Ai kun oli ihanaa, että joulun pyhinä pääsi ratsastamaan! Lunta tuli tosin vaakasuoraan, mutta pakkasta ei kuitenkaan montaa astetta ollut. Olin kyllä varautunut kylmempään, parempi niin päin. Aulikin oli mukana, mukavaa että oli tuttuja joukossa! Lisäksi oli kaksi nuorta neitiä, jotka menivät ilman satulaa. Hetkonen, mä taisin olla ainoa jolla oli satula! Jopa Oonalla oli itsensä ja Eikin välissä vain lampaankarva"satula", siinä ei mitään jalustimia ollut. Rohkea likka!
Vein tuliaisiksi pollukoille myslileipää. Svipa, Eik ja Laikka hörisivät tallissa mulle, mistä ne tiesi että Anka-tätillä on jotain hyvää?!? Svipa tuumasi ensimmäisestä palasesta, että kyllä tää leipää vissiin on, vaikka siinä on rusinoita, aika hyviä vaikka sitkeämpää. Toista palaa ojentaessa Svipa ensin puraisi hieman, hoksasi sitten että mulla oli tarkoitus antaa toiset palat myös Laikalle ja Eikalle. Svipa laittoi leukansa juuri sen verran kiinni, ettei leipää saanut pois, eikä varsinkaan katkaistua! Taitava polle! Muille piti sitten leivän jatkoksi antaa nameja, tosin nekin kelpasi aivan yhtä hyvin.
(Tässä välissä kävin viipaloimassa loput myslileivät ohuiksi, että ne kerkeää kuivata huomiseksi!)
Ei meinannut jalka nousta ollenkaan Kekulin jalustimeen, joten otettiin suunnitelma B käyttöön. Ei muuta kuin jalustin pari reikää pidemmälle, että tämä michelin-eukkokin saa kinttunsa nostettua! Sitten oltiinkin jo valmiita maastoon ja Eikka lähti tottuneesti ensin. Yllättäen Laikka-rouva kiilasi takaata ihan tyynesti Eikan häntään kiinni! Keken korvat sojottivat sivuille, mitä ihmettä täällä nyt tapahtuu, eikö hän olekaan melkein keulilla! Laikka tepsutteli pyörätielle asti aivan innoissaan Eikan perässä, kerrankin hän pääsi näin lähelle johtopaikkaa!
Järjestystä muutettiin kun päästiin pyörätielle, varsinkin Krona oli aivan ihmeissään kun kaikki muut oli edellä! Eihän hän ikinä ole viimeinen! Noh, Krona pääsi omalle paikalleen ja maailma oli taas niinkuin sen piti ollakin.
Pyörätie oli liukas, se oli aurattu lumesta muttei oltu hiekotettu. Piti mennä ihan sivussa ja tölttipätkällä Keke yritti ensin mennä silkalla ison jätkän itsetunnolla aura-auton puskemassa umpihangessa ravia. Poika palasi pian ruotuun, kun huomasi olevan helpompaa tien syrjässä.
Sitten olikin helpompaa kun pääsi ratsastuspolulle, tuulikaan ei enää tuntunut niin hurjalta. Nyt siellä oli tosi mukava mennä tölttiä/ravia, kun oli lunta reippaasti ja pollet innokkaita. Svipa taisi olla hieman liiankin innokas, Auli ei meinannut saada ollenkaan ohjia läpi. Svipallakin kun töltti normaalisti on pehmeää, niin nyt heppa joutui ponnistelemaan ja meno oli pompottavaa (Auli rukka!). Kaikilla hevosilla oli ollut pari päivää lomaa, joten liikunta kyllä maistui! Onneksi Keken ravi on niin tasaista ja pehmeää, että oli ilo mennä!
Ensimmäinen laukkamäki oli jännittävä, sen alussa risteää hiihtäjien latu ja hevosten polku. Hiihtäjiä tuli vasemmalta, ei hajuakaan mitä ne näki, pelkän lumipilven liikkuvan ylämäkeen innokkaan hihkunan kera? Eikka paineli tuhatta ja sataa ja me Keken kanssa yritetiin pysyä perässä. Eikan kavioista lenteli lumipaakkuja ja yksi jääkokkare iskeytyi mua alahuuleen. Kypärän lippa suojaksi ja matka jatkuu!
Nyt oli hyvä mennä sitä kivikkoista mäkeä pitkin hautausmaan suuntaan, kun lunta oli niin paljon. Pollet antoivat palaa ja painelivat minkä kintuistaan pääsi ja hämmästyttävää kyllä, Eik hidasti kun se näki ylhäällä ihmisiä. Kyllä silläkin joskus näkyy jarrua löytyvän! :D
Pitkällä suoralla pistettiin uudestaan laukaksi ja ONNEKSI mulla oli käsi kiinni sekä harjassa että satulassa! Keken jalka osui johonkin koloon tai liukkaaseen kohtaan ja mä meinasin tipahtaa sen niskaan. Jotenkin sain taiteiltua itseni takaisin satulan päälle, kun se kompuroi lisää. Keke korjasi salamana etujalkansa takaisin allensa ja mä olin hetken ilman päällä. Sitten nykäisy kun Keke lähti ottamaan Eikkaa kiinni ja mulla lipsahti jalustimet liian syvälle jalustimiin. Ei auttanut muu kuin kohottautua pystympään, siirtää jalkoja eteenpäin ja yrittää rauhotella Kekeä. Mä pompin varmaan kuin perunasäkki siellä selässä, mutta Keke vaan jatkoi matkaa. Pikkuhiljaa sain sen hitaammalle ja kun Eikkakin jo hidasti, niin selvittiin siitäkin rytinästä. Sydän hakkasi aivan liian lujaa, taisin siinä vetästä huiput 183!
Auli kertoi että Svipa meni niin lujaa ettei lujempaa olisi voinut mennä, sekin tammamamma oli totaalisen tohkeissaan hankilaukasta! Onneksi oli satula, onneksi oli satula, mä hoin itsekseni jalat tutisten. Pikkasen mentiin tölttiä vielä metsäpätkällä, se menikin hyvin. Mua ei enää kiinnostanut laukkaaminen ollenkaan, olin ihan tyytyväinen Keken raviin (voimakkaasti keventäen niin se ei vaihda laukalle, eikö?) ja käyntiin. Ylämäessä huomasi jo hevosten olevan väsyneitä, Kekekin pysähteli ja piti pientä taukoa. Hyvin jaksoi polle kyllä ja kun hengitys oli tasaantunut, ravikin taas maistui.
Takaisin tultiin hieman eri kautta, ajotie oli paljon paremmassa kunnossa kuin pyörätie. Loppumatka käveltiinkin tallille asti, nyt suojatien kohdalla Kekekin uskalsi ensimmäisenä johtopaikalle. Kehuin paljon Kekeä, on se kuitenkin aika murmeli hevoseksi! Katsoisi vaan mihin jalkansa pistää...
Tallilla odottikin jo innokas Rontti-koira potkupallo suussa, "Kuka leikkii mun kanssa, mulla on pallo pallo pallo!" Ensin otin tallissa Keklulta suitset ja satulan pois, ja sitten olikin vuorossa palloleikki hauvelin kanssa. Sitä olisi saanut juoksuttaa vaikka kuinka, ei se hauva väsy millään!
Sitten sovittiin, että meen huomenna uudestaan polleilemaan ja ens viikon lauantaina kanssa. Että pääsee taas perstuntumalle ratsastuksesta! Ihanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti