Tallustelin tarhaan riimun ja harjojen kanssa ja kas, Faxihan se ensimmäisenä hörähteli oikein kuuluvasti ja toivotti tervetulleeksi. Sitä se silkka nameilla lahjonta teettää! Harjasin taas Mörrin tarhassa ja annoin sen syödä samalla heinää. Keke tuli hetken kuluttua katsomaan uteliaana, seisoi siinä ja käänteli päätään, ihan selvästi mietti että mitä se täti tekee Mörrille. Kutitin vaaleaa Keklua leuan alta ja sitten rutistin sitä kaulasta. Kimitin samalla "Kekekekekekekeke!" ja Keke oli ihmeissään. Toistin rutistuksen ja kimityksen ja siinä vaiheessa Keke jo tuumasi että jaahas, täti on taas tuollainen ja lähti sitten sirosti sivummalle.
Harjauksen jälkeen laitoin riimun Mörrille ja talutin hoppani tallille, missä putsasimme kaviot (HUOM! Ensin piti näyttää kaviokoukku Mörrille ja selittää että nyt putsataan kaviot!). Sitten laitoin lampaankarvan Pörriäiselle selkään ja kippasin sitten satulankin siihen. Seuraavaksi irrotin jalustimet ratsastusvyöstä, poistin jalustimet ja laitoin upouudet issikkajalustimet hihnoihin kiinni. Ja mietin hetken kumpi jalustin tulee kummalle puolelle... Jalustimet löysivät puolensa ja tarvitsimme enää suitset päähän.
Olimme valmiita katsastamaan uuden reitin ihan vain kaksistaan, mulla oli varmuudeksi gps mukana. Jalkaani jumpaten ja polvea satulalta säästäen lähdin taluttamaan Mörriäistä tarhan reunaa. Pörheä herra oli hieman nyreissään kun käännyimme oikealle ja lähdimme kohti uutta reittiä. Ensin meillä oli pari pysähdystä, mutta katsottuani syvälle Mörrin silmään ja selitettyäni että "täti vie ja sie vikiset", löytyi hieman tahtia touhuun.
Innostuneempi Mörri oli siinä vaiheessa, kun jatkoimme Nupurintien yli. Mihis nyt ollaan menossa? Meitä ei haitannut rekat isolla tiellä eikä bensiksellä, nyt mennään uuteen paikkaan! Mietin itsekseni että mitenhän se Turun motorin ylitys, kun viimeeksi niin katteltiin Svipukan perässä niitä rekkoja. Turhaan edes mietin, Mörri tuli kaikessa rauhassa perässä, vaikka liikennettä meni jalkojen alta urakalla. Olin niin tyytyväinen ratsuuni, että sillan jälkeen pyysin seis ja annoin sitten namin hyvästä käytöksestä ja rohkeudesta.
Jatkoimme matkaa ja hymyilin kun perässä tullut loka-autokaan ei saanut Mörrin huomiota pois tätin namitaskusta. Asiat tärkeysjärjestykseen! Pikkuautotkaan eivät haitanneet, vaikka niitä meni kumpaankin suuntaan kapealla tiellä. Tien loppupäässä moottoripyöräkin meni ohi ja tuli vielä takaisinkin, sekään ei kiinnostanut ollenkaan. Hieno poika tää mun Mörrini!
Kääntöpaikalla siirsin ohjat pois kuolaimista ja kiinnitin toisen pään turpikseen. Siitä ohjaamalla menimme lumisen polunpätkän verran toista tietä kohti ja juuri ennen tielle menoa ajattelin nousevani selkään. Ohjasin Mörrin ison kiven viereen ja kiristin satulavyötä. Oli taas kiristettävää, miten se laihtuu matkalla tää pallero? Mörriin nojaten nousin kivelle, siirsin oikean jalan uuteen jalustimeen ja kampesin itseni "väärältä puolelta" kyytiin. Hienosti onnistui, jalustimet olivat vanhoihin verrattuna hieman alempana, mutta se ei tuntunut haittaavan. Namia Mörrille ja sitten matka jatkui.
Alamäkeen menimme ja Mörri olisi kertakaikkiaan halunnut mennä tutkimaan erään talon pihaa. Selitin ettei sinne pääse, kun siellä oli portitkin kiinni. Mutta kun oli niin mielenkiintoinen paikka! Hieman otimme suoralla ravia ja kas, Mörri vaihtoi ihan itse tölttiin ja siitä passiin ja posotimme sillä tien päähän. Siirryimme isommalle tielle ja pyysin uudestaan vauhtia. Mörri otti pari askelta ravia, mutta vaihtoi sitten töltille! Kehuin poikaa kauheasti ja päristelin ja nauroin ihan ääneen! Hetken kuluttua Mörri väsähti ja siirtyi ravin kautta käyntiin. Otin saman tien seis ja annoin namia, kerrassaan hieno suoritus! Otimme vielä toisenkin töltin, ihan vain muutaman askeleen ja kiitin taas ratsuani kehumalla ja rapsuttamalla.
Mun piti tulla alas selästä kun piti ylittää Nupurintie. Pyörätiellä pääsin ihan hyvin kyytiin taas väärältä puolelta, mutta hetken kuluttua Mörri alkoi kiskomaan autotielle. Mitä ihmettä, suoraanhan meidän pitäisi mennä! Eikä kun mennään toista kautta tuumasi Mörri ja kampesi puoliväkisin takaisin Nupurintien yli. Oukkei, mennään sitten. Tulin alas satulasta ja juoksutin hevoseni tien yli.
Talutin pollea hetken aikaa ja yritin sitten vasemmalta puolelta takaisin selkään. Satula pyörähti iloisesti ympäri ja mun oli avattava vyö ja oikaistava se. Samalla selitin Mörrille että ei kannata liikkua kun täti ponnistaa sinne selkään tai saattaa käydä näin että satula löytyy masun alta. Närkästynyt Mörri katseli touhujani ja oli taas laukkapätkää edeltävässä kohdassa tohkeissaan, eikö se täti nyt selkään pääse! Toisenkin kerran ponnistaessani jouduin nostamaan kiepahtaneen satulan pois ja olin tyytyväinen ettei Mörriä pissittänyt. Olisi ollut satula ja lampaankarva entisiä...
Etsin paikan, missä sain oikean jalan jalustimeen ja sitä kautta ponnattua ylös. Sitten olimmekin jo menossa, täähän on vedetty ennenkin ravilla ja laukalla! Poika sai mitä halusi ja tulimme siis kiertotietä takaisin tallille. Loppumatka sujuikin kommelluksitta ja juuri ennen polkua tulin alas selästä. Mörri meni kauniisti polkua edellä ja minä perässä. Mörrin pää kääntyi kysyäkseen että pysähdytäänkö me autolle, jolloin sanoin että tallille vaan. Samalla silitin Mörrin kylkeä raipalla siirtääkseni sitä eteenpäin. Polle katseli uudestaan, eikö tosiaan autossa ole herkkua? No ei ole, menehän nyt vaan sinne tallille!
Riimu löysi paikkansa Mörrin kaulalta ja otin varusteet pois. Ruokaa vatiin kelpo pino leipineen ja valkosipuleineen ja rouskuttamaan! Samalla suin heppaani kumisualla saadakseni taas irtokarvoja pois. Kyllä irtoo! Milloin tää loppuu?!?
Ruokailun jälkeen vein Mörrin tarhaan, jolloin Pusu-Kolur tuli pusuttelemaan ja nuuskimaan poskea. Puhalsin sen sieraimeen ja viskasin päätäni ylös, jolloin Kolur peruutti askeleen. Hyvä poika! Rapsuttelin heppaa hetken ja seurasin samalla kuinka Laikka tuli tervehtimään Mörriä. Taitaa Laikkakin tykätä Mörristä, onhan se sellainen herrasmies-polle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti