Jaana kysyi jo aiemmin, että haluaisinko asiakkaan mulle seuraksi maastoon ja kyllähän se mulle sopi. Tvistur olisi tulossa Mörrin kaveriksi. Mietimme, että kun Mörri ei kerta suostu menemään keulilla, niin huutelisin perästä sitten ohjeita. Tvistur kuitenkin kuuntelee ja tottelee mun ääntä, vaikken sen selässä olekaan. Sitten tuli mieleen, että jospa asiakas haluaisikin tulla perässä Mörrillä ja mä saisin Tvissen...
Jaana oli laitumella kun menin sinne, Rontti-koirakin oli mukana. Ihana nähdä Ronttia, siitä on niin pitkä aika kun viimeeksi ollaan keppiä heitelty! Rontti toi oitis hienon kepin ja tipautti sen mun varpaille, "Heitä jo keppi, heitä!" Pitihän sitä heitellä sitten muutaman kerran, kun toinen niin innoissaan sitä pyysi!
Mörrikin oli lähettyvillä, mutta annoin sen vielä olla. Harjasin Tvisturin ensin ja otin vasta sitten Mörrin harjattavaksi. Laitoin satulaa selkään ja sitten asiakas jo saapuikin. Esittelin itseni ja kerroin että lähdemme kaksistaan liikkeelle. Hän tunnisti heti Mörrin ja kertoi lukeneensa tätä blogia. Kysyin että haluaako hän mennä Tvisturilla keulilla vai Mörrillä siellä perässä, mutta se oli ihan sama hänelle. Kumpikin polle on kuitenkin loistoheposia! Juttelimme vielä niitä näitä ja kun Tvisturkin oli varustettu, kysyin vielä uudestaan kummalla hän mieluummin menisi. Mörrillä hän menisi mielellään, tuli vastaus. Se käy kyllä! Yritin pitää naamani peruslukemilla ja käännyin Jaanaan päin ja tohkeissani sanoin "JESSSS!!!" Kumpaakin nauratti, mutta kun Tvistur on se mun sydämeni polle!
Talutin Mörrin ojan yli ja asiakas nousi satulaan. Kiristin satulavyön, laitoimme jalustimet sopiviksi ja hain sitten lainaratsuni mukaan. Talutin Tvisturia edellä ja Mörri alkoi kanittaa perässä. Jahas, saman tien oksa ratsastajalle käteen! Pääsimme portista läpi ja kehotin antamaan Mörrille pohkeita ihan reippaasti, jos se ei toimi, mutta hyvin ratsastaja sai Mörriä liikkeelle. Kuulemma asiakkaalla oli ollut taukoa ratsastuksesta muutama vuosi, mutta ratsastushan on kuin pyörällä ajo, se tulee kyllä mieleen hetken kuluttua. Ja lihasmuisti yleensä toimii hyvin, kroppa muistaa asiat paremmin kuin mieli.
Metsään päästyämme tarkistin vielä Mörrin satulavyön ja hain sitten paikkaa mistä pääsisin itsekin ratsuni selkään. Voi kamala kun Tvistur olikin yhtäkkiä korkea! Ei se aiemmin ole noin korkea ollut! Jukra, miten voi 18-vuotias ruuna vielä kasvaa korkeutta! No joo, ehkä tuo polvi aiheutti sen, ettei Mörriä korkeamman hevosen selkään voi ponnistaa. Ohjasin Tvisturin kannon viereen ja kippasin siitä itseni selkään. Jalustimet olivat ehkä reikää liian lyhyet, muttei kuitenkaan häiritsevästi. Tvistur lähti heti innokkaana reipasta käyntiä ja mun piti aina välillä toppuutella. Odotetaan sitä Mörriäkin!
Kerroin Mörristä ja Tvisturista, kuinka ne varoo askeleitaan. Mörrin huomattiin menevän juuri niitä samoja kohtia, mistä Tvistur oli mennyt. Nämä kaksi hevosta on ne kaikkein varovaisimmat jaloistaan, joten meillä oli varsin turvallista mennä juurakkoista polkua pitkin. Pääsimme hiekkatielle ja kokeilimme siihen ensimmäisen ravin. Olin jo laitumella kertonut, että Mörri menee ravia ja kevennän siinä aina itse. Rytmi oli sama kuin lasten laulussa "Rouva Hulda huoleton, neljän tytön äiti on, vanhin heistä verraton, vaimo merimiehen.." Tvistur lähti töltille ja mä nautiskelin, sitten naksuttelin ja tein pidätteitä kun poika vaihtoi passille. Oi jukra, kun oli samaan aikaan niin tuttua ja silti niin vierasta! Mörri tuli perässä ravilla ja hyvin kuulemma meni. Seuraavallakin nopeammalla osuudella oli hyvä meno ja Mörri tuli loppuun asti sitä ravia. Hienostihan näytti ratsastaja vuosien tauosta huolimatta saavan Mörriäisen liikkeelle! Hyvä hyvä! Vai onko se polle vain vieraskorea... ;-)
Matka jatkui rauhallisissa merkeissä, mutta sitten ilmeisesti Tvistur astui johonkin kiveen. Meno muuttui linkuttavaksi ja tulin alas selästä. Tutkin kaikki kaviot ja otin toisesta etusesta kiven pois, olisko se ollut syynä. Talutin Tvisturia eteenpäin ja katselin että ei se enää linkannut, ihan tasaisesti se meni käyntiä alamäkeen ja ylämäkeen. Sitten vain ei meinannut löytyä sopivaa kohtaa mistä nousta uudestaan selkään! Ja edessä oli hyvä pätkä töltille, voi itku! Yritin saada hevosen metsään, mutta ei, tuonne hän ei kyllä mene. Piti luovuttaa ja etsiä toinen paikka ja sieltä sainkin ujutettua itseni ylös. Sitten pistimme töltiksi!
Tän polven kanssa on tällä hetkellä tosi hankalaa. Vasemmalta puolelta ei voi mennä selkään kun oikealla jalalla en pysty ponnistamaan ja oikealta puolelta ei voi mennä kun en saa polvea niin koukkuun että saisin jalan jalustimeen. Täytyy aina olla jokin koroke, kanto, kivi, jotain, että pääsee helpommin ylös. Oikealta puolelta olen nyt enimmäkseen mennyt, kunhan vain saan kintun sinne jalustimeen kannon päältä. Mutta ei murehdita sitä, pääasia että JOTENKIN pääsee sinne selkään!
Kokeilimme pienen spurttilaukan sellaisessa kohdassa, missä ei yleensä mennä laukkaa. Sanoin että kumpikaan ei välttämättä lähde laukalle, koska tää ei ole normipaikka. Nnnoh, asento etunojaan ja samalla harjasta kiinni ja Tvistur ampaisi liikkeelle. Hui sentäs! Hymyilytti, kun on Mörriin tottunut! Mörri tuli myös laukalla perässä, hienoa!
Loppumäen kävelimme ylös ja ylhäällä tulikin pyöräilijöitä vastaan. Tervehdimme heitä ja pysähdyimme hetkeksi juttelemaan. Siinä oli hollantilainen perhe, vanhemmat ja kolme lasta fillaroimassa keskellä Nuuksiota! Olivat kuulemma olleet Kolin kansallispuistossa ja lapset olivat päässeet issikoilla tunnille. Kaksi lasta tulivatkin innolla silittelemään Tvisturia, joka seisoskeli tyynesti kun pienet kädet taputtelivat turpaa. Ihan hyvä etteivät menneet Mörriä taputtelemaan, se kun ei välitä noista hellyydenosoituksista. Tai saattaapi se antaa taputella kun kyseessä on ihmisvarsat.
Jatkoimme matkaa ja pian jo teimmekin käännöksen. Otimme pienen laukan ja Mörri tuli ravilla loput. Seuraavassa laukkamäessä annoin ohjeeksi pidättää hieman Mörriä ja päästää se sitten valloilleen. Mörrihän tuli pää pitkällä laukkaa perässä ja ratsastajan ilme oli pelkkää hymyä, hienoa! Viimeisessä laukkamäessä pääsin hyvään asemaan katsomaan kuinka Mörri liikkuu laukassa, voi kun se oli söpö! Harja hulmuten poika paahtaa pitkälle mäkeen ja selkeästi näytti nauttivan menosta! Niin nautti myös ratsastaja, joka taisi hetki hetkeltä tykätä enemmän Mörristä. Ei sillä, niin nautin minäkin Tvisturista, joka keulilla on aina meno päällä. Siltähän ei meinannut löytyä jarruja ollenkaan, kun piti päästä vauhdilla!
Metsäpätkän kohdalla tulin alas satulasta ja nostin jalustimet satulan yli. Satulavyötäkin tuli löysättyä ja talutin sitten Tvisturia polkua pitkin eteenpäin. Sanoin Mörrin ratsastajalle, että voi ottaa välillä jalustimia pois jaloista, ettei reidet ole ihan jäykät näin tauon jälkeen. Jyrkässä alamäessä kyllä pyysin laittamaan ne takaisin, että tasapaino pysyisi paremmin. Päästyämme laitumelle vievälle hiekkatien suoralle, otimme pienen jumppatuokion. Jalustimet pois jaloista ja polvien nostoja ylös. Sitten heiluttelimme käsivarsiä etukautta ylös vuorotellen ja toistepäin. Hartioita ylös alas ja sillai. Käsiliikket mä tein itsekin kun talutin Tvisseä, nää on niin tottuneita ettei ne pienestä huitomisesta selässä tai vieressä ole moksiskaan. Ja Mörrin selässä voi tehdä vaikka mitä, se maksimissaan vilkaisee ja sen jälkeen puhahtaa ihmisten touhuille.
Laitumelle päästyämme oli sapuskan vuoro, ensin vain satulat ja varusteet pois. Mysliä, leipää ja omenam-nam-nam ja rouskis. Ahne Mörri siirtyi jo Tvisturin ruokakipolle kun oma kiilteli tyhjyyttään ja piti otsatukasta vetää poika pois toisen ruuasta. Söimme itsekin omenat ja annoimme karat Mörrille, kuolahirviö sai lisää kuolattavaa.
Lähdimme bussille yhdessä (joka oli juuri sopivasti myöhässä) ja varmaan koko bussimatkan mä olin äänessä höpisten Mörristä ja muista heposista. Tai siis oikeastaan Mörristä, se kun vaan on niin ihana heppa ja nytkin nautti laukasta ja ruuasta! Mun murmeli se on! Ja lauantaina sitten pitemmälle reissulle, jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti