Uudestaan sienessä

Samat oli varusteet kuin edelliselläkin kerralla, nyt vain ei tarvinnut hakea poitsukkelia viittä metriä kauempaa ruokakaapilta. Joskus näinkin hyvin! Harjasin Mörrin ja päivittelin sitä sen turkkia. Siis just kun on päästy niistä talvikarvoista eroon, niin alkaa kesäkarvan irroitus oikein urakalla! Taas kuuluu kotona narinaa kun autossa on hevon karvaa... Kavioita katsoessa tuumasin että ihan hyvä kun vuolija tulee ens viikolla, kulmatuet alkaa olla jo kasvaneet. Taidan tosin sunnuntaina hieman viilailla reunoja siistimmiksi.

Mörri lähdössä sienestämään!

Saatuani heposen varusteet paikoilleen lähdimme taas sienimetsään. Suuntasin samoille apajille kuin aiemminkin ja Mörri seurasi kiltisti perässä. Vastaan tuli nainen käsissään sienitäytteiset korit. Jäimme hetkeksi juttelemaan sienistä, hänellä oli sama kirja kuin meilläkin! Kerroin että Mörri vasta opettelee sienihevoseksi, jolloin naisen ilme oli varsin kiva! Kerroin että olimme menossa lampaankääpää hakemaan, sen Mörri jo osaa. Nainen oli jättänyt lampaankäävät poimimatta, joten meille jäi nuuskittavaa metsään.

Jatkoimme matkaa ja poikkesin metsään kun löytyi sopiva polku. Mörri on ihana, se tulee aina innolla katsastamaan kaikki metsäpolut! Joitain hevosia ei saisi millään johonkin pienelle ahtaalle polulle metsän syövereihin, mutta Mörri tykkää olla metsässä. Lampaankääpää löytyi ja aloitin keräämisen. Mörri vain ei jaksanut olla kiinnostunut, johan täällä toissapäivänä käytiin! Namia halutessaan se tuli nuuskimaan sieniä ja kehuin namin kera. Mulle vain tuli sellainen olo, että se olisi halunnut jatkaa polulla pidemmälle.

Tielle tulimme kuitenkin takaisin ja poikkesimme taas hetken kuluttua metsään. Ensin Mörri oli taas korvat hörössä virkeenä, mutta masentui kun emme menneet sen pidemmälle. Keräsin sieniä ja palkitsin nuuskimisesta. Annoin ohjien olla Mörrin kaulalla, mutta Mörripä ei halunnut pois metsästä. Mä houkuttelin ja maanittelin, mutta ei. Oli haettava poika pois pöpeliköstä taluttaen. Tuhahdus vaan kuului, tää on NIIN tylsää...

Kävin samat metsät läpi ja löysin tosi mukavasti rusko-orakkaitakin ja jopa muutamat santtarellit. Siitä metsästä Mörrin sai tosissaan kiskoa ulos, se seistä jökötti siellä ja olisi selkeästi halunnut mennä uusiin paikkoihin. Ei auttanut edes omenalla houkuttelu eikä namipussin rapistelu. Vielä metriä ennen tietä se jumitti pää kuusenoksissa ja jalat harallaan. Olikohan se keskiviikon sienireissu sen mielestä niin mahtavaa, kun se pääsi uusiin paikkoihin ja niille pikkupoluille mitkä sitä aina kiinnostaa? Ja nyt sit mennään samoja metsiä, mitäs kivaa tässä on...

Hieman piristystä tuli ilmapiiriin kun lähdimme vastapäiseen metsään missä emme olleet vielä käyneet. Maiskuttaen Mörri seurasi ja katseli mitä sieltä löytyi ja hamusi välillä raikasta ruohoa suuhunsa. Juu-u, polle kaipaa uusia maisemia. Ei sieltä sieniä löytynyt, syötäviä ainakaan, mutta sain hetkeksi ratsuni iloiseksi.

Loppumatka kotiin oli taas jumitusta, oikeesti. "Ei hän nyt olisi halunnut kotiin. Haluan katsella noita polkuja. Tuolla on tutkimaton metsä, haluan sinne..." No kuule ei mennä kun me ollaan oltu jo kolme tuntia täällä! Mä jouduin taluttamaan hevoseni pois sieltä metsästä, hyvänen aika, edes kotiin ei ollut kiire!

Viimeisellä suoralla ennen parkkista mä aina katson aika tarkkaan maahan löytääkseni parhaimmat kohdat Mörrin kavioille. Nyt löysin muutakin, edessä metrin päästä lähti luikertelemaan pieni kaunis rusehtava kyy. Voi että auringossa sen väritys oli kaunis! Mä jäin katsomaan kyytä ja Mörri ihmetteli että mitä se Täti niin kattelee. Siinä vaiheessa mä muistin, että niin, Mörri varmaan pelkää käärmeitä. Vielä mitä, toinen tunkee turpaansa lähemmäksi, mikä toi on? Mulle tuli kiire tömistellä maata ja ajaa käärmettä sivuun, minne se reppana oli jo muutenkin menossa. Vähän hymyilytti kun Mörri katsoi mua hieman vinoon, pää edelleen alhaalla, se ei pelännyt käärmettä yhtään sen enempää kuin minäkään. Ihmetteli vaan että mitä se Täti tamppaa jalallaan... Mutta sen olisi syytä väistää niitä kyitä eikä mennä tutkimaan! Toisaalta miksi se olisikaan pelännyt kun minunkin reaktio oli vain että olipas kaunis kyy, niin upeat värit ja selkeä hieno sahalaita selässä!

Parkkikselle päästyämme kippasin sienet autoon ja edelleen lievästi vastahakoista polleani taluttaen suuntasin laitumelle. Juu ei mitään kiirettä, hän syö nyt voikukkaa! Mitähän se matka parkkikselta laitsan portille on, sata metriä? Hieman sain hoputettua yrttinamin voimalla poikaa lähemmäs porttia, mutta sitten jo jumiuduttiin uudestaan. Mörri näki muut laitumella, joo mitä sitten, ei tässä jäniksen selässä olla. Sata metriä on pitkä matka siinä vaiheessa kun hevosella ei ole kiire. Ja meidän retki oli kestänyt jo sen 3,5 tuntia! Ei kiire edes myslille?!?

Noh, viimein sain karvapalleroni ruokakaapille, missä ystävänsä Tvistur jo toiveikkaana odottelikin. Että se on suloinen polle! Mä laitoin Mörrille sapuskat ja sitten meillä alkoikin Tvisturin kanssa "Harhauta Tätiä"-leikki. Se yritti päästä Mörrin ruokakipolle ja mä menin väliin, Tvisse väisti ja mä seurasin aina sen ja Mörrin välissä. Tvistur harhautti, mutta pysyin kuitenkin esteenä. Meillä oli hauskaa, mulla ainakin, luulen että Tvisturkin nautti haasteesta.

Samalla yritin jutella Annikan kanssa puhelimessa ja kun Mörri oli saanut syötyä, istuin kannon päälle juttelemaan. Tvistur natusti Mörriltä maahan pudonneet myslit ja tuli sitten nuolemaan mun ratsastushousuja. Joo kiva, kiitos! Kun namia ei tippunut, Tvistur kehitti uuden taktiikan. Se alkoi hönkimään päin mun naamaa ja pisti turpansa mun poskeen kiinni ja hönki. Mulla meni rilleistä toinen linssi ihan huuruun, sillä ei nähnyt mitään! Nauratti, en mä pystynyt ollenkaan keskittymään puheluun kun toinen oli niin hassu!

Anka <3 Tvistur, vai oliko se toistekin päin!

Oli pakko lopettaa puhelu ja yrittää ottaa kuva kännykällä, mutta eihän tuosta ihan kamalan selvää tullut. Vaikea tähdätä kun toinen on aivan painautuneena kiinni! Arvatenkin se sai myös namia. Itseasiassa koko lauma sai namia, kävin samalla kuuntelemassa Offarin suolistoäänet. Olivat kunnossa, sellaista lorinaa ja pulputusta sieltä kuului mitä aina Mörrilläkin. Oli vain ollut väsynyt eilisestä kun niin pitkään nukkui!

On nämä hevoset mielenkiintoisia. Mun täytyy vissiin käyttää Mörriä uusilla poluilla enemmänkin, kun se kerta on noin tohkeissaan metsästä. Kyllästyttäähän ne samat maisemat ja samat kohdat missä laukataan ja samat kohdat missä ravataan. Olkoonkin, että hevoselle useimmiten ne rutiinit tuo turvallisuuden tunnetta, niin saattaapi olla että tämä mun hurmurini on taas poikkeus säännöstä. Sitähän se on jo niin monessa asiassa, kuulema samaan tapaan kuin emäntänsäkin. ;-)