mörriä pitää patistaa liikkeelle. Kävelin edellä ja takaata kuului välillä tihenevät askeleet ja välillä hitaammat askeleet. Sitten takanani tehtiin pohkeenväistöä ja muuta testausta. Ohi sujahti parit mopoilijat ja muutama fillaroija, mutta Annika oli keskittynyt Mörriin.

Ison tien ylitystä varten Annika tuli alas selästä ja talutimme hevosen yli. Korjasimme jalustinremmien pituutta lyhyemmäksi (hyvä että napsuttelin lisää reikiä!) ja Annika nousi takaisin selkään. Mutkan tkana olikin ensimmäinen hyvä ravipätkä ja pyysin ratsukkoa odottamaan paikoillaan hetken. Sitten juoksin eteenpäin ja otin kameran valmiiksi. Hihkaisin "Valmis!" ja Annika pyysi ravia Mörriltä. Mä kuvasin videona ravipätkän ja huomasin selkeästi, että Mörri lähti tohkeissaan kun kerta täti oli juossut noin kauas. Mun kohdalla Mörri hidasti, mutta Annika kannusti eteenpäin.

Kysyin että mitä Annika tykkäsi Mörrin ravista ja oli kuulemma todella hyvä ravi. Sitten kävelimme lisää, minä edellä ja ratsukko perässä. Hymyillen kuuntelin tempon vaihteluita, Annika selkeästi vaati liikettä! Hienoa! Tulimme kohtaan, missä sanoin että tuossa voit ottaa ravilla alun ja vaihtaa sitten laukalle. Luultavasti Mörri ei sille laukalle mene, sen laukkaan saaminen yksin on hankalaa (ja mulle erittäin sopivaa, btw). Lähdimme raville (siis minä kanssa) ja sitten Annika alkoi hoputtaa laukalle. Ei meinannut mennä, ei sitten millään, joten päätin ottaa itsekin laukan. Paahdoin hevoseni vieressä laukka-askelin ylämäkeen näyttääkseni mallia! Jukra kun alkoi naurattaa! Mulla oli aivan hervoton olo ja Mörri katsoo vieressä, mikä sillä tädillä oikein on? No ei siinä laukalle päästy, paitsi minä, siirryimme ravin kautta käyntiin kumpainenkin.

Mäen päälle päästyämme olin saanut jotakuinkin hengitykseni naurusta tasaantumaan, kun omakotitalon pihalta mies hihkaisi "Terve!" siihen malliin että hänellä oli asiaa. Vastasin hymyillen tervehdykseen ja mies lähti tulemaan iso pussi käsissä meitä kohti. "Vaimo on kerännyt näitä ja hän ajatteli että jos ne kelpaisi teille" sanoi hän ja ojensi pussia. Mä otin pussin ja kurkkasin sisälle, iso pussi oli puolillaan kuivattuja leipiä! Voi että kun ihmiset on ihania! Mies kertoi ettei hän ollut ihan varma että syökö hevoset kuivattuja leipiä ja mä sanoin että kyllä varmasti syö, testataan vaikka! Otin pussista ohuen leivän ja Mörri oli siinä vaiheessa jo turpa pitkällä, kyllä kelpasi, kyllä! Kiitin moneen otteeseen miestä ja hänen kysyessään kerroin mistä tallilta ollaan. Sovittiin, että hän jättää pussin porttinsa lähelle ja mä tulen sitten lenkin päätteeksi hakemaan ne. Siis kertakaikkisen mahtavaa! Noi kuivatut leivät on kuitenkin osa Mörrin ruokintaa ja se tykkää niistä eri mauista kauheasti. Mä olin tosi onnellinen, että vieras ihminen antoi ihan noin vain meille ruokaa!

Hurjan iloisina jatkoimme matkaa ja siksipä varmaan saimme extra-energiaa seuraavaan koitokseen. Hyvin hyvin loivassa alamäessä Annika lähti kokeilemaan tölttiä ja saikin tehdä urakalla duunia. Välillä takaisin käyntiin ja Annikan hiljainen toteamus: "Tää vaatiikin hieman enemmän töitä..." Seuraavalla pienellä pätkällä yhtäkkiä töltti löytyi ja Mörrin peppu meni ihan kuin pitikin! Hihkuin innosta ja nauroin ääneen ja Mörri meni pienellä hitaalla töltillä ihan tohkeissaan! Jipi jee! Siitä hyvästä sai namin kiitokseksi ja ratsastajankin pois selästä, koska talutimme hevosen sillan yli.

Mä olin tosi tyytyväinen, leveä hymy naamalla laitoin jalustimet mulle sopiviksi ja kiipesin Mörrin selkään. Oli Annikan vuoro mennä kameran kanssa kauemmaksi ja ottaa kuvaa kun mä ravaan Mörrillä. Mörri sen sijaan tarjosi jotain töltin suuntaista, joten päätin vaihtaa askellajia töltin harjoittamiseksi. Annikan neuvojen mukaan annoin apuja, apuja, apuja, maiskutin, naksutin, pidätteitä, pidätteitä, pidätteitä ja sain kuin sainkin Mörrin töltille! Jippii! Mutta että olin sen 15 metrin jälkeen poikki! Kyllä on kuulkaa raskasta touhua yrittää saada ravivahva polle hakusessa olevilla tölttilihaksilla töltille! Sitten otimme uuden pienen pätkän ja hurjan kannustuksen jälkeen sain uudet töltit aikaiseksi. Huh!

Hiestä märkänä kävelimme tietä pitkin eteenpäin ja välillä Annikakin otti meistä kuvia. Jossain vaiheessa Annika tarkisti istuntani, kun kerroin siitä että Mörri vetää useimmiten vasemmalle laukassa tai ravissa. Mähän olin jo päätellyt istuvani hieman vinossa, koska ei Mörri käynnissä sinne vasuriin vedä. Sivulinja mulla on kunnossa, siis linja hartia-lonkka-kantapää. Edestä katsottuna olin sentin vinossa, mikä varmaankin kertautuu kovemmassa vauhdissa. Mä yritän suojella alitajuisesti tuota oikeaa polvea ja pistän siksi painoa enemmän vasemmalle jalalle. Ja mikä kanssa tuli mulle mieleen, että pitäisi enemmän nousta selkään hevosen oikealta puolelta, että saisin lonkat symmetrisiksi. No sitä mä oikeastaan teenkin aika paljon, nousen selkään milloin mistäkin puolelta ja Mörri on tottunut siihen. Ja niihin välillä varsin epämääräisiin selkäännousuihin, onko täti kyydissä vai ei vai kippaako se taas itsensä toiselle puolelle selälleen...

Kaksi hikistä hupsua

Sitten tulimme pitkälle suoralle hiekkatielle ja Annika lähti edeltä sopivaan paikkaan ottamaan liikkuvaa kuvaa ravaavasta Mörristä. Mä pidätin hetken ratsuani, joka olisi ollut menossa jo, nyt oltiin innoissaan! Sitten pyysin selkeästi myötäämällä ravia ja aloitimme kerrassaan hienolla ravilla. Mulla kevennys sujui kuin tanssi, kuten aina Mörrin kanssa. Hieman ennen Annikaa patistin poikaa ja ravi muuttui pidemmiksi askeleiksi. Siinä alkoi olla ravurin mallia! Mä olin meidän suorituksesta tosi tyytyväinen ja tulin suoran päässä pois selästä. Annika oli innoissaan, siitä tuli tosi hyvää videota!

Vaihdoimme ratsastajaa ja mä menin samaisen suoran keskelle ja lupasin ottaa kuvaa vuorostani Annikasta. Mörri vain oli ihmeissään, ei kai me takaisin mennä kun talli on jo noin lähellä! Mä kuvasin jo, kun yhtäkkiä kamerasta loppui akku. Voi itku! Mä olisin niin halunnut sen videolle, koska mä näkisin siitä mitä Annika tekee sen hevosen kanssa ja miten Mörri reagoi mihinkin! Harmitti, mutta mulla oli niin hyvä fiilis niistä aikaisemmista tölteistä ja tästä ravista, ettei se harmitus kauaa kestänyt. Sitäpaitsi kun Annika meni suoran takaisin päin, seurasin silmä kovana Mörrin askellusta. Ja kun sain katsella vielä toiseenkin suuntaan niin näin paljon eroja.

Annikan kommentti yhdessä kohtaa "Nyt se on töltillä" nauratti, se oli sitä Mörrin ravia se! Mörrin ravi kun sattuu paikoitellen olemaan tasaisempaa kuin monen hevosen meno töltissä! =D Jatkoimme tallia kohti ja vielä Annika haki tölttiä ja saikin mitä pyysi. Mörri päristeli, se taitaa tykätä kun siltä vaaditaan liikettä!

Jututimme matkan varrella Aulia, joka oli pari vuotta aikaisemmin Brobackassa vetämässä reissuja. Hänellä on oma pieni talli kahdella issikalla meidän lähistöllä ja hän vielä muisti minutkin, aloittelijan neljän vuoden takaa. Päivittelimme sitä, kuinka silloin ajattelin että ratsastan niin kauan kunnes astma äityy niin pahaksi että henki menee, mutta tässä sitä ollaan neljä vuotta myöhemmin hevosen omistajana ja kuluttaen vain viidesosan siitä lääkemäärästä mitä aiemmin. Elämä on ihmeellistä!

Jatkoimme matkaa ja talutimme Mörriä hetken. Menimme takaisin hiekkatielle ja sanoin että jos haluaa, niin tuossa suoralla voi ottaa laukan. Annika kysyi että onko mahdollista että Mörri ryöstää. Hymyilytti, ei ole! Mörriä ei meinaa saada laukalle silloin kun se on yksin, ja kun sen saa, se menee muutaman askeleen ja siirtyy sitten takaisin raviin. Mehän ei olla menty sen kanssa laukkaa kunnon pätkää kuin kerran ratsastuspolulla, silloin Mörri erityisesti pyysi nopeampaa askellajia. Ja mä kun en ole mikään laukkahirmu, niin mulle asia sopii vallan mainiosti.

Annika kuitenkin otti tölttiharjoitteluna hyvän suoran ja seurasin silmä kovana miten Mörri menee. Hyvin näytti meno maistuvan, kotiin päin oli tietenkin enemmän viljaa mennä! Pienen käyntipätkän jälkeen pyysin kokeilemaan sitä laukkaa, edesä kun oli loiva ylämäki. Siinä se Mörri viimein lähti laukalle, kaikki ne viisi laukka-askelta ja siirtyi takaisin raviin. Yksin ei ole kiva laukata!

Loppumatkan kävelimme kaikki, Annikakin tuli alas selästä. Hän sanoi että haluaa nähdä tän Mörrin "yksin kävelyn" tallille. Kyllä se meille sopii, varsinkin Mörrille, saa napsittua suuhunsa kaikkea herkkua samalla... Mörri vaan ei meinannut mennä polulle, koska pientareella oli tuoretta vihreää! Patistelin pojan liikkeelle ja hän erittäin mukavasti etsikin meille ne kuivimmat kohdat polusta. Puolivälissä Mörri jopa pysähtyi odottamaan meitä, katseli taakseen ja otti samalla puskasta pajua suuhunsa. Juuri ennen autoja kysyin Mörriltä että otetaanko autosta namia? Mörri oli sitä mieltä että se ei kuitenkaan ole hänen tätin autossa ja jatkoi tallille. Annika haki sitten autostaan porkkanoita ja näkkäreitä Mörrille ja palautti samalla mun kirjat.

Riisuimme varusteet hikiseltä Mörriltä ja tuumasimme olevamme ihan samassa kunnossa. Laitoimme Mörrille koko kilon pookkanoita, ison kasan rehuja ja parit leivätkin vielä. Ai että pookkanat näyttivät tekevän kauppansa! Välillä ei edes päätä voinut nostaa, kun jo piti hamuta lisää herkkua. Harjasin Mörriä vielä hetken ja mietin että tuon rutistuksen jälkeen mä oon varmaan ihan naatti-poikki kun pitäis sunnuntaina lähteä Aulin kanssa ratsastamaan. Onneksi olin kuitenkin kävellyt niin ison osan matkaa, siinä sitä vertyi kuitenkin hieman.

Päästimme väsyneen, mutta tyytyväisen oloisen heposen pihaton kautta tarhaan ja menimme sitten katselemaan muita issikoita. Kerroin hevosten välisistä suhteista ja ihastelimme Vaavia ja Tirriäistä. Ja hymyilimme karvaturri-Svipalle, se tosiaan näyttää hieman jakkihärältä. Mulle tuli mieleen siitä värityksestä naali, joka vaihtaa talviturkkiaan kesäturkkiin ja on sellainen hassun läikikäs... Anteeksi Svipa!

Ajelin vielä hakemaan leipäpussin ja harmittelin, ettei pihalla näkynyt ketään. Olisin vielä kiittänyt kuivatuista leivistä niitä ihania ajattelevaisia ihmisiä! Kiitos Teille, leivät maistuvat kyllä!

Näin jälkikäteen ajateltuna olen hurjan tyytyväinen päivän saldoon. Mä sain niin paljon taas uutta tietoa, mitkä auttaa mua eteenpäin ja antaa itseluottamusta. Auttoi todella paljon kun joku katsoi vierestä ja kannusti ja sanoi mitä tehdä siinä tilanteessa. Mä osaan kannustaa ihan oikein Mörriä töltille, mutta en ole jaksanut tehdä sitä tarpeeksi pitkään. Istunta on hyvä ja tasapaino myös, mitä nyt lievää vasuriin nojaamista. Ja ravin kevennys oli hyvä ja se onkin Annikan sanojen mukaan meidän bravuuri. Ja Mörri on kuulemma FANTASTINEN hevonen! "Niih, niinhän se on," Anka tuumii rinta rottingilla ja leveä hymy huulilla...