Rentoa menoa

Olin jo eilen paistanut valkosipulivoipatonkia ja yrttivoipatonkia evääksi tälle retkelle, joten aamulla oli helppo pakata vain Mörriäisen porkkanat lisäksi reppuun vesipullon kera. Mä olin melko tohkeissani, viimein hieman pidempi reissu! Ikävä kyllä mulla oli vain kauhea hoppu aamulla, univelkaa oli hieman jäänyt.

Mörri näytti nukkuvan laitumella Eikan, Gussen ja Offarin keskellä ja oli ihan kamalaa mennä herättelemään poitsu. Ei se näyttänyt pahakseen pistävän, varsinkaan kun sai porkkananpalan suuhunsa. Mulla ei ollut riimua mukana, joten otsatukasta taluttaen kävelimme satulakaapille, aina välillä pookkanaa evääksi haukaten. Sain viimein kantamuksenikin laskettua käsistä ja otin Mörrin suitset kaapista. Voi pientä, se ihan työnsi päänsä oikeasta kohdasta läpi! Ihqu!

Kiinnitin ohjan toisen pään samaan puuhun kuin missä Svipukka oli kiinni ja siihen Mörri jäikin ihan tyytyväisenä. Harjasin ratsuni ("Joo joo, kyllä se harjakin pitää harjata!") ja putsasin kaviot, sitten laitoin kotona kuivamassa olleen satulahuovan pörriäiselle selkään. Hain satulan siihen päälle ja ruiskutin kamalan hajuista öttiäismyrkkyä itselleni ja ratsulleni. Mörri otti suihkutuksen rauhallisesti, se on jo hoksannut itikoita ja paarmoja olevan vähemmän käsittelyn jälkeen. Nuorta neitoa huvitti Kolurin selässä kun syljin suuhun tuulen mukana tullutta myrkkyä pois. Thyi, yäk! Ja KÖH!

Autoin Laikan ratsastajan selkään otettuani ensin Laikkeliinilta satulan pois. Tamma näytti perin juurin tyytyväiseltä, kevyt ratsastaja ja ilman satulaa, jipii! Kiristin satulavyötä ja kipusin oman hummani selkään ja pääsinkin sinne jo toisella yrittämällä! ;-) Voi itku, millonka mä opin oikeasti tänkin homman...

Lähdimme matkaan hyvässä järjestyksessä ja mä jo laitoin ohjat kiinni satulaan. Täti meinaa naatiskella! Mä otin itselleni pienen oksan, missä oli lehtiä, sillä olisi hyvä huitoa ötököitä pois sekä omalta että Mörrin naamalta. Mörri oli menossa Kronan perään ja oli hieman nyreissään kun joutui jäämään hännille. Jukra kun tuo Krona on niin ihana!

Heidi tarkisti kaikilta satulavyöt, myös meiltä, mutta sanoin että kiristin sen juuri. Heidi kokeili vyötä ja sillä oli kertakaikkisen epäilevä ilme. Juu juu, kyllä me tällä pärjätään, saa sitä sitten kiristettyä matkan varrella... No ei se tällä kertaa sentään heilunut siellä masun alla, kuten parina muuna kertana. Ihan.

Matka jatkui tasapainottelun merkeissä, menin ilman ohjia ja Mörri oli kovin kuuliaisella päällä. Korvat olivat koko ajan muhun päin ja meillä oli mukavaa. Pärinä-polle aloitti päristelyn heti metsässä ja vastailin kun toinen kerta jutteli mulle. Tuntui, että Mörri otti oikein kisaa päristelystä, kumpi jaksaa pidempään. Mörri voitti, kun mua alkoi naurattaa!

Me pysyttiin tosi hyvin muiden mukana, ei jääty ollenkaan taakse. Vain siinä kohtaa jäätiin kun piti jäädä nuuskimaan ja tekemään tuttavuutta aidan takana olevan Vaavin kanssa. Mörri ja Vaavi seisoivat pitkään turvat vastakkain nuuskien toistensa hajua. Jatkoimme kuitenkin matkaa, vaikka olisi ollut kiva tutustua pidempäänkin.

Metsässä tuli polulle pari kaatunuta puuta, joista toisen kohdalla Mörri jäi nuuskimaan. Puu tuoksui mielenkiintoiselle ja vanhempi pariskunta mietti että uskaltaako se ollenkaan tulla siitä yli. Hienosti suoritimme kuitenkin esteen Mörrin pitäessä selkänsä aivan suorana. Siellä on niin käsittämättömän helppo istua kun tämä herrasmiesratsu osaa kantaa ratsastajansa keikuttamatta!

Mä nautin tasaisesta menosta ja kuuntelin metsän ääniä. Vierellä alkoi jokin lintu piipittää reviirinsä rajoja niin urakalla, että Mörrikin käänsi päätään ja katseli puuhun. Mä piipitin takaisin ja Mörrin korvat siirtyivät takaisin minuun, Täti puhuu lintua! Hetken kuluttua Mörri oli jo tottunut ääniin, Täti kun juttelee aina kaikkien (lajien) kanssa.

Sitten otimme ensimmäisiä ravipätkiä ja ensin menin suht löysillä ohjilla. Meillä ei ollut kiire, Mörriä kiinnosti päristelykisa enemmän. Se voitti. Taas. Lisää käyntiä ja pieniä pätkiä ravia lisää ja meno alkoi olla tahdikkaampaa kun polle lämpeni. Ilmakin hieman lämpeni, mutta ei onneksi liikaa. Metsässä oli silti mukavan vilpoista. Aina välillä tuli otettua jalustimetkin pois ja välillä hieman jumppasinkin Mörrin selässä. Ojensin jalat suoriksi ja sitten nostin kädet ylös ja olin isona X-kirjaimena Mörrin selässä. Heppani jatkoi tyynesti matkaa, jumppatuokioita on aiemminkin nähty ja tuntuu se Täti silti selässä pysyvän!

Viimein pääsimme taukopaikalle ja otimme satulat pois ratsuiltamme. kaivelin reppuni sisältöä ja katkoin Mörrille pookkanoita maahan. Se tykkäsi kovasti, nami-pookkanoita! Rouske vaan kävi kun oranssit herkut katosivat parempiin suihin. Samalla söin omia eväitäni ja varsinkin join vettä, janotti. Jaoin vielä kaikille heposille valkosipuli-ruisnapit, jotka todellakin tekivät kauppansa!

Svipa onnistui karkaamaan, mutta se saatiin hyvin helposti kiinni ja takaisin paikoilleen. Mörri katseli Faxin vierestä menoa ja natusteli ruohoa tyytyväisenä. Sitten olikin aika pakata tavarat reppuihin ja satuloida uljaat ratsumme. Tällä kertaa pääsin selkään ihan kommelluksitta, ta-daa! Mörri yritti taas sukkuloida muiden välistä Kronan perään, mutta harmituksekseen joutui taas jäämään jonon hännille. Ei se tuntunut kuitenkaan ihan mahdottomasti haittaavan, koska Mörri edelleen kulki hyvin reippaasti jonon perässä.

Jossain vaiheessa alkoi meno hieman hidastua ja jäimme muista, mutta hieman pohkeita antamalla vauhtia tuli taas lisää. Sitten pääsimme laukallekin ja mulla oli oikein hyvä fiilis. Mä istuin syvällä satulassa, pidin ohjia käsissä ihan noin niinkuin malliksi ja seurasin Mörriä. Iloinen "Hörh!" kuului polleltani ja taputin laukkaavaa palleroani, kivaa oli mullakin!

Toinen laukka meni tosi tiheällä ravilla, tai niin ensin luulin, kunnes huomasin että Mörrihän meni ylämäkeen töltillä! Oi jukra! Mä olin aivan tohkeissani, unohtakaa laukat, meidän Mörriäinen meni tölttiä! Ihan itse! Mua nauratti, pakko soittaa Annikalle heti kun kotia pääsen! Tää on todella koomista, Mörri tuntuu aina toimivan eri tavalla kuin muut hevoset. YLEENSÄ töltti on helpompi ottaa loivaan alamäkeen, mikä ei tosiaankaan ole Mörrin kanssa onnistunut. YLEENSÄ ylämäessä kevennetään, paitsi Mörrillä, joka pysähtyy jos ratsastaja nostaa ahterinsa penkistä. YLEENSÄ issikoilla laukassa kevennetään, paitsi Mörrillä, joka nostaa laukan vasta kun ahteri on penkissä. Tää mun hevoseni on samanlainen "ei-mihinkään-ryhmään"- kuuluva otus kuin Tätinsäkin. Kumpikin ollaan se poikkeus säännöstä. KAIKKIHAN tykkää mansikoista, paitsi minä. KAIKKIHAN tykkää kanasta, paitsi minä. EIHÄN KUKAAN tykkää pinaattikeitosta, paitsi minä. Taitaa olla Täti ja Hevonen aika samasta muotista! ;-)

Jossain vaiheessa Mörrin pää nousi yhtäkkiä ylös ja se jäi tuijottamaan metsään. Sitten se hengitti nopeaan tahtiin "puuf-puuf-puuf-puuf". Vai niin, siellä on nyt jotain sitten. Kasoin samaan suuntaan Mörrin kanssa ja oikein tuijotin sinne. Mörri huomasi että katsoin samaa asiaa ja rentoutui hieman vaikka pää oli edelleen koholla. Tuijotin vielä hetken, rentoutin itseni ja sanoin normaalilla äänellä että: "Jaa siellä näkyy olevan hirvi. No se ei meitä haittaa, se ei kuulu meille!" Mörri oli tyytyväinen selitykseen ja jatkoi matkaa. Ei hajuakaan mikä siellä oikeasti oli, mutta selitys kelpasi Mörrille.

Hieman se oli meno päällä vikan laukkamäen kohdalla, minkä muut tällä kertaa kävelivät. Mä tein niin, että sanoin Heidille että menkää vaan, me tullaan hieman perästä. Pysäytin Mörrin ja odotimme että muut saisivat käveltyä pidemmälle. Mörri ei tykännyt ollenkaan tilanteesta, vaan yritti nykiä ohjia itselleen. Kielsin poikaa liikkumasta muuta kuin sivulle, siellä oli pehmeämpi kohta. Seurasin silmä tarkkana kunnes Tvisturin söpö takalisto oli kadonnut mutkassa olevan puun taakse. Sillä sekunnilla vapautin ohjat ja otin salamana harjasta kiinni, kumarruin eteenpäin ja Mörri ponkaisi täyteen laukkaan siltä seisomalta. Huiii! Jippiii! Koppoti koo! Leveä hymy naamalla laukkasimme suoran ennen mutkaa ja teimme tiukan kaarroksen. Jiihaa!

Hidastin heti kaarteen jälkeen, ettei nyt ihan töötättäisi Tvissen peffaan, mutta tästäkin juoksusta Mörri oli tosi tyytyväinen. Se päristeli ja tepsutteli rinta rottingilla, ai kun sillä oli hyvä mieli! Hassu ihana polle! Loppumatkasta otimme vielä yhden ravipätkän ja silloinkin hieman pidätin poikaa. Sen ravi on suht nopeaa, vaikka se onkin pieni polle. Se tuntuu aina tarvitsevan enemmän tilaa mahtuakseen kunnon raville. Sen jälkeen oli vuorossa enää käyntiä ja mä menin taas ilman jalustimia. Ja ohjia. Että mä olen oppinut huonoja tapoja... Ja näköjään opetin niitä muillekin, laitumella Kronan ratsastaja tuli mun perässä ja tein taas X-jumppaa. No hänkin teki! Eipä Krona siitä välittänyt, mutta kuitenkin. Vitsailin vain että "Kato äiti, ilman käsiä!", johon hän vastasi että "Kato äiti, ilman hampaita!" Hih! :D

Pysäytin söpöläiseni satulakaapille ja jätin satulan siihen. Sitten otin pesuvadin, sienen ja hikiviilan ja suuntasin Mörriä taluttaen joelle. En jaksanut kantaa sitä vettä ylämäkeen, joten pesin pollen siellä missä vettä eniten oli. Mörri oli hieman ihmeissään, ei häntä tänne ole aiemmin tuotu pesulle. Kehuin kovasti kuinka rohkea ja taitava hevonen Mörri on, oli kuulemma mennyt aloittelijallakin eilen kuten täydellisen hevosen kuuluukin. Pesun jälkeen Mörri veti mut jyrkkään ylämäkeen (Kiitos!) suoraan ruokakaap... ups.. siis satulakaapille. Kiinnitin herrasmiehen kuitenkin Keken viereen, jossa nämä kaksi saivatkin aikaan pienoisen vinkumis-session. POJAT!

Laitoin Kokulille loimen päälle ja autoin sitten Minnaa Svipan loimen kanssa. Yhdessä laitoimme Laikalle loimen ja sitten menin jakamaan ruokaa vateihin. Mörrille vein ruuan ensimmäisenä ja samantien Kekelle, ettei siellä ihan sotaa syty. Ja siirsin sitten Mörrin kiinnityksen kauempana olevaan puuhun, ettei kumpikaan pääse toisen kipolle. Päästin hetken kuluttua Mörrin irti ja pakkasin tavaroita kaappiin. Saatuaan masunsa täyteen Mörri siirtyi piehtaroimaan. Voi mitä possun ääniä se päästikään kun oli niin ihanaa piehtaroida! Röh... röh... röh... kuului kun notkea ruuna kiemurteli selällään!

Jaoin vielä kaikille palaset porkkanaa ja Mörri lähti seuraamaan meitä portille. Täytimme juoma-astiat ja Mörri käyttikin tilaisuutta hyväksensä. Sitten tuli kyllä Svipukkakin veden ääreen, samaten Krona. Vesi maistui kaikille!

Mä olen aika nautinnollisen rento tällä hetkellä, oli niin mukavan rauhallinen retki. Mä sain mennä paljon ilman jalustimia, olisi voinut vaikka mennä pelkällä huovallakin. Mörri oli rento ja innokas ja halusi ottaa päristelykisaa ties kuinka usein ja se toimii hurjan hyvin ihan ilman ohjiakin. Mä jaksaisin kehua mun ruunan rupsukkaa vaikka kuinka, mutta kukaan tuskin jaksaa lukea sitä hehkutusta. Mutta ihana se on! <3