Bussilla siirryttiin laitumelle ja kas kummaa, kaikki pollet olivat siellä kauimmaisessa nurkassa. Riimut mukaan ja kaikki lähdettiin niitä hakemaan. Pollet kiinni, Oona punttasi halukkaat hevostensa selkään ja menoksi! Tvistur meinasi lähteä Aulilta alta ja Krona lähti paahtaa töltillä heti kun Salla oli saatu selkään! Mun Gustur sentään käyttäytyi herrasmiehen tavoin ja vain hieman ohitteli muita...;) Kekelle se kyllä luimi ja ajoi sitä pois, tässä kohtaa menee vain työtä tekevät hevoset!
Otin Sallan kameralla pari kuvaa, oma kamera jäi kotiin, höh. Kaikilla on jo talviturkki ja varsinkin Gusturin jalat olivat ihanan *puff*!
Gusse sai satulan selkäänsä ja oli hieman ihmeissään kun sille laitettiin myös satulalaukut. Oli sen näköinen, että eihän se nainen ole vielä edes selässä, kun jo ahteri leviää hänen lautasille... Laitoin suitsituksen Gusselle ja rapsuttelin mukavista kohdista, ollaan kavereita jookos, niinkuin ananas ja kookos.
Matkaan lähdettiin innokkaissa tunnelmissa ja Gustur hieman otti lyhyempää askelta mäessä. Sain sille oksanpätkän kannustukseksi, mutta eipä sitä juuri tarvinnut kun hevoset huomasivat että kotia kohti ollaan menossa. Tahti oli reipas, Gusse meni alkuun sitä etupää-laukkaa-takapää-juoksee-tyyliä, mikä pehmeni hevosten lämmetessä. Itsellekin tuli jo lämmin, vaikka ilma oli kirpakka. Ja sormetkin lämpeni, kun rapsuttelin Gussea ja pidin harjasta kiinni. Vain kaksi oli satulan kanssa ja loput kuusi menivat ilman satulaa, heillä pysyi ainakin takamus ihanan lämpimänä!
Solvallan laskettelumäki oli taas hurja, tultiin selästä alas ja lähdettiin taluttamaan pollukoita ylös. Gusturilla näytti olevan parempi kunto kuin minulla, vinguin ja pihisin ja raahauduin hummani perässä. Pidettiin taukoja Gussen kanssa ja heinä kelpasi rinteestä. Sitten taas jatkamaan matkaa ylös, se tuntui aivan loputtomalta!
Ylhäältä olikin komeat näkymät Nuuksion Pitkäjärvelle, mitä nyt en pahemmin kerennyt ihailemaan, koska yritin haada hengitykseni tasaantumaan ja jalat toimimaan. Ne olivat menneet ihan maitohapoille siinä mäessä. Ei muuta kuin hörppy vettä ja takaisin satulaan!
Hiekkateitä pitkin olikin hienoa mennä syksyisen keltaisessa ja oranssissa metsässä. Pieniä tölttipätkiä mentiin ja Gussella alkoi tulla ravi vahvemmin esiin, hienoa! Laukkapätkissä Gusse löysi todella hienon laukan, mentiin niin kovaa että oksat pois! Eräässä mutkassa Gussella oli ilmeisesti väärä laukka, kun poika tipautti töltille, suoritti mutkan ja nosti uudestaan vasemman laukan. Kovaa mentiin eikä Gusse jäänyt matkasta ollenkaan!
Pysähdyttiin evästelemään ja annettiin hevosillekin porkkanaa ja omenaa. Niin ja namutäti antoi kaikille hyville ja hienoille pollukoille heppanameja, olin vartavasten varautunut! Itsekin join mehua ja söin ruisleipää ja muutaman keksin. Svipa sai nameja ja Gussen ilme oli sellainen, että pentele, se on mun ratsastaja, huulet irti mun ratsastajasta! Siellä se seisoi pää koholla ja korvat meitä kohti ja oli niin pitkällä kuin vain riimu antoi periksi. No piti sitten antaa uusi kierros kaikille...
Viimeinen pätkä oli kanssa hieno, pitkiä laukkapätkiä ja vauhtia riitti! Aurinko paistoi ja lämmittikin hieman ja hevoset päristelivät tyytyväisinä. Hetkittäin tultiin Gussen kanssa ihan kaksitahtista ravia ja siinä komeudessa pääsimme ilmeisesti kuvaankin! Metsässä olleet sienestäjät ottivat kuvia ohi menevistä hevosista ja me Gussen kanssa tulimme hieman jäljessä, joten kaveri oli jo saanut kameransa valmiiksi. Siinä kuvassa on varmaan naurun aihetta, Gusse paahtaa innolla ja minä hymyilen niin leveästi kuin vaan osaan! Jipii! Hyvä Gusse!
Jaana kuunteli kun lauleskelin Gusselle ja nosti mulle peukkua pystyyn, sitä nauratti mun Gusse-laulun sanat! Gustur sen sijaan kuunteli tarkkaan, joo, hän on hyvä polle, joo, ruokahalu kasvaa, joo mennään talvitalliin, HÖRH, HERKKUA!
Tutulla ratsastuspolulla Jaana kuiskasi, että mennäänkö hieman laukkaa. Kuiskasin takaisin että joo... Niin me jäimme odottamaan, että muut olivat kävelleet polulla reippaasti eteenpäin ja sitten lähdettiin vain me kaksi ratsukkoa ottamaan laukalla muita kiinni. Ihan mahtavaa! Tehtiin se vielä toisenkin kerran, eikä kukaan huomannut mitään! Gustur oli virtaa täynnä, olisi voinut laukata vielä vaikka kuinka, sen viimeisen sikajyrkän laukkamäenkin tää hurmuri veti puoliväliin, vaikka takana oli raskas reissu!
Tallilla hevoset saikin reippaan annoksen ruokaa, Jaana jo epäili niiden halkeavan. Mysliä, leipää, porkkanaa, omenaa ja heppanameja, mutta kyllä ne olivat eväänsä ansainneetkin. Niin hienosti tultiin ja mä olen tosi ylpeä Gusturista, harmaahapsi suoritti reissun innosta päristen ja tyytyväisenä höristen. On se ihana.
Ja ilmoittauduin jo kevään siirtoon, se on selvä. Kuulemma harjoitellaan koko talven tuota satulatonta ratsastusta, että pääsen Tvisturilla ilman satulaa! Huuuh, jää nähtäväksi! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti