Yksisarvinen liikkeellä

Viimein pääsin ajan kanssa kirjoittelemaan kuulumisia ja mielenkiintoista touhua on ollutkin! Maanantaina lähdin Mörrin kanssa ratsastelemaan, laitoin sille lampaankarvan ja ratsastusvyön. Ja jokin takaraivossa sanoi että laita jalustimet. Noh, mähän tottelen mun vaistoani aina, joten laitoin jalustimet ratsastusvyöhön kiinni. Otin raipan mukaan varmuuden vuoksi ja kiipesin selkään tuolilta. Hieman oli lyhyet jalustinhihnat, mutta nehän saa korjattua matkan varrella.

Mörri lähti liikkeelle oikein terhakkaasti tarhan viertä, vilkuttelin Jaanalle vain hei heit mennessäni. Tarhan vieressä juttelin Vaaville, Brynjalle ja Tirriäiselle, ne on pian ihan isoja heposia! Siellä täällä Mörrin jalka upposi polun läpi ja meno oli hieman hankalaa liian lyhyillä jalustimilla, mutta tuumasin korjaavani ne pyörätiellä.

Sitten tulimmekin kohtaan, missä puskat loppui ja tuuli pyyhälsi hieman kovempaa. Ja sillä samalla sekunnilla kun tuuli pyyhälsi sivusta, Mörri kääntyi kuin väkkärä ja suuntasi takaisin kotiin. Tilanne oli melkolailla odottamaton ja ennenkuin tajusin, hevonen suunnisti takaisin tallille. En saanut käännettyä sitä, joten annoin sen mennä takaisin pihalle. Joo-o, mä tiedän että se oli virhe, mutta kun...

Jaana naureskeli ikkunasta ja kysyi että "Oliko teillä hieman erimielisyyksiä suunnasta?" No joo hieman kyllä, mutta saanpahan nyt ne jalustimet korjattua oikeaan pituuteen... Mörri suuntasi suoraan kohti tallin ovea ja jäi seisomaan turpa ja otsa ovessa kiinni, hän haluaa tänne. Hieman huvitti, mutta kaikessa rauhassa korjasin jalustimet.

Sitten ohjasin polleni pois ovelta ja hoputin takaisin kohti polkua. Me pyörittiin pari kertaa ennen polun alkua voltilla, ennenkuin suostuimme siirtymään polulle. Hoputin matkaan ja jo muutaman metrin päässä Mörri teki uuden käännöksen. Yritin kääntää Mörriä takaisin sinne minne halusin, mutta ei. Kertakaikkiaan ei. Peruutimme jopa muutaman askeleen ja Mörri kiukuissaan polki etujalkaa. Vaisto sanoi ettei se ole peloissaan, kunhan nyt ei halua pois muiden luota. Sitten ohjasin hevoseni takaisin polun päätyyn ja käänsin sen siellä.

Siitä alkoikin varsinainen hyöriminen ja pyöriminen, tehtiin voltteja sinne, tänne ja vaikka minne! Napautin raipallakin ja komensin tiukasti "EI"-sanalla, mutta polulle ei poika meinannut millään mennä. Kymmenen minuutin "keskustelun" jälkeen sain sen pysäytettyä niin, että turpa oli polulle päin. Siitä sitten ohjat kunnolla kaulan molemmin puolin kiinni annoin reippaasti pohkeita ja maiskuttelin. Mörri siirtyi viimein polulle ja nyt pidin ohjat tuntumalla koko matkan ajan. Joka kohdassa missä se oli aiemmin kääntynyt, annoin pohkeita ja kannustin eteenpäin.

Pääsimme eteenpäin pyörätielle asti ja käännyimme vasemmalle. Mietin että mitä reittiä tässä kerkiää enää menemään, kun mun piti tämän jälkeen käydä viemässä auto miehelle ja aikaa oli näköjään hyvinkin rajallisesti. Mörri ratkaisi asian hetken kuluttua asian. Se meni nätisti käyntiä ensimmäisen risteyksen ohi, jonka jälkeen se kääntyi kotiin. Nyt olin jo hyvin varautunut asiaan ja jatkoin käännöstä kunnes nenä näytti menosuuntaan. Taas volttia. Menisimme siis pyörätietä niin pitkälle kuin kerkiäisimme. Ja uusi voltti. Lisää voltteja ja parit voltit vielä lisää. Mä sain hyvää harjoitusta nopeasta pohkeiden annosta oikeassa asennossa ja Mörri oli lievästi turhautunut. Kilttinä hevosena se kuitenkin totteli pohkeita, ohjia ja "EI"-sanaa vaikka se aina itse aloitti sen käännöksen kotiin.

Toivottavasti kauhean moni ihminen ei seurannut sitä meidän menoa, se oli varmasti aika koomista. Kymmenen metriä ja voltti, kymmenen metriä ja voltti, kymmenen metriä ja voltti... Sitten sain herran viimein kulkemaan oikein reippaasti eteenpäin, siis että se ilmeisesti oli jo luovuttanut komennon mulle. Pyörätie läheni loppuaan ja siinä pyysin ensin pysähtymään ja sitten kääntymään. Sehän sopi Mörrille ja heppa päristeli tohkeissaan kun oltiin kotiin päin menossa.

Mä ajattelin että kun ollaan tultu pyörimällä tänne asti, me voidaan mennä pyörimällä takaisinkin. Siispä pyysin Mörrin voltille. Seurauksena oli hölmistynyt hiljaisuus ja seisonta, siis MITÄ sä multa pyydät? Joo joo, sinne vain voltille, ja käänny. Raukka-parka vissiin ensin luuli että sittenkin jatketaan matkaa poispäin, mutta rauhottui kuitenkin muutaman voltin jälkeen. Päristely jatkui kunnon kiemurareittiä pitkin. Hauskasti Mörri oppi jo odottamaan että nyt se pyytää käännöstä ja asetteli jalkansa niin että saa tehtyä voltin mahdollisimman pienellä alalla. Lopulta lähellä tallia käännös sujui kuin länkkärihevoselta konsanaan, siis kolikon päällä!

Hyvin rauhallisesti kävellen menimme tarhan vierustaa takaisin. Oli kiva mennä suoraan, mulla pää oli pyörällä kaikesta siitä hyörimisestä. Onneksi mulle ei tule paha olo helposti! ;-)

Mun PITI ottaa autosta Mörrin leivät kun tullaan takaisin, mutta Mörri paahtoi ylämäen tallille siihen malliin että tähän hän ei enää jää. Alkoi kiukuttaa, mehän haetaan ne leivät sieltä autosta, jos meinaat saada mitään ruokaa. Ohjasin takaisin Mörria ja teimme taas niitä voltteja. Noora lähti autolla ja naureskeli, kunnon taivutusharjoituksia! Niinpä...

Siinä meni taas aikaa, mutta sain Mörrin takaisin alas mäkeen ja autolle. "Seis"-sana riitti pyäyttämään pollen ja tulin alas selästä. Pistin ohjat raipan ympäri ja raipan hankeen pystyyn. Mörri oli korvat hörössä, tää on tuttu juttu, herkkua sieltä tulee! Eikä haittaa vaikka valot välkkyy kun keskuslukituksen ottaa pois päältä. Otin leipäpussin ja talutin Mörrin takaisin tallille.

Otin varusteet pois ja annoin heposelleni leivät ja hieman mysliä. Porkkanat jätin antamatta kun kerta ei osata käyttäytyä nätisti. Tyytyväisenä Mörri pupelsi ruokaansa ja mä mietin varusteita korjatessani paikoilleen, että mitähän tässä keksisi. Sen hevosen saa talutettua vaikka kuuhun, se tottelee ja kaikkea, on ihana hoitaa, mutta välillä sieltä paljastuu hurjan itsepäinen sarven otsaansa kasvattanut otus. Eli mulla on se tarunhohtoinen yksisarvinen omanani! ;-)

Myöhemmin soitin Jaanalle, joka oli naureskellen katsellut meidän touhua. Mä vielä varmistin häneltä, että eihän Mörri näyttänyt siltä että se pelkäisi, kun mulle ei sellaista tunnetta tullut että sillä mitään pelkoja olisi ollut. Jaana sanoi että sen mitä hän katseli, oli ihan silkkaa yritystä saada johtajan paikka. Jalan polkeminen ja kaikki muu käytös oli selkeästi sitä, että se halusi tehdä niinkuin itse haluaa. Kuulema tytötkin muistaa Mörrin vanhastaan sellaisena, että siltä löytyi se itsepäinen piirre, se ei mikään pehmopolle ole. Mutta pelokas se ei tässä tilanteessa kuitenkaan ollut.

Kuultuani että olin tehnyt ihan oikein hevoseni kanssa (paitsi päästänyt sen ekalla kerralla takaisin tallille), mieli rauhottui. Tuumasin jo valmiiksi mitä teen seuraavalla kerralla. Ja olin salaa ylpeä pienestä pollestani, jolta löytyy luonnetta!