Kaakaoretki

No tätä olin odottanut jo pitkään, viimein pääsin ryhmän mukaan ja vieläpä kolmen tunnin kaakaoretkelle eväineen! Olin jo ajoissa tehnyt eväsleipää ja kaakaon sijaan piti tehdä teetä termariin. Unohdin nimittäin ostaa suklaata, eikä kaakaota VOI tehdä ellei sulata joukkoon muutamaa palaa tummaa suklaatia! Kamalaa... Toisaalta mulla on erittäin hyvä termari ja kaakao olisi polttanut kielen ja kitalaen! ;-)

Tallilla hain Mörriäisen tarhasta kuolaimettomilla suitsilla, ne kun sattui olemaan kädessä autosta tullessa. Olin napsauttanut pari reikää lisää turparemmiin, toppaukset ovat menneet hieman kasaan nenän päältä. Mörri oli heti lähdössä ja kiireellä, veihän Noora edellä tallin nopeinta tammaa Eikkaa. Ja se taisikin olla päivän teema, vauhtia vauhtia vauhtia!

Harjasin Mörrin ja puhdistin kaviot ja annoin sitten namin pollelleni. Ja sitten piti antaa Offarillekin, joka oli vieressä ja varsatarhan asukeille, joiden vieressä Mörri ja Offari oli ja Svipukallekin piti antaa namia kun se seisoi korvat hörössä ja tuijotti sieraimet väristen. Sattumalta muut pollet saivat namit Nooralta, joten säästin muutaman Mörrille, heh.

Kuolaimettomat suitset Mörrillä olikin jo päässä ja lisäksi tarvittiin vain alusta ja satula. Omatkin eväät muistin ottaa mukaan reppuun ja kypärä olikin jo päässä. Kiristin satulavyötä ja nousin jakkaralta selkään. Pyysin Nooraa vielä tarkistamaan satulavyön, joka yllättäen meni pari reikää kireämmälle. Jahas, poikako pullistelee? Aiemminkin ollaan kyllä menty löysällä vyöllä ja pysytty selässä, mutta hyvä se on tarkistaa.

Meitä oli 8 ratsukkoa lähdössä retkelle ja heti ensimmäisistä askeleista huomasi hevosten olevan innolla liikkeellä. Sää oli mukava, taisi olla -5 astetta pakkasta ja upeat lumiset puut antoivat sunnuntairatsastukselle oman ihanan leimansa. Paikoin oli hieman liukasta, mutta tölttipaikoilla pääsimme hyvin menemään.

Ratsastuspolku oli luminen ja erittäin tyytyväisenä tulin vimosena Mörrin kanssa. Auratkoot muut meille polun auki, Mörri jaksaa paremmin. Suopätkällä otimme ravia ja menimmekin oikein hienosti. Välillä tuli pehmeämpi kohta, mutta sitä ei meinannut edes huomata, kun jo Mörri oli korjannut tilanteen. Hiihtäjiä oli liikkeellä, mutta yksikään polle ei niitä noteerannut, nyt ollaan melkein koko lauman voimin liikkeellä!

Ensimmäisessä laukkamäessä Mörrikin otti pari laukka-askelta, mutta jatkoi sitten ravilla Offarin perässä. Ei keulassa olleella Prinsessallakaan ollut vauhtia, joten rauhallisesti menimme. Käännyimme vasemmalle jatkaen ratsastuspolkua ja mäen kiivettyämme otimme toisen laukan. Mörri otti uudestaan parit laukat, mutta siirtyi takaisin raviin, säästeli vissiin voimiaan. Ja ihan hyvä että säästeli, meillä oli vielä pitkä matka edessä.

Hetken kuluttua oli uudestaan laukan vuoro ja nyt pääsimmekin komeasti rauhallisella laukalla ihan ylös asti. Kehuin Mörriä, jolloin poika päristeli tyytyväisenä. Matka jatkui metsässä ja yhtäkkiä jono pysähtyi. Edessä näkyi iso hevonen! Yritin kääntää Mörrin pään niin, että se näkisi ison hepan, mutta nähtyään moisen otuksen se käänsi päänsä takaisin. Niin niin, mitäs tuosta. Iso polle kääntyi ja käveli pois metsästä pellon vieressä olevalle polulle päästääkseen meidän konkkaronkan ohi. Tuli vaan mieleen että kuinka ihmeessä se polle pysyi edes jotakuinkin käsissä, tuntui olevan 550kg silkkaa räjähtävää voimaa. Olin kauhean tyytyväinen omaan lyhytjalkaiseen pallerooni ja kehuin poikaani lisää.

Pellon jälkeen tuli hieno laukkamäki, jonka jokainen pollura veti ihan tappiin ja niin innolla että oksat pois! Pienen käyntipätkän jälkeen otimme hieman tölttiä/ravia ja sitten tulimmekin parkkipaikalle. Jatkoimme kuitenkin vielä eteenpäin käynnissä, menimme tien ali ratsastuspolulla ja sitten olimmekin pellolla, joka sijaitsee meistä katsottuna Primuksen takana. Menimme käynnissä pellon reunaa ja välillä Mörrin kanssa otimme muita ravilla kiinni. Ei tarvinnut poikaa patistaa, riitti hyvin pelkkä ehdotus!

Sitten kävikin niin, että polku tyssäsi ennen kuin pääsimme Oittaan kartanolle. Paikalle oli vedetty ladut hiihtäjille, joita olikin sankoin joukoin. Ratsastuspolkua vaan ei ollut, joten jouduimme kääntymään takaisin. Olin jo pellon reunaa mennessä sanonut Oonalle, että tässä voi hyvin ottaa tölttiä, tai mitä nyt kukin haluaa mennä. Aloitimme siis töltillä/ravilla, mutta Mörri siirtyi melkein heti laukalle. Annoin sen mennä, koska Offari paineli menemään kovaa vauhtia. Jaloissa tuntui hieman kummalta ja hetken kuluttua tajusin että polku meni niin syvällä, että mun pitkät kinttuni laahasivat hangessa. Meno tuntui hankalalta, pidin satulasta kiinni hurjana ja yritin pitää jalat kohdillaan. Mörri innostui muiden lähtiessä laukalle ja vetäsi kaulan ja päänsä selän jatkoksi suoraan eteen ja otti rakettivaihteen käyttöön. Voi hurja sitä menoa! Mörrin selkä, harja ja sieraimet olivat kaikki samalla vaakalinjalla, kuin suoraan sarjakuvista! Onneksi kinokset madaltuivat ja meno helpottui, mutta sitten edessä Offari jarrutti äkisti ja me töötättiin Offarin persauksiin. Onneksi Mörri tajusi nostaa turpansa, tai olisi käynyt vahinko... Samassa huomasin kun Svipa ravasi irrallaan Eikan perään. Mitä oli tapahtunut? Missä ratsastaja?

Polussa oli erittäin jyrkkä mutka, joka oli jäänyt innokkaalta Svipalta huomaamatta ja tamma oli yrittänyt kääntyä liian myöhään. Toinen etukavio upposi polun sivuun ja takaosa kippasi ratsastajan syvään pehmeään lumihankeen. Kummallekaan ei käynyt onneksi kuinkaan, ratsastajakin saatiin takaisin selkään ja Svipan askel oli aivan tasainen. Pysähdys oli varmasti mun onneni, koska seuraavana minä olisin ollut siellä hangessa. Mörri ei ikimaailmassa olisi edes nähnyt sitä käännöstä kun sen sieraimetkin olivat niin hassusti edessä. Oltais varmaan pyyhälletty lumi pöllyten nietoksiin...

Menimme käynnissä taukopaikalle, eli parkkipaikalle asti. Oona sanoi, että satulavöitä voi hieman löysätä. Kokeilin Mörrin vyötä, se oli taas löysällä. Kiristetään lähtiessä... Söin ensin leivän, jota Mörri yritti epätoivoisesti nyppiä kädestäni. Kaadoin termarista teetä mukiin ja ennenkuin huomasinkaan, oli Mörrin turpa tökkässyt puolet teemukin sisällöstä maahan. Piti komentaa kunnolla, sitten vasta poika rauhottui. Kaatelin lisää teetä ja sain juotua ihan rauhassa.

Kiristimme satulavyöt uudelleen ja jatkoimme matkaa. Jarrut näyttivät olevan ihan yhtä hukassa kuin aiemminkin, mitä enemmän yritin jarruttaa, sitä kovempaa menimme. Jossain vaiheessa tajusin jo löysätäkin ohjia, jolloin tämä ravihevoseni hieman hellitti vauhtia. Tjaah, mistäs mä nyt tiedän mitä tehdä ohjilla, kun välillä toimii kiristys ja välillä löysääminen?

Kiersimme muutaman ison hevosen hangen kautta Mörrin tehdessä sen hyvin närkästyneesti. Että HÄN joutuu umpihankeen ja nuo pitkäkoivet saa mennä polulla. Luimistus niille!

Sitten jatkoimme jarrutonta menoa, mutta onneksi vetohevosetkin alkoivat jo uupua. Pääsimme takaisin tutulle ratsastuspolulle ja meno rentoutui. Mörri alkoi olla väsynyt, mutta vielä riitti virtaa yhteen komeaan laukkaan. Ja suopätkällä alkoi jarrutkin toimia, sain pidettyä ravissa, vaikka meno olikin kovaa. Loppumatka metsässä oli käyntiä ja Veikkaustiellä otimme pätkän varsin tahdikkaalla ravilla. Mörri oli jo niin väsähtäneen oloinen, että tulin alas selästä. Saimme kumpikin liikuntaa, mulla tuntui ettei jalkoja ole ollenkaan! (Ja tänään tuntuu että olisin juossut puoli maratonia. toim.huom.) Itsekin kompuroin latumen vierustalla tullessa, pimeässä on hankala nähdä lumen muotoja.

Hevosilta varusteet pois ja loimitus, kaikki olivat kertakaikkisen hikisiä. Isot kasat ruokaa turvan alle ja innokkaat pollet saivat masun täyteen. Ajattelin siinä vielä jakaa Mörrin eväitä muillekin, koska taukopaikalla Oona jakoi kaikille hevosille porkkanaa. Kuljin leipäpussin kanssa herkkuja jakamassa ja kun olin viemässä leipää myös Svipalle ja Eikalle, jalat meni alta. Mä rysähdin Mörrin ja Keken väliin selälteni leipäpussia pidellen ja tanner oikein tömähti. Jaanan ääni sanoi että nyt taisi sattua. Mä sanoin vain joo ja mietin että uskallanko liikkua. oona tuli kiskomaan mua tolpilleni ja itseasiassa mua ei sattunut, sen verran paljon on vaatetta päällä. Jalka oli osunut liukkaaseen kohtaan ja koko painon ollessa oikealla jalalla, kenkä lipsui ja vetäsin sen takia suoraan selälleni. Tällä hetkellä tuntuu tuolla lavan takana sellainen arka kohta, ei se kipeä ole, mutta ilmeisesti siellä on mustelma.

Tyytyväiset pollet päästettiin pihattoon ja sieltä ne kukin lähtivät lempipaikoilleen piehtaroimaan. Kerroin Jaanalle, että olin suunnitellut ompelevani kukkasen Mörrin loimeen jokaisen repeämän kohdalle, niin että loimi muistuttaa hyvinkin pian kesäistä kukkaketoa! ;-D

Tyytyväisenä minäkin lähdin ajelemaan kotiin, oli ollut hurja reissu, mutta kivaa oli ja Mörri nautti ihan täysillä kunnon menosta! Täytynee palkata sille hurjapäinen ratsastaja, jonka pää kestää vauhtia!