Mörri sienestää

Otin mukaan uuden sienikirjan (laminoidut sivut) ja sieniveitsen, kaksi kangaskassia, kaksi muovirasiaa ja evästä meille molemmille. Sitten suuntasin laitumelle intoa puhkuen, mä kerään kaikkia mahdollisia sieniä mitä vaan Nuuksiosta löytyy! Ryöpättävät toiseen ja ei ryöpättävät toiseen laatikkoon/kassiin.

Mörri vaan sattui olemaan kosteikon toisella puolella, eikä mulla ollut saappaita mukana. Onneksi oli lämmin päivä, joten otin kengät ja sukat pois jalasta ja lähdin ratsuni perään paljasin varpain. Noora kyllä kysyi että etkö sä pelkää käärmeitä, johon Jaana vastasi että ei se käärmeitä pelkää, muistaksä kun siirrossa yli vuosi sitten käärme yritti luikerrella kylkeen kiinni ja toi vaan makaa... Nauratti kun muistin tapauksen, muut panikoi ja mä vaan ihmettelin että sehän on vain käärme. Jaana vielä muistutti Nooraa että Ankahan on muutenkin ihan päinvastoin kuin muut, ei sitä haittaa käärmeet eikä hämähäkit, mutta ne perhoset ja sudenkorennot kylläkin!

Hymyillen ja käärmeitä edelleenkään pelkäämättä lähdin tassuttelemaan kohti laitsan kosteikkoa. Ainoastaan Faxi näkyi olevan tonteilla, muista näkyi vain yksi huputettu otus. Melkolailla hyvin mä pääsin kosteikon yli, itseasiassa polvi ei ollut ollenkaan nyreissään moisesta akrobatiasta. Sen verran varovaisesti oli pakko kulkea, koska maata ei näkynyt ja jokainen askel oli testattava. Välillä oli hieman lillua varpaiden välissä, mutta hyvin meni.

Huputettu otus oli Laikka, jota ajoin toisesta suunnasta tulleen Jaanan ulottuville penslattavaksi. Puskien takana se Mörrikin viimein näkyi, siis ihan perimmäisenä. Pistin sille suitset päähän ja lähdin taluttamaan poikaa pidemmän ja kuivemman kautta takaisin satulakaapille. Meinasin ensin että Noora saisi puntata mut Mörrin selkään, mutta mä inhoan sitä hommaa niin paljon että mieluummin etsin kannon vähän matkan päästä. Mörrillä ei ollut kuolaimia, joten se vänkkyröi vastaan eikä olisi halunnut lähteä mihinkään. Sen selkä on mun takamukselle sen verran kamala, että 50 metrin päästä mä luovutin ja tulin alas selästä. Kuolaimet suuhun, sori! Sitten lähdin jalat jo hieman väsyneinä talsimaan satulakaapille. Mörri seurasi kuin enkeli, ihmetteli vissiin miten se Täti nyt noin hassusti kävelee. En tosiaan usein mene ilman kenkiä, mutta yllättävän hyvin jalkapohjat kesti. Hieman vain jännitti että jos Mörri tulee liian lähelle ja astuu vahingossa mun kantapäille...

Satulakaapilla putsasin sukkien varsilla jalkapohjat, tai siis pahimmat pois ja laitoin likavartiset sukat aivan tyynesti likaisiin jalkoihin. Kenkien kanssa olikin sitten turvallisempi olo mennä Mörriä harjaamaan ja kavioita putsaamaan. Laitoin Mörrille lampaankarvan selkään ja sen ratsastusvyöllä kiinni. Namipussi napsautettiin paikoilleen Mörrin vahtivan silmän tarkkaillessa. Sitten kiinnitin kangaskassit toisiinsa sangoista ja jaoin niihin rasiat, eväät ja vesipullot. Sen kippasin Mörrin selän yli ja Mörri kurkki kummallakin puolella roikkuvaa kassia. Jahas, tällaista tällä kertaa.

Lähdimme kohti parkkipaikkaa ja sieltä sitten metsätielle. Mörri ei oikein tiennyt että mikä juttu tää nyt on kun hänellä oli noi kassit tuossa kyljillä, mutta sitten se jo niihin tottui. Päästyämme jonkin matkaa eteenpäin näin pientareella parit piskuiset kantarellit. Otin ne heti talteen ja kaivoin toisesta kassista ison muovirasian. Saatuani sienet laatikkoon annoin Mörrin nuuskaista sisältöä, jonka jälkeen se sai namin. Ahaa, tuntui Mörrin ilme sanovan, tää oli nyt tää juttu jota hän ei ihan vielä ole ymmärtänyt, mutta kyllä tämä onkelma vielä ratkaistaan!

Jatkoimme matkaa ja hetken kuluttua Mörri teki pysähdyksen. Mä katsoin korkeaa piennarta ja sanoin ettei tässä ole yhtään santtarelleja. Mörri katseli ensin mua, sitten nosti päänsä ja katsoi pientareen yli. Kysyin että onko siellä sieniä ja Mörri käänsi katseensa takaisin muhun. Mä pistin Mörrin ohjat kiinni kantoon ja kiipesin jyrkän pientareen yli metsään ja kas, lampaankääpäähän siellä oli. Kehuin kovasti Mörriä ja keräsin sieniä käsiini niin paljon kuin mahtui ja löytyi. Vein ne takaisin pientareelle ja könysin alas tielle saaliini kanssa. Mörri oli tohkeissaan, onko nämä namisieniä? Annoin heti namin Mörrille ja putsasin pientareella sienet laatikkoon. Mörri uteliaana katseli sieniä ja maiskutteli tyytyväisenä.

Jatkoimme matkaa ja jonkin matkan kuluttua Mörri pysähtyi uudestaan katselemaan metsään. Siitä kohtaa meni eläinten polku, joten kysyin Mörrilä että käydäänkö yhdessä katsomassa mitä sieltä löytyy. Mörri lähti innokkaana mun perässä metsään ja voi hyvänen aika mikä määrä lampaankääpää sieltä löytyi! Alunperin mun PITI kerätä kaikki mahdolliset ruokasienet mitä tunnistan, mutta nyt vaihdoin lennossa taktiikkaa. Opetellaan yksi sieni kerrallaan! Mörri nuuski sieniä ja mä palkitsin herran namilla ja kehuilla. Se alkoi olla sen näköinen että nyt se on päässyt jyvälle tästä palkitsemisjutusta!

Mä keräsin sieniä ja putsasin suurimman osan jo paikan päällä. Siirryin hieman kauemmaksi Mörristä, olin laittanut sille ohjat kaulalle siksi aikaa kun poimin sieniä. Löytyi lisää lampaankääpää ja hihkuin Mörrille että tuu vaan tänne, täällä on lisää! Mörri tuli turpa pitkällä nuuskuttamaan juuri niitä sieniä mitä olin poimimassa ja palkitsin taas namilla, hienosti haisteltu! Mörrin ilme oli näkemisen arvoinen, hän on keksinyt sen jujun! Nyt hän tietää miten Täti antaa namia! Aivan pörheänä se seisoi mun vieressä ja oli aivan täpinöissään.

Kaikki hyvät sienet kerättyäni lähdin kävelemään takaisin tielle päin ja Mörri tuli maiskutellen ja päristellen perässä. Se oli niin tyytyväinen itseensä ettei edes hoksannut olevansa edelleen irti! Tiellä otin kyllä ohjat kaulalta ja lähdimme jatkamaan matkaa nyt jo hyvin painavan laatikon kanssa. Mörri teki taas pysähdyksen, mutta siitä kohtaa en löytänyt kantarellia tai lampaankääpää, joten jatkoimme matkaa.

Päätin käydä katsomassa sen paikan, mistä Mörri aiemmalla reissulla näyti mulle ne kantarellit. Kiersimme metsässä, mutta joko niitä ei vielä ollut kasvanut lisää tai joku oli ne käynyt poimimassa. Sen sijaan löysin kunnon rusko-orakkaan laatikkoon, mutta sitä en nuuskuttanut Mörrillä, otetaan nyt vain yksi sieni kerrallaan.

Lähdimme takaisin päin ja jossain kohtaa oli taas sellainen polku minne Mörri katseli. Se muutenkin tykkää niistä poluista, joten päätin sitten mennä sinne. Lampaankääpää löytyi sieltäkin ja Mörri sai palkintoja oikein urakalla. Lähtiessämme takaisin tielle päin Mörri tuli taas itsekseen. Sitten se teki jotain hassua, se pysähtyi ja kun en kuullut sen askeleita, käännyin katsomaan. Se painoi turpansa viinihaperon pintaan ja jäi odottamaan että tuleeko siitäkin palkinto. Hymyilin, mutta sanoin että "ei", jolloin Mörri nosti päänsä ja jatkoi matkaa.

Tulimme takaisin tielle ja menimme toiselle puolelle metsään, oli sen verran houkuttelevan näköistä. Viinihaperoa näytti olevan, mutta ne jätin sinne. Pientä polkua pitkin kävellessäni huomasin lampaankäävän sivussa ja kuljin tarkoituksella ohi. Mörri sen sijaan ei kulkenut ohi, vaan pysähtyi ja painoi turpansa sienen pintaan, tästä hän ainakin saa palkinnon. Hieno poika! Ai että kehuin ja annoin namia ja erittäin onnellinen ratsuni kulki perässä taas ihan kiinni pitämättä.

Tulimme vielä samasta kohtaa takaisin, missä olin ensimmäiset sienet perkanut ja Mörri suunnisti sinne ja jäi turpa sienenperkeissä odottamaan. Annoin kehuja ja namin, hyvä kun löytää vaikka ne oli ne jo kerran katsottu. Vahvistetaan nyt oikein kunnolla, että sieniretkellä on kivaa!

Koko tulomatkan Mörri käveli mun perässä ohjat kaulalla pitäen hillitöntä maiskutusta ja päristelyä. Se oli aivan älyttömän tyytyväinen itseensä, ettei tosikaan! Se näytti kyllä arvostavan sitäkin, etten ollut pitämässä ohjista kiinni, vaan hän sai tulla siellä perässä ihan omaa tahtia. Tarkistin kuitenkin vähän väliä, ettei muita kulkijoita tullut. Rauhassa saimme menää, vain Metsähallituksen traktori meni meistä kauniisti ohi. Siinä kohtaa satuin syömään omenaa ja Mörrin huomio oli omenassa, ei traktorissa.

Menimme parkkiksen kautta laitsalle, jätin sienet jo autoon. Sitten suuntasimme satulakaapille varusteiden poistoon ja ruokailuun ja näytti myslit kelpaavan vaikka namia oli tullut vedettyä kiitettävästi. Molemmat jatkoimme omiin suuntiimme erittäin tyytyväisinä, mun piti heti soittaa äitille että arvaa mitä, Mörri tuntee lampaankäävän!

Ajattelin esittää Mörrille noita sieniä yksi kerrallaan, kun en ole ihan varma miten sen hajuaisti toimii. Mä tiedän että koirat hakee eri sieniä hajun perusteella ja hevosellahan on ihan yhtä hyvä hajuaisti. Kaipa sienet tuoksuu kaikki erilaiselle hevosen nenään ja ainakin nyt se näytti hakevan vain niitä lampaankääpiä. Niissä on hieman samaa tuoksua kuin kantarelleissakin, siis sellainen pehmeä tuoksu, muistuttaa oikeastaan herkkusienen tuoksua. Eikä se muita sieniä tökkinyt turvallaan kuin sitä yhtä viinihaperoa kokeeksi, sen jälkeen se jätti ne rauhaan. Mielenkiintoista katsoa mihin tämä kokeilu johtaa, toivottavasti runsaisiin sienivarastoihin pakkasessa! :D