Olimme jo aiemmin sopineet lähtevämme etsimään uutta reittiä, jossain kuulemma meni kevyen liikenteen väylä ja sitä pitkin pääsisi oikaisemaan "jonnekin". Mullahan tuo sisäinen gps on huono, ellei peräti olematon, joten otin matkalle mukaan paristoilla toimivan maasto-gps:n. Ja miten muuten sama reitti näyttää toisesta suunnasta kerrassaan omituiselta ja vieraalta? Hmm...
Jaana otti allensa Svipan ja kumpikin laitoimme ratsuillemme lampaankarvan. Mulle tuli ne jalustimetkin mukaan, ihan vain varmuudeksi. Svipukka lähti tohkeissaan keulille, oikein päristelyn kera! Mörrin kanssa tulimme tarhan viertä hitaammin, välillä kyyti tuntui kamelilta. Polku on hieman surkeassa kunnossa, mutta hyvin varovasti Mörri taiteili itsensä pyörätielle.
Pyörätie alkaa olla kivassa kunnossa, vaikka talvella tie on aurattu väärästä kohdasta. Äkkiä ne lumet sulaa ja maa paljastuu. Lähdimmekin sitten eri reittiä kuin normaalisti ja Svipan askeleet tihentyivät entisestään, minne nyt ollaan menossa? Parin käännöksen jälkeen mä aloin olla jo ihan pihalla, onneksi mulla oli se gps! Ja muistin jopa laittaa sen päälle... Välillä otimme raville ja toisella ravipätkällä koin iloisen yllätyksen: Mörri siirtyi itse töltille! Jee! Tosin se hetken kuluttua menikin jo passilla ja mua nauratti. Jaana sanoi että on hyvä heppa, näyttää kaikki askellajit kymmenen metrin matkalla! Vain laukka-askelet jäi siinä kohtaa ottamatta, muut tulikin jo esille.
Edessä oli Turuntien ylitys ja Mörri oli ihmeissään. Isoja metelöiviä autoja meni meidän alle ja tulivat sitten toiselta puolelta näkyviin, mikä paikka se tämä on? Se katseli jotain erityisen isoa rekkaa ja kallisti päätään niin, että näki oikealla silmällä rekan sujahtavan sillan alle. Sitten se kallisti päätään toiselle puolelle ja katsoi kun samainen rekka tuli alta esiin ja jatkoi matkaa. Kehuin Mörriä ja rapsuttelin samalla, tää on ihan normi juttu, usko pois! Nätisti ylitimme sillan eikä Mörri edes kiirehtinyt askeleitaan.
Sillan jälkeen vasemmalle kääntyi tie, jota lähdimme tutkimaan. Alusta oli tosi hyvä, joten pistimme kakkosvaihdetta silmään. Tie osoittautui umpikujaksi, joten käännyimme ja tulimme samalla vaihteella takaisin. Valitsimme toisen tien ja sitä pitkin pääsimmekin hienosti eteenpäin. Juttelimme samalla ja otimme välillä tölttiä/ravia. Piippa oli reippaalla päällä, meidän oli välillä pakko vetää ravilla kiinni kun rouva meni kuin Eikkis konsanaan. Svipa kun niin harvoin pääsee keulille, että silloin otetaan ilo irti!
Tie päättyi kääntöpaikalle ja katsoimme vasemmalle. Siellä oli tien näköinen auraamaton kohta, missä meni polku. Joku heponenkin oli ilmeisesti siellä kävellyt, oli kavion jälkiä. Emme uskaltaneet mennä selässä, vaan talutimme hevosia. Mulla heti alussa polveen sattui kun polku petti alta ja lysähdin polven päälle. Mörri auttoi tätiään tunkemalla turpansa mun kainaloon ja nostamalla! Hymyilytti, vaikka polveen sattuikin. Siirsin samalla ohjat pois kuolaimista ja kiinni turpikseen, jos sattuu puolin tai toisin nykäisemään.
Pääsimme polulta takaisin tielle ja Jaana auttoi mut selkään pitämällä toiselta puolelta jalustimesta kiinni. Sitten taas matka jatkui ja nyt viimeistään olin kertakaikkiaan pois kartalta. Edessä oli mutkaista tietä, mutta sitten pääsimme kivalle hiekkatien suoralle, missä otimme laukat. Hyvin pysyin selässä ja Mörri meni reippaasti mutta rauhallisesti. Käynnissä siirryimme isommalle tielle ja otimme hieman lisää ravia ja Piippa ihan "vahingossa" siirtyi laukalle. Alusta vaan oli muuttunut kovaksi öljysoraksi, joten hidastimme heti vauhtia. Alitimme Turuntien ja se oli Mörrille tutumpi vaihtoehto.
Vasta hetken kuluttua aloin ymmärtää missä olimme, kun tulimme Aulin tallille. Niin tuota tarhaahan olen katsellut Nupurintieltä joka kerran tallille ajaessa. Oukki doukki, taas ollaan suurin piirtein tonteilla. Ylitimme Nupurintien ja käännyimme kotiinpäin, jolloin Svipa oli sitä mieltä että tässä ollaan ennenkin menty töltillä. Ja niin mentiin nytkin. Ihmeissään pollet kuitenkin joutuivat kääntymään takaisin Nupurintien yli, kun päätimme käydä vetäisemässä laukat hiekkatiellä. Parit tölttiaskeleet sain Mörristäkin irti ja sitten siirryimme laukalle. Tosin kuten aina niin usein, Mörri siirtyi vasempaan reunaan! Mikä ihme sitä sinne aina vetää? Vai istunko mä sitten jonnekin kallellaan ja siksi polle pyrkii vasuriin? Ei se aina sitä tee, mutta usein kuitenkin.
Loppumatkalla otimme Sviippa-Piippaa välillä ravilla kiinni ja rauhoituimme vasta melkein kotona. Mörri pysähtyi pyörätielle taas sen 10 metriä ennen polkua ja mä tulin alas. Päätin kokeilla miten Mörri suhtautuu itsenäiseen tallille paluuseen. Jaana päästi Svipan kulkemaan polulle ja mä taputin Mörriä takamukselle, sinne vain lauman johtajan perään, kiitos! Sitten menin itse polulle Jaana perässäni ja paikoin oli astuttava todella varoen. Polvi oli vielä hieman arka, mutta ei siihen sattunut kuitenkaan. Toi lampaankarva on parempi kuin satula, riippuu varmaan satulastakin, mutta satulan kanssa istunta on juuri se tietty. Lampaankarvan ja ratsastusvyön kanssa saan siirrettyä jalkoja parempaan asentoon helpommin.
Polun vartta kulkiessa Jaana sanoi että Eikkaa ei varmaan uskaltaisi päästää tässä irti, se saattaisi lähteä laukalla postilaatikolle... Sanoin etten ole ihan varma Mörristäkään, meneekö tallille vai jääkö autolle järsimään sivupeilejä namin toivossa. Molemmat hevoset kuitenkin menivät tallille, Svipa jäi seisomaan lähelle jakkaraa ja Mörri parkkeerasi itsensä Svipukan perään. Tässä sitä ollaan tultu puoltoista tuntia ja tässä on siis hänen paikkansa! Kysyin jo usean metrin päästä että kun kumpikin on noin hieno polle, niin ottaisitteko namia? Svipa tunnistaa hyvin sanan "nami" ja pää kääntyi toiveikkaana. Joo, kumpikin saa namia, namipussi oli Mörrin ratsastusvyössä kiinni. Hyvä hyvä!
Isot annokset ruokaa, laitoin Mörrin leivistä hieman Svipallekin ja sitten tyytyväistä rouskutusta kuunnellessa Jaana harjasi Svipan käsittämättömän pitkää turkkia. Miten siitäkin lähtee niin ihmeen pitkää alusvillaa ja karvaa? Huh... Ratsujen syötyä pistimme ne tallin läpi pihattoon, jossa Prinsessa jo olikin toiveikkaana. Väisti se sentään Svipaa, muut eivät haitanneet neitokaista ollenkaan!
Mulle jäi tosi hyvä fiilis tuosta reissusta, sellainen rauhallinen retki uusissa maisemissa innokkailla pollukoilla. Sääkin suosi sen verran, ettei ainakaan satanut. Ja mun syys/kevätratsastushousut olivat juuri omiaan tällaiseen säähän, huomio huomio, Annika! ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti