Aamulla ompelin Mörrin kuolaimettomiin suitsiin uuden turparemmin, koska alkuperäinen on liian lyhyt ja vetää poskihihnat silmille. Pehmustetun turpahihnan kanssa menin tallille ja varoen ratkoin nahkaisen osan suitsista irti. Sen saa vielä ommeltua takaisin, jos siltä tuntuu. Sitten kiinnitin uuden version paikoilleen ja laitoin sen soljilla kiinni.
Hain Mörrin tarhasta, poika lähtikin innolla mukaan. Samalla matkalla annoin kaikille pollukoille namit ja Tvisturkin jäi tyytyväisenä lipomaan huuliaan. Laitoin Mörrin pihalla puomiin kiinni ja viime tingassa juoksin takaisin talliin. Ovi pihattoon oli jäänyt auki ja Prinsessa oli jo lampsimassa sisään! Ehei, typykkä, takaisin vaan pihattoon siitä! Närkästyneenä se jäi kopistelemaan oven taakse, miksei häntä oteta mukaan kun Mörrikin pääsee!
Mörrillä oli ensin vuorossa harjaus (nami), kavioiden putsaus (nami) ja pään harjaus (nami). Seuraavaksi hain satulan ja sovitin sen kauniin palleroiseni selkään. Uusitut suitset olivat seuraavana ja näyttivät sopivan hyvin Mörrille. Ja sieväkin se oli, kun vaaleansinistä fleeceä näkyi kivasti turparemmin alta! Hain vielä kypärän ja raipan ja sitten lähdimme tarhan reunaa tassuttelemaan.
Turpis joutui heti kiskomisen kohteeksi, kun Mörri päätti jäädä syömään. No kuule ei, me mennään nyt tonne Hakjärvelle päin! Talutin polleani edelleen ja pyörätiellä tutustuimme kauniiseen setteriin. Käännyimme vasemmalle ja meno hieman takkusi. Hissukseen jatkoimme matkaa ja käännyimme sitten ylämäkeen suojatien kohdalta. Mäki meni hyvin ylös, sitten oli taas mietintätauko. Kävelimme edelleen talutuksessa pitkää hiekkatien suoraa ja pysähdyimme välillä haistelemaan paikkoja ja tutkimaan tuulta. Tuuli olikin se tekijä, miksi en halunnut mennä koko matkaa Hakjärvelle, vaan päätin tehdä vain lyhyen reissun.
Päästyämme hiekkatien päähän, käännyimme vielä oikealle ylämäkeen. Vastaan tuli mies, joka hieman tuoksahti viunaksille, mutta oli selvästi kiinnostunut Mörristä. Mies oli ilmiselvästi ollut hevosten kanssa tekemisissä ennenkin, kun Mörri antoi kaikessa rauhassa miehen rapsuttaa. Haju vaan oli sellainen, että Mörri käänsi turpansa pois. Jatkoimme matkaa ylämäkeen ja siellä tein sitten käännöksen.
Talutin Mörrin alas ja käännyimme pitkälle hiekkatielle. Saatuani polleni hyvin tien sivuun, otin namipussista namin hummalleni. Sitten laitoin ohjat kaulalle, otin ne tiukasti otteeseen samalla pitäen harjasta kiinni ja toisella kädellä satulan toiselta puolelta kiinni. Jalka oli jo jalustimessa, joten ponnistin ylös. Samassa Mörri päätti lähteä liikkeelle ja mun ponnistus meni liian yli. Hetken aikaa olin tasapainossa, mutta sitten koko yläkroppa valahti oikealle ja tajusin tulevani alas kanveesiin... Pidin harjasta loppuun asti kiinni ja rysähdin selälleni Mörrin etujalan viereen ja Mörri pysähtyi oitis. Takaraivokin kolahti pakkautuneeseen hiekkatiehen, mutta ei auttanut kuin nousta pystyyn.
Mörri katseli, että onko tää nyt joku uusi juttu vai mikä, nuuski hihaa ihmeissään. Polle seisoi raipan päällä, joten suoristettuani ensin itseni, pyysin nostamaan jalkaa. Se nousikin nätisti ja sain raipan käteeni. Jalat tutisten yritin uudestaan selkään, mutta Mörri liikkui heti kun sain jalan jalustimeen. Siis tässähän pitää olla nopea! Seuraavaksi ponnistin eteenpäin, hevosen suuntaisesti, enkä poikittain yli kuten äsken. Pääsinkin paremmin selkään ja sain itseni tasapainoon ja toisenkin jalan jalustimeen.
Otin aluksi hieman ravia ja siirryin sitten takaisin käyntiin. Katselimme paikkoja ja kun tuli uusi hyvä ravipätkä, menimme hienosti keventäen pitkin tien reunaa. Samainen Mörriä rapsuttanut mies kääntyi katsomaan, ja Mörri hidasti käyntiin, kuten ihmisten ja autojen kohdalla kuuluukin. Mies kehui Mörriä oikein nimeltä ja myös minä tein niin. Pörriäinen päristeli tyytyväisenä, kehuja kahdesta suunnasta!
Loppumatka sujui hyvin käyntiä ja pyörätien pientareella otimme hieman ruohoa evääksi. Polle siirtyi nätisti sillan yli kohti tarhoja ja uteliaana Vaavia kohtaan jäi nuuskuttamaan. Jaana hihkui että ootas vähän, hän ottaa Lakun kiinni. Tulin alas selästä ja annoin Vaavin ja Mörrin nuuskia toisiaan, kunnes Jaana sanoi reitin olevan selvä. Talutin polleni takaisin pihalle ja kiinnitin riimulla puomiin. Rontti ja Jeppe tulivat heti moikkaamaan ja Lakukin hetken kuluttua. Otin Mörriltä varusteet pois ja mietin, että turparemmiin pitää saada lenkit pitämään nauhaa fleecen päällä. Mun täytyy miettiä uusiksi tuo turpis, hmmm...
Rapsuttelin koiria sillä aikaa, kun Mörri söi mysliä ja hiirten nakertamaan näkkäriä. Oli unohtunut kaappi auki ja kulmasta oli syöty palaset! Mörri natusteli evästä ja katseli samalla kun paijasin koiria. Lakukin tuli paijatavaksi, vaikka olen hieman varuillani sen kanssa. Mörrin syötyä vein astian pois ja siirsin ratsuni tallin läpi pihattoon. Otin riimun pois ja Mörri jäi viereeni katselemaan. Sillä oli kysyvä ilme, joten sanoin sille hymyillen että kaikki on kunnossa. Taputin vielä sitä ja sanoin islantia kehnosti lausuen "Brá hest! Já!" Korva kuunteli tarkkaan ja lisäsin saman vielä hollanniksi "Goede paard!" siltä varalta, että se olisi uudemmassa muistissa. Sitten Mörri päätti että kaikki tosiaan oli kunnossa ja siirtyi pihatosta tarhan puolelle.
Tarkistin vielä, että kaikki ovet olivat kiinni ja tavarat paikoillaan ja menin autolle. Istuessani kuskin paikalle huomasin, että putoaminen oli kolauttanut oikean lonkkani maahan, istuimen sivutuki hieman "tuntui". Ja vasemmalla kädellä kun tuli roikuttua hevon harjassa, sekin on varmaan iloisen "tuntuvassa" kunnossa huomenna! Noh, tätä sattuu ja tapahtuu, oma vika kun nousin väärin selkään ja höntti vielä kun oltiin kotiin päin menossa. Kaikesta oppii, jopa minäkin! ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti