tiistai 30. marraskuuta 2010

Anoppia näytämässä

No nyt sain sen anopinkin Mörriä katsomaan, muistin ottaa myös papukaijapihdit, puhelimen ja auton vara-avaimetkin mukaan! Mörrin puurotkin tein valmiiksi jo eilen ja laitoin sen eteiseen odottamaan, ettei vaan unohdu matkasta. Kahtena Michelin-akkana ajelimme tallille, pakkasta oli aamulla -17 astetta.

Tallilla näytin anopille, että tuolta saa hyviä kuvia laumasta ja lähdin itse riimun kanssa polleani hakemaan. Kaikki näyttivät olevan syömässä, paitsi vartijana toiminut Kolur. Se on ottanut itsellensä orin viran, vahdissa ollaan kun muut syö!

Mörri keskellä, musta Eik vasemmalla
Anoppi ottikin muutaman kuvan polluroista, kaikilla oli heinää päässä ja karvat ja turvat huurteessa! Mörri antoi nätisti kiinni ja vein sen tallin läpi ulos tolpalle. Hevospelkoinen anoppi tuli rohkeasti tutustumaan kilttiin issikkaan ja rohkeni jopa taputtaa! Hyvä hyvä!

Hain papukaijapihdit ja Mörrin natustellessa heinää kyykistelin pihtien kanssa etujaloissa. Puristelin jääpalloja pihdeillä pieniksi ja anoppi katseli kuinka rauhallisesti Mörri asian otti. Siellä mä välillä olin jopa polvillani ja napsuttelin jäitä ja Mörri nuuski ajoittain mun päätä ja antoi väkertää.

Mörri kilttinä ja minä poistamassa jääkalikoita.
Siinä vaiheessa anoppi halusi jo syöttääkin Mörriä ja haki leipää eväslaukusta. Saihan se antaa, varoitin vain hampaista, Mörri saattaa olla nälkäinen! Anoppi syötti pollea kuin vanha tekijä ja hymyilin itsekseni. Hurmuri on jo näköjään kovaa vauhtia valloittamassa hevosia pelkäävää anoppia! ;-) Otin muutaman leivän mukaan varuille ja sitten lähdimmekin jo kävelylle.

Talutin Mörriä edeltä ja anoppi piti perää raipan kanssa. Muutaman kerran pysähtelimme matkalla pyörätielle ja sanoin anopille että napsuttaa Mörriä ahteriin sillä raipalla. Ihan vain pikkasen, kyllä poika ymmärtää. Pyörätielle päästyämme käännyimme vasemmalle, ajattelin tehdä saman lenkin kuin eilen. Siinä samalla ojensin anopille riimunnarun ja otin itse raipan käteen. Hetken oli sekaannusta, hyörinää ja hämminkiä, kun anoppi ei osannut taluttaa hevosta. Anoppi ensin, sitten heppa ja minä komennan takaata. Hyvinhän se siitä lähti menemään, kunhan ensin anoppi totutteli hevoseen. Se ei ole kuitenkaan samaa kuin koiran kanssa.

Mitä anoppi edellä, sitä Mörri perässä!
Käännyimme ylämäkeen ja se meni tosi hyvin, anoppikin alkoi jo rentoutua. Ylämäessä teimme pysähdyksen, takaata tuli bussi ja seisoin Mörrin ja bussin välissä. Kuski oli loistava, niin kauniisti meni meistä ohi, kiitos! Ja Mörri oli leipäpalan arvoinen, kyllä!

Voi kauhia! En hoksannut sanoa ettei riimunnarua saa ikinä kiertää käden ympärille! Onneksi mitään ei sattunut...
Jossain kohtaa tuota hiekkatietä Mörri alkoi tökkimään anoppia päällään. Kielsin oitis ja käskin "heti suuttua" hevoselle, ei aleta ollenkaan tökkimään ihmisiä! Muutaman kerran poika kokeili, mutta anoppi reagoi heti. Hienoa! Toi tökkiminen täytyy lopettaa kertakaikkiaan, ei se saa ihmisiä töniä. Tyrkkää vielä jonkun ohikulkijan ojaan, mitäs sitten? Tää on ihan mun omaa syytä, mun ja noiden namien, täytyy vissiin senkin suhteen alkaa tiukemmaksi. Kilttihän se muuten on, hurmaava suorastaan, mutta taidan pistää namien rajaksi tallin pihan. Tai jos tullaan alas selästä tauolle jossain, sitten voi Mörrillekin antaa namin. Näin teen. Jatkossa voi olla pari namua hätävarana, siis jos sattuu tipahtamaan kyydistä tms.

Hiekkatien päädyssä tutustuimme koiraa taluttavaan rouvaan, joka sanoi että hänen koiransa tykkää hevosista. Mörri nyt ei moisesta välittänyt, ihan sama oliko se siinä vai ei. Juttelimme rouvan kanssa ja hän kertoi että tyttärellänsä on heppa ja ne on rauhallisempia maastossa kun koira juoksee mukana. Niinhän se monesti on, jos hepat muuten on sujut koirien kanssa. Anoppi oli jo siinä vaiheessa ojentanut riimunnarun mulle, hän kun ajatteli että jos Mörri hermostuu jos koira haukkuu. Hah, siinä tapauksessa Mörri olisi luultavasti nostanut vain häntää ja antanut haista... Lepuuttanut takajalkaa joutessaan!

Mä jatkoin Mörrin talutusta ja anoppi vuorostaan piti raippaa. Mörri yritti vielä tökkäistä anoppia, mutta tiukan kiellon jälkeen käytös parani. Talutin pollen alamäkeen ja pian pääsimmekin jo isolle tielle. Annoimme autojen mennä ja kun tuli sopivan hiljaista, menimme reippaasti yli. Jatkoimme suoraan kartanon ohi ja toiselle autotielle, missä annoin uusia ohjeita anopille. Jos bussia tulee takaa niin sanoo, parempi pysähtyä. Tie oli tosi liukas, joten ohjasin Mörrin ihan sivuun. Varoitin anoppiakin, mennään ihan hissukseen. Takaata tuli pyöräilijä, jota en karvalakissani kuullut, mutta ei tuo Mörriä haitannut. Sen sijaan meinasin hetkeä myöhemmin liukastua, mutten onneksi kaatunut. Luistelin loppumatkan varovasti ja Mörri käyttäytyi kerrassaan kuten hevosen pitääkin. Sillalle tullessa Mörri siirtyi automaattisesti keskelle ja mä pystyin menemään paljaalla asvaltilla. Sitten siirryimme oikopolulle anopin seuratessa perässä.

Loppuosa pyörätiestä meni hienosti, juttelimme ja Mörri otti osaa keskusteluun päristelemällä. Tarhan vieressä kulkevalla polulla odottelimme Mörrin kanssa hieman anoppia, epätasainen alusta oli hänelle hankala. Tarhan kulmalla Mörri kääntyi autoa kohti toiveikkaan näköisenä ja anoppia hymyilytti. "On tainnut joskus tulla herkkua autosta.." Niinpä, nyt mulla alkoi uudelleenkoulutus tuon pollen kanssa, muuten se tyrkkää mut vielä jorpakkoon jossain. Noh, tää on mun eka polle ja sen kanssa opetellaan!

Tallilla laitoin leivät vatiin ja ihanan pellavapuuron suoloineen päälle. Nam nam, tuntui pollen ilme sanovan vadin nähdessää, ja kuopiminen alkoi. Käänsin selän sille ja kuopiminen loppui. Sitten vielä väistätin Mörriä peruuttamalla sitä ja vasta sen jälkeen annoin ruokakipon.

Mörri ruokansa kimpussa
Syömisessä on muuten tapahtunut jo selkeä muutos aikaisempaan. Nyt Mörri jo jopa nostaa päänsä sieltä vadista, mitä se ei ennen tehnyt. Ennen se vissiin luuli että siltä viedään astia tai muut tulevat syömään hänen eväät tai se muuten vaan loppuu kesken. Nyt se uskaltaa jo luottaa siihen, että se astia minkä se saa, on kaikki hänelle. Ja se jo laitumella oppi, että mä puolustan sen ruokaa, täti ei päästä muita sen ruokakipolle. Joskus se vielä vetäsee posket täyteen mysliä eikä pureksi kunnolla, mutta sekin on rauhoittunut. Puuro on ihan hyvä keino saada se syömään hitaammin ja siitä se tykkää! Nytkin se nuoli lumesta laidan yli menneet rippeet ja nuoleskeli autuaana puuroon kastunutta riimunnarua.

Mörri ja rohkea anoppi, ei taida enää hevoset hirvittää niin paljoa!
Sapuskan loputtua Mörri paukutti astiaa maahan ja lähti kuitenkin iloisena takaisin muiden seuraan. Kaivoin taskusta viimeisen leipäpalan ja meidänkin oli aika lähteä. Vasta kotona anoppi huomasi, että hänellä oli ollut leipää repussa omaksi evääksi, sitä se Mörri vissiin oli havitellut matkalla! No justhinsa, hevosilla on ihan yhtä tarkka hajuaisti kuin koirallakin, varsinkin kun on kyse ruoasta! :D

3 kommenttia:

  1. Oi kun on ihania kuvia! Saanko kopioida ensimmäisen ja liittää videoon? Ymmärrän jos ei käy. :)

    -T

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä vain! Yritin niitä kuvia laittaa sulle, mutta mun eemailini ei oikein sulata noin isoja tiedostoja...
    Vaan eikös olekin ihanan näköisiä polluroita huurteineen, Kolur oli niin pörheän näköinen ja Eikka se vasta tähtitaivasta muistuttikin! Ja Mörri tietenkin kaikkein komein, tietenkin. ;-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! :)
    No voi harmi. Onneksi sain edes tuon yhden, niin videon teema pysyi sellaisena kuin halusinkin. Se on nyt vain siirtymiä ja lopputekstejä vaille valmis.
    Oltiin toissapäivänä ratsastamassa, Tähti lähti sitten viemään! Ja terapiaratsu vielä, huh huh :D Ensi kerralla se saa kyllä ne suitset joissa on turpis, nyt ei ollut. Ja Viltsun omistaja sano viime viikolla mulle että "kyllä sä voit ne toisetkin laittaa, ei se sua lähe viemään". Ai ei vai! XD Molemmilla hevosilla oli turpakarvat ihan huurteessa, mutta ei se todellakaan yhtä hienolta näytä kun kokonaan sokerihuurrettu hevonen. :D

    VastaaPoista