Lampaankarvalla liikkeellä

Hakiessani Mörriä tarhasta tuumailin ettei sitä viitsis ihan kokonaan harjata, sen verran märältä poika näytti. Mutta ei se ollutkaan litimärkä, vaan turkki oli kuivunut "nipuiksi" ja aukesi helposti kovemmalla harjalla. Tuumasin, että laitan vain lampaankarvan sille ratsastusvyön kanssa, jätetään jalustimetkin kotiin. Ensin otin käteeni kuolaimettomat, mutta päätin sitten ottaa kuolaimet käyttöön. Pakkasin namipussiin parit namit ja annoin vielä matkaevääksi porkkanaa, sitten lähdimme kohti Hakjärveä.

Alkumatka tökki taas, mutta jatkui rennommin, kun siirsin ohjan kiinni turpahihnaan. Ei tietenkään ole kiva kun kuolaimesta kiskotaan! Muutamassa kohdassa tuli pysähdys, mutta hetken seistyämme naksuttelin ja lähdimme uudestaan liikkeelle. Toisia hevosia tutkittiin tarkasti matkalla, mitä ne tekevät ja ketä ne ovat. Juttelin Mörrille ja se tuntui kuuntelevan. Vai niin, ainakin yksi vuonohevonen, kilttejä ovat, joo...

Mökkitiellä menimme hienosti ja välillä jopa reippaasti. Reitin loppupäässä aloin etsimään sopivaa kiveä tai kantoa, mistä pääsisin helposti kiipeämään selkään. Sellainen kivi löytyikin mukavasti tien vierestä ja polle parkkiin sen viereen. Pääsin oikein hyvin kyytiin ja Mörri kääntyi sammaleikossa hyvin varovasti, ettei täti vain keikahda.

Lähdimme käynnillä kotia kohti ja se olikin reipasta. Ei Mörrillä mitään kamala hoppua tuntunut olevan, kaikessa rauhassa, mutta reippaasti menimme. Huomasin, että jos nousen ylämäessä keventämään, Mörri pysähtyy. Hmmm.. Eli siis takamuksen pitää olla selässä ihan normaalisti, muuten se vissiin kuvittelee mun haluavan alas sieltä. Laukkamäessä askelet hieman tihentyivät, mutta pysyimme hienosti käynnissä. Olin päättänyt mennä ihan vain käyntiä koko matkan, saa Mörrin selkä liikettä varsinkin niissä mäissä.

Päästyämme katuvalojen piiriin vastassa oli taas uteliaisuus hevosia kohtaan. Seuraavaksi oli esteenä kaksi susikoiraa, jotka muristen ja haukkuen juoksentelivat aidan vieressä. Niitä Mörri katsoi hieman epäröiden, onneksi ne olivat kahden aidan takana ja takimmainen oli monen metrin päässä tiestä. Rapsuttelin vaan Mörriä ja juttelin kaikessa rauhassa.

Seuraavan talon pihalta juoksi aikaisemmin kertomani musta iso koira edelleen haukkuen ja muristen. Päätin kokeilla Mörrin rauhoittamiseksi (ja ehkä koirankin) samaa huutelua kuin mitä tarhaankin mennessä. "Moi mooii! Moi mooii! Moi koiwa! Kuka koiwa siellä! Moi!" Mörrin korvat rentoutuivat ja koira heilutti häntää, se alkoi hyppiä siihen malliin että leikitään leikitään ja otti leikkiinkutsu-asennon. Ihana! Menimme aidan vierustaa ja musta koira kuunteli kun juttelin sille iloisesti. Muistin aina välillä hihkua "Moi mooii!" kuten tarhallakin, joten Mörri pysyi rauhallisena. Emäntä huuteli koiransa pois ja me tallustelimme kotia kohti.

Loppumatka pyörätielle meni leppoisasti. Pyörätielle päästyämme Mörrin pää meni samantien ruohikkoon, tässä hän saa syödä! Ole hyvä vain, kyllä näyttääkin maistuvan. Tietä pitkin meni autoja, mutta niistä emme välittäneet. Mutta sitten tapahtui jotain, mikä säikäytti Mörrin. Auto tuli takaata tiellä ja kuului yhtäkkinen paukaus. Mörri pomppasi eteenpäin pari askelta ja mä olin jo käsi ratsastusvyössä. Jalat nousi automaattisesti ylemmäs ja toinen käsi piti ohjia. Mörri pysähtyi ja ihmetteli ääntä. Auton perässä oli hevostraileri, jonka asukki ilmeisesti oli kenkässyt takaseinään juuri meidän kohdalla. Apukuski katsoi että tipunko mä ja mä vilkutin takaisin, kaikki kunnossa! Mörri jatkoi hetken mietittyään syömistä ja hetken kuluttua suunnistimmekin jo tarhan reunalle huudellen "Moi mooii!" Tirrille.

Tallipihalla laitoin Mörrin tolppaan kiinni ja otin pian suitset ja muut varusteet pois. Sitten annoin ruoka-astian turvan alle ja vein tavarat paikoilleen. Mörri rouskutti iloisena porkkanoita ja mysliä, itsekin vetäisin porkkanan odottaessa. Päätin viedä Mörrin ulkokautta tarhaan ja Mörri oli ihmeissään, mennäänkö me muka uudestaan lenkille?

Muut olivat syöneet jo heinänsä, joten annoin hienolle ratsulleni heinää syötäväksi. Hetken kuluttua Kolur tuli ajamaan Mörrin pois, joten otin Kolurin nenän alta ison osan heinää ja kuljin sen kanssa aidan viertä kauemmaksi ja Mörri seurasi perässä. Sitten Kolur tuli uudestaan jaolle, jolloin otin taas Mörrille heinää ja jämät jätettiin Kokulille. Kolmannenkin kerran Kolur ajoi Mörrin pois heinältä, mutta aina annoin uutta heinää hienolle ratsulleni toisessa paikassa. Mörrin syötyä kylliksi annoin loppujen olla, kyllä Kolurille kelpaa.

Tarkistin vielä että tallin ovet olivat kiinni ja takaovi lukossa. Sitten olikin hyvä lähteä kotiin miettimään lauantain strategiaa, miten meinaan pistää Mörrin ahterin liikkeelle!