En jaksanut edes eilen kirjoittaa kuulumisia ratsastuksen jälkeen. Olin aika poikki, aamusta alkaen tehtiin Jaanan kanssa kotisivuja tallille ja sitten päälle vielä tallin kovimmalla menijällä tunnin reissulle! Huh! Tallin kotisivut löytyvät osoitteesta http://tallibrobacka.fi ja olisi kiva kuulla ainakin kirjoitusvirheet. Vaavin kohdalla sanat "rakkauden hetelmä" on kirjoitettu juuri noin Uunomaisesti...
Alkoi tosiaan jännittää siinä vaiheessa, kun ajettiin Jaanan kanssa peräkanaa tallille. Voi hyvänen aika, mihin sitä onkaan päänsä pistänyt! Vaihdoin autossa vaatteet ja sitten haettiin Gustur ja Eikka tarhasta. Gustur seurasi kiltisti pelkällä riimunnarulla kaulan ympärillä, on se hyvä polle!
Jaana vielä varmuuden vuoksi kysyi, että mennäänkö ilman satulaa. Tota, ehkei nyt kuiteskaan... Eikalle ainaskin satula tiukasti ympärille ja mulle turvavyö, käsijarru, kyynärsuojat, polvisuojat, turvatyyny ja kaikki muutkin mahdolliset turvat, kiitos!
Pääsin satulaan paljon helpommin kuin edellispäivänä Keken selkään. Adrenaliiniakin taisi olla elimistössä hiukkasen enemmän! :D Oitis piti ottaa ohjia lyhyemmälle, koska Eikka olisi ollut menossa jo, vaikka Jaana kiristi vasta satulavyötä. Hyvä etten jäänyt satulan kanssa tallipihalle kun Eikka meni jo! :) Haipakalla näytti Jaana hakevan Gussen tallista, epäiliköhän se että Eikka lähtee lapasesta jo samantien? Mä ohjasin Eikan Gussen perään ja sitten lähdettiinkin varsin mielenkiintoiselle retkelle!
Hyvänen aika minkälainen käyntikin sillä pollella on. Eikka suorastaan tanssi Gussen perässä, olisi tietenkin halunnut päästä ohi. Mä pidin ohjia suht' löysällä, ainakaan vielä se pyrkiminen ei ollut mitenkään paha. Mutalikossa Eikka kuunteli tosi hyvin ohjia ja jostain kumman syystä tää oli eka kerta kun mua EI jännittänyt siinä kohtaa yhtään! Ihme homma! Ainahan sitä miettii että mihin se heppa astuu ja vetääkö puut polvista nahat ja jos ne kompuroi ja jos ne ponnistaa niin että mä en pysy mukana... Ja nyt mä olin ihan totaalisen cool tän laukkahirmun selässä! Kuten Jaana sanoi: "Eikka on sellainen orava, että se kiipeää vaikka puuhun!" Ja se pitää paikkansa, Eikka menee jäällä, mudassa, kivikossa, sepelillä, märällä nurtsilla, liukkailla kallioilla, ihan missä vaan se tamma kipittää ja tanssii mennessään.
Käyntipätkät mentiin aikalailla turpa Gussen hännässä kiinni ja välillä yritettiin hivuttautua sivulle. Gustur kiemurteli edessä ja piti huolen että se tosiaankin on hän, joka on keulilla! Mä ohjasin Eikan takaisin Gussen häntään ja Eikka, tää hurja menijä, totteli kuin unelma.
Tölttiä mentiin hienosti niin upealla hentoisella ohjastuntumalla, etten meinannut uskoa aistejani! Jaana kysyi siitä edestä, että minkälainen tuntuma mulla on Eikan suuhun ja mä sanoin leveällä hymyllä varustettuna että hyvin hyvin kevyt. Jaana sanoi että hyvä juttu, se alkaa viskelee päätään kun ottaa tiukemmin ohjista. Niih, noh, olenhan mä sen vierestä nähnyt, moneenkin otteeseen..
Passia me taidettiin mennä enemmän kuin tölttiä, mutta ne vähäiset töltit tuntui todella pehmeiltä. Taas uusi tuntuma takamuksessa, Eikka tuntui ihan erilaiselta kuin mikään muu polle!
Sitten päästiinkin sille pilkkopimeälle mökkitielle ja alkoi hermostuttaa. Ei Eikka sitä onneksi huomannut, se jatkoi ihan kuten aikaisemminkin, varovasti ylitti jotain liikuntasaumoja. Järven rannalla pistettiin töltiksi ja siinä vaiheessa piti jo toisella kädellä ottaa satulasta tukea. Ei sillä että olisi keikuttanut, mutta pimeässä ei oikein toi tasapaino ole kohdillaan. Päätin jo siinä vaiheessa, etten tosiaankaan laukkaa sitä isoa ylämäkeä, enhän mä näe mitään! Taivaskin oli pilvessä, edes tähtiä ei näkynyt.
Takaisin tullessa hidastettiin ajoissa käyntiin, ettei Eikka luule että samalla vauhdilla jatketaan ja vain kiristetään tahtia... Hieman se tökki Gussea ahteriin, pistäs nyt papparainen vauhtia niihin luihisi! Gusse jatkoi Eikan pitämistä takanaan ja Jaanaa nauratti. Mäki käveltiin nätisti, vain hieman yritettiin sivuuttaa Gusse. Jaana sanoikin että jos Eikka ryöstää, niin pidät vaan kiinni, se pysähtyy automaattisesti mäen päälle... Jooh, hyvä neuvo, pidät vaan kiinni! ;-) Mulla oli silloinkin aika vapaalla ohjat, tuntui Eikkakin tajuavan että tää kuskattava on verrattavissa talutusratsastukseen.
Takaisin valaistulla tiellä jännitys helpotti ja mua oikeastaan harmitti etten uskaltanut sitä laukkaa kokeilla. Umpipimeässä se on kyllä sellainen riski, etten mä moisesta innostu, mutta valoisalla voisin sen mäen kokeilla jossain vaiheessa. Se on sen verran jyrkkä ja jos joku on siinä edessä Gussella/Kekellä ja töltillä aloitettaisiin, niin sitten kyllä!
Reippaasti kävelivät molemmat pollet takaisin tallille, kuten yleensäkin. Tölttisuorat mentiin aika haipakkaa, Gusturkin oli tohkeissaan pistänyt nopeampaa vaihdetta kavioihin. Ja mutalikon yli mä istuin niin rentona ettei tosikaan, uskalsin jopa ottaa tarhan reunalla jalustimet hetkeksi pois! Pihalla piti ottaa ohjat tiukemmalle, että polle pysyi paikoillaan jalkautumisen ajan, mutta sitten se seisoi siinä kiltisti kun avasin satulavyötä. Kumpikin sai herkkukorin kiitokseksi ja sitten ne päästettiinkin tarhaan.
Ikävä kyllä sykemittarin vyö jäi kotiin, etten osaa sanoa mitkä ne sykkeet mahtoi Eikan kyydissä olla. Valottomalla metsätiellä ne oli korkealla, sen tiedän, mutta kun olin päättänyt jättää laukan pois, niin syke palautui varmaan aika pian normaalimmalle tasolle.
Eikasta sen verran, että sillä on tosi mielenkiintoinen tapa kävellä. Ei se kävele, se tikuttaa ilmeisesti hidastettua tölttiä ja se tuntuu tanssivan, vaikka jalat uppoaisi mutalikossa polvia myöten. Ihme orava... Tuntui kuuntelevan hyvin mun vähäisiä ohjauksia, ei viskellyt päätänsä eikä muutenkaan käyttäytynyt huonosti. Innokkaasti kävi askeleet ja piti itsensä Gussen takana kun sitä pyysin. Varsin positiivinen kokemus, vaikkakin jännitti! Pitää kokeilla kyllä uudestaan, mutta mieluummin valoisalla ja laukkamäki saa sitten olla jyrkkä! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti