Olin ottanut kotoota hieman evästä meille kummallekin, tarkoituksena oli tassutella jonnekin kivaan paikkaan syömään aamupalaa. Repusta löytyi omenaa, porkkanaa, iso ciapatta-sämpylä täytteillä ja suklaa-patukka. Ja vettä tietenkin.
Mörri löytyi vaihteeksi Offarin seurasta, mutta ennenkuin pääsin komeaa ratsuani hakemaan, Kolur tuli tervehtimään ja rapsutuksia hakemaan. Hinkkasin Kokulin harjamartoa, mistä heppa näyttikin tykkäävän kovasti. Tykkäsi jopa niin paljon, että uskaltautui Offarin lähettyville kerjäämään lisää huomiota! No voi sitä meidän ihanaa Kokulia, pitihän sitä rapsuttaa sitten ihan kunnolla, se on niin herkkis ja liikkis! Rapsutin kyllä Offariakin, sille taisi tosin olla ihan yksi ja sama koko homma.
Talutin oman heposeni satulakaapille ja annoin namin. Kerroin että täytyy lähteä tuonne parkkikselle päin, koska Täti on havupää ja unohti hevosensa ruuat autoon. Mörri nyökkäsi sen näköisenä että ainahan sä jotain unohdat, yleensä ne pookkanat. Kerroin että unohdin sen kännykänkin kotiin, jolloin Mörri vain katsoi mua. Jukra kun se muistuttaa välillä mun miestä...
Harjattuani ja tarkistettuani kaviot laitoin Mörriäiselle huovan selkään ja ratsastusvyön sitä pitämään. Joo, pitää muuten perjantaina putsata se ratsastusvyö, oli melkoista koppuraa se nahka. Silloin viime viikon sateessa kastuttuaan se kuivui kovaksi. En mä sitä laittanut ollenkaan tiukalle, kyllä huopa siellä kuitenkin pysyy. Annoin kuolainten olla vielä pois suusta, kun lähdin taluttamaan Mörriä juomatynnyreille. Hörpyn (5litraa vettä) jälkeen sanoimme Kronalle ja Prinsessalle heiheit ja lähdimme tassuttelemaan parkkikselle päin.
Mörri tuli aivan loistavaa käyntiä ja tuntui olevan innokkaalla päällä. Annoin sen haukata pientareelta vauhdissa heinää ja matka sujui. Tarkistin aina välillä, ettei takaa tule pyöräilijöitä. Ison laitumen portin kohdalla Mörri teki stopin, tänne voitaisiin kyllä mennä. Sanoin että tullaan sen kautta takaisin, mennään takakautta laitumelle ihan vain vaihteen vuoksi. Eikä me olla koskaan sieltä menty.
Jatkoimme matkaa hieman enemmän pysähdellen, piti tarkistaa paukutuksen lähde (Metsähallituksen vasara) ja se kumma vinkuna (Metsähallituksen sirkkeli). Sitten pääsimme nätisti parkkipaikalle, josta ajattelin taas totuttaa sitä mun autoon. Avasin pelkääjän puolen oven ja istuin penkille ja sitten annoin namin Mörrille. No eihän se hevonen pelännyt mun autoa avonaisilla ovillakaan, ihan hyvä juttu, ja onhan se jo viime talvena oppinut että sieltä saattaa tulla jotain hyvää. Mutta muistutinpahan vain.
Kävelimme parkkipaikalta tien risteykseen ja jäin kuuntelemaan että bussi on tulossa. Jäin odottamaan Mörrin kanssa ja kun huomasin että oli tuttu kuski, vilkutin hänelle. Ensin kuski vilkutti takaisin ja hidasti sitten vielä enemmän ja loppujen lopuksi pysäytti ison kulkuneuvonsa juuri meidän kohdalle. Kuski avasi ovet ja kysyi iloisesti virnistäen "Haluatteko tulla kyytiin?" No mä repesin nauramaan, varsinkin kun Mörri olisi mennyt! Se aivan tyynesti katseli bussiin sisälle eikä sitä haitannut sihisevät ovetkaan! Mörri olisi luultavasti painanut nappia laitsan kulmalla ja hypännyt coolina kotinurkilla pois. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa jalan, ettei tarvitse siivota lantakasoja 85A:n lattioilta.
Pääsimme hienosti metsään ja huomasin että vastaan oli tulossa ihmisiä. Mörri jäi jumittaa kaatuneen puunrungon taakse ja sanoin että kyllä sä siitä pääset, menit siitä sunnuntainakin. Kaksi naista tulivat vastaan ja heitä nauratti. Mörri sai etujalkansa tukin ylitse ja päätin sitten kiivetä siinä selkään. Vanhempi naisista kertoi että hänellä oli aikoinaan hannoverilainen, säkä 170, että toi ei tosiaan olisi onnistunut sen kanssa! No ei varmaan, keittiöjakkaraahan siinä tarvitaan että saa edes jalan sinne jalustimeen. Siinä samalla Mörri tutki naisten sangot, ettei vaan olisi porkkanoita sattumoisin jäänyt sangon nurkkaan lojumaan.
Jatkoimme ratsain jonkun matkaa, mutta meno takkusi aikalailla. Jossain vaiheessa tulin alas selästä ja jatkoin taluttamista, oli meille kummallekin stressittömämpää. Metsässä tuli vastaan myös äiti ja tytär, he olivat poimimassa mustikkaa. Mörri katseli heitä tarkkaan, he eivät siellä viimeeksi olleet ollenkaan. Nainen jutteli ja naureskeli Mörrille, joka totesi että vaarattomia ovat. Pääsimme taas jatkamaan matkaa.
Edessä oli tosi pahaksi kivikoksi mennyt kohta ja valitsin askeleeni sen mukaan mitä muistin hevosten menneen. Mörri seurasi mua erittäin hyvin ja pysähtyi vain silloin kun menin sen mielestä väärää reittiä. Palattuani ruotuun hän suostui seuraamaan.
Kuivuneen ojan yli emme tosiaankaan menneet, koska Mörrin mielestä siinä kohtaa kierretään AINA tuolta metsän kautta. Okei, joo, Täti tottelee. Kumma kun takaisin päin siitä kyllä voidaan tulla...
Jatkoimme matkaa ja jossain vaiheessa otin Mörriltä taas kuolaimen pois suusta. Piennar oli täynnä jopa mun silmiin herkullista mehevää ruohoa, joten annoin pojan syödä, mikäs kiire meillä. Pikkuhiljaa siirryimme eteenpäin ja nautin mukavan vilpoisasta aurinkoisesta säästä, ötököitäkään ei juuri ollut. Itsekin otin evästä, omena maistui erityisen hyvältä!
Päästyämme melkein kääntymispaikalle asti Mörri pysähtyi kärrypolun kohdalle ja katsoi sinne uteliaana. Sehän muutenkin on kiinnostunut poluista, jää vissiin tuumailemaan että olisipas houkuttelevan näköinen polku. Niin se nytkin teki. Kysyin siltä että haluatko sä käydä siellä katsomassa. Mörri kääntyi katsomaan mua silmiin ja kysyin uudestaan, mennäänkö sinne? Mörri käänsi päänsä kärrypolun suuntaan ja katseli. Selvä, mennään vaan, lähdin kävelemään toista lehtien peittämää uraa pitkin tuntemattomaan metsään. Katselin ympärilleni ja näin aika komean kallion oikealla puolella tietä. Sanoinkin sen Mörrille, joka katseli samaista kalliota, tosin hieman epäillen.
Jonkun ajan kuluttua vasemmalla puolella tuli pieni pätkä umpeen kasvanutta polkua ja sen takana oli heinäinen aukea. Toisella puolen aukeaa näkyi jokin puinen rakennelma, ei se ihan lintutorni ollut, mutta jokin vastaava. Käydääs kattomassa jos sieltä löytyisi sopiva evästelypaikka, sanoin Mörrille ja suuntasimme aukealle. Heinien peitossa oli melkoista risua ja oksaa, mutta varoen etenimme aukealle.
Katsoin ympärille ja huomasin maassa littaantuneita heiniä soikeassa muodossa, hirven makuupaikka! Menin makuupaikalle ja Mörri seurasi nuuskuttaen, mikä täällä on ollut! Päätin tehdä Mörrit ja pistin pään alas ja nuuskutin pitkään. Välillä nousin pystyyn ja katselin ympärille ja nuuskin sitten uudestaan makuupaikkaa. Mörri tuli nuuskimaan samaa kohtaa mun kanssa ja oli aivan rauhallisen oloinen, kun kerta Tätikään ei hermostunut. Päätin sitten lisätä hirven plussa-pisteitä ja kaivoin repusta porkkanat. Siinä me evästelimme hirven makuupaikalla, Mörri söi porkkanaa ja mä suklaata. Välillä muistin nuuskuttaa lähellä maata ja sitten päristellä ja maiskuttaa suklaata.
Eväshetken jälkeen käänsin heposeni takaisin päin ja sattumoisin Mörri osui matalammalle kohdalle kuin mä. Mä pääsin tosi hyvin kippaamaan itseni selkään ja Mörri jatkoi luvan saatuaan matkaa kotiin päin. Iso kallio oli edelleen hieman epäilyttävä, ja siitä kohtaa menimme pikkasen ripeämmin askelin.
Päästyämme takaisin alkuperäiselle tielle otin ihan pieniä siirtymisiä raviin ja takaisin käyntiin. Ekalla kerralla käytiin ihan töltilläkin ja kehuin poikaa hienoksi hepaksi! Mä olin jo ottanut jalustimet pois jaloista, mitä mä niillä kun muutenkin pysyy hyvin selässä. Laitoin ne ristiin edestä ja kun ne ikävästi kolisivat nilkkaluihin, nostin hihnat reisien päältä. Pohkeita ei haitannut jalustimet! Ja hyvin se huopa pysyi Mörriäisen selässä vaikkei ratsastusvyö ollut kuin... noh, mallina siellä.
Kuten olin arvellutkin, kuivuneen puron ylitys kotiin päin meni tien kohdalta, emme siis kiertäneet metsän kautta kuten mennessä. Sen jälkeen alkoi kivikkoisempi osuus ja mä tasapainoilin Mörrin selässä puskia väistellen. Yksi kohta oli tosi hankala, musta tuntui että roikuin kuin intiaani hevosen kyljellä kun piti väistää kuivunutta tiheää kuusta. En mä siellä ihan kyljellä ollut, mutta pidin toisella kädellä harjasta ja toisella nojasin Mörrin lapaan ja yritin pitää painopisteen hevosen päällä. Se huopa kun nyt ei varsinaisesti missään ollut kiinni...
Kuivuneita kuusenhavuja oli joka paikassa, kengissä oli oksanpätkää pystyssä ja hetken leikin sarvipäätä ennenkuin huomasin että oksa sojotti myös kypärän tuuletusaukosta. Mörrilläkin oli otsatukassa koristetta, mutten yltänyt ottamaan sitä pois. Havunneulasia riitti vaikka kuinka huovan päällä, yritin niistä enimmät rapsia pois.
Mörri alkoi seuraamaan metsää hieman tarkemmin ja huomasin, että olimme siinä kohtaa missä äiti ja tytär olivat olleet mustikassa. Kiinnostuneena Mörri etsi ihmisiä, ei niitä nyt taas ollut, kummallista. Seuraava mielenkiinnon kohde oli oikealle vievä polku, mistä myös pääsee kotia kohti. Kehuin Mörriä kun se oli huomannut polun, mutta se ei tuntunut kelpaavan Mörrille. Seuraavasta kohdasta me tulimme tälle tielle, mutta sekään ei innostanut Mörriä. Jatkoimme siis suoraan Kattilantielle ja näin kun bussi hurautti meistä ohi. Hymyilytti, oliskohan Mörri nyt halunnut kyydin?
Aiemmalla parkkipaikalla Mörri olisi mennyt uteliaana auton luokse, joku siellä nimittäin availi eväitään! Olikohan virhe opettaa, että autosta tulee namia... Jatkoimme matkaa sille parkkikselle, missä oli mun auto ja tulin siellä alas selästä. Otin Mörrin ruokasangon takakontista ja jatkoimme matkaa jalan.
Vein Mörrin isommalle laitumelle ja Mörrin pää kohosi, mennäänkö me tänne ruokakaapille, jee! Se oli aivan tohkeissaan kun se tassutteli alas rinnettä, hyvä ettei kiskonut mua mennessään. Ruokakaapille oli selkeästi matka ja hämmästys oli suuri kun vein hänet tutulle selkäännousukannolle ja kiinnitin ruokasangon ratsastusvyöhön. Kippasin itseni selkään ja Mörrin ilme oli varsin kummastunut, mitä tämä meinaa?
Ohjasin palleroni laitumen takaosaan, mihin hän ei selvästikään halunnut mennä. Kaverit on tuolla ja sinne pääsee tietä pitkin! Yritin selittää että me mennään takakautta sinne kavereiden luokse, saat vaikka syödä siinä välillä. Pitkä suora takaosaan oli mielenkiintoista venkoilua, mutta ensimmäisen puusillan jälkeen Mörri alkoi hoksata mihin olemme menossa. Olihan se tietenkin uutta, en ole koskaan sillä ratsastanut tätä kautta. Ei se malttanut kuitenkaan heiniä napsia, oli kiire omalle laitumelle!
Tulin alas selästä lankojen kohdalla ja päästin Mörrin langoista läpi. Sitten reiluun ääneen jutellen kävelimme rinteen takaa lauman näköpiiriin ja hihkuin jo kaukaa moimoit niille. Etteivät saa sydäriä kun tullaan ihan eri suunnasta ja ilmoittamatta. Kolurin pää siellä nousi ja tarkisti tilanteen, mutta tunsivathan ne mun äänen.
Menimme satulakaapille ja valmistin Mörrille mysliaterian omenalla, näkkärillä ja valkosipulilla höystettynä. Ruoka tuntui kelpaavan ja valkosipulin murusia nuoltiin pitkään kipon pohjalta. Sillä välin pistin varusteet pois ja huomasin että hakalukko, millä olen aina pistänyt ohjat kiinni satulaan oli mennyt rikki. Se oli sellainen alumiininen kevytversio ja ruokasangon paino taisi lipsauttaa jousen pois paikoiltaan. Nou hätä, mulla on jossain vahvempi versio, kunhan vain löydän sen jostain.
Mörrin syötyä otin ruokasangon ja repun ja lähdin kohti vesiastioita. Mörri seurasi perässä turpa kiinni mun takamuksessa, hän tulee juomaan. Täytin astioita vedellä ja Mörri sai juodakseen. Hetken kuluttua Mörrin ihastuskin tuli paikalle Prinsessan vanavedessä ja Mörri oli taas niin hörhelönä kuin vain voi poika olla! Niska kaarella ja vatsa vedettynä sisään tämä mun utelias ja hauska ratsuni näytti parhaita puoliaan höristen samalla pehmeästi kauniille Krona-neidolle. Hörh... ;-D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti