Uusilla kuolaimilla

Tuumasin uudelleen tuon kuolaimettomilla suitsilla kotia menon ja tulin siihen tulokseen, että kokeillaan ensin suoraa kuolainta. Kävin ostamassa muovisen omenanmakuisen suoran kuolaimen ja tietenkin maistoin sitä ensin itse. Ei se MUN mielestä omenalta maistunut, mutta raikkaalta kuitenkin.

Mörrin sai tosi helposti laitumelta kiinni ja poika seurasi nätisti kohti riimupuuta. Tosin se yritti ensin kammeta itsensä pihattoon, kun kerta viimeeksi sai siellä herkkupuuroa. Vähän masentuneena se seurasi puun luo, mutta nuuski uteliaana uusia kuolaimia. Ja hetken kuluttua se oli tehnyt Prinsessat ja nostanut suitset päähänsä, mutta sain ne nätisti takaisin oksanhankaan odottamaan. Nyt täytyy ensin harjata, puhdistaa kaviot ja laittaa lampaankarva ratsastusvyön kanssa selkään!

Mulla olikin upea harja-arsenaali, sain syntärilahjaksi erilaisia harjoja. Tai siis Mörrillehän ne taisi kaikki tulla, mulla kun ei pienelle pääharjalle kauheasti ole käyttöä! ;-) Sieltä valitsin sitten sopivat harjat ja ihailin samalla Mörrin vieläkin hyvässä kunnossa olevaa tukkavärkkiä. Nätisti oli poika ollut!

Viimein laitoin suitset Mörrille ja katselin reaktioita. Hmmm, tuumasi Mörri, hmmm... Haukotteli ison haukotuksen ja sitten näytti jo kyllästyneeltä. Laitoin turparemmin kiinni ja lähdin sitten taluttamaan Mörriä portille Prinsessan saattelemana. Talutus sujui ainakin paremmin kuin ennen, Mörri ei ärsyyntynyt ilmeisesti nipistelevistä kolmipaloista, vaan suora kuolain sai pojan rauhoittumaan. Tien varttakin kävelimme parhaiten tähän mennessä, ei ollut niitä pysähdyksiä niin montaa. Mörri tuntui tunnustelevan uutta suukappaletta ja mietti vissiin että tykkääkö se siitä vai ei.

Portin kautta menimme kauimmaiselle laitumelle ja kiipesimme mäen päälle satulakaapin luokse. Mörri seisoi kaikessa rauhassa noustessani kannolta selkään ja oli hieman yllättyneen näköinen, kun pyysin sitä lähtemään polkua takaisin portille päin. Sitten menimme oikealle ja kohti omaa laidunta. Käänsin polleni oikealle ylös, jossa yritin hoputtaa poikaa raville. Menimme nopeampaa käyntiä, mutta siinä se. Sitten käännyimme taas kohti satulakaappia. Ja kun sieltä ei tällä kertaa tullutkaan näkkäriä, Mörri tuhahti närkästyneenä. Just joo, nälkäisenä joutuu töitä tekemään... Sitten taas kohti porttia ja alhaalla oikealle.

Samaa ympyrää menimme useampaan otteeseen ja pian alkoi taas se ravi löytyä ylämäkeen. Ja kun poika tarjosi laukkaa, kehuin ihan hurjasti! Hyvähyvähyvä! Siihen olikin hyvä lopettaa ja ohjasin ratsuni kohti porttia. Samalla totesin, että selkälihaksia alkaa Mörrillä löytyä, tunsin ne ihan selkeästi takamuksessani.

Portilla tulin alas selästä pysäyttämättä pollea. Siis otin jalat pois jalustimista, jolloin polle pysähtyi ihan itse. Kehuja kehuja! Sitten avasin portin, ohjasin ratsuni ulkopuolelle, laitoin portin kiinni ja päätin mennä selässä takaisin laitumelle. Mutta mistä pääsen takaisin selkään, jakkara kun oli jäänyt omalle laitumelle? Parkkeerasin pollen jyrkkään kohtaan ja yritin hypätä kyytiin. Makasin hetken masuvilteen Mörrin selässä ja valuin sitten pois... Mörri katseli hieman vinoon, ai että yritystä riittää! Sitten kokeilin toista kohtaa ja sainkin oikean jalan kipattua Mörrin selän yli. Sitten hurja ponnistus vasurilla ja pääsin melkein kyytiin. Mörri oli sitä mieltä että selässä oot kun jalat on ilmassa ja nyt mennään. Siellä roikuin ja hihitin, olin varmasti koominen näky! Onneksi tiellä vastaan tuleva rouva oli niin kaukana että tuskin näki! ;-)

Sain takamukseni hyvin kyytiin ja Mörrin käynti muuttui oikein reippaaksi. Hieman otin nopeampaa tahtiakin, menimme pari askelta tölttiä ja siirryimme sitten raviin. Rouvan tullessa lähemmäksi siirryimme käyntiin ja toivottelin hyvät päivät sienestäjälle.

Sitten ajattelin laittaa ohjat kiinni lampaankarvaan, vaikkei Mörri uudella kuolaimella nykinytkään ohjia. Siitäpä riemu syntyi, taisin repäistä karhutarran hiukan liian hätäisesti irti, kun Mörri pomppas ja lähti alta pelästyneenä askeleen eteenpäin, mä meinasin jäädä kyydistä ja tulin erittäin ikävästi takaisin Mörrin selkään. Häntäluu otti Mörrin selkärankaan. Onneksi oli ne reilut toppaukset lampaankarvassa, muuten olisi sattunut. Oletan ettei Mörriä sattunut, koska se rauhottui heti kun vain hoksasi mistä se ääni oli tullut. Aikaisemmin olen tehnyt sen hitaammin ja nyt muistan vastaisuudessakin tehdä sen rauhallisesti.

Oman laitumen portilla tulin alas selästä ja sen aikaa Mörri seisoi kiltisti ilman kiinnipitämistä portin vieressä. Avasin portin ja naksutin Mörrille, jolloin murmeli siirtyi laitumen puolelle. Sitten se pysähtyi upeasti odottamaan, että saan portin kiinni. Lähdin kävelemään alas Mörrin ohi ja hetken mietittyään Mörri seurasi hienosti perässä ohjat edelleen kiinni lampaankarvassa. Kävelin riimupuulle ja Mörri parkkeerasi itsensä ihan puun viereen, että oli hyvä laittaa riimu kaulalle. Avasin varoen karhutarran ja otin ohjat, ja turpahihnan aukaistuani vedin varoen niskahihnan korvien yli. Sitten jäin odottamaan, että Mörri päästää uuden kuolaimen. Ja odotin hieman lisää. Sitten jo hieman ravistelin suitsia, saisinko mä sen kuolaimenkin sieltä suusta, kiitos! Mörri armollisesti imaisi kuolat omenanmakuisesta kivasta kuolaimesta ja luovutti sen pois.

Samantien laitoin sille evästä vatiin ja annoin sen hyvälle ratsulleni. Sitten vein tavaroita pois ja lopun aikaa puolustin Mörrin ruokia kaikilta Ahmed Ahneilta. Kolur esitti uuden tempun, kun ei heti päässyt Mörri ruokakipon kimppuun. Se tuli takaapäin ja laittoi päänsä mun vasemman kyljen luota mun masun päälle, siis että sen leuka oli mun masua vasten. Sitten se yritti pitää mua paikoillaan ja siirtää omaa kroppaansa kohti Mörriä. Ja mulla oli raippa kädessä! Ai hyvänen aika sentäs! Elikkä se polle ei pelkää mua ollenkaan, raippa tai ei, mutta kunnioitusta siltä löytyy kyllä. Hymyillen höpötin sille ja naputin ihan pienesti tip-tip-tip raipan päällä Koluria ryntäsiin, jolloin se peruutti pari askelta. Kolurin ilme oli hyvin tuumiva, okei, toi ei toiminut, mitäs mä nyt keksisin... Kolur on NIIN ovela ruuan hankkimisessa ettei tosikaan. Ja raippaa pelkäämättä se tuli uudestaan kokeilemaan ihan että jos massalla saisi mut siirtymään. Kyllä nauratti!

Ei naurattanut kauaa, kun sillä välillä kun olin keskittynyt Koluriin, Eikkis oli päässyt ajamaan Mörrin kupiltansa ja rouskutti leipää. Sieppasin vadin takaisin Mörrin turvan alle ja katselin Eikan omahyväistä ilmettä. Täällä pitää olla silmät selässäkin! Vadin tyhjennyttyä kaivoin vielä muillekin leipää ja porkkanaa, mulla oli niitä reilusti mukana.

Soitin Jaanalle, kun halusin tietää Mörrin kavioiden tilan. Mä olin katsonut jo aiemmin, että kengät olivat haurastuttaneet kavioita sen verran, että toisessa etujalassa oli lohkeama. Jaana oli sattumoisin tulossa tonteille, joten jäin odottelemaan. Mun mielestä se ei mitenkään paha ollut, että voidaan mennä lauantaina siirrossa, mutta halusin tietävämmän ihmisen mielipiteen. Mitään jalkaa Mörri ei arista eikä varo, ja ison osan siirrostahan mä joka tapauksessa talutan. Jaana putsasi kavioita uudestaan ja vuolupuukolla tarkisti kavion seinämän paksuuden ja kantopinnan laajuuden. Sekin oli sitä mieltä, että voi mennä siirron hyvin, asvaltilla voi taluttaa ja keskiosa reissusta on pehmeää maastoa. Ja kovalla hiekkatielläkään se ei äsken aristanut, tuli nätisti ravilla ilman ongelmia.

Autoin vielä ottamaan muut pollet kiinni, ne kun olivat lähdössä reissuun. Mörri jäi haahuilemaan muiden keskelle kaikessa rauhassa ja mulle jäi hyvä mieli uudesta kuolaimesta. Ja siitä että mahdollisimman kevyellä varustuksella päästään innolla muiden kanssa siirtoratsastukseen mukaan! Surettaa vain Svipa, sillä oli kaviossa halkeama ja joutuu menemään trailerissa kotiin. Voih, se olisi niin tykännyt tästä reissusta!