Raijaa kyydissä

Olin jo pari viikkoa sitten antanut ystävättärelleni Raijalle synttärikortin, missä ruskealla pohjalla oli vaaleanpunainen sydän. Sydämeen olin piirtänyt Mörrin kuvan, joka sanoi "Tervetuloa!". Sitten alle kirjoitin valkoisella tussilla, että "Tämä lahjakortti oikeuttaa yhteen talutusratsastukseen Mörrillä! Terveisin Mörri ja Anka". Tänään oli sitten lahjakortin toteutuspäivä ja hain hyvin varustautuneen ja innokkaan Raijan matkan varrelta.

Tallilla lykkäsin Raijalle mun kypärän päähän, tuntui olevan samaa kokoa piponsa kanssa kuin minäkin. Otin samalla harjapakin esille ja lähdin hakemaan hummaani tarhasta. Ensin rapsuttelin Svipaa, joka kuoputti jalalla maata rytmissä rapsutuksen kanssa. Hmm, tämähän mielenkiintoiseksi menee, mitähän Svipa tarkoittaa? Sitten otin Mörrin kiinni ja lähdin taluttamaan sitä tallille. Mörripä pysähteli ja mietin että mistäs nyt tuulee. Sitten hoksasin, poika halusi pitää kakkatauon! No just, hyvähän se on ennen käydä kun lenkille lähdetään, ei minunkaan tarvitse jätöksiä potkia pois pyörätieltä. Sitten tuli vielä toinenkin tauko ja Mörri levitteli takajalkansa. Jahas, pissittääkin!

Loppumatka tallille meni liukastellessa ja pohja oli todellakin mutainen ja pehmeä. Tallilla pistin lenkkinä olevan riimunnarun Mörrille kaulaan ja lähetin pojan tallinovesta sisään. Itse pistin pihaton oven lukkoon, ettei utelias Prinsessa pääse pihalle. Mörri käveli tyynesti tallista ulos ja kuulin Raijan äänen toiselta puolen. Sanoin että ottaa vaan Mörrin kiinni ja itse tulin perässä. Kiinnitin Mörrin tolppaan ja läväytin harjapakin auki. Mistäs aloitetaan?

Ei meinannut turkki aueta harjalla, joten käytin piikkisukaa avaamaan karvaniput. Miksiköhän Mörrin pörröturkki menee märkänä nippuihin ja kuivaan sitten sellaiseksi... nipukkaaksi? Kai se riippuu karvan laadusta, Mörrillä taitaa olla melko karkea karva. Palkinnoksi hyvästä käytöksestä Mörri sai Raijalta porkkanan, mutta oli sitä mieltä että tätiltäkin pitäisi se herkku saada. No kuule ei, se yksi riittää. Seuraavaksi oli kavioiden vuoro ja ne olikin vuolun jäljiltä mukavat putsata. Näytin Raijalle minkälaiset ovat juuri vuollut kaviot ja putsauksen jälkeen oli uudestaan herkun vuoro. Raijalta siis. Ja mun mennessä ohi hihaan tarttui huulet siinä toivossa että olenhan minä aina saanut TÄTILTÄ namia kun kaviot on putsattu...

Kysyin Raijalta varmuudeksi että olihan se niin että sä halusit mennä ilman satulaa. Raijan ilme paniikin partaalla oli näkemisen arvoinen! :DDD Oli pakko purskahtaa nauruun, no ei, juksasin vain! Hain leveästi hymyillen satulan Mörrille ja pistin sen sille selkään. Sitten neuvoin jalustinten pituuden mittaamisen ja ne taisivatkin kerralla mennä sopiviin reikiin. Kuolain tuli Mörrille suuhun ja itselleni laitoin huomioliivin hyväksi väriläiskäksi. Kiristin vielä satulavyön ja sitten olikin aika Raijan nousta Mörrin selkään!

Selkäännousu onnistui hienosti, Raija kipusi ylös kuin vanha tekijä. Jalustimet näyttivät olevan sopivan mittaiset ja kun kerta namipussi oli kiinni satulassa ja raippa kädessä, niin olimmekin valmiita vaellukseen. Niin ja kiinnitin riimunnarun vielä Mörrin turparemmiin, tämähän oli talutusratsastus... Joka tapauksessa pyysin Raijaa antamaan pohkeita kun lähdimme liikkeelle, opetellaan samalla alkeita.

Kävelimme tarhan reunaa ja kun Mörri hidasti, pyysin antamaan pohkeita ja naksuttelemaan. Ja aina kun polle hidastaisi, naksutuksia ja pohkeita peliin. Alkumatka pyörätiellä olikin pohkeiden opettelua, Mörrillä ei olisi ollut intoa lähteä mihinkään. Kumpikin naksuttelimme ja pyysin Raijaa antamaan terävämmän napautuksen pohkeella. Pääsimme paremmin jo liikkeelle ja ensimmäinen ravipätkä tulikin jo vastaan. Annoin ohjeita miten siellä nyt ensin kannattaa olla, jos nyt pollen saa raville. Hurjalla hoputuksella pääsimme jotain reippaan käynnin ja ravin välimaastoa, mutta ei ollut pojalla innostusta. Hetken kuluttua otimme uuden pätkän, joka meni jo hieman paremmin.

Käännyimme Veikkaustielle ja lähdimme kohti ratsastuspolkua. Ensin oli jyrkkä ylämäki ("Paino jalustimille ja ota harjasta kiinni!") ja sitten kävelimme kaikessa rauhassa. Oona tuli vastaan Laku-koiran kanssa ja neuvoi meitä menemään ratsastuspolulle hieman kiertäen, se normaali reitti kun on pelkkää metsästä kaadettua risukkoa. Hyvä tietää, kiitos!

Eräässä pihassa oli laitettu esteitä nurmikolle, ilmeisesti koiria ja agilityä varten. Kysyin Raijalta että kysytäänkö omistajilta että saataisko me kokeilla niitä, hieman esteitä tässä vaelluksen lomassa. Ei kuulemma nyt tarvinnut... Samassa pieni terrieri hyökkäsi pihasta ja jäin katsomaan kun se suuntasi haukkuen Mörrin takajalkoihin. Mörri seisoi kaikessa rauhassa ja koira pysähtyi parin metrin päähän ja lopetti haukkumisen. Oli vissiin ihmeissään kun heppa jäi paikoilleen! Nuori neito tuli hakemaan koiran pois ja kertoi että koira käy hänen kanssaan heppatallilla, mutta nyt oli ihan ihmeissään nähdessään hevosia kotipihalla!

Samalla suoralla otimmekin sitten uuden ravipätkän ja nyt Mörrikin alkoi jo hoksata mitä siltä halusimme. Raija pysyi hienosti selässä ja minä juoksin vieressä, olipas kivaa juosta yhdessä! Sitten tulimmekin jo metsäpätkälle ja juttelimme tasapainosta hevosen selässä. Metsässä on oltava varovainen oksien takia ja polvia on muistettava varoa kun puut ovat liian lähellä kulkureittiä. Paikoin oli hieman vaikeampiakin kohtia, joissa Mörri katsoi hyvin tarkkaan jalansijansa ja Raija piti tasapainonsa hienosti keskellä.

Juuri ennen kuin tulimme ratsastuspolulle, näimme alhaalla polulla ison hevosen satula selässä, mutta ilman ratsastajaa. Mörri oli pää korkealla, mitä siellä oli tapahtunut? Samassa iso hevonen lähti polkua pitkin kohti laukkamäkeä ja pisti vaihdetta silmään. Houkuttelin Mörriä alemmaksi rinnettä ja sanoin Raijalle että nyt ei auta muu kuin etsiä se ratsastaja. Lähemmäksi polkua päästyämme alkoikin kuulua ääniä ja huhuilin että hevostako etsit. Naisen ääni vastasi että joo, hän tippui kyydistä kun jalustin luiskahti jalasta. Kysyin että oliko hän kunnossa ja nainen vastasi olevansa. Vasta sitten huomasin puiden takaa, että sieltä tuli toinenkin hevonen, jolla OLI ratsastaja selässään. Hyvä että ratsastajia oli kaksi, jos olisi sattunut pahemmin. Sanoin että heppa meni tuohon suuntaan ja oli pistänyt laukaksi, tallille päin ilmeisesti menossa.

Ratsastajat ja heppa jatkoivat matkaa ja me jatkoimme siihen suuntaan mistä he olivat tulleet. Ensimmäisenä vastassa oli iso vesilätäkkö, jonka ylittäminen hevosella on ongelmatonta, mutta mulla olisi vesi hulahtanut nilkkapituisista vaelluskengistä sisään. Tuumasin, että Mörri tietää paikat ja tietää että tuolta pääsee kotiin ja tätin perässä kuljetaan, joten laitoin riimunnarun toisen pään Mörrin satulaan kiinni. Sanoin Raijalle että ottaa ohjista kiinni (olivat kiinni satulassa kyllä) ja ohjaa pollen lätäköstä yli. Mä menin edeltä puisia "tikapuita" pitkin, en tiedä kuka ne on siihen tuonut mutta niitä pitkin pääsin kuivemmin jaloin toiselle puolelle. Mörri tepsutteli varovaisesti toiselle puolen lätäkön reunaa pitkin ja hoiti homman kotiin.

Siinä tulikin mieleen, että mitä mä sitä taluttelen, kyllä se sieltä osaa ihan itsekin tulla ja Raija saa kokemusta ohjaamisesta. Kävelin siis edellä ja Mörri perässä Raija kyydissään ja hienosti meni. Katsoin polulla näkyviä isojen hevosten jälkiä ja huomasin paikan missä oli kummaa söherrystä. Siinä oli vissiin tapahtunut tipahtaminen, kun jälkiä oli sotkeutunut. Ja samalla tuli taas mieleen, ettei Mörrin jaloista jää noita jälkiä, kun ei sillä ole kenkiä. Eikä Mörri olisi lähtenyt toisen hevosen luota mihinkään jos ratsastaja putoaisi selästä. Eihän se lähtenyt edes yksinään mun luota kun onnistuin maastossa ratsautuessa kippaamaan itseni saman tien selälleni toiselle puolelle. Lämppäri olis lähtenyt kuin laukkakisoissa, mutta mun Mörri jäi vain katselemaan että mitä ihmettä sä meinaat, tule nyt selkään sieltä...

Seuraava haaste oli kaatunut puunrunko, jossa hetken mietin että pyydänkö Raijaa tulemaan alas satulasta. Nääh, Mörri haldaa tän kyllä. Neuvoin laittamaan ylämäessä painon reilusti jalustimille ja jyrkässä alastulossa kunnon takanoja ja jalat reilusti eteen ja vaikka hieman levälleen. Viimeiset pari askelta Mörri taisi tulla aika reippaasti, kun Raijan ääni oli hieman hätkähtänyt. Mörri tietää kyllä mistä voi tulla, ei huolta.

Polkua jatkettiin eteenpäin ja pian jo tulimmekin jyrkänteelle, siis siihen missä on jyrkkä alamäki, silta puron yli ja kamalan jyrkkä ylämäki. Otin Mörrin riimunnarusta kiinni ja talutin varovaisesti askeltavan pollen alas. Menin itse edeltä sillan kohdalta ja annoin Mörrille ja Raijalle vapaat ohjat. Kipusin ylämäen vauhdilla ja Mörri seurasi perässä. Kerroin kuinka Mörri oli vetäissyt laukat tähän mäkeen kun tultiin Kronan ja Prinsessan perässä. Raijan silmät levisivät, miten siellä pysyy kyydissä kun on noin jyrkkä mäki? Ylämäkeen on mun mielestä helpompi laukata, mutta onhan toi aika rankka! :D

Pyörätiellä otimme pienet ravit. Nyt meno oli huomattavasti parempi, Raija muisti olla puristamatta polvilla ja Mörri meni ihan kunnollista vauhtia. Mä sain juosta jo ihan kunnolla! Otimme muutaman käyntiaskeleen ja siirryimme uudestaan raviin, kerrassaan upeaa, Mörri ja Raija! Ja kerrassaan upeaa, minä itse, millonka mä olen viimeeksi juossut muuta kuin keritäkseni junaan...

Käynnissä ohitimme Veikkaustien ja bussipysäkin jälkeen Mörri säikkyi. Ohi mennyt bussi ajoi monttuun ja kolahti, jolloin poika hätkähti ja otti pari nopeampaa askelta. Sitten se rauhottui ja jatkoi edelleen mun perässä. Suoralle päästyämme otimme kaksi pikku ravia ja jatkoimme taas käynnissä ja Mörri oli jo niin rento että päristelimme vuorotellen. Päästyämme lähemmäs tallia, otimme yhden ravipätkän vielä pyörätien sivussa.

Tullessamme tallille kääntyvälle luiskalle käänsin Mörrin kohtisuoraan mäkeen. Ajattelin sen olevan helpompi Raijalle, kuin että jos polle tulee sivuttain mäkeen ja kääntyy vasta siinä. Mörri tuli pikkasen liukuen sillalle ja lähti sitten määrätietoisesti hänen mielestä parempaa reittiä pitkin tallille. Menin perässä kun olin taiteillut itseni ensin mutalikosta läpi. Otin muutaman kuvan Raijasta takaapäin, ei hajuakaan mitä niistä tuli kun kamera tärähteli kävellessä. Mörri meni kauniisti häntä heiluen ja päristellen. Mörri pysähtyi varsatarhan kulmalla ja kävelin heposeni ohi kohti ylämäkeä ja pihaa. Pyysin pollea pysähtymään kuvausta varten ja sain napsittua pari kuvaa reippaasta ratsukosta.

Raija tuli tolpilleen alas satulasta ja naureskeli tuntemuksilleen. Laitoin Mörrin tolppaan kiinni ja riisuin siltä suitset päästä. Raija avasi satulavyön ja nosti jalustimet ylös kuten ne kuuluu. Annoin suitset Raijalle ja vein satulan omalle paikalleen. Raija laittoi suitset paikalleen ja yhdessä menimme laittamaan Mörrille eväskoria. Pohjalle mysliä ja Raijan tuomaa leipää, päälle herkullinen pellavapuuro, porkkanoita ja ripaus merisuolaa. Mörri rouskutti eväitään tyytyväisenä ja samalla alkoikin ripotella vettä. Istuin katselemaan Mörrin ruokailua tallin kynnykselle ja Raija tuli sisäpuolelle seisomaan. Juttelimme Mörristä lisää, on se niin mainio polle.

Ratsun syötyä vein sen tallin läpi pihattoon ja Raija tuli vielä rapsuttamaan hummaa kiitokseksi. Mörri käänsi pään pois, jo riittää suosionosoitukset, hän tietää kyllä... Se on aika hauskaa kun se selkeästi nauttii huomiosta, mutta yrittää sitten kuitenkin olla että noh, johan tämä riittää. Lukitsin oven perässäni ja tarkistin paikat ja lähdimme kohti autoa. Molemmilla oli leveä hymy naamalla, reissu oli oikein onnistunut!

Raija sanoi että oli tosi hienoa, mutta nyt sä et päässyt ratsastamaan. Sanoin ettei se haittaa mua ollenkaan, mulle on pääasia että saan olla heposen kanssa. Ei mulla ole mikään hinku ratsastamaan sinänsä, mä tykkään vain olla hevosten kanssa. Tietysti on tosi kivaa ratsastaa ja välillä paahtaa hurrrjaa vauhtia, mutta mä arvostan hevosta ihan omana itsenään, en pelkästään ratsuna tai suoritusvälineenä. Tai ainakin toivon arvostavani, kunhan noiden pään sisälle joskus pääsisi katsomaan!