Sallaa ja kyytiä odotellessa puhelin soi. Jaana siellä soitti ja kertoi, että Krona ja Svipa molemmat ovat pois laskuista, kumpikin linkuttaa. Onneksi ei ollut näköpuhelin, mun naama meni varmaan ihan mutruun kun ajattelin, että nyt joudutaan perumaan koko homma. Ja vielä näitä viimeisiä kertoja ennen heposten lomaa!
Jaana sitten jatkoi että hän ajatteli kysäistä, että voitasko me vetää retki ihan issessein, meitä vakkareita kuitenkin on kolme ja Gusturilla menijä on tuttu ja vain kaksi olisi "vierasta". Jaana ei viittinyt enää peruuttaa ketään, kun kaikki kuitenkin olivat jo matkalla. Sanoin että kyllä se mulle sopii, onhan me aiemminkin menty ja minä ja Auli kuitenkin tunnetaan metsälenkit hyvin. Kunhan vaan saadaan pollet jaettua, niin kaikki hyvin. Jaana sanoi että hän oli ajatellut että sä voisit mennä Tvisturilla keulilla, jolloin mun nassukka levisi sellaiseen hymyyn, että oli jo vaikeuksia tuottaa sanoja! =D Yritin olla ihan coolina vaan: "Joo, kyyyllä me hoidetaan homma kotiin Tvisturin kanssa..." Voin sanoa, että sisimmässäni pompin ja hihkuin "JEEE! Tvisturin kanssa keulille! JEE!" Sitten ei muuta kuin tallille leveän virnistyksen kanssa ja heppanamit taskussa.
Mulle on ihan sama ketä siinä joukossa on, pääasia että saan mennä Tvisturilla, maailman parhaalla pollella, ja vielä keulilla! Hymyilytti koko ajan ja kun selkään pääsi, niin varmaan mun silmätkin loisti kuin halogeenit konsanaan!
Liikkeelle lähdettiin Tvisturin ihmetellessä. Se ei ensin oikein taitanut tajuta, että hän pääsee keulille. "Oottekste nyt ihan tosissanne, että hän pääsee ensimmäisenä?" Oona käveli edessä pyörätielle, jossa hän tarkisti kaikilta satulavyöt. Oonan palattua tallille ja luvan saatuaan Tvistur jatkoi kärjessä käynnissä ja herra alkoi pikkuhiljaa ymmärtää olevansa johtavana heposena. Epäusko antoi tilaa innolle, Tvistur päristeli tohkeissaan ja askel alkoi pidentyä. Jee, hän on rohkea hyvä heppa!
Ekalla tölttipätkällä Tvistur pääsi tosissaan vauhtiin, into kasvoi ja mentiin tölttiä aivan upeasti! Askel pidentyi entisestään ja herra otti tosissaan johtohevosen tehtävät. Sitä oltiin niin pää pystyssä suojatien kohdilla valvomassa, että kaikki tulee mukana ja ettei autoja päästetä päälle, jonka jälkeen kiiruhdettiin turpa pitkällä takaisin keulille!
Ratsastuspolulla Tvisturin korvat kuuntelivat kaikkia mahdollisia ääniä ja välillä pää nousi varoittamaan. "Joo, Tvistur, siellä on suunnistajien rasti, mennään vaan!" ja "Joo, Tvistur, ne on lintuja, mennään vaan!" Aina välillä pysähdyttiin odottamaan viimeisiä ja mun piti kääntää polle poikittain polulle, koska menohaluja oli melkolailla. Tvistur oli sitä mieltä, että kyllä se Kolur sieltä itekki osaa tulla, tarviiko sitä nyt jäädä odottelemaan...
Laikan mielestä hänen edessään löntystelevä Gustur oli aivan liian hidas, tää tamma olis kanssa niinku vedossa! Laikkaa siirrettiin jonossa eteenpäin, mikä innosti pientä tammaa suuresti, se ei jäänyt oikeastaan yhtään meistä kolmesta nopeammasta.
Ensimmäisessä laukkamäessä Tvistur meni ensimmäisenä ja päästi sitten Eikan ohi. Kovaa mentiin kärjessä! Kolur ei mahtunut kunnolla tulemaan viimeisenä, joten se siirrettiin Laikan taakse ja Gustur jäi pitämään perää. Gusse tuntui ottavan rauhallisesti koko homman, olkoonkin että ratsastajalla oli "taikatikku" kädessä. Vähän väliä, hän tulee kunhan kerkiää.
Käännyttiin vasemmalle menevälle tielle, mitä ei ollakaan pitkiin aikoihin menty. En kerennyt edes muita varoittaa, kun Tvistur jo siirtyi töltin kautta laukalle ja Eikka hörhelönä perässä. Mentiin ylämäkeen sellaista haipakkaa, ettei tosikaan! Tvistur intopiukeena paahtoi uutta reittiä, hörh kuului välillä ja hyvää alustaa pitkin päästeltiin menemään!
Eik-tamma innostui hieman liikaa, se kyllä suorastaan sikaili. Auli yritti pidellä pollea, mutta pitkästä aikaa käyttämättä ollut reitti sai Eikan aivan villiksi! Takaisin tullessa meillä olikin hyvät laukkapätkät samaisessa kohtaa, mutta siinä riittikin sitten vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Eik yritti väkisin Tvisturista ohi, ongelmana vain kapea yhden hevosen mentävä polku. Tvistur hidasti kun Eikka yritti kammeta rinnalle, Keken selästä Salla hihkasi takaa että "Tvisturilla vaan eteen" ja mä annoin pohkeita. Tvistur pisti rallivaihteen päälle ja pyyhälsi Eikasta kunnolla ohi ja Auli yritti pidätellä tammaansa Tvisturin hännässä. Päästiin ihan hyvin tilanteesta, vaikka hieman hirvitti.
Eikka rauhottui kun tultiin niille tavallisille reiteille ja tyytyi menemään kolmantena Keken perässä. Oli se kuulemma hieman loukkaantuneen oloinen, kun ei hänen annettu paahtaa ihan hullua laukkaa. Eikka oli ollut jossain vaiheessa jo sieraimet kohti taivasta, päästäkää hänet nyt menemään!!!
Ennen jyrkintä viimeistä laukkamäkeä on hyvä metsäpätkä, missä oli tarkoitus mennä töltin kautta laukkaan. Töltillä mentiin, mutta Eikka riekkui kuin pahainen penikka, joten siirryttiin kaikki käyntiin. Takimmaiset kolme ilmeisesti pääsivät sen hulabaloon aikana kyllä laukkaamaan, me kolme mentiin alkuun melko kovaa tölttiä.
Käynnissä piti mennä laukkamäelle asti ja itse se mäki myös, se oli mutainen ja lehdistä liukas. Tvistur kiskoi ohjia, mennään jo, ja mä rauhoittelin sitä ja pyysin loppujen lopuksi Keken eteen. Salla piti Kekulin käynnissä, vaikka Tvisturkin oli ensin turpa kohti taivaita ja Eikka rymisteli perässä. Eikka tuntui tyytyvän kohtaloonsa, kun kerta kaksi edellä menijääkin kävelee, olkoonkin että hyvä laukkamäki menee hukkaan...
Yhdellä tölttipätkällä Tvisturin pää nousi yhtäkkiä korvat hörössä ja mäennyppylän toisella puolen olikin kaksi naista ja viisi koiraa. Hihkasin niille, että "Päivää päivää, hevosia tulossa!" ja rouvat koirineen siirtyivät metsään pidemmälle. Hymyilin leveästi ja kehuin koiria, olivat aika uteliaita isoja bernejä! Sitten jatkettiin arvokkaasti matkaa Tvisturin johdolla.
Parit töltit otettiin vielä pyörätien reunassa, joista viimeisessä Tvistur yritti viedä kuin pässiä narusta. Se siirtyi töltistä passin kautta laukalle, vähän niinkuin kautta rantain, eihän se täti selässä huomaa jos tahti muuttuu. Jarrutin ja sanoin "Tvistur, töltti!". Siirryttiin hetkeksi tölttiin, josta taas passin kautta laukalle. Sitten piti jo hidastaa reippaammin, ettei polle olisi pyyhältänyt koko loppumatkaa tallille pika-expressinä.
Suojatiellä oltiin vartiossa kuin ori konsanaan, pää ylhäällä ja korvat tarkkaavaisina. Kun kaikki olivat turvallisesti yli ja menossa tien viertä, Tvistur meni ylinopeaa käyntiä jonosta ohi, tai ainakin yritti. Keke oli ottanut johtopaikan ja käveli pitkillä askelilla kaukana edessä Eikan tikuttaessa perässä. Tvistur tiesi ettei tässä töltätä ja yritti kaikkensa saadakseen kaksi pikakävelijää kiinni. Mä pidin pohkeet irti kyljistä, ettei vaan anna mitään aihetta töltille. Salla pysäytti Keken ennen siltaa odottamaan meitä muita. Niin kiire oli meillä kolmella ekalla hepalla, että sillalta tallille (kaikki se 150 metriä tarhan vierustaa) nämä kolme viimeistä oli jäänyt jonnekin puoleen väliin. Hieman hätäistä touhua!
Kaikki ratsut saivat isot ruokakorit ja mulla oli tarjota kaikille vielä heppanameja. On toi Tvistur ihan mahtava polle, varsinkin kun sen kanssa pääsee keulille! Niin innokasta ja reipasta herrasmiestä ei ole toista! Ei voi muuta sanoa, kuin että Tvistur on maailman paras polle! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti